Oli vuosi 2002, kun yläkouluikäinen Matias eli räkänokkaisia teinivuosiaan. Mankasta kuunneltiin räppiä niin paljon, että ylikokoiset housut olivat tippuneet puoleen reiteen, ja skeittilaudalle astui niin usein kuin maaseudulta vain asfalttiteitä löysi. Jonkin virastotalon seinä olisi varmasti täyttynyt graffiteista, ellei jo pelkkä ajatuskin lain rikkomisesta olisi saanut alahuulta värisemään kontrolloimattomasti. Mitä tällä typistetyllä biografialla yritän viestiä on se, että kun tuona samaisena vuonna ilmestyi rullaluistelevista ja spraymaalaavista katujengeistä kertova Jet Set Radio Future, pienen Matiaksen pää räjähti, sielu purskahti auki ja maailmaa näyttäytyi ensi kertaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Nyt, vuonna 2023, astetta ryppyisemmän Matiaksen pää räjähti uudelleen!



Team Reptilen kehittämä Bomb Rush Cyberfunk (BRC) on osa selkeää jatkumoa. Vuonna 2002 julkaistu Jet Set Radio Future (JSRF) ei ollut mikään tyhjästä ilmestynyt mestariteos, vaan kyseessä oli Segan kehittämä uusversio kahta vuotta aiemmin Dreamcastille tehdystä Jet Set Radiosta (JSR). Kaikin puolin hiottu ja paranneltu Future yhdisteli 2000-luvun taitteen vastakulttuuria: tarina kertoi dystopisen poliisivaltion alla elävistä nuorista, jotka kaipasivat vauhtia ja vapautta. Ankeaa arkkitehtuuria, pomottavia poliiseja sekä kaikkea tavanomaisuutta vastustaneet nuoret seikkailivat tyylikkäästi cel-shadetussa Tokiossa, jonka katuja säestänyt soundtrack yhdisteli elektronista musiikkia ja funkkaavaa hip hoppia. Lopputuloksena oli niin ällistyttävän tyylikäs paketti, että vuosituhannen taitteessa Jet Set Radio Future oli synonyymi termille “cool”.


Kaikki edellä kuvailtu pätee myös Bomb Rush Cyberfunkiin. Kuten JSRF oli iteraatio JSR:stä, BRC tuntuu uudelta iteraatiolta JSRF:stä. Erot ovat totta kai suuremmat, sillä BRC on tyystin oma pelinsä ja universuminsa, mutta DNA:n perimä on niin selvää, ettei isyystestille ole tarvetta. Segan lakimiehet voisivat halutessaan pyyhkiä Team Reptilellä oikeussalin lattiaa: kaikki soundtrackista visuaaliseen tyyliin ja mekaniikoista maailmaan on niin tyylipuhdasta Jet Set Radiota, että pelin voisi hyvin nimetä vaikka Bomb Rush Cyberfunk: A Jet Set Radio Storyksi. Historian peilaaminen menee niin pitkälle, että jopa aloitushahmojen vaatteiden väriyhdistelmät ovat identtisiä. Onneksi tämä tarkoittaa, että BRC on myös yhtä päräyttävä kokemus kuin mitä JSRF oli aikanaan: Bomb Rush Cyberfunk on uskomattoman tyylikäs ja koukuttava seikkailupeli!

Tälläkin kertaa ideana on nousta urbaanikukkulan kuninkaaksi. Pelaajan ohjaamaa Bomb Rush Crew -nimistä nuorisojengiä ei kuitenkaan motivoi ainoastaan maine ja katu-uskottavuus, vaan myös kaverin pelastaminen: pelin alussa yksi hahmoista dekapitoidaan, ja irtopää lähtee legendaarisen jengipäällikkö DJ Cyberin mukaan. Bomb Rush Cyberfunkin maailmassa voisi käydä huonomminkin, sillä päätä lyhyemmän skeittarin ruumiiseen vain asennetaan uusi robottipää. Rediksi ristitty androidi lähtee etsimään lihallisen ruumiinsa vanhaa kupolia, joka on sattumoisin koko kaupungin kovimman jengin varastossa. Jengiläiset Red, Bel ja Tryce alkavat vallata New Amsterdamin kaupunginosia yksi kerrallaan syrjäyttääkseen DJ Cyberin ja selvittääkseen, miksi hän nappasi pään itselleen – tai ylipäätään leikkasi sen irti.


Identiteettikriiseilyä, tukahdutettuja muistoja ja murhamysteerejä sekoittava tarina menee juuri niin sekopäiseksi, kuin robottipäisestä rullaluistelijasta kertovan tarinan olettaisikin menevän. Harmillisesti tarinankerronta ei ole aivan vaaditulla tasolla: yleisesti ottaen dialogi ja välivideot ovat tarkoituksellisen retroja, mutta vuosituhannen vaihteen tyylittelystä huolimatta jälki on huolimatonta ja turhan riisuttua. Puuttuvat taustamusiikit ja tönköt leikkaukset pilaavat ajoittain tunnelman, eikä peli ole tarpeeksi pitkä tarinaansa varten. Lopulta monet juonenkäänteet tuntuvat hätiköidyiltä. Pohjimmiltaan tarinan ideana on kuitenkin tutustuttaa Bomb Rush Cyberfunkin maailmaan ja hengata coolien hahmojen kanssa, joten välivideoiden ammattimaisuuden analysoinnilla keskittyy aivan väärään paikkaan.



Toistan itseäni (ja tulen toistamaan vielä lisää), mutta pelin kaava seuraa Jet Set Radiota: jengi siirtyy uudelle alueelle, tägää alueen omistavan jengin graffitit piiloon ja haastaa nämä sitten kisaan alueen herruudesta. Alueet ovat toki pullollaan muutakin tehtävää: sivukujilta löytyy salaisia huoneita, piilotettuja esineitä (kuten uusia vaatteita), värvättäviä jengiläisiä sekä taitoja testaavia haasteita. Jossakin vaiheessa myös poliisit lähtevät katumaalarien perään; ensin mellakkavarustein, myöhemmin jopa tarkka-ampujilla ja taisteluhelikoptereilla. Pitäähän se tuhriminen jollakin saada loppumaan! Helikopterin konekivääritulituksen väistely ja pilvenpiirtäjän tägääminen olisi vaikeaa pelkät tennarit jalassa, joten katujengiläisten kengänpohjien alta löytyy myös renkaat.


Koko pelin keskiössä on liikkeen hurma. Katujengiläiset liikkuvat magnetisoiduilla kulkuvälineillä: BMX-fillareilla, skeittilaudoilla ja inline-rullaluistimilla voi paitsi pyöräillä, rullata ja luistella paikasta toiseen, myös grindata jokaista maailmasta löytyvää putkenpätkää (myös pystysuuntaan ja ylösalaisin!) sekä wallrideta valotauluja. Vaikka kulkupeleillä voi tehdä myös trikkejä, haaste ei synny Tony Hawk’s Pro Skaterin tyylisistä, monimutkaisista nappiyhdistelmistä tai tatilla tasapainottelusta, vaan mahdollisten pitkien linjojen löytämisestä tilaa analysoimalla. Grindaus ja manuaalissa liikkuminen ei vaadi minkäänlaista tasapainottelua, jonka lisäksi hahmot jopa lukkiutuvat grindiin automaattisesti, kunhan hahmon ohjaa jotakuinkin kaidetta päin. Vaikka pelin loppupään haasteet ja achievementit tarjoavat jahdattavaa hikipingoille, Bomb Rush Cyberfunkin pointtina on nojata taaksepäin, nostaa jalat sohvapöydälle ja rullata aurinkoisen New Amsterdamin kaduilla hymyssä suin.

Vaikka alueet sisältävät erilaisia vaaroja sekä esteitä, kulkureiteille on sijoiteltu tarpeeksi avokätisesti raiteita ja kaiteita, että loputtomilta tuntuvat combot syntyvät letkeästi – mutta eivät koskaan vahingossa. Haastetta on siis juuri sopivasti: kenenkään ei tarvitse hinkata tatteja hiki ojossa combojen perässä, mutta hoksottimien täytyy olla päällä. Muutenkin pelin haasteet aukeavat useimmiten tarkkaavaisuudella, eivät reflekseillä tai sorminäppäryydellä.


Tällaisessa pelissä pelattavuus on kaikki kaikessa, mutta onneksi BRC taltioi täydellisesti letkeän kruisailun, vauhdikkaan grindauksen sekä skeittauksen pehmeän flow’n. Miten tarkkaa ja suoraan selkäytimiin iskevää pelattavuus sitten on? No niin tarkkaa ja iskevää, ettei kisoissa häviäminen edes harmita, sillä se tarkoittaa että saman kisan pääsee pelaamaan heti uudelleen. Kun lopputekstit pyörivät ruudulla, en harkinnut lopputekstien skippaamista päästäkseni nukkumaan, vaan voidakseni aloittaa pelin uudelleen alusta.



Vaikka Bomb Rush Cyberfunk ei tarjoa pelaajalle apupyöriä, BRC ei ole mitenkään vaikea peli. Ajoittain vastaan tulee toki kovempia lisähaasteita, mutta tunnelma on niin kepeä, ettei niiden selvittäminen koskaan ärsyttänyt. Pelissä ei myöskään ole kokemustasoja tai kasvavia kykyvalikoimia, joten pelaaja on aina tietoinen siitä että häviö johtuu vain ja ainoastaan omista taidoista – ja ne luonnollisesti harjaantuvat pelatessa. Lisäksi maailmassa on lineaarisesta tarinasta huolimatta tarpeeksi erilaista lisätehtävää, että jumittaessa voi yleensä luistella muualle.



Jos peliä voi jostakin syyttää, niin tutoriaalin puutteesta. Pelissä on lukuisia mekaniikkoja, jotka selitetään puolihuolimattomasti, jos lainkaan: esimerkiksi osa salahuoneista avautuu vain tietyllä kulkuneuvolla, jonka lisäksi pidemmät combot vaativat monimutkaisia erityisliikkeitä, joista mainitaan ehkä kerran – sekin ohimennen. Toinen nipotus tulee hahmojen sekä kulkuvälineiden samankaltaisuudesta: en huomannut minkäänlaista eroa hahmojen kyvyissä tai taidoissa, jonka lisäksi BMX-pyörät toimivat lähes identtisesti rullaluistimiin ja skeittilautoihin verrattuna.


Valituksen makuun kun päästiin, niin tuodaan esille myös tasapaksut tappelumekaniikat. Töhrääjien pysäyttämiseen intohimoisesti asennoituvat poliisit ilmaantuvat vähän turhankin herkästi (ja turhan herkällä liipasinsormella), jolloin missattujen graffitien metsästäminen muuttuu ajoittain turhauttavaksi. Loppumattomina aaltoina päälle puskevia poliiseja ei kannata jäädä potkimaan, jolloin ainoaksi vaihtoehdoksi jää bajamajaan piiloutuminen. Piiloutumalla poliisit kyllä katoavat alueelta, mutta jo muutaman paikan tagaaminen aloittaa poliisi-invaasion uudelleen. Jos parit järjestyksenvalvojasta pääsisi eroon pikaisella mätkinnällä (tai jos mätkintä ylipäätään olisi hauskaa), vanhojen alueiden tutkiminen olisi reilusti letkeämpää.

Kenttäsuunnittelu ansaitsee kuitenkin täydet viisi tähteä. Jet Set Radio Futuren Tokio on vaihtunut nimellisesti New Amsterdamiin, mutta esikuvat ovat yhä selviä. Useimmat alueet, kuten katujengin päämaja sekä linja-autoasema, ovat hyvin lähellä 20 vuoden takaisen JSRF:n kenttiä – joskin välissä on tehty pieniä laajennustöitä. Aurinkoiset urbaaniympäristöt ovat paitsi älyttömän tyylikkäitä ja miellyttävän vaihtelevia, myös erinomaisesti suunniteltuja. Jokainen alue keksii jotakin uutta: öljynporauslautalle rakennettu Pyramid Island on putkien täyttämä sokkelo, jossa noustaan kerroksittain päätähuimaavan pyramidin huipulle; öinen pilvenpiirtäjäalue Mataan taas on pitkulainen vastine JSRF:n Pharaoh Parkille.


Rakastuin silti eniten pelin aurinkoisiin urbaaniympäristöihin, kuten aiemmin mainittuun linja-autoasema Brink Terminaliin tai eri alueet yhdistävään Millennium Squareen, joissa upeat cel-shade -grafiikat pääsivät kunnolla loistamaan. Vaikka Jet Set Radio Future on minulle rakas ja lähes virheetön peli, olen aina harmitellut sitä miten iso osa pelistä tapahtuu ruskan täyttämissä hökkelikylissä tai ruosteisissa tunneleissa. Bomb Rush Cyberfunkissa ei ole lainkaan tätä ongelmaa.



Kehuista viimeinen on myös suurin: Bomb Rush Cyberfunk on aivan älyttömän tyylikäs peli. Vapautta ja vastakulttuurin henkeä ylistävä peli ei ole mitenkään hienovarainen, mutta ei sen kuulukaan olla: upean värikäs, sarjakuvamainen tyyli yhdistyy saumattomasti koko vuoden katu-uskottavimpaan soundtrackiin, joka tarjoilee funkkaavia soundeja korvamadosta toiseen. Mukaan on saatu kappaleita jopa Jet Set Radio Futuren säveltäjä Hideki Naganumalta sekä suomalaiselta Ollilta.


Myönnän, että jos lähtisin arvioimaan Bomb Rush Cyberfunkia puhtaan matemaattisesti, tähdistä tippuisi ehkä puolikas pois. Välivideoiden kerronta on jopa retroilustandardeilla karua, eivätkä päälleliimatut tappelumekaniikat viihdytä ensimmäisten turpamättöjen jälkeen. Kokonaisuutta ajatellen miinukset ovat kuitenkin niin mitättömiä, etteivät ne juuri vaakakupissa paina. Tunnen kuinka pukinpartani naavautuu harmaaksi haperoksi sanoessani näin, mutta pakko se on silti sanoa: Bomb Rush Cyberfunk on videopeli niiltä vanhoilta hyviltä ajoilta! 2000-luvun alulle kumartava Bomb Rush Cyberfunk on elintärkeä muistutus siitä, miten täydellisyys löytyy usein perusasioista. Puhdasta tunnelmaa, hauskanpitoa ja fiilistelyä – niistä ovat klassikkopelit tehty.

Bomb Rush Cyberfunk julkaistiin PC:lle ja Nintendo Switchille elokuun puolivälissä. Peli ilmestyy Microsoftin ja Sonyn konsoleille syyskuun alussa.