Nintendon uusintajulkaisut klassikkopeleistä saivat jatkoa Advance Wars 1+2: Re-Boot Campin myötä. Alun perin Game Boy Advancelle 2001 ja 2003 julkaistut kaksi peliä kuuluvat Wars -sarjaan, joka käsittää useita sotastrategioita nyt yhteensä yhdeksälle Nintendon konsolille. Viimeisin peli tuli DS:lle vuonna 2008, joten moni hihkuu varmasti innosta tämän vuoden julkaisun myötä.



Re-Boot Campin julkaisu viivästyi kahteen kertaan: ensiksi pelin hiomiseen haluttiin käyttää enemmän aikaa ja sen jälkeen alkoi itänaapurin hyökkäyssota – eikä ajoitus sotapelin julkaisulle ollut kovin tahdikas. Siksi julkaisu tapahtui lopulta tämän vuoden huhtikuussa. "1+2" pelin nimessä tarkoittaa sitä, että mukaan on pistetty myös samanlainen, uusiksi tehty kokonaisuus Advance Wars 2 -pelistä, joka on suoraa jatkoa ensimmäisen osan tarinalle. Pelattavaa riittää siis huomattavasti enemmän kuin yhdessä pelissä, mikä on strategian ystäville varmasti hyvä uutinen. 1 ja 2 ovat keskenään hyvin samanlaisia, joten tässä arvostelussa käsittelen niitä molempia.


Peli jatkaa samalla, Wars-sarjan kaksiulotteisten osien tutuksi tekemällä tavalla. Vastakkain ovat pelaajan armeija nimeltä Orange Star sekä vihollisvaltiot Blue Moon (jonka tyyli viittaa vahvasti Venäjään, mikä on varmasti ollut syynä julkaisun uudelleenajoittamiseen), Gold Comet, Green Earth ja myöhemmin myös Black Hole. Kaikilla armeijoilla on omat komentajansa, joilla on latautuvat erityisvoimansa, kuten parannuskyky tai omia joukkoja hyödyttävä säätila. Peli etenee vuoropohjaisesti niin, että jokainen yksikkö liikkuu pelin salliman määrän rajoissa ja jos vihollinen osuu tälle alueelle, voi samalla vuorolla myös hyökätä.


Pirtsakka komentokeskuksen päällikkö Nell opastaa Re-Boot Campin maailmaan. Juonta kuljetetaan lyhyillä kohtauksilla, joissa Nell, pelaajan komentajat Andy, Max ja Sami sekä vihollisvaltioiden komentajat käyvät keskusteluja. Jutustelut ja reaktiot elävöittävät varsinaista kartalla käytävää peliä mukavasti. Re-Boot Campin vahvuudeksi on luettava se, että pelihetken voi pysäyttää ja tallentaa mihin vain ja jatkaa kun siltä tuntuu – pitkittyvän taistelun ei tarvitse haukata yöunia.



Yksinkertaisimmilllaan taisteluja käydään muutaman panssarivaunun, kuljetusvaunun ja jalkaväen voimin, mutta ottelut saattavat kunkin kartan tavoitteista riippuen kasvaa suuriksikin. Ilmatilan voivat ottaa haltuun pommikoneet, taisteluhelikopterit ja miehistönkuljetuskoneet ja vedessä vaikuttavat sukellusveneet, taistelulaivat sekä risteilijät. Maalla taistelevat tietysti erilaiset panssarivaunut ja jalkaväki rynnäkkökivääreineen sekä sinkoineen, mutta mukana on myös pidemmän kantaman välineistöä, kuten tehokas ilmatorjuntajärjestelmä. Vaihtelevasta kalustosta rakentuu kiva kokonaisuus, joka taipuu joka tilanteeseen. Kaikkia ominaisuuksia ei ole pakko yrittää painaa muistiin, vaan yksiköiden statistiikat ja vihollisten toimintasäteen näkee halutessaan kartalla. Myös arvioidun vahingon vihollisen yksikköä kohti näkee kätevästi kohteen valitsemalla.


Joskus käytettävissä on se, mitä ottelun alussa saa, mutta toisissa kartoista oman kokoonpanonsa voi tehdä itse tehtaita ja varustamoja hyödyntäen. Alussa rahaa on käytettävissä vähän per kierros, mutta asutuskeskusten ja muiden rakennusten valtaaminen tuo seuraavalle kierrokselle lisää rahaa. Valtausta voi tehdä vain jalkaväki, joka on haavoittuvaisessa asemassa pysyessään paikoillaan. Pelaamisessa yhdistyvät siis useamman vuoron verran eteenpäin taktikointi, vihollisen liikkeiden ja kaluston tarkkailu, piileskely, oman kaluston huoltaminen (johon vallattuja asutuskeskuksia voi myös hyödyntää) sekä suorat taistelutilanteet, jotka avautuvat omaksi ruudukseen, joissa selviää yhteenoton lopputulos. Vihollisen vuoron ohi voi vanhasta versiosta eroten myös kelata.


Moninpeli, joka oli mukana vuoden 2001 versiossakin, on tuotu uuteenkiin peliin. Verkon kautta voi pelata pelin omistavia kavereita vastaan, mitä en tosin päässyt koettamaan. Myös paikallinen moninpeli sekä sodat tekoälyvastustajien kanssa onnistuvat. Karttoja voi tehdä itse monipuolisessa editorissa ja jakaa myös kavereille, mutta valmiitakin karttoja saa Hachin pelinsisäisestä kaupasta. Hachilta voi ostaa kullalla myös kampanjasta tutuksi tulleita komentajia tai musiikkikappaleita kuunneltavaksi galleriassa.



Kampanjan voi aloittaa ensimmäisestä osasta tai hypätä suoraan toiseen, mutta juonen kannalta merkityksellistä on pelata pelit järjestyksessä. Tarina ei nyt ole ehkä se merkityksellisin, mutta liittolaisuussuhteet ja tilanteet elävät tarpeeksi pitämään tapahtumat mielenkiintoisina. Alkuperäisiä versioita tai muita lajityypin pelejä pelanneille tunteja kertynee kutakuinkin 40, kun taas uudet pelaajat voivat saada irti enemmänkin yrityksen ja erehdyksen kautta. Osa tehtävistä on helpompia ja osa selvästi vaikeampia, mutta kokonaisuus tuntuu todella tasapainoiselta. Kaksi eri vaikeustasoa, rento ja klassinen, antavat Re-Boot Campille myös uudelleenpelattavuutta. Näiden vaikeustasojen välillä voi vaihtaa milloin tahansa ja kolmas, vaikein mahdollinen taso on avattavissa kampanjan läpäisyn jälkeen.


Reippaalla musiikilla höystetty Re-Boot Camp on mukavaa kuunneltavaa. Musiikkiin tulee vaihtelua kampanjan aikana eikä kyllästymään pääse. Osittainen ääninäyttely on kiva lisä, joka antaa hahmoille lihaa luiden ympärille. Taistelun ääniefektit ovat tunnelmallisia ja pikku-ukko-sotaleikkiin sopivia. Kokonaisuus on äänien suhteen loistavasti hiottu eikä valittamisen sijaa ole. Komentajien anime-henkiset erityisvoimaruudut ovat myös niin hienoja, että ne tahdoin kyllä nähdä joka kerta uudestaan.

Hauskaa on se, että GBA:n Advance Warsit eivät näyttäneet mitenkään ikääntyneiltä nykypäivänkään standardeilla. Uusi ulkoasu elävöitysti animoituine 2D-hahmoineen ja 3D-taisteluruutuineen sekä -karttoineen näyttää hyvältä ja selkeältä eroamatta liikaa alkuperäisestä ulkoasusta. Pelin tunnistaa samaksi mutta vanhempi, rajoitetuille tehoille alkujaan suunniteltu tyyli on tunnelmallisesti sisällytetty uuteen versioon. Lähinnä yhtä asiaa jäin kaipaamaan: tehtävävalikon karttanäkymä on tylsä eikä valtioiden eroja nosteta esiin mitenkään. Rajoja erottavat viivat yksivärisillä taustoilla ja tuntuisi siltä, että tätä olisi voinut maustaa yksityiskohdilla. Lisäksi vanhaan graafiseen tyyliin ja myös musiikkiin vaihtaminen olisi ollut mukava mahdollisuus.


Switchin Re-Boot Camp ei ole siis uusi peli, vaan täysi kasvojenkohotus käsikonsoliklassikoille. Sarjaa aikaisemmin pelanneille sisältö on tuttua, mutta varmasti nautittavaa. Uusille pelaajille kokemus on myös mukava, sillä pelit ovat hyvin viihdyttäviä tälläkin vuosikymmenellä. Sotastrategiakokoelmana Re-Boot Camp toimii ja jaksaa vetää puoleensa tunnista toiseen.