Lähdettäessä kehittämään uutta tuotetta markkinoille on valittavana monia eri lähestymistapoja. Voidaan kehittää jotakin täysin uudenlaista, mutta se on riskialtista, sillä voihan olla, että kukaan ei pidäkään siitä. Voidaan myös tehdä suora jatko-osa omalle edelliselle tuotteelle, mutta se on vaikeaa, jos edellinen tuote ei ole ollut erityisen menestynyt. Onneksi aina voidaan valita myös kolmas tie: kopioida täysin jokin kilpailijan peli.


Tuntuu, että The Crew ei ole oikein missään vaiheessa tiennyt mitä se haluaa olla. Ensimmäisen osan ajatus oli kuumottava: kaahailua pitkin Yhdysvaltoja, pitkin poikin valtavaa karttaa. Olin aivan messissä idean kuullessani, mutta lopputulos oli sellainen kolmen tähden peli. Kakkososa väänsi ruuvia suoraviivaisempaan ja extremempään suuntaan, lisäsi kaikenlaisia päristimiä – ja oli sellainen kolmen tähden peli. Mutta nyt meillä on siis Motorfest, joka sijoittuu Havaijille ja on… Forza Horizon. Tämä ei ole mikään mielipide vaan kylmä fakta: Ivory Tower on kopioinut Turn 10:n ja Playground Gamesin luoman konseptin liki viimeistä piirtoa myöten. Yhteneväisyydet ovat sitä luokkaa, että jos satunnainen ihminen kävelee huoneeseen kesken pelaamisen, hän ei välttämättä osaa sanoa, kumpi peleistä on käynnissä.



Tapahtuupa siis niinä päivinä, että pelaaja osallistuu Havaijilla, jonkinlaisella O’ahun saarta muistuttavalla alueella järjestettävään moottorifestivaaliin. Valittuaan ensin haluamansa ulkomuodon runsaasta valikoimasta hän pääsee valitsemaan ensimmäisen playlistin, joka koostuu sarjasta kilpailuja. Kuinka ollakaan, myös Forza Horizonissa on playlistejä, vaikka ne eivät olekaan aivan sama asia. Motorfestin listat on muodostettu teemoittain niin, että kilpailuissa esiintyy vaikkapa klassikkoautoja, Ford Mustangin eri malleja, driftausta ja niin edespäin. Playlistin suorittamisesta palkitaan rahan lisäksi yleisesti palkintoautoilla. Playlisteillä on myös kuraattoreinaan julkkiksia, kuten tubettajat Supercar Blondie ja Donut Media – mutta hauskana yksityiskohtana ainakin jälkimmäinen esiintyy myös Forza Horizonissa. FH:n tapaan pelaajalla on myös autossaan ääniavustaja, mutta Motorfestin tekoäly onnistuu olemaan esikuvaansa ärsyttävämpi. Sillä on varsin vähän repliikkejä, jotka toistuvat usein ja ovat aika ylimakeita – eivätkä aina edes sovi tilanteeseen. Tultuani kisassa toiseksi avustaja oli sitä mieltä, että kyseessä oli "great win, first of many I’m sure", vaikka olin tässä vaiheessa jo pelannut peliä tuntikausia ja voittanut kymmeniä kisoja. Myös muille pelihahmoille kirjoitetut replat ovat melko laimeita.


Näin oldskooliin kallistuvana valitsin ensimmäiseksi klassikkoautoihin liittyvän playlistin. Sitä varten piti ostaa autokaupasta 50-luvun Cadillac Eldorado, joten tein työtä käskettyä. Odotin peliltä esikuvan kaltaista nippelirealismia, mutta jouduin valitettavasti pettymään: Horizoniin verrattuna Motorfestin automallit ovat paljon muovisemman oloisia. Vielä isompi pettymys kuitenkin odotti, sillä kun autolla lähti ajamaan, sen vaihteistossa oli neljä vaihdetta ja moottori kiekui kuin kilpa-autossa, ei suhissut kuten Cadillacin kaltaisen hienon vaunun arvolle kuuluu. Lopullisesti fiilis lässähti, kun A:ta painamalla koneelle vielä syötettiin nitroa. Keinotekoiset ja anakronistiset ajoavut sentään ymmärrän, ne kun ovat mukana muissakin peleissä ja voi sentään kytkeä pois.

Tämä kuvaakin pelin yleistä asennetta ja auttaa ehkä säätämään odotuksia. Jos otetaan lähtökohdaksi, että Forza Motorsport pyrkii olemaan edes kohtalaisen realistista autoiluviihdettä ja Forza Horizon taas ottaa siihen nähden jonkin verran vapauksia hauskuuden nimissä, The Crew Motorfest ruuvaa säätimiä tästä vielä monta piirua vapaan tulkinnan suuntaan. Jos et usko, kokeile kilpa-ajoa 60-luvun VW Sonderbuseilla, jotka tosielämässä hädin tuskin kiihtyvät ylämäkeen. Tässä pelissä nekin ovat vauhdikkaita menopelejä – nitroilla ruokittuna tietenkin.


Motorfestin playlistien isoin ongelma on jotenkin se, että ne kestävät niin pitkään että muuttuvat jo tylsiksi. Jatkuvasti pitää ajaa saaren toiselle puolelle käynnistämään uutta kisaa, ja etenkin erilaisia ajohaasteita on sijoiteltu matkan varrelle jopa niin tiiviisti, että niitä alkaa jo väistellä, sillä ne sekoittavat navigoinnin varsinaiseen kohteeseen. Aivan erityinen pettymys itselleni sähköautoilijana oli aiheesta tehty playlist, joka sisälsi kolme aivan samanlaista saattotehtävää ja sitten kolme samanlaista kisaa. Kun suunnittelijat eivät jaksa muuta kuin painaa Ctrl-V, on pelaajankin vähän vaikea siitä innostua. Niin ja hei, nitro on mukana myös sähköautoissa, ja sen aktivoidakseen pitää ajaa säkenöivää erikoiskaistaa. Ja sähköautoihin voi asentaa virityspakoputkia. Ihan vaan että jos ajattelitte tämän olevan joku simulaatio.



Käytinkin ensimmäiset tuntini etsien jotakin, mitä Motorfest voisi kutsua omaksi ideakseen, ja ennen kaikkea jotakin, mikä tämän lisäksi vielä tuntuisi hauskalta. Tämä osoittautui kohtalaisen vaikeaksi, mutta kyllä vaivannäkö lopulta palkittiin. Ensinnäkin mukana on veneitä, lentokoneita ja moottoripyöriä, joista etenkin viimeisin saattaa kutkuttaa osaa pelaajista. Viimeksi Tunturi Tigerilla ajaneena en osaa kommentoida pyörien ajotuntumaa, lentäminen taas vaikutti aika helpolta ja veneily vähän tylsältä, vaikka siinä onkin mukana mielenkiintoinen asennon trimmaus.


Pelimoodi, jossa pitää ajaa tietty reitti seuraten matkan varrelta otettuja valokuvia on sinällään miltei ääliömäisen helppo, mutta sillä on kuitenkin onnistuttu rakentamaan ihan tunnelmallisia hetkiä. Öinen ajelu Pontiac Firebirdillä vuorenrinteitä kierrellen soihtujen valaistessa ja John Carpenterin musiikin soidessa oli yllättävänkin hieno kokemus. Ylipäätään Havaijia ja sen asukkaita kohdellaan kunnioittavasti, ja itse asiassa Ivory Tower ilmoittikin juuri tehneensä lahjoituksen Havaijin maastopalojen vahinkojen korjaamiseen. Jopa paikallista kieltä kuullaan kohtalaisen paljon.


Toinen kiistatta viihdyttävä juttu on verkossa pelattava Demolition Royale -pelitila. Se muistuttaa Forza Horizonin Eliminator-tilaa, mutta pelin nimen mukaisesti kokoaa pelaajista neljän henkilön "crewejä". Lopullinen sijoitus määräytyy sen mukaan, kuinka hyvin joukkue pärjää. Myös erilaisilla bonuksilla on iso osa: autoa voi parannella niin vaurion tuoton kuin sietämisen suhteen, ja Ultimate Bonuksella saa hetkeksi käyttöönsä hurjan monsteriauton. Bonuksetkin kerätään tiimin yhteiseen pottiin, mikä mahdollistaa eri tasoisten pelaajien osallistumisen oman osaamisen mukaan. Pelitestin aikana oli vielä käynnissä ilmainen viikonloppu, joten otteluita käynnistyi käytännössä koko ajan. Pelasimme tätä jälkikasvun kanssa yllättävänkin pitkään ja päädyimme jopa pohtimaan erilaisia strategioita voittoon (joka tosin jäi saavuttamatta).



Kun Demolition sitten alkoi maistua puulta, päätin vaihtaa hetkeksi Forza Horizon 5:een ihan vain kokeillakseni, miten erilaiselta se tuntuu. Tuntuuhan se erilaiselta: värikkäämmältä, innostavammalta, yksinkertaisesti lähes kaikin tavoin paremmin tehdyltä. Automallit ovat kauniimpia ja tarkempia (50-luvun Chevroletissa on vain 3 vaihdetta!), autoja on ylipäätään kasapäin, kisat ovat mielekkäämpiä ja erilaista tekemistä on tarjolla enemmän. Esimerkiksi upeat Showcase-kisat puuttuvat Motorfestistä kokonaan (tai ainakaan niihin ei pääse kohtuullisella tuntimäärällä käsiksi).


The Crew Motorfest ei ole objektiivisesti arvioiden huono peli. Siihen on nähty vaivaa ja tuotteelle on yritetty luoda kiinnostavaa ilmettä. Samalla kukaan ei voi kuitenkaan vakavalla naamalla väittää, etteikö se olisi hiilikopio Forza Horizonista – lukuun ottamatta sitä, ettei se ole yhtä kaunis, laadukas ja monipuolisesti viihdyttävä kuin esikuvansa. Siksi ihmetyttää, miksi nähdä näin paljon vaivaa johonkin, mikä tullaan muistamaan toisen pelin apinointina. Oikeastaan ainoa syy miksi itse pelaisin tätä peliä jatkossa olisi, että FH ei jostain syystä olisi olemassa – siis esimerkiksi, jos omistaisin vain PlayStation 5:n ja kaipaisin sille ehdottomasti tällaista avoimehkon maailman autohekumointia. Vaan koska näin ei ole, ennustan TCMF:n jäävän perin vähäiselle peluuttelulle nyt, kun arvio on laadittuna.