Sonic & Mario at the Olympic Winter Games
Arvioitu: | Nintendo Wii |
Genre: | Urheilupelit |
Pelaajia: | 1-4 |
Ikärajoitus: | 3 |
Kehittäjä: | Sega |
Julkaisija: | Sega |
Julkaisupäivä: | 16.10.2009 |
Pelin kotisivut |
Maskotit laskevat mäkeä
Yhdeksänkymmentäluvulla peli-iässä olleille oli suuri järkytys tahi hämmästys, kun Segan Sonic ja Nintendon Mario löivät hynttynsä yhteen pari vuotta sitten Pekingin olympialaisten kunniaksi ja kisailivat joukkioineen kenttäurheilulajeissa. Huimaa menestystä siitä ei tullut, mutta ilmeisesti maskottifanit ovat kuitenkin sen verran innokkaita ostajia, että nyt seuraa jatkoa Vancouverin talvikisojen merkeissä. Vauhdikas sinisiili ja pullaposkiputkimies kavereineen mittelevät siis suomalaisille tutummissa lajeissa.
Kesäolympialaispelin koko runko onkin nostettu jotakuinkin sellaisenaan talvimaisemiin ja Sega on sortunut perisyntiinsä, eli vanhoilla ansioillaan lepäilyyn. Tässä tapauksessa se ilmenee selkeänä haluttomuutena panostaa peliin yhtään enemmän, kuin on ehdottoman välttämätöntä. Noh, mikäpä siinä, kevyeksi kasuaaliviihteeksi tämä on tarkoitettukin, tutkaillaanpa siis tarjolla olevia urheilumuotoja. Tässä kolme suosikkiani:
Kaunoluistelu on puettu simppelin rytmipelin muotoon, mikä on vallan passeli idea. Rytmistä ja musiikistahan lajissa on juuri kyse. Kun oikeaan aikaan heilauttaa kapulaa joko ylös tai alas tai pyörittää sitä piruetin kohdalla, saadaan kaunoluistelu tiivistettyä aika pieneen pakettiin. Meikäläinen pinkissä mekossa pesee prinsessa Peachin jäällä mikä tahansa päivä.
Hetken aikaa Suomen uutena kansallislajina komeillut curling on yksi Winter Olympicsin parhaista lajeista. Kaikki Curlingin perusasiat on otettu huomioon - heiton voimakkuus, kierre ja tietenkin villi jään harjaus. Mittarista pidetään silmällä, pitääkö harjata rajummin vai pitää taukoa sen suhteen. Valitettavasti tästäkin lajista on tehty aivan liian lyhytkestoinen, eikä raivokas huutaminen kiven vyöryessä jäätä pitkin hetkauta joukkuekavereita pätkääkään - osa lajin tunnelmasta jää siis vajaaksi.
Jääkiekko on puristettu kevytmuotoon pistämällä joukkueisiin vain kolme pelaajaa ja typistämällä erät ja kontrollit minimaalisiksi. Parhaimmillaan tästä olisi voinut saada Open Ice -peliklassikon tyylistä ylilyötyä rälläystä ja hetkellisesti touhu toimiikin, mutta lähtöviivoille on jääty. Siltikin nopea pläjäys jäkistä kiehtoo aina.
Vaikka talviurheilun muotoja on saatu mukaan lähes kolmekymmentä, on niiden toteutus ja hionta jäänyt puolitiehen, sillä pelimekaniikkoja ei ole montaa erilaista, vaan pelattavuudeltaan useimmat ovat klooneja toisistaan. Lajien innostavuutta syö myös se, että ilmeisesti olympialisenssin sanelemana ne on pitänyt toteuttaa 'realistisesti'. Poikkeuksena ovat dream-versiot, joista kohta lisää. Realistisuudessa on kuitenkin laiskoteltu, eivätkä Segan koodarit ole jaksaneet vielä tutustua MotionPlus-palikkaan, joten vaikkapa WiiSports-pelit vievät autenttisuudessaan näistä lajeista ehdottomasti voiton. Peli on suunnattu selkeästi kovin nuorelle yleisölle, joten synttärijuhlissa tämän voi pistää huoletta pyörimään ja varmasti kaikilta onnistuu lajien suorittaminen. Bonuksena joihinkin lajeihin voi käyttää myös WiiFit-lautaa, jonka päällä istuminen tuo ainakin kelkkailuun lisäintoa.
Pelillisesti antoisinta pelattavaa Sonicin ja Marion talvitohinoissa ovat niin kutsutut dream-lajit, joissa peruslajeja on boostattu videopeleistä tutuin elementein. Esimerkiksi lumilautailussa viiletetäänkin normaalin vuorenrinteen sijasta pitkin Sonic-maisemia ja villejä ratoja, jolloin kiinnostuksen aste nousee heti pari pykälää. Mielikuvitusruuvia olisi saanut kuitenkin vääntää vieläkin tiukemmalle, eivätkä dreamkisatkaan nosta pelin kokonaisviihdyttävyyttä monella prosentilla.
Sanomattakin lienee selvää, että moninpeli pelastaa monta Marion ja Sonicin kanssa vietettyä hetkeä. Kun kisatunnelmassa on samalla sohvalla useampi henkilö, hämärtyvät pelin puutteet ja hauskanpito on enimmäkseen aitoa. Tämän varaan Sega on varmasti laskenutkin.
Sonic and Mario at the Olympic Winter Games on kaikinpuolin aika saarioispizzamainen tapaus. Perusjöötiä, jota aika monet sietävät syödä, mutta gourmet-herkusta kaukana. Sen graafinen ulosanti on keskitasoa, pelimoodit perushuttua ja ideat sitä samaa. Kun tämän laatikon poimii pelikaupasta käteensä, voi olettaa tietävänsä mitä saa - eikä valitettavasti saa mitään muuta. Klassikkokaksikon talvikisailuista on puristettu yllätyksetön ja varman päälle vedetty jatko-osa, josta ei juuri riemunkiljahduksia irtoa.
Kiiraksi Kiiran paikalle, Uusipaavalniemeksi jne.
Kaunoluistelu on puettu simppelin rytmipelin muotoon, mikä on vallan passeli idea. Rytmistä ja musiikistahan lajissa on juuri kyse. Kun oikeaan aikaan heilauttaa kapulaa joko ylös tai alas tai pyörittää sitä piruetin kohdalla, saadaan kaunoluistelu tiivistettyä aika pieneen pakettiin. Meikäläinen pinkissä mekossa pesee prinsessa Peachin jäällä mikä tahansa päivä.
Hetken aikaa Suomen uutena kansallislajina komeillut curling on yksi Winter Olympicsin parhaista lajeista. Kaikki Curlingin perusasiat on otettu huomioon - heiton voimakkuus, kierre ja tietenkin villi jään harjaus. Mittarista pidetään silmällä, pitääkö harjata rajummin vai pitää taukoa sen suhteen. Valitettavasti tästäkin lajista on tehty aivan liian lyhytkestoinen, eikä raivokas huutaminen kiven vyöryessä jäätä pitkin hetkauta joukkuekavereita pätkääkään - osa lajin tunnelmasta jää siis vajaaksi.
Unelma olympialaisista
Vaikka talviurheilun muotoja on saatu mukaan lähes kolmekymmentä, on niiden toteutus ja hionta jäänyt puolitiehen, sillä pelimekaniikkoja ei ole montaa erilaista, vaan pelattavuudeltaan useimmat ovat klooneja toisistaan. Lajien innostavuutta syö myös se, että ilmeisesti olympialisenssin sanelemana ne on pitänyt toteuttaa 'realistisesti'. Poikkeuksena ovat dream-versiot, joista kohta lisää. Realistisuudessa on kuitenkin laiskoteltu, eivätkä Segan koodarit ole jaksaneet vielä tutustua MotionPlus-palikkaan, joten vaikkapa WiiSports-pelit vievät autenttisuudessaan näistä lajeista ehdottomasti voiton. Peli on suunnattu selkeästi kovin nuorelle yleisölle, joten synttärijuhlissa tämän voi pistää huoletta pyörimään ja varmasti kaikilta onnistuu lajien suorittaminen. Bonuksena joihinkin lajeihin voi käyttää myös WiiFit-lautaa, jonka päällä istuminen tuo ainakin kelkkailuun lisäintoa.
Sitä saa mitä tilaa
Sanomattakin lienee selvää, että moninpeli pelastaa monta Marion ja Sonicin kanssa vietettyä hetkeä. Kun kisatunnelmassa on samalla sohvalla useampi henkilö, hämärtyvät pelin puutteet ja hauskanpito on enimmäkseen aitoa. Tämän varaan Sega on varmasti laskenutkin.
Sonic and Mario at the Olympic Winter Games on kaikinpuolin aika saarioispizzamainen tapaus. Perusjöötiä, jota aika monet sietävät syödä, mutta gourmet-herkusta kaukana. Sen graafinen ulosanti on keskitasoa, pelimoodit perushuttua ja ideat sitä samaa. Kun tämän laatikon poimii pelikaupasta käteensä, voi olettaa tietävänsä mitä saa - eikä valitettavasti saa mitään muuta. Klassikkokaksikon talvikisailuista on puristettu yllätyksetön ja varman päälle vedetty jatko-osa, josta ei juuri riemunkiljahduksia irtoa.
Sonic & Mario at the Olympic Winter Games (Nintendo Wii)
Kaikkien aikojen suosituimmat pelihahmot ottavat toisistaan mittaa talvimaisemissa, mutta peliin ei ole kummemmin panostettu.
- pari kivaa lajia
- maistuu muksuille moninpelinä
- dream-tasot
- laiska toteutus
- tuntuu tutulta
- liikaa yksinkertaistusta
Keskustelut (5 viestiä)
Rekisteröitynyt 09.01.2008
21.11.2009 klo 13.01
Rekisteröitynyt 16.09.2007
21.11.2009 klo 18.34
Moderaattori
Rekisteröitynyt 25.01.2008
22.11.2009 klo 11.04
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
22.11.2009 klo 17.43
22.11.2009 klo 19.32
Olisi mukava kuulla arvon arvoestelijan käsitys huimasta menestyksestä. Marion ja Sonicin kesäkisoja on myyty kuitenkin noin 12 miljoonaa DS:lle ja Wiille ja se on kummallakin myydyin 3rd party -nimike koskaan.
Kirjoita kommentti