Vaikka viime aikoina on julkaistu jos jonkinlaisia hienoja pelejä, kuten vaikka Baldur’s Gate III, olen yllätyksekseni pelannut eniten aivan toisen koko- ja hintaluokan teosta, yhden miehen tiimin kehittämää Brotatoa.


Tämä ei ole sinänsä yllättävää, sillä Brotato on pelinä hyvin samanlainen kuin viime vuoden suosikkipeleihini kuulunut Vampire Survivors, eli roguelite-henkinen areenaräiskintä. Se on todella helposti lähestyttävä, yllättävän syvällinen ja hämmentävän addiktiivinen peli.

Ja kaikki tämä alle vitosella.



Brotaton perusidea on hyvin simppeli: pelaaja valitsee yhden lukuisista hahmoluokista ja hyppää sitten areenalle. Vastaan tulee 20 aina kovempaa vihollisaaltoa, joiden lopussa pitäisi kukistaa vielä erityisen haastava pomo. Pelaaminen on mekaanisesti todella yksinkertaista, sillä peruna hyökkäilee itse kaikilla aseillaan vihollisten kimppuun ilman, että pelaajan tarvitsee tehdä yhtään mitään. Koko huomionsa voi siis keskittää vain vihollishyökkäysten väistelyyn, sekä siihen, että yrittää paimentaa vihollisaaltoja sopiviksi klimpeiksi, jotta omat hyökkäykset osuvat kerralla mahdollisimman suureen määrään.


Se syvyys, haaste ja koukuttavuus tulevat siitä, miten hahmoaan sen yhden pelikerran aikana kehittää. Tapetut viholliset jättävät jälkeensä kokemuspisteitä ja raaka-aineita, joiden avulla perunat keräävät kokemustasoja ja voivat tehdä ostoksia kaupassa vihollisaaltojen välissä. Kokemustason noustua saa nostaa yhtä neljästä satunnaisesti valitusta ominaisuudesta. Kaupassa taas on tarjolla vino pino erilaisia aseita ja esineitä, joiden välillä on suunnattomia eroja. Harvoin, jos koskaan, on mitään yksiselitteisen parasta vaihtoehtoa hahmon suuntaukselle tai tarjolla oleville aseille ja varusteille.

Merkittävä tekijä on hahmoluokka itse. Se määrittää aluksi käytössä olevan aseen, sekä tuo mukanaan pinon uniikkeja bonuksia ja miinuksia. Jotkut ovat hyvin helppoja: tämä peruna on tosi kovaääninen, joten vihollisaallot ovat hieman normaalia suurempia. Tai miten olisi kummitus? Se saa bonuksia käyttäessään yliluonnollisia aseita, voi kehittyä muita perunoita taitavammaksi väistelijäksi, mutta jos omissa kolisee, vihollisten iskut osuvat tähän tuplasti muita voimakkaammin.


Jos pelaisimme vaikka kummitusperunalla, kannattaisi tietenkin yrittää haalia käyttöönsä aseita, jotka on varustettu ”yliluonnollinen”-merkinnällä ja yrittää nostaa väistöprosenttiaan mahdollisimman paljon, koska se on elinehto. Toisaalta kun panssarit ovat jo pelin alussa naurettavilla miinuslukemilla, niitä ei edes kannata yrittää nostaa edes lähellekään nollaa, saati sitten plussan puolelle, vaan niitä voi ajatella kuin roolipelien dumppiominaisuuksia. Miltei kaikki esineet nostavat yhtä ominaisuutta, mutta laskevat toista. Kummituksemme voi siis aivan huoletta ostella esineitä, jotka huonontavat panssareita jo entisestään, koska kun yksi osuma riittää jo lähtökohtaisesti tappamaan pelaajan, sillä ei ole mitään väliä, jos se yksi osuma tekee vielä vähän enemmän vahinkoa.

Kun pelaaja voittaa pelejä eri hahmoluokilla, esinelistaan ilmestyy uusia ja entistä villimpiä esineitä, joita yhdistelemällä voi rakentaa aivan naurettavan ylitehokkaan hahmon, tai sitten vahingossa kampittaa itsensä kerralla allikkoon. Otetaan esimerkki. Esine, joka nostaa perunan tekemää vahinkoa, mutta myös vahingoittaa tätä itseään joka sekunti ei kuulosta kovin hyvältä, paitsi jos on onnistunut jo löytämään esineen, joka myös parantaa perunaa runsaasti joka sekunti. Tätä hienoa komboa rakentaessaan olisi tosin kannattanut muistaa, että oli hieman aiemmin ostanut uhkapeliesineen, joka nostaa perunan hyökkäystehoa runsaasti, mutta sitten laskee sitä joka kerta, kun peruna ottaa vahinkoa. Koska ostettua esinettä ei voi enää hävittää, onnistuin näin kolmella esineellä rakentamaan miltei kuolemattoman perunan, joka jokaisen vihollisaallon loppupuolella teki niin onnettoman vähän vahinkoa, että olisi ollut tehokkaampaa yrittää kiroilla viholliset hengiltä. Se pelikerta ei kestänyt ihan pomotaisteluun saakka.



Brotato on täydellinen välipalapeli. Pomotaisteluun asti edennyt pelikerta kestää alle puoli tuntia ja kun kuolema koittaa, uuteen yritykseen pääsee halutessaan saman tien. Todennäköisesti uudella yrityksellä tarjolla on myös aivan uudenlaisia haasteita ja kokemuksia, koska satunnaislukugeneraattori ohjasi pelaajaa kehittämään hahmoaan eri tavalla kuin viimeksi.


Uudelleenpeluuarvoa löytyy siis runsaasti. Peli sisältää myös useita vaikeustasoja, jotka aukeavat aina edellisen läpäisyn jälkeen ja tuovat peliin uusia vihollistyyppejä, minipomoja ja muuta karmeaa mutkistamaan perunoiden elämää.
Pitää mainita myös pelin modituki, joka on jo osoittautunut mainioksi ideaksi. Modaajat ovat lisänneet peliin useita omia hahmoluokkiaan, vinon pinon uusia ja ihmeellisiä aseita ja esineitä, sekä ties mitä muuta mukavaa. Kiitos Steam Workshop -tuen niitä modeja ei myöskään tarvitse metsästää mistään ulkopuolisilta saiteilta, joten niiden etsiminen ja lisääminen peliin ovat hyvin sujuvia toimenpiteitä.


Nostan kehitystiimille hattua siitä, että he ovat tienneet tasan tarkkaan, millaisen pelin he halusivat tehdä, ja ovat onnistuneet viilaamaan kokemuksen mahdollisimman toimivaksi. Ei mitään turhaa, ei mitään kitkaa, ainoastaan erittäin toimivaa, nopeatempoista ja koukuttavaa areenaräiskintää. Vampire Survivors aloitti hirmuisen tämän tyylisten pelien buumin, joten vaihtoehtoja löytyy Steamista usean sivun verran. Olen itse pelannut niistä monia, sillä tällaiset nopeatempoiset pelaa ja unohda -henkiset roguelite-pelit sopivat ADHD-pelurin arkeen mainiosti, joten voin kokemuksen rintaäänellä todeta, että Brotato on kirkkaasti valikoiman parhaimmistoa ja on korvannut jopa itsensä Vampire Survivorsin minun arvoasteikossani.

Ja todellakin: kaikki tämä alle vitosella.