Operation Flashpoint: Cold War Crisis oli elämäni pelirakkaus. Puhun pelistä menneessä aikamuodossa, koska sittemmin kyllästyin pc-pelaamiseen ja sitä myötä vaihdoin hiiren ja näppiksen konsolin pad-ohjaimeen. Ratkaisuni johdosta jäin myös vaille maailman parasta peliä. Tietokoneelta konsoleille siirtyvien pelisarjojen kohdalla käytetään usein termiä "vesittäminen". Vaikka useimpien pelien kohdalla toimintojen yksinkertaistaminen ei ole itseäni suuremmin haitannut, uutinen Fläsärin ilmestymisestä konsoleille ei suinkaan herättänyt pelkästään positiivisia viboja. Kuinka peli, jonka variaatiota on käytetty jopa oikeiden sotilaiden kouluttamiseen, voisi uskottavasti kääntyä konsolikansan viihteeksi?



Dragon Risingin asetelma on yllättävän omaperäinen. Kiina ja Venäjä ovat jo pitkään kinastelleet Kiska-saaren omistusoikeudesta, eikä vähiten sen öljy- ja kaasupitoisen maaperän vuoksi. Hieman yllättäen veli venäläinen pyytää USA:n sotajoukot apuun valtaamaan saaren pois Kiinan armeijan hallusta. Pelaaja istutetaan jenkkisotilaan mutaisiin saappaisiin taistelemaan halvemman bensanhinnan puolesta. Pelin pääpaino lepää nelihenkisen iskujoukon johtamisessa. Meininki onkin kohtuullisen kylmäveristä - taistelutoverit ovat kasvottomia käskylampaita, jotka kaaduttuaan korvataan uusilla mokomilla. Sota on julmaa, eikä kaatuneiden perään voi jäädä itkemään taistelutilanteessa. Kampanja on kaiken kaikkiaan miellyttävä ja huomattavasti tarkemmin harkittu kokonaisuus kuin lähimmässä kilpailijassaan ArmA-sarjassa, joka on käytännössä vieläkin suorempaa jatkoa ensimmäiselle Flashpointille. Codemastersilla on tainnut olla myös kilpailijaansa enemmän resursseja karsia pelistään pahimmat bugit pois.

Vaikka pelissä on mukana myös jos jonkinlaisia menopelejä tankista helikopteriin, ei niiden rattiin tarvitse yksinpelikampanjassa juuri kajota. Ykkösosassa pelaaja olikin melkoinen erikoismies toimiessaan sujuvasti niin jalkaväkimokkerina, tankkikomentajana kuin hävittäjälentäjänäkin. Moninpelissä ajoneuvoja hyödynnetään toki enemmän. Operation Flashpoint ei koskaan ole ollut mikään lähitaistelupeli, vaan vihollisesta pyritään hankkiutumaan eroon mahdollisuuksien mukaan turvallisen (?) välimatkan päästä. On oikeastaan hassua, kuinka hyvin Codemasters on onnistunut kopioimaan ensimmäisen OFP:in lähitaistelun ontuvuuden. Onnistun kyllä tiputtamaan vihollisen ensimmäisellä laukauksella kahdensadan metrin takaa, mutta kymmenen metrin päässä pönöttävään vihulaiseen ei todellakaan osu, ei sitten niin millään. Tekoäly vaikuttaa pelottavan fiksulta yrittäessään aina mahdollisuuksien mukaan saartaa pelaajan nalkkiin. Välillä siltä tosin tuntuu jäävän muutaman metrin päässä kuoleva kaveri huomaamatta.



Pelin vaikeusasteen suhteen on päädytty mielestäni loistavaan ratkaisuun. Tekoälyä ei tyhmennetä eikä luotien tappavuutta vähennetä helpommilla tasoilla, mutta sen sijaan pelaajan toimintaa helpottavien apuvälineiden määrä vaihtelee valitun tason mukaan. Vaikeimmillaan pelaajaa ei ohjata tehtäväkohteisiin kädestä pitäen, vaan suunnistaminen tapahtuu kartan ja kompassin avulla. Lisäksi kartalla näkyvät ainoastaan näköpiirissä lymyilevät viholliset. Tällä kertaa pelintekijöiden rohkea ratkaisu todella kannusti meikäläisenkin kaltaisen vellihousun kokeilemaan hardcore-moodia ja suosittelen sitä kaikille niille, jotka haluavat pelata realistista sotilassimulaattoria. Tämä korostaa jo ennestään vahvaa immersiota entisestään. Operation Flashpoint: Dragon Rising on todella peli, jonka tapahtumiin on helppo uppoutua. Paniikki valtaa mielen, kun tovereita putoilee ympäriltä ja vihollisjoukkojen kuulee piirittävän omaa pettämättömäksi luultua lymypaikkaa.

Jäin kaipaamaan vielä jonkinlaista custom-tasoa, jossa tahtomansa apukeinot voisi kytkeä käyttöön. Helpommilta tasoilta jäin kaipaamaan lähinnä tallennusmahdollisuutta kesken tehtävän. Ehta kuolemanpelko on toisaalta ihan tervetullut fiilis pelissä. Voi sitä harmistuksen määrää, kun yli puolen tunnin uurastus valuu hukkaan palkkana turhasta hätiköinnistä. Useimmiten tästä saa syyttää vain itseään. Rohkenen toki osoittaa syyttävän sormen myös kohti pelin ärsyttävintä piirrettä, nimittäin tehtävien umpityperiä ja tiukkoja aikarajoituksia, jotka hakkaavat pelin polvilumpiot aika ajoin veripaltuksi. Mitä hiton hyötyä on SIKAISOSTA (tm) pelimaailmasta, jos pelaajalle ei kuitenkaan anneta aikaa kiertää edes vihollisen selustaan? Rajoitusten johdosta pelaaja ei pääse nauttimaan oikeasta vapaudesta, saati siitä hillittömän suuresta pelialueesta täysin rinnoin. Putkijuoksuksi Dragon Risingiä ei voi silti hyvällä tahdollakaan kutsua. Pelialue on laajempi kuin missään muussa konsoliräiskinnässä.



Yli-isoksi venähtänyt ja rajoittamaton pelimaailma on ollut Operation Flashpointin tavaramerkki alusta lähtien. Codemastersin autopeleistäkin tuttu EGO-pelimoottori mahdollistaa kyllä paperilla riittävän kokoisen temmellyskentän, sekä huikean 35 kilometrin näkyvyyden. Pelin grafiikka ei tästä johtuen ole täysin vertailukelpoinen suosituimpien räiskintäpelien kanssa, mutta kestää kyllä katselun. Vaikka yksityiskohdissa onkin jouduttu säästelemään, luo laaja ympäristö aivan omanlaisensa tunnelman. Vain överiksi vedetty taivaan hehkuefekti nakertaa hieman realismia. On se kumma, että pelintekijöiden mielestä pelihahmon silmän pitäisi edelleen toimia kuin mikäkin kameran optiikka. Dynaaminen vuorokaudenaikojen vaihtelu on myös mukana, jos kohta yöt ovat valoisuudeltaan liki päivän veroisia, mikä poistaa pimeänäkökiikarin käytön tarpeen.

Tehtäväeditori ja modattavuus olivat se juttu, mikä piti fanit alkuperäisen Operation Flashpointin kimpussa vielä vuosia pelin ilmestymisen jälkeen. Modien jäädessä luonnollisesti vain pc-version omistajien iloksi, olisi editori sentään ollut enemmän kuin tervetullut lisä. Huhuissa on kuiskittu myöhemmin ilmestyvästä maksullisesta editorista, mutta saapa nyt nähdä, päästäänkö siitäkään nauttimaan konsolipuolella. Konsoliversion moninpeli kärsii myös pelaajamäärien rajoittuneisuudesta. 4 vs 4 pelaajan taistelu kuulostaa kovin aneemiselta verrattuna tietokoneversion rehdimmän kuuloisiin 16 vs 16 pelaajan mättöihin. PvP-taisteluissa pelialue on muuten rajattu syystä tai toisesta neljän neliökilometrin kokoiseksi.



Kun kävi selväksi, että uuden Operation Flashpointin tekee Codemasters, eikä sarjan perustan luonut Bohemia Interactive, jotenkin arvasin että tässä käy juuri näin. Lopputulema on huomattavasti ensimmäistä osaa viilatumpi ja pelimäisempi, mutta valitettavasti myös inhottavasti rajoitetumpi. En suostu nielemään keinotekoisten raja-aitojen selitykseksi sitä, ettei konsolirauta muka riitä pyörittämään samoja juttuja, joita sujuvasti kieputeltiin yli 8 vuotta vanhalla PC-raudalla. Dragon Rising on nykymittapuulla ehkä rohkeakin peli julkaista. Koodimestareille on kuitenkin pujahtanut jossakin kohtaa pupu pöksyyn, eikä pelin alkuperäistä ideaa ole viety loppuun asti. Myönnettäköön, että Dragon Rising on huomattavasti parempi peli kuin mitä suurin osa varmasti odotti. Bohemia Interactiven oma näkemys samasta aiheesta, eli ArmA -sarja, ei ole onnistunut vakuuttamaan, eikä sitä ole edelleenkään saatu kääntymään pelikonsoleille. Siksipä Operation Flashpoint: Dragon Rising on puutteineenkin vuoden tähän asti kiinnostavin sotapeli, etenkin konsolipuolella. Toivon todella, että pelintekijät kuuntelevat fanien kitinää näin pelin julkaisun jälkeen, sillä tuntuu kovasti siltä, ettei heidän mielipiteitään ole aiemmin taidettu seurata. Korjaustiedostoja ja lisäsisältöä on tiettävästi odotettavissa lähitulevaisuudessa.