Street Fighter 5:n julkaisusta on hetki, mutta sen muistaa moni vieläkin. Niin kallellaan Capcom oli esports-puolelle, että peli ei sisältänyt mitään kenellekään muulle. Oli vain nettipeli ja harjoittelutila – jopa pelihallitila puuttui.


Street Fighter 6 on kuin anteeksipyyntö edellisestä pelistä. Siinä missä edeltävä peli tarvitsi monen vuoden päivitykset saadakseen edes vähän lihaa luidensa päälle, kuudes Street Fighter sisältää heti ison kampanjatilan, erinäisiä hupitiloja ja myös sen ydinpelin, eli kahden välisen mätkinnän. Näin kokonaista pakkausta ei tässä genressä usein näe.



Kampanjatila eli World Tour alkaa hahmonluonnilla. Hahmoeditori on hyvin kattava ja sillä on luotu ties millaista hirviötä Shrekistä Kippari-Kalleen. En itse ollut ihan näin luova, pääasiassa annoin satunnaisgeneraattorin luoda jotain kuranttia ja sitten tein pieniä muokkauksia.

Hahmonluonnin jälkeen päästään Metro Cityyn, jossa kampanja paljastuu kevyeksi roolipeliksi. Pelaaja saa kokemusta, nousee tasoissa sekä saa sitä kautta uusia asioita taisteluvalikoimaansa. Mestarit eli Street Fighterin Ryut, Kenit ja Chun-Lit opastavat uusien liikkeiden käytössä.


Valitettavasti yksinpelikampanjan taistelut muuttuvat hyvinkin tympeiksi nopeasti. Kyseessä ei ole vain se klassinen tapa, jolla kone lukee pelaajan napit ennen kuin ne tulevat edes perille vaan mitä pidemmälle mennään, sitä tankimmaksi kaikki viholliset muuttuvat ja sitä kauemmin yksittäinen taistelu kestää. Loppupuolella energiapalkkeja saa höylätä oikein kunnolla, kun mikään ei oikein tee vauriota, ellei ole sitten tehnyt hanttihommia päätehtäviäkin tympeämmissä sivutehtävissä.

Mukaan on heitetty myös kasa minipelejä, jotka ovat enemmän tai vähemmän läpinäkyviä tapoja opettaa Street Fighterin saloihin. Hado Pizza -minipeli opettaa erikoisliikkeiden suoritusta, koripallominipeli taas torjumisen saloja.



Tarinallisesti pääkampanja on pitkälti vain viittauksia edellisiin peleihin ja niiden tapahtumiin. Suurin osa isoista käänteistä tapahtuu aivan loppumetreillä, mutta sitä ennen junnataan aika paljon paikallaan. Vaikka tarinan yleinen ilmapiiri on hyvin pirteä, voisi esimerkiksi syy Brasiliassa käymiseen olla joku muu kuin tuliaisten tuominen mestareille.


Kampanjatila myös pyörii yllättävän huonosti. Oletuksella se on lukittu 30 kuvaan sekunnissa, mutta siihenkään ei välttämättä päästä. Se on outoa, sillä kampanjan ulkopuolella peli pyörii täysin mukisematta.

Kampanjatilan lisäksi pelistä löytyy perinteiset pelihallitilat sekä kasa hupitaistelutiloja, joissa säännöt saattavat muuttua kesken taistelun. Milloin täytyy väistää kentälle juoksevaa härkää, milloin taas voiton saavuttaa ensimmäinen satunnaiset minitavoitteet suorittanut.



Itse taistelu on ehkä hektisintä tähän asti. Street Fighter 6:n pääasiallinen ominaisuus on Drive-niminen palkki, johon lähes kaikki tärkeimmät mekaniikat sitoutuvat. Kuuteen osaan jaetusta palkista maksetaan niin hyökkäykset kuin puolustavatkin mekaniikat. Kun resurssi tyhjenee, joutuu Burnout-tilaan, jossa on altavastaajan roolissa. Tässä tilassa käytännössä pelataan Street Fighter 2:sta ilman mitään herkkuja – jopa erikoisliikkeiden torjumisesta voi kuolla.


Hektisyys johtaa siihen, että uutta Street Fighteria on hyvin vaikeaa pelata pitkissä sessioissa. Jo tunnin jälkeen tuntuu siltä, että aivot ovat juosseet maratonin eikä ratkaisuissa ole mitään järkeä.



Tarjolla olevat 18 hahmoa saattaa tuntua vähäiseltä, mutta jokainen edustaa omanlaistaan pelityyliä. Uusista hahmoista esimerkiksi Marisa on tankki, joka sisään päästyään tappaa kerrasta. Vanhan kaartin hahmoista Guile taas haluaa tehdä päinvastoin: kunhan vihollinen ei ole lähellä, kaikki on hyvin.


Mikäli World Tour opettaa aloittelijoita pelaamaan, harjoitustilassa pääsee konkarit katsomaan, miten peli oikeasti toimii. Harjoitustila on ehkä genren kattavin tähän asti – jokaisesta liikkeestä saa tietää kaiken mitä haluaa sen nopeudesta palautumiseen ja muuhun.


Valitettavasti tätä kaikkea varjostaa erittäin aggressiivinen mikromaksukauppa. Pukuja ja värejä voi ostaa ns. drive ticketeillä, mutta näihin voi kuluttaa myös fighter coinia, jota ostetaan oikealla rahalla. Ensimmäistä tarjotaan hyvin kitsaasti ja jälkimmäisen kohdalla kaupoista löytyy jo nyt sadoilla euroilla ostettavaa.

Valituksen aiheista huolimatta Street Fighter 6 on genrelle reilu askel oikeaan suuntaan monella tapaa ja Capcom on selvästi halunnut petrata edellisestä. Vaikka yksinpelitila kompastuu ehkä liialliseenkin kunnianhimoisuuteen, on koko paketti muuten täysin kunnossa. Peliä voi suositella niillekin, jotka eivät ole sarjan tai genren superfaneja.