Assassin’s Creed -sarja on tehnyt pitkän taivalluksen vuodesta 2007 alkaen. Salamurhaajat ovat hiiviskelleet ympäri maailmaa lukuisissa kaupungeissa. Ubisoft on julkaissut sarjaan pääosia, mutta löytyypä valikoimista muun muassa muutamia mobiili- ja käsikonsopelejä spin-offien muodossa. Vuonna 2015 julkaistun, Lontooseen sijoittuvan Syndicaten jälkeen Ubisoft käänsi sarjan kelkkaa radikaalisti roolipelien suuntaan. Osalle pelaajista muutos oli mieluisa, sillä hieman lyhyempien pelien sijaan tarjolle saapui mammuttimaisia osia, joiden läpäisyyn kului useita kymmeniä, ellei jopa satoja tunteja. Nyt julkaistu Mirage poikkeaa edeltäjistään huomattavasti, sillä se vie pelaajansa takaisin sarjan alkupäähän olemalla lyhyempi ja tiiviimpi kokonaisuus.



Miragen päähahmona nähdään Basim, joka on tuttu Assassin’s Creed Valhallasta. Täysin yksin Basim ei Bagdadin kaduilla juokse, sillä hänen vierellään nähdään useampia tovereita. Yksi tovereista on Roshan, jonka ääninäyttelijänä toimii Shohreh Aghdashloo. Ajallisesti tarina sijoittuu 800-luvun Bagdadiin islamin kulta-ajalle, ja sarjan omalla aikajanalla Mirage osuu Assassin’s Creed Originsin sekä Valhallan väliin. Alun perin Mirage oli suunniteltu Valhallan laajennukseksi, mutta jostain syystä Ubisoft päätti tehdä siitä kuitenkin oman itsenäisen osan. Protagonisti Basim ei ole paras päähahmo, mitä vuosien varrella on nähty. Hän ei yllä mitenkään esimerkiksi Ezion tasolle, vaan jää salamurhaajaksi, jonka nimeä en luultavasti edes muista muutaman vuoden päästä. Roshan sen sijaan erottuu edukseen, minkä syynä voi olla Aghdashloon uniikki ja tunnistettava ääni. Ainakin minä olin myyty välittömästi, kun kuulin hänen tekevän roolin suosikkisarjassani.


Ensimmäisestä tehtävästä alkaen Assassin’s Creed Mirage tuntuu siltä, kuin olisi palannut kotiin. Olen aina ollut sarjan suuri fani Originsiin saakka, jonka jälkeen olen ennemmin tai myöhemmin jättänyt uudet osat kesken. Tykkään hiippailla ja salamurhata, enkä jaksa haalia arsenaalia aseita tai kerätä kokemusta, jotta pärjäisin seuraavalle viholliselle. Nyt pärjäämisen kannalta on tärkeää väijyä puskassa, sulautua väkijoukkoon ja käyttää hyödykseen heittoveitsiä ja savukranaatteja. Miekka tanassa vihollisen syliin juokseminen johtaa luultavasti kuolemaan, joten hyökkäyksen suunnittelu ja esimerkiksi katusoittajan palkkaaminen hämäystä varten voi tulla tarpeeseen. Myös Enkidu-linnusta on oikeasti apua, sillä hänen avullaan voi tiirailla sopivaa reittiä ja vihollisen sijaintia.


Hiippailu ja salamurhaaminen on nautinnollista. Viholliselle vihellys ja puskaan kaappaus ei ole pitkään aikaan tuntunut näin hyvältä. Tekoälyllä varustetut viholliset ovat kuitenkin edelleen tyhmiä eikä vierestä teurastettu kaveri ei hetkauta vartiotoveria lainkaan, minkä lisäksi puskaan jätetty ruumiskasa tuntuu olevan sotilaille arkipäivää. Normaali vaikeustaso ei tunnu haastavalta varsinkaan jos takana on aiempaa kokemusta toimintapeleistä. Toki mikäli kaipaa haastetta, on pelistä mahdollista valita vielä vaikeampi taso.


Ennen julkaisua Ubisoft kertoi tuovansa mukaan kaivatun parkour-ominaisuuden. Suurimman osan ajasta seiniä pitkin kiipeäminen hämähäkin lailla onnistuu luontevasti, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Sarjan aiempia osia pelanneet tietävät, että kankea ohjaus ei vie hahmoa aina sinne, minne pitäisi. Tältä osin kehitystä ei ole tapahtunut, sillä edelleen salamurhaaja jää roikkumaan vääriin paikkoihin paljastaen pahimmillaan sijaintinsa. Välillä avoimesta ikkunasta sisään rynniminen osoittautui haastavaksi. Pienistä haasteista huolimatta nautin katoilla hyppelystä, seiniä pitkin kiipeilemisestä ja vapauden tunteesta.



Sarjan muutamassa edeltävässä osassa pelaajan pää on mennyt pyörälle aseiden määrästä. Miragessa pelaajalle tarjoillaan vain muutama miekka ja tikari. Näitä voi päivittää kaduilta löytyvillä resursseilla, mutta mistään monimutkaista ja laajaa rakentelua ei ole luvassa - hyvä niin. Itse painelin päätyyn asti alussa annetuilla välineillä, joita parantelin matkan varrella pariin otteeseen. Tällä kertaa myös kykypuu on ihailtavan simppeli. Valittavissa on muutamia ominaisuuksia, joiden käyttö taistelun tiimellyksessä on helppoa, sillä passiiviset kyvyt eivät vaadi aktiivista nappien näpyttelyä. Aseiden vähyys ja pelkistetty kykypuu tuntuu raikkaalta tuulahdukselta, jota olen kaivannut. Minusta on ihanaa, ettei aikaa tarvitse käyttää minkään vertailuun vaan voin puukottaa menemään vailla huolta.


Ainakin minun onnekseni turha ja ylimääräinen sekä ärsyttävä Animus-hömpötys on jätetty lähes minimiin. Pientä viittausta nykypäivään ja historiaan annetaan kuitenkin erilaisten palasten voimin, jotka avaavat esimerkiksi tunnettujen paikkojen historiaa. Palasia keräämällä on mukava tutustua Bagdadin kulttuurihistoriaan, joka on valitettavan tuttu itselle lähinnä nykypäivän uutisoinnin kautta. Olen aina tykännyt hiippailla kulttuurihistoriallisesti tärkeiden kohteiden parissa. Tällä kertaa nautin olostani esimerkiksi Bagdadin pyöreän kaupungin muurien sisäpuolella ja Viisauden talossa.



Kuten aiemmin tuli todettua, Ubisoft suunnitteli Miragea Valhallan laajennukseksi. Alkuperäinen ajatus paistaa läpi hieman vanhentuneena ulkonäkönä. Esimerkiksi hahmojen mallinnus on menneen talveen lumia, eikä niin modernia mitä sen toivoisi olevan vuonna 2023. Bagdadin yleisilme korkealta katsottuna on mykistävä, mutta lähempi tarkastelu paljastaa pienoisen rosoisuuden. Teknisesti Mirage pyörii mainiosti, vaikka käyttäisi pelin valmiiksi ehdottamia asetuksia. Omalla kokoonpanolla pääsin noin 100 FPS:n tietämille. Immersiota kuitenkin rikkoivat välivideot, jotka olivat pakotettu 30 FPS:ään ja sen myötä laadultaan huonomman näköisiä pelikuvaan verrattuna.


Assassin’s Creed Mirage on lähes kaikki, mitä olen pelisarjalta viimeisten vuosien aikana kaivannut. Ubisoft on onnistunut tiivistämään perinteisen, vaikkakin hieman arvaamattoman tarinan hyväksi paketiksi, jonka läpäisyyn ei tarvitse käyttää useita kymmeniä tunteja. Bagdadin kadut on tarvottu noin 15-25 tunnissa, joka on miellyttävä kesto, ottaen huomioon ettei kokemuksesta tarvitse maksaa edes niin sanottua täyttä hintaa. Luojan kiitos ainakin osa pelaajista on kanssani samaa mieltä, että Ubisoft teki oikean valinnan palatessaan juurille. Ubisoft nimittäin tiedotti, että Miragen pelaajamäärä on linjassa Originsin ja Odysseyn kanssa, mutta uuden sukupolven konsoleilla Mirage oli jopa suosituin AC-julkaisu. Tosin näille alustoille on saapunut tähän mennessä vasta Valhalla, mutta kuitenkin! Ehkä nämä luvut ja meriitit saavat Ubisoftin tekemään myös jatkossa vastaavanlaisia osia, eikä aina vain jättimäisiä roolipeliseikkailuja.

PC-tiedot: Nvidia RTX 3080, 10 GB, AMD Ryzen 9 5900X, 32 GB DDR4 3600MHz RAM