Oletko koskaan katsonut Heat – ajojahti -elokuvaa ja toivonut, että voisit juosta Los Angelesin ruuhka-aikaisen liikenteen seassa, rynnäkkökivääriä ladaten ja setelinipuilla täytettyä urheilukassia kantaen? Entä kun katsot John Wickin makaabereja pistoolipiruetteja neonvärjätyn yökerhon tanssilattialla? Nyt pääset leikkimään oman elämäsi ammattirikollista, sillä eläköitynyt Payday-jengi palaa toimintaelokuvista tutuille rikospaikoille!



Payday-pelisarjalla on värikäs historia. Vuonna 2011 julkaistu Payday: The Heist oli keskinkertaisia arvioita saanut co-op -räiskintäpeli, jossa neljä klovnimaskeihin pukeutunutta rosvoa teki rötöksiä: välillä ryöstettiin pankkeja tai suuryhtiön holveja, toisina hetkinä kultalasteja kuljettaneita panssariautoja. Ideoita ja tyylitajua riitti, mutta pikkubudjetilla väsätty räiskintäpeli tuntui kömpelöltä sekä staattiselta.


Vuoden 2013 Payday 2 osoittautui jättimenestykseksi, joka maksoi kehityskulunsa takaisin jo ennakkotilausten aikana. Vaikka Payday 2 oli purkalla ja rautalangalla kasassa pysyvä hökötys, perusideat oli hiottu kuntoon: pelissä oli hyvin suunniteltuja kykypuita, tunnelmallista räiskintää, upeita kenttiä sekä lukuisia pelaamistapoja. Payday 2 laajensi erityisesti stealth-mekaniikkoja, jolloin suurimman osan kentistä pystyi suorittamaan joko hiipparoiden tai aseet tanassa.

Lypsylehmän elinkaari ei kuitenkaan pysynyt yhtä loisteliaana alusta loppuun. Kymmeneen elinvuoteen mahtuu yhtä sun toista tapahtumaa: epäonnistuneita uudistuksia, emoyhtiön konkursseja ja uudelleenrahoituksia, vuosikausia piinanneita ongelmia sekä rahastuksesta valittamisia. Valitukset olivat myös perusteltuja: tähän päivään mennessä Payday 2:een on julkaistu kokonaiset 80 eri DLC:tä, joista iso osa on vieläpä julkaistu sen jälkeen, kun pelintekijät lupasivat ettei maksullista lisäsisältöä olisi enää tulossa. Pelintekijät töppäilivät vuosien varrella toistamisiin niin paljon, että peliä koskevat foorumikeskustelut muuttuivat lähinnä pettyneiden fanien vertaistukiterapiaksi.


Terapia kelpaisi myös Payday-ryöstöjengin jäsenille, sillä paratiisisaarelle eläköitymisen sijaan klovnimaskiset konnat huomaavat pankkitiliensä tyhjentyneen ennenaikaisesti. Joku on siis pistänyt kapuloita kunnolla rattaisiin, mutta kuka? Selvitystyö vaatii resursseja, joten rosvon on pysyttävä lestissään: on aika hakea pankista pyssyllä pyydettyä pakkolainaa.



PC:lle, Xbox Series X/S:lle sekä Playstation 5:lle julkaistun Payday 3:n käynnistäminen herätti monia tunteita. Ensinnäkin on mahdotonta sivuuttaa pelin serveriongelmia: julkaisupäivänä serverit lahosivat totaalisesti, jolloin “always online” -pelin pelaaminen oli käytännössä mahdotonta. Kymmenen vuoden odotus muuttui turhauttavaksi piinaksi, sillä ongelma esti jopa yksin pelaamisen. Pelintekijät ovat korjanneet ongelmaa kuumeisesti, mutta yli viikonkin jälkeen Payday 3 toimii epäluotettavan oloisesti. Vahinko on myös ehtinyt tapahtua: vastaanotto on ollut riemuisan sijasta raivokas, kirjoitushetkellä pelin kollektiivinen arvio Steamissa on “enimmäkseen kielteinen”.


Yhtälailla on mahdotonta sivuuttaa sitä faktaa, että Payday 3:ssa on varsin vähän Payday 3:sta. Mukana on 8 heistiä (eli suomalaisittain ryöstökeikkaa), joista jokaisen voi – yhtä lukuunottamatta – suorittaa sekä äänekkäästi räiskien, että varjoissa hiipien. Eri pelityylit tarjoavat hyvin erilaisia pelikokemuksia omine tavoitteineen. Jos valvontakameroiden varjoissa välttely ei kiinnosta, ammuskeluun tarjotaan vajaat parikymmentä tuliasetta. Sinällään luvut eivät kuulosta pieniltä, mutta vertauksen vuoksi on muistutettava, että loppuvaiheessa Payday 2:sta löytyi yli 70 heistiä sekä yli 150 pää- ja sivuasetta ja lisäksi pelissä oli mukana kokonaan oma aseluokkansa, jonka myötä aseiden kokonaismäärä läheni jo 250:tä. Voin sanoa heti suorilta, etten suoranaisesti ikävöi 250 eri asetta (joista lopulta käytti vain kymmenesosaa), mutta ero on huima.

Hyvänä puolena Payday 3:n kaikki aseet oikeasti erottuvat toisistaan: konepistoolin räkätys pitää riviviholliset loitolla, revolverin jykevä pauke pysäyttää isommankin vastuksen ja rynnäkkökiväärin tarkat laukaukset kajahtavat tunnelmallisesti kaupungin kujilla. Payday 3:n kehitys ei myöskään ole päättynyt: Payday 2:n tavoin ajatuksena on tuottaa uutta sisältöä vielä pitkään. Ensimmäisen vuoden season passiin lukeutuu ase- ja vaatelisäsisältöjen lisäksi neljä uutta heistiä.


Julkaisuversion parikymmentä asetta tarjoavat roppakaupalla kouriintuntuvaa toimintaa: jo Payday 2 oli todella sulava ja nopeatempoinen räiskintäpeli, mutta Payday 3 parantaa pelattavuutta lähes kaikilla osa-alueilla. Tiimikaverien tekoäly toimii varsin omatoimisesti, ammuskelu on hyvin napakkaa ja liikkuminen miellyttävää, puhutaan sitten suojasta toiseen syöksymisestä tai suojan takaa räiskimisestä.



Asevalikoiman lisäksi kyvyt on rukattu uusiksi. Pankkiryöstäjien taidot eivät enää kasva (kyky)puissa, vaan uusia taitoja noukitaan “kykylinjoista”. Reilu 15 linjaa sisältää yhteensä vähän päälle 100 kykyä, joten erilaiset pelityylit onnistuvat helposti. Hiippari voi laittaa taitopisteensä esimerkiksi hakkerilinjaan, joka mahdollistaa mm. valvontakameroiden hakkeroinnin sekä vartijoiden häiriköimisen, tai huijarilinjaan, jolloin siviilit ja valvontakamerat eivät äkkää hämärähommia. Toiminnasta tykkäävät taas voivat ryhtyä revolverisankareiksi, jolloin lonkalta ampumisesta saa erilaisia bonuksia, tai panssariin vuorautuneiksi koljateiksi, jotka eivät hevillä kaadu.


Kyvyt toimivat yhteen kolmen uuden efektin kanssa. Eri kyvyt antavat liikkumisnopeutta (rush), vahinkoa (edge) ja kestävyyttä (grit) lisääviä efektejä, jolloin pelaaminen muuttuu hyperaktiiviseksi taktikoinniksi: infiltrator-linjan kyvyllä saa liikkumisnopeutta lisääviä rush-pisteitä aina tiirikoidessa tai heittoveitsellä tappaessa, ja jos on ottanut medic-linjasta tietyn kyvyn, jokainen rush-piste voimistaa lääkintälaukkujen tehoa. Erilaisia yhdistelmiä ja taktiikkoja miettii helposti utuiseen aamuyöhön asti, kunnes tulistunut elämänkumppani patistaa petiin.

Yleisellä tasolla pelimekaniikkoja on kuitenkin uudistettu vaatimattomasti. Muutokset ovat sitä luokkaa, että esimerkiksi tiirikoiminen ei enää tapahdu pitämällä nappia pohjassa, vaan ajoitusta vaativana minipelinä; ruumiita taas ei sullota säkkeihin, vaan ne voi kantaa olalla pois. Tuliaseiden rinnalla käytettyjä melee-aseita ei enää ole, mutta nyt pelaaja voi kutsua ajoittain paikalle erikoisaseen, vaihtoehtoisesti joko M32-kraanatinheittimen tai Barrett M82:aa muistuttavan tarkkuuskiväärin. Erot ovat siis pieniä, mutta parempaan päin.



Payday 3 tarjoaa räiskimiselle upeat puitteet. Pelisarjan kentät ovat aina hakeneet inspiraatiota tunnetuista toimintaelokuvista. Erityisesti Heat – ajojahdista sekä Collateral – väärä aika väärä paikasta tunnettu rikoselokuvien ohjaaja Michael Mann näkyy kilometrien päähän, mutta selviä viittauksia löytyy myös muihin genren elokuviin, kuten John Wickiin (joka käväisi Payday 2:ssa myös pelattavana hahmona…) sekä Yön ritariin.


Aiempia Payday-pelejä pelanneet saattavat ihmetellä, että eivätkö ne Collateralista ryövätyt yökerhot ja Heatista lainatut pankkiryöstöt olleet jo aiemmissa peleissä? Olivathan ne, ja niin ovat nytkin. Payday 3:n kenttävalikoima tuntuu megabändin best of -albumilta: kaikki vanhat klassikot ovat mukana, nykyteknologialla remasteroituina. Pelin aloittava No Rest for the Wicked -tehtävä on monipuolisempi versio pienestä kadunvarsipankista, Rock the Cradle -kenttä taas tarjoaa yökerhon, joka on kooltaan jossakin Payday 2:n Nightclub-tehtävän ja The Alesso Heistin väliltä. Pelin varrella väijytetään arvotavarakuljetuksia, rikotaan koruliikkeen näyteikkunoita sekä tyhjennetään taidegallerioita, aivan kuten ennenkin. Gold & Sharke -tehtävän massiivinen pankki pakotti jo tarkistamaan, etten ollut käynnistänyt vahingossa Payday 2:sta: pankkiryöstö on kopioitu pohjapiirrosta ja välitavoitteita myöten aiemmasta pelistä.

Mielikuvituksettomuudesta huolimatta Payday 3:n kentät ovat erinomaisesti suunniteltuja. Maailma on entistä elävämpi, ja lisäksi kentistä löytyy useita välitavoitteita. Myös pienemmän skaalan ryöstökeikat sisältävät useita eri vaiheita, erityisesti hiipparoidessa. Tämä on erityisen tärkeää, sillä Payday 3 on tarkoitettu pieneksi ikuisuuspeliksi: tarkoituksena ei ole pelata kenttiä kertaalleen läpi, vaan tahkota ryöstökeikkoja kerrasta – ja vuodesta – toiseen.


Käytännössä kenttiä läpäistään entiseen tapaan, mutta eri välivaiheita on lisätty. Aiemmissa peleissä hiipparoitiin, kunnes vartija äkkäsi hämärähommat – ja hälytys käynnisti täyssodan koko kaupungin poliisijoukkoja vastaan. Payday 3:n segmentoidut tilanteet kehittyvät entistä orgaanisemmin: äkkäämistä ei välttämättä seuraa täyshälytys, vaan tilanne voi edetä useammalla tapaa. Siinäkin vaiheessa kun hälytys lopulta kajahtaa ilmoille, poliisi ei rynnäköi automaattisesti, vaan pelaaja voi pelata aikaa vapauttamalla panttivankeja. Panttivangit ovat muutenkin hyödyllisiä: vankeja voi vaihtaa resursseihin, minkä lisäksi poliisin liipasinsormi ei ole aivan niin herkkä, jos pelaajalla on panttivanki ihmiskilpenä. Poliisien hyökkäysaallot myös kasvavat hiljalleen, joten pelialue täyttyy pomminpurkupukuihin vuoratuista bulldozer-erikoisvihollisista vasta aivan lopussa. Bulldozerien lisäksi myös muut erikoisviholliset tekevät paluun. Ainoa kunnon uutuus on kaasukranaatteja viskova nader, joka pakottaa suojien takaa kykkivät konnat liikkeelle.



Arvosteluni on ollut pitkälti kehumista, mutta kyllä niitä huonojakin puolia riittää. Suurin ongelmista on jo aiemminkin mainittu: Payday 3:ssa on loppupeleissä hyvin vähän uutta. Vaikka uudistukset ovat hyviä, kymmenessä vuodessa odottaisi mittavampia muutoksia. Kehitystiimi on selkeästi hakenut suoraviivaisempaa sekä helpommin lähestyttävää pelikokemusta. Mukana ei ole esimerkiksi monipäiväisiä heistejä, eikä myöskään satunnaisesti tapahtuvia “pakokenttiä”. Ennen tehtävää ei myöskään tutkita pelialueen pohjapiirrustuksia, eikä piilotetuille lisäresursseille valita sijaintia.


Tarinapuoltakin on suoraviivaistettu: Payday 2 yritti luoda kenttien ympärille elävän maailman jatkuvasti muuttuvalla kartalla, josta pelaaja valikoi seuraavan tehtävänsä. Lisäksi pelimaailman värikkäitä hahmoja syvennettiin heistä kertovilla webisodeilla. Tällä kertaa sivuhahmojen ruutuaika lasketaan sekunneissa, ja välivideot on korvattu tylsillä diakuvilla. Suoraviivaisempi kokemus leikkaa turhan läskin lihan ympäriltä, mutta lopputulos tuntuu laiskalta ja kunnianhimottomalta.

Payday 3 tuntuu myös monella tapaa keskeneräiseltä, tai vähintään hiomattomalta. Sama ongelma on toki vaivannut kaikkien Payday-pelien julkaisuversioita. Valikot ovat hyvin epäintuitiivisia, pelinsisäinen valuutta ja varustevalikot aiheuttavat ihmetystä, tutoriaali ei selitä edes kaikista olennaisimpia mekaniikkoja ja UI:sta puuttuu tärkeitä tietoja. Näitä varmasti hiotaan ajan kuluessa, mutta vuosikausia hiotun Payday 2:n jälkeen vastavalmistunut Payday 3 tuntuu vielä raakileelta.


Vaikka viimeistelemättömyydestä on pakko rokottaa pisteitä, en ole erityisen huolissani. Payday-pelit ovat aina eläneet jatkuvassa murroksessa: jopa pelien päämekaniikkoja on muutettu radikaalisti vuosia julkaisun jälkeen. On kuitenkin hyvä tietää mistä maksaa. Julkaisumuodossa Payday 3:sta pitää pulittaa 40 euroa, jonka vastineeksi saa 8 kenttää, noin 20 asetta sekä toistaiseksi viimeistelemättömän Payday-pelin. Potentiaalia kuitenkin riittää: toisin kuin Payday 2:ssa, tällä kertaa jokainen ase on käyttökelpoinen, jokainen pelaamistyyli viihdyttää tasa-arvoisesti ja jokainen kenttä on hioituin versio jostakin toimintaelokuvasta tutusta kohtauksesta. Jos tekijätiimi vain saa pidettyä laatua yllä, parin vuoden päästä Payday 3:sta on voinut kehittyä pelisarjan monipuolisin ja upein peli.