Yakuza- eli Like a Dragon -pelit rynnistivät voimalla länsimaihin vasta muutamia vuosia sitten ja nousivat nopeasti suureen suosioon. Sarjaa oli toki nähty aina PlayStation 2:lta ja 2000-luvun puolivälistä lähtien, mutta vielä tuolloin ne olivat vahvasti pelejä tietäjille, jotka tietävät. Ryu ga Gotoku Studio, jonka nimikin tulee pelisarjan japaninkielisestä nimestä, on hyödyntänyt tätä myönteistä kehitystä ja työntänyt markkinoille pelejä jatkuvalla syötöllä. Niitä on meilläkin arvosteltu niin paljon, etten edes yritä muistaa kaikkia tekstejäni – mutta sen muistan, että lähes kaikista olen pitänyt.


Sarjan ollessa vielä Yakuza-niminen oli sen päähenkilönä kaikkien herkkäsieluisten ja jurojen gangstereiden esikuva Kazuma Kiryu, joka saateltiin eläkkeelle Yakuza 6: Song of Lifessä. Vaan ei nyt kuitenkaan aivan kokonaan, sillä tämä gaiden eli sivutarina nimensä pyyhkineestä miehestä kertoo, mitä sen jälkeen tapahtui. Tietojen mukaan peli oli alkujaan tarkoitus julkaista DLC:nä, mutta sitten siitä paisui oma kokonaisuutensa – ja toisten tietojen mukaan sitä työstettiin vain puolisen vuotta. Tätä ei ole vaikea uskoa, mutta toisaalta RGGS:n tapa on ollut muutenkin kierrättää peleissään samoja karttoja, minipelejä ja muuta sisältöä. Vähintäänkin voidaan siis sanoa, että aiempia osia kokeillut pelaaja tuntee olonsa kotoisaksi, vaikka nyt ollaankin vaihteeksi ”Osakan” Sootenborissa eikä ”Tokion” Kamurochoossa. Peli on myös piirun edullisempi kuin mitä AAA-tuotannoista nykyisin halutaan.



Voidakseen kadota yakuza-kuvioista Kazuma on tarvinnut uuden identiteetin, jonka taas on järjestänyt salamyhkäinen Daidoji-ryhmittymä. Tämä porukka hyödyntää kaikenlaisia teknologisia vempeleitä, joten Kazumalla (jonka uusi nimi on Joryu ja jota kukaan ei tietenkään tunnista ennen kuin hän riisuu silmälasinsa) on käytössään muun muassa jonkinlainen kyberseittilaite. Sillä voi paitsi viskoa vihollisia kesken taistelun, myös poimia kenttiin piilotettuja salaisuuksia pidemmänkin matkan päästä. Muitakin vempaimia kyytiin tarttuu matkan varrella, mutta pakko sanoa että vanhemman yakuza-taistelutyylin jokseenkin hallitsevana pelasin pelin läpi käytännössä pelkästään sillä. Näinkin voi onneksi tehdä, eikä siitä rangaista kohtuuttomasti.


Toisin kuin pääsarjan pelit, Gaiden käyttää edelleen vanhaa (kunnon?) reaaliaikaista taistelumekaniikkaa. Se ei varsinaisesti ole mikään Tekken tai Virtua Fighter, mutta olen vain yksinkertainen ihminen, joka pitää yksinkertaisista asioista, joten muutaman helpon kombon toistaminen sopii minulle aivan hyvin. Ja sitä pääsee tekemään, sillä kuten näissä peleissä aina, satunnaisia taisteluita on tarjolla enemmän kuin tarpeeksi: juoni etenee isompien tappeluiden kautta, pienemmistä kerätään rahaa, ja sivutehtävillä edistetään muita tavoitteita. Tällä kertaa peliä on virtaviivaistettu niin, että myös päivitykset taitoihin ostetaan jeneillä kaiken maailman voimapallojen sijaan.

Sarjasta tutut sivutehtävät on paketoitu Akame Network -konseptin alle: niistä saa rahaa ja Akame-pisteitä, joita tarvitaan paitsi verkoston tason nostamiseen, myös taitopäivityksiin. Pisteillä voi myös ostaa erityisiä esineitä. Ehdin itse asiassa jo huolestua, kun pikkuhommia löytyi alussa paljon aiempaa vähemmän, mutta tilanne korjautuu onneksi pikaisesti.


Toinen tärkeä pelisarjassa toistuva asia ovat myös Segan vanhojen kolikkopelien versioinnit kartalta löytyvässä Club SEGA -pelihallissa. Tällä kertaa ollaankin huikeuden äärellä, sillä uutuutena tarjolla on peräti Daytona USA 2, tosin lisenssisyistä nimellä SEGA Racing Classic 2, ja kylkeen vielä Fighting Vipers 2. Molemmat ovat maineikkaita pelejä – Daytona peräti legendaarinen – ja sinällään varmasti monelle tärkeä osasyy pelin hankintaan. Itse en aivan tunneiksi innostunut kilpa-ajosta padiohjaimella, kun muistot ovat sitdown-kabinetista, mutta teknisessä toteutuksessa ei ole juuri moitteen sijaa.



Itse asiassa tämän pelin päätarina ei ole minusta kovinkaan kiinnostava – ei Yakuza-pelien asteikolla eikä muutenkaan. Samaa kertomusta alamaailman välienselvittelystä pyöritetään edelleen, ja pidinkin huomattavasti enemmän esimerkiksi Judgmentin ja Lost Judgmentin kunnianhimoisemmista yrityksistä sekoittaa pakkaa ja tarjota jotakin aivan muuta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pelin parissa olisi ollut tylsää; päinvastoin, olen jaksanut jauhaa tätä nimihirviötä jo kolmattakymmentä tuntia.


Syy löytyykin niistä sivutarinan sivutarinoista. Kuten yleensäkin, peliin on kaadettu ämpärillä kaikenlaista tekemistä ja kokonaisia kertomuksia, joita ei ole pakko käydä läpi – mutta eipä siitä ole haittaakaan, että Kazuman voi niiden myötä kehittää ännännen tason tappokoneeksi, joka laittaa tarinan tiimellyksessä kohdattavat pääpahikset halki, poikki ja pinoon tuosta vaan, menettämättä edes juurikaan terveyttään. Aivan erityisesti ihastuin Coliseum-pelitilaan, jossa taistellaan vihollisia vastaan erä kerrallaan, kooten ja harjoittaen samalla joukkueita suuriin yhteistaistoihin. Toki siihen liittyy myös harvinaisen paljon grindausta joukkueen tason nostamiseksi. Kymmenien hahmojen samanaikaiset turpasaunat ovat kuitenkin hupaisaa kaaosta ja myös oikealla tavalla haastavia, ja niiden voittaminen tuottaa suuren tyydytyksen lisäksi myös miljoonia jenejä rahaa. Lisäksi tarjolla on kilpa-ajoa pikkuautoilla, golfia, biljardia, uhkapelejä ja luonnollisesti vaikka kuinka paljon esineiden keräilyä ja muuta pientä tekemistä. Löytyypä taas se Sega Master Systemkin. Osa sisällöstä on RGGS:n peleistä tuttua copypastea ja valtaosa tehtävistä päättyy toki jonkinlaiseen tappeluun, mutta se tuskin tulee kenellekään enää yllätyksenä. Peli pyörii jälleen Dragon Enginellä, mutta uuden sukupolven konsolien lisäteho tuo myös ilmeeseen pientä piristystä.


Siksi joudunkin jälleen turvautumaan kliseeseen, joka on harvoin yhtä totta kuin nyt: jos pidät näistä peleistä, pidät tästäkin – mutta jos et ole näitä koskaan kokeillutkaan, en tiedä onko tämä paras paikka aloittaa. Pohdin pitkään kolmen ja puolen ja neljän tähden välillä, mutta päädyin korkeampaan arvioon ihan vain pelituntien perusteella. Vinkkinä kuitenkin, että jos aihe kiinnostaa nyt ensimmäistä kertaa, aiempia sarjan osia saa parilla kympillä digikauppapaikoilta. Noviisina lähtisin ehkä niistä liikkeelle, jotta tämän pelin juonikuviot avautuvat paremmin.

Pelissä tulee mukana myös demo pääsarjan tulevasta osasta Like a Dragon: Infinite Wealth. Huhujen mukaan se on kooltaan aivan suunnaton. Saisivat jo keksiä ne 48 tunnin vuorokaudet.

Arvosteluun tuli versio, joka sisältää kaikki tähänastiset DLC:t. Esimerkiksi osa Coliseumin taistelijoista on maksullisen lisäosan takana.