Kesäloma kaipaa kivoja kesälomapelejä. Sellaisia, joiden parissa ei tarvitse liikaa stressata tai puristaa, vaan jotka tarjoavat rentoa ja mukavaa meininkiä. Viime vuoden Stray-kissapeli oli mainio esimerkki hyvistä kesälomapeleistä, eikä tänäkään vuonna jääty ilman hyvää vaihtoehtoa. Kesän suureksi indie-hitiksi noussut Dave the Diver kun on kesälomapelaamista parhaimmillaan.


Pelin pääosassa esiintyvä Sukeltaja-Sami houkutellaan omalta paratiisirannaltaan takaisin sivistyksen pariin, kun vanha tuttu hehkuttaa avanneensa sushi-ravintolan, jossa Dave saa ahtaa suureen kitaansa juuri niin paljon kalaherkkuja kuin haluaa. Perillä paljastuu, että totuus on hieman toisenlainen.



”Sinisenä aukkona” tunnetun laguunin äärellä sijaitseva sushi-ravintola ei tarjoile Davelle loputtomasti herkkuja, vaan enemmänkin loputtomasti tekemistä. Ennen kuin ravintola voi myydä yhtään mitään, jonkun täytyy käydä pyydystämässä aineksina käytetyt kalat läheisestä laguunista. Viisi arvausta, kuka se joku on. Eikä siinä kaikki, sillä vanha tuttu ei myöskään ole palkannut ravintolaan kuin ristiriitaista mainetta nauttivan sushi-kokin ja kaikki muu tarjoilusta ja vihreän teen kaatamisesta käytännön bisnesasioihin jää jälleen jonkun muun vastuulle.


Dave the Diver onkin yhdistelmä kepeää sukeltelua ja miltei yhtä kepeää ravintolan pyörittämistä. Päivisin pelaaja saa sukeltaa kahdesti sinisen aukon syvyyksiin keräilemään resursseja ja pyydystämään kaloja, iltaisin taas juostaan hiki hatussa ravintolassa pyyhkimässä pöytiä ja kuskaamassa aterioita kärsimättömille ruokailijoille.

Molemmat puoliskot ovat tiiviisti sidoksissa toisiinsa. Dave tarvitsee ravintolan tuloja ostellakseen itselleen parempia varusteita, joiden avulla voi sukeltaa kauemmin ja syvemmälle, kantaa mukanaan enemmän lastia ja pyydystää suurempia kaloja. Ravintola taas ei tietenkään pyöri kovinkaan pitkään, jos siellä ei ole kalaa myytävänä.


Pelkän kapitalismin ohella pelaajan ilona on myös tarina, jossa jos jonkinlaiset tahot vuorollaan ylipuhuvat tai kiristävät Daven ajamaan omia tavoitteitaan laguunin vesistössä. Paikallinen arkeologi etsii todisteita meren alaisesta sivilisaatiosta, anime-hullun asesepän waifu-patsaat taas ovat haaksirikkojen seurauksena päätyneet kesken toimituksen meren pohjaan ja ne pitäisi löytää sieltä ja niin edelleen. Käsikirjoitus on kepeää mutta viihdyttävää ja tarina tuntuu lähinnä olevan hyvä tekosyy antaa pelaajalle uusia leluja ja ominaisuuksia, sekä haastaa tätä tunkemaan nokkaansa paikkoihin, joihin ei muuten ehkä mielellään menisi, kuten vaikka voimakkaiden virtausten huuhtomiin veden alaisiin luolastoihin.

Ravintolan puolella on myös oma tarinansa, jossa pelaaja auttaa ravintolan kokkia näyttämään närhen munat epäilijöilleen ja paikkaamaan välejään entisiin kriitikoihinsa, tietenkin kokkaamalla näille arveluttavalta kuulostavia ja harvinaisia raaka-aineita vaativia aterioita.



Näin yksinkertainen pelisilmukka tarkoittaa väistämättä, että edessä on paljon toistoa. Suuren osan ajastaan peli pyörii saman yksinkertaisen rakenteen ympärillä: sukelletaan etsimään laguunista sellaisia kaloja ja raaka-aineita, joita tarvitaan kulloinkin suosittuihin ja hyvin myyviin sushi-annoksiin, sitten parannetaan hiljalleen ravintolan tasoa tutkimalla uusia ruoka-annoksia, palkkaamalla työntekijöitä auttamaan keittiössä ja tarjoilussa, sekä pitämällä kokemuksen tasoa sen verran korkealla, että paikalliset some-vaikuttajat tuovat ravintolalle tarpeeksi näkyvyyttä.


Vaihtelua tulee siitä, että mystisten taikavoimien johdosta sininen laguuni on erilainen jokaisella sukelluskerralla. Peli generoi vedenalaisen maailman aina uusiksi, joten pelaaja ei koskaan tiedä tarkalleen, mihin pitäisi mennä. Suuret raamit ovat kerrasta toiseen tutut, sillä kaikilla kaloilla on omat elinympäristönsä, joten nopeasti oppii, että vaikka vuokkokaloja on tietyssä syvyydessä ja kartan tietyllä laidalla. Mutta esimerkiksi veden alta löydettävät uudet aseet ja esineet, uponneet aarteet ja muut erikoisuudet vaihtelevat aina paikkaansa, samaten kuin vedenalaisen maailman geometriakin.

Kokemus ei minun mielestäni tuntunut huonolla tavalla itseään toistavalta, vaan enemmänkin rennolta ja oudolla tavalla koukuttavalta. Hehkeä grafiikka ja rauhallinen soundtrack kietovat nopeasti syliinsä ja pitävät huolen siitä, että pelin parissa tulee vietettyä huomaamatta runsaasti aikaa.


Hieman epäloogisesti ne pelin rosoisimmat osiot ovat niitä, joissa se poikkeaa tästä kaavasta. Kontrollit ovat enimmäkseen loogiset ja sujuvat, mutta jos yrittää pyydystää kaloja, jotka ovat aivan nykyisten varusteiden kykyjen rajamailla, peli heittää yllättäen ruudulle quick time eventin, jossa täytyy rämpyttää ohjaimen tikkua tai nappeja hiki hatussa, mikä ei varsinaisesti lisää pelikokemukseen mitään erityisen hienoa. Muuten rentoon ja rauhalliseen pelikokemukseen on myös tungettu mukaan muutama pomomatsi, jotka eivät todennäköisesti pysäytä kenenkään peliä ainakaan kovin pitkäksi aikaa, mutta tuntuvat silti hieman erikoisilta lisäyksiltä.

Dave the Diver ei myöskään pitkittele kokemusta liikaa, sillä normaaliin läpipeluuseen menee aikaa noin 20 tuntia. Tämän jälkeenkin toki jää paljon tekemistä ja saavutettavaa moninaisten pelin sisäisten keräilymekanismien muodossa, mutta ainakin itse olin lopputekstien pyöriessä ihan tyytyväinen saamaani viihteeseen ja kokemukseen.


Dave the Diver ei ole mikään indie-pelien vallankumous, kuten vaikka viime vuoden Vampire Survivors, mutta ei toisaalta myöskään mitään tusinakamaa. Se on todella rento, mukava ja sujuva pelikokemus, jossa suunnilleen kaikki on tehty erinomaisen laadukkaasti. Erinomaisen viihdyttävää kesäpelattavaa, siis.