Lokakuisen koleuden keskellä on hyvä kaivaa villasukat ja viltit esille. Mikäs sen mukavampaa, kuin värjötellä suomalaiselta säältä uppoutumalla suomalaisten pelien maailmaan: lokakuun loppu on patrioottisen pelaajan juhlaa, sillä suuremman kokoluokan suomalaispelejä putkahtelee pihalle kovalla tahdilla. Selviytymiskauhupeli Alan Wake 2:a kaihtaville tarjotaan myös seesteisempiä vaihtoehtoja: tamperelaisen Colossal Orderin rakastettu rakentelupeli Cities: Skylines saa jatkoa. Kaupunkiensa rotvallinreunoja ja vuonojen uomia tuntikausia hiovat näpertäjät ovat odottaneet seuraavaa SimCityn kruunuperillistä jo pitkään.



Aivan ensimmäisenä on pakko todeta, että Cities: Skylines 2 on ikävä kyllä varsin keskeneräinen peli. Kyseessä ei siis ole early access -peli, vaan täysimuotoinen julkaisu, mutta toistaiseksi peli tuntuu monella tapaa hiomattomalta. Tämä on tosin etukäteen tiedostettua ja tiedotettua: pelintekijät ovat esimerkiksi kertoneet, miten Skylines 2 ei ole vielä kunnolla optimoitu, jonka lisäksi yhtiö on julkaissut hätäapua pahimpien töksähtelyjen kiertämiseen peliasetuksia rukkaamalla. Etukäteen varoittelu ei kuitenkaan korjaa ongelmia.


Selkeästi keskeneräisiä pelejä on aina vaikea arvioida. Joskus kokemus tuntuu puutteista huolimatta niin eheältä – ja korjauskohteet helppohoitoisilta – että hetkelliset viat antaa mielessään anteeksi. Toisten pelien kohdalla taas identtiset viat saattavat jostakin syystä pilata koko kokemuksen. Olen arvioinut lyhyen ajan sisällä useamman vastaavista ongelmista kärsivän pelin, mutta siinä missä olen ohittanut aiempien pelien ongelmat olankohautuksella, nyt ne jäivät vaivaamaan. Osittain tämä johtuu varmasti siitä, että alkuperäinen Cities: Skylines on jäänyt mieleen seesteisyydestään: kun jatko-osassa huomaa ongelmakohtia siellä täällä, samaan zen-tilaan on niin paljon vaikeampi päästä.


Cities: Skylines 2 on kyllä hyvin suunniteltu peli, useimmiten hyvin tehtykin. Tämä ei ole suoranaisesti ihme, sillä Skylines 2 on lähellä aiempaa, erinomaista osaa. Ne mekaniikat joita on uudistettu, on myös uudistettu pääosin parempaan suuntaan. Nykyisillään pelikokemus tuntuu silti rajatulta: sen lisäksi että sisältöä on vähemmän kuin lukuisilla lisäsisältöpaketeilla laajennetussa Cities: Skylinesissa, se sisältö mitä pelistä löytyy, on tavalla tai toisella tohellettua.



Onneksi Cities: Skylinesin tärkein elementti toimii yhtä hyvin kuin ennenkin. Rakastan suunnitella päässäni ihannekuvia kaupungeista ja kaupunginosista, jonka jälkeen katson mitä ihannekuvista kumpuaa niiden realisoituessa: ehkäpä täydellisen kahdeksikon muotoista omakotitalolähiötä ei saakaan mahdutettua järkevästi vuoren juurelle, mutta voisin napata alkuperäisen ideani silmukasta ja luoda sen muotoisia saaria rantahuviloiden edustalle. Tai ehkäpä laajennan ideaa, ja teenkin kahdeksikon sijasta DNA-ketjun muotoisen asuinalueen – vaikkapa lääketieteellisen yliopiston ympärille. Käytännöllistä? Ei missään nimessä. Hauskaa? Senkin edestä.


Ei sillä, etteikö rakentelussa olisi omia ongelmiaan. Skylines 2 ei ole vaikea peli: käytännössä kuka tahansa saa rakennettua toimivan kaupungin, kunhan vain jaksaa rakentaa maltillisesti ja hioa veroprosentteja. Se ei kuitenkaan tarkoita, että pelaaminen olisi välttämättä hauskaa. Aiemmassa Cities: Skylinesissa pärjäsin jopa puolivahingossa, kunhan kaupunkiin suunnitteli edes muutamia tuottavia rakennuksia. Tällä kertaa jouduin toppuuttelemaan itseäni ja laajempia ideoitani, sillä tuottavan infrastruktuurin syntyminen ja kaupungin täyttyminen asukkailla oli niin hidasta, että meinasin jatkuvasti rakennella itseni vararikkoon. Skylines 2 tuntuu myös panostavan entistä enemmän kaupungin budjetointiin ja mikromanagerointiin, mikä ei ole lainkaan oma juttuni. Excel-taulukoiden parissa viihtyvät kirjanpitäjät saattavat toki olla eri mieltä. Yleensä en käytä peleissä koodeja, sillä upeasti rakennetun kaupungin hienous perustuu siihen käytetyn ajan ja vaivan lisäksi myös matkalla kohdattuihin haasteisiin, mutta Skylines 2:n kohdalla vietin miellyttävimmät hetket rajattomilla resursseilla pelatessa.

Upeasti suunnitellusta kaupungista ei tietenkään saa paljoa irti, ellei lopputulosta jaksa myös ihastella. Skylines 2:ssa on omat kameramoodinsa, jolloin metropolista voi tarkastella eri vinkkeleistä, mutta jotenkin maailma tuntui hieman elottomalta. Yksityiskohtia kyllä riittää, mutta jostakin syystä kaupunkini ei herännyt samalla lailla eloon kuin aiemmin. Osittain tähän elottomuuden tunteeseen saattaa vaikuttaa myös kaupungin simulointi. Pelisarjan fanikunta on tutkinut mm. Redditissä, miten pelin kaupunki hallinnoi taustalla resursseja, ja jos arviot pitävät paikkansa, pelinsisäiset tuotantoketjut eivät todellisuudessa toimi loogisesti: kaupat eivät tarvitse myytäviä asioita myydäkseen, eikä teollisuuskaan prosessoi raaka-aineita järin todenmukaisesti.


Simuloinnin mahdollisesta pinnallisuudesta huolimatta kaupunki voi näyttää nätiltä – mutta vasta kun se on kasvanut kunnolla: pelissä on tiettyjä rakennuksia – kuten koulurakennuksia sekä juna-asema – jotka ovat verrattain niin kookkaita, että vastikään perustetun pikkukaupungin omakotitalot, rivitalot ja pikkukaupat näyttävät niiden rinnalla hökkelikylältä, joka on rakennettu massiivisen, kafkamaisen byrokraattisen palatsin ympärille. Toki myöhemmin pelissä omakotitalot siirtyvät lähiöihin ja keskustarakennukset kasvattavat kokoaan, jolloin kokonaisuus näyttää sopusuhtaisemmalta. Kauniilta peli kyllä näyttää alusta alkaen. Vaihtuvat vuorokauden- ja vuodenajat sekä sääolosuhteet tuovat maisemiin mukavaa vaihtelua.

Kaupungin kasvaessa yksi isoista ongelmakohdista on tälläkin kertaa liikenne. Cities: Skylinesit keskittyvät yllättävän paljon toimivan liikennekokonaisuuden suunnitteluun. Simuloidut kaupunkilaiset liikkuvat töihin ja takaisin, mutta liian kapeat tai vähäiset tiet, puutteelliset joukkoliikennevälineet ja muut tekijät voivat synnyttää Mouhijärvenkin kokoiseen keskustaan kilometrien kokoisia ruuhkasumia. Onneksi teiden suunnittelu on entistä sujuvampaa, jonka lisäksi olemassaolevat tiet voi muuttaa useampikaistaisiksi napinpainalluksella: vanhojen asuinalueiden alimitoitetut tiet eivät siis enää tarkoita tuntikausien korjailua ja näpertelyä. Lisäksi muut olennaiset yhteydet, kuten viemäristö, rakentuvat nyt automaattisesti teiden mukana. Annan pakkopullan suoraviivaistamiselle isoa peukkua.



Rakentelu on tälläkin kertaa itseisarvoista ja palkinto itsessään, sillä minkäänlaista tarinaa, kampanjaa tai tavoitteita ei ole. Ainoa tavoitteen kaltainen virstanpylväs on kaupungin kokemustasot: kaikkea tekemällä, kuten taloja ja teitä rakentamalla, väkiluvun kasvamisella yms. ansaitaan kokemuspisteitä, ja kun pisteitä on tarpeeksi plakkarissa, kaupunki kasvaa seuraavalle tasolle. Tasot tuovat mukanaan esimerkiksi uusia rakennuksia, rahabonuksia sekä kaupungin rajoja kasvattavia maaplänttejä. Kokemustasojen ansiosta kaupungit kasvavat jotakuinkin orgaanisesti, aina pienemmän pitäjän maalaiskylistä massiivisiksi metropoleiksi.


Metropolielämässä on huonotkin puolensa. Skylines 2 on esimerkiksi hyvin raskas peli, joka sai muutaman vuoden vanhan koneeni (Intel i7-9700K, NVIDIA GeForce RTX 2070 OC, 32GB DDR4) köhisemään. Kaupungin asukasluvun kasvaessa viisinumeroiseksi pelin ruudunpäivitysnopeus alkoi madella kunnolla. Ongelma on varsin suuri, sillä Skylines 2 kasvattaa kaupunkiensa kokoa moninkertaiseksi aiemmasta. Kuten arvostelun alussa totesin, pelintekijät ovat myöntäneet optimoinnin olevan yhä puoliteissä; silti on mahdotonta sivuuttaa sitä faktaa, että jopa Bethesdan avaruusseikkailuepiikka Starfield pyöri koneellani reippaasti sulavammin.

Ruudunpäivitysnopeus ei ole ainoa bugaileva ominaisuus. Peli töksähteli ja kaatuili useampaan otteeseen, minkä lisäksi kohtasin erikoisia tilanteita: kadut eivät aina suostuneet yhdistymään jostakin itselleni käsittämättömästä syystä; maanmuokkaustyökalut ovat niin herkkiä että ne ovat lähes käyttökelvottomia; rakennukset asettuvat ajoittain mäkiin hyvin eriskummallisissa kulmissa, ja niin edelleen. Kaupunkilaisten mielipiteitä jakava Chirper (tosimaailmassa äXäytyneen Twitterin pelinsisäinen versio) tuntuu myös täyttyvän identtisistä valituksista, jotka eivät aina edes vastaa kaupungin tilaa: epätasa-arvoisesta sairaanhoidosta nuristiin aivan yhtä intensiivisesti, löytyi kaupungista sitten 1 tai 10 sairaalaa. Pieniä vikoja löytyy niin paljon, ettei pelatessa voi rentoutua kunnolla.


Probleemista huolimatta pystyttelin uusia kaupunkeja päivästä toiseen, pääosin hymyssä suin. Digitaalisia dioramoja on aina hauska väkerrellä, ja tällä hetkellä Cities: Skylines on se pelisarja joka tuntuu tarjoavan siihen parhaat eväät. Toistaiseksi jatko-osa ei vain ole aiemman tasolla. Pelissä on silti maaginen, hyvin seesteinen tunnelma: vaikka luonnonkatastrofeja sattuu ja kaupunkilaiset itkevät milloin minkäkin palvelun perään, nautin suunnattomasti siltojen, tunnelien, teiden ja katujen suunnittelusta. Pelin nykytilan vuoksi en voi antaa korkeampaa tähtimäärää, mutta jos peli saadaan pyörimään hyvin, bugit fixataan ja tekniset kompuroinnit korjataan, kyseessä on arvosanaansa parempi peli.