Kortit pöytään: olen häpeilemätön Persona-friikki. Persona 4 ja Persona 5 ovat kaikkien aikojen suosikkipelejäni, ja olen fanituksen voimalla pelannut myös ne hämärät tappelu- ja tanssipelit puhtaasti tarinan ja hahmojen takia.


Vuoropohjaiset taktiikkapelit taas ovat jo genrenä sen verran minun juttuni, että ne kiinnostavat ilman Persona-tarinaakin, joten kun nämä kaksi hyvää makua lyödään yhteen, tuloksena ei voi olla kuin puhdasta huikeutta, vai mitä?
Niin minäkin luulin.



Ei ole selvästikään helppoa olla japanilainen lukio-oppilas. Phantom Thieves -ryhmä on jo ehtinyt pelastaa maailman muutamaan kertaan, ja juuri kun porukka kuvittelee voivansa rauhoittua viettämään kesää yhdessä, heidän piilopaikkanaan toimiva pieni kahvila hyppää ulottuvuudesta toiseen.


Uudesta ulottuvuudesta löytyy hämärien pienten ukkelien sivilisaatio, sekä sitä pinkin korkkarinsa alle musertava hirmuhallitsija Marie. Koska tie kotiin ei yleensä aukea ennen kuin tyrannit on kukistettu, sankarimme lyöttäytyvät yhteen Marieta vastaan taistelevan vastarintaliikkeen kanssa.

Persona 5 Tactican kunniaksi on sanottava, että se näyttää ja tuntuu aidolta Personalta. Introvideosta lähtien peli tihkuu samaa älyttömään iskevää tyyliä kuin muutkin Persona 5 -sivupelit, mikä on tietenkin se perusvaatimus Persona-peleille. Myös kirjoitus tuntuu heti kotoisalta ja peliin on värvätty myös ne alkuperäisen pelin ääninäyttelijät, joten Ryuji, Ann, Morgana ja muut tutut hahmot kuulostavat oikealta. Jälleen tärkeä juttu.


Nostan pelille myös hattua siitä, että se ainakin yrittää hieman remixata aiemmista peleistä tuttuja ideoita ja käsitteitä. Vaikka valtaosa remixauksesta tapahtuukin taistelun puolella, tutut hahmot ja paikat pääsevät esiintymään uudenlaisissa rooleissa ja tilanteissa, mikä on aina mukavaa vaihtelua.

Mutta puhutaan taistelusta, koska se on tietenkin se pelin varsinainen selkäranka.



Persona 5 Tactica on vuoropohjainen taktiikkapeli XCOMin ja vaikka Mario + Rabbidsin hengessä. XCOMin valtaisan suosion jälkeen lukuisat firmat ovat yrittäneet kopioida samaa kaavaa vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä ne parhaat onnistujat ovat olleet niitä, jotka ovat uskaltaneet tuulettaa kaavaa vähän enemmän sen sijaan, että ne olisivat vain huonompi XCOM mutta vaikka Cthulhu-aiheisella tarinalla.


Persona 5 Tactica on tällä spektrillä selvästi lähempänä Mario + Rabbidsia, sillä sekin pyrkii olemaan virtaviivainen ja yksinkertainen peli. Toimintapisteiden sijaan jokaisella hahmolla, sankareilla ja vihollisilla, on vuorollaan yksi tilaisuus liikkua ja yksi tilaisuus toimia. Hyökkäyksillä ei ole osumaprosentteja, vaan iskut osuvat aina perille ja tekevät tietyn määrän vahinkoa, paitsi jos kohde on suojassa, jolloin vahingon määrä joko puolittuu matalan suojan ansiosta, tai estyy kokonaan, jos on korkean suojan takana.

Hyvin yksinkertaisen perusmekaniikan ympärille on sitten pultattu pieniä tuunakkeita, joista osa on tuttuja taktiikkapeleistä, osa Persona-peleistä ja osa taas kokonaan uusia ideoita. Jotkut hyökkäykset tuuppivat kohteitaan pois suojan vierestä, toiset voivat tainnuttaa näitä tai sytyttää nämä palamaan. Persona-lainauksina kaikilla sankareilla on kyky kutsua Persona-minänsä esiin maagisia hyökkäyksiä varten, kaikilla hahmoilla on omat heikkoutensa, joita hyödyntämällä saa ylimääräisiä toimintoja ja niin edelleen.


Taistelut ovat hyvin nopeatempoisia, sillä taistelukentät ovat pieniä ja viholliset ovat aggressiivisia, joten monista taktiikkapeleistä tuttua ”vietetään 15 minuuttia metsästäen sitä viimeistä vihollista jostain kartan laidalta” -luppohetkiä ei ole tiedossa. Tämä on kaikki peukun arvoista kamaa ja on selvää, että kehitystiimi on todellakin onnistunut tekemään virtaviivaisen ja sujuvan taktiikkapelin.

Tämä on kuitenkin vain puolet yhtälöstä, sillä vaikka peli olisi miten virtaviivainen ja sujuva, sen täytyisi olla myös kiinnostava ja haastava. Esimerkiksi alkuperäinen Mario + Rabbids onnistui erinomaisesti puristamaan todella simppelistä taistelusysteemistään viimeisetkin haasteen rippeet ja oli suorastaan erinomainen peli. Persona 5 Tactica ei yllä samoihin korkeuksiin, vaikka ei sekään huono peli ole.


Ensimmäiset pelitunnit ovat todella riemukkaita ja muistan itse hehkuttaneeni ensimmäisen peli-illan jälkeen kaverille, että Persona 5 Tactica tulee olemaan minun vuoden pelit -listallani hyvin korkealla. Sitten homma kuitenkin lässähtää käsiin, kun niitä erilaisia ideoita tai uusia vihollisia ja haasteita, jotka pakottaisivat pelaajan muuttamaan taktiikoitaan tai reagoimaan lennosta tilanteisiin, ei olekaan kovin paljon. Kun uudet ideat ja haasteet käyvät vähiin, peli alkaa toistaa itseään, mikä väistämättä myös vähentää peli-iloa.

Pahimmillaankin Persona 5 Tactica on kuitenkin ihan jees. Se on sujuva ja nopeatempoinen taktiikkapeli, jonka pelaaminen ei missään vaiheessa aktiivisesti töki vastaan. On toki harmi, että taistelusysteemissä ei lopulta ole tarpeeksi syvyyttä tai vaihtelua kilpailemaan genren parhaiden pelien kanssa, sillä jos tilanne olisi toisin, Persona 5 Tactica olisi todellakin voinut olla vuoden parhaita pelejä. Nyt se on ihan kiva taktiikkapeli, joka antaa paljon kantovastuuta tarinalleen ja hahmoilleen, mutta pelin onneksi tämä osa-alue onkin sitten paljon paremmalla tasolla.


Persona 5 Tactica jää siis voiton puolelle ja on lopulta pelaamisen arvoinen, mutta tietenkin pienellä Persona-varauksella: koska niin paljon jää nojaamaan tarinan ja hahmojen varaan, jos Personan tyyli kertoa tarinaa tökkii vastaan, pelattavuus ei nouse sellaiselle tasolle, että se paikkaisi ongelmaa. Toisaalta koska kyseessä on erittäin hyvä tarina, ehkä perustason pelattavuutta kannattaa yrittää sietää sen kokemisen vuoksi?