Lylatissa kuohuu taas. Ilkeän tohtori Androssin tukikohta, Venom, oli vuosia kielletty planeetta, jota cornerialaiset joukot valvoivat mustasukkaisella pieteetillä, kunnes eräänä päivänä myrkyllisen meren povesta nousi uusi mystinen uhka. Salaperäisen Anglar-keisarin armeija uhkaa nyt leikata Lylatin kuin kypsän vehnäntähkän, ja vain puhuva avaruuskettu Fox McCloud seisoo keisarin armeijan tiellä. Mutta mitä tämä kaikki tarkoittaa?

No, ensinnä tietysti sitä, että käsikirjoittaja on nauttinut vähän muutakin kuin kansalaisluottamusta, ja toiseksi sitä, että on taas aika näyttää intergalaktisille rettelöitsijöille, missä kaappi seisoo. Lunta tupaan ja laaseria porstuaan!

Sun Tzu ja piu-piun taito

Star Fox Commandin ydinolemus tiivistyy nimessä. Star Fox -saagan suoraviivainen avaruusräiskintä on tallella, mutta nyt varsinaisia taisteluja edeltää vuoropohjainen strategiavaihe. Tyypillisesti Foxin ja kumppanien tehtävänä on tuhota joko tietty määrä vihollisia tai vastapuolen tukikohta. Omia yksiköitä liikutetaan strategiakartalla piirtämällä niille lentoreittejä DS:n kynällä. Vuoromäärä on rajallinen, ja hyökkäämisen lisäksi täytyy muistaa suojata omaa emoalustaan vihollisilta.

Niin yksinkertaiselta kuin kuulostaakin, strategiaosuus ei ole aivan läpihuutojuttu. Strategianäkymää peittää "sodan sumu" (fog of war), jota saa DS:n kynällä rapsuteltua pois, mutta aina välillä jotain tärkeää jää huomaamatta. Vuorojen vähäisyyden takia tarkkaamattomuus voi olla kohtalokasta. Omien hävittäjien huolimaton siirtely taas johtaa helposti emoaluksen tuhoutumiseen, minkä jälkeen koko tehtävän saa turhauttavasti aloittaa alusta.

Mitään kovin syvällistä Star Fox Commandin komenteluosiolta ei silti kannata odottaa. Strategianäkymä on pohjimmiltaan pieni älypeli, joka toimii alkupalana itse lentelylle. Sotamarsalkat voivat juonia, mutta se on lopulta pienen pilotin ja hänen vekkuleita ääniä päästelevien valoaseidensa tehtävä vapauttaa kansakunta.

Avaruudessa kukaan ei kuule kiroiluasi

Kun järkeilyt on järkeilty, on aika käyttää voimaa. Taisteluita käydään niin planeettojen pinnalla kuin avaruudessa, mutta meininki on useimmiten tasaisen suoraviivaista: tuhoa tietty määrä jotain tiettyä vastapuolen härveleitä ja kerää putoavat "coret". Välillä pääsee räjäyttämään emoaluksen (kunhan on ensin tuhonnut tietyn määrän härveleitä). Kuulostaako kivalta? No, ei ole. Peltiromun tilaustuhoaminen käy jo itsessään nopeasti niin puuduttavaksi, että taistelumoodista tekee mieli pois mahdollisimman pian. Kun sitten päälle lisätään aikaraja, joka ei siis koske vain yksittäistä taistelua vaan koko tehtävän suorittamista, muuttuu leppoisa hävittäjälentely DS:n lentelyksi seinään.

Strategiapuolen ohuuden voi vielä antaa anteeksi, mutta kun räiskintäkin nostaa lähinnä verenpainetta, on jossain menty pahasti vikaan. Lentely on sinänsä ihan kelvollista, vaikka kynäohjaus toisinaan sekoileekin, ja grafiikka on alustan huomioiden suhteellisen näyttävää. Toisteista, tylsää ja turhauttavaa tehtäväsuunnittelua ei vain pelasta edes Fox McCloud. Areenamaisilla taistelukentillä on kyllä paljon muutakin ammuttavaa kuin varsinaiset metsästettävät kohteet, mikä osoittaa harmillisen selvästi, kuinka pienillä muutoksilla räiskinnästä olisi saatu hauskaa. Nyt taustalla käyvä kello tekee pelaamisen innottomaksi säntäilyksi. 8-bittisen Nintendon aikaan tämän olisi vielä ymmärtänyt, mutta on käsittämätöntä, että vielä vuonna 2007 aikaraja on pelimekaniikan keskeinen elementti.

Kettu kuittaa

Star Fox Commandin yritys olla samaan aikaan sekä räiskintä- että strategiapeli ei ole idean asteella huono. Käytännön toteutus on vain niin valju ja tympiinnyttävä, että hyvillä ideoilla on aika vähän merkitystä. Muutaman tunnin pelaamisen jälkeen aloin toivoa, että taistelut voisi ratkaista automaatilla. Kevyenä käsikonsolistrategiana Star Fox Command ei ole paha, ja moninpeliäkin tuetaan sekä lähiverkossa että netissä, mutta rempseää sooloräiskintää kaipaaville on luvassa vain puuduttavaa piinaa.