Propagandan mukaan Wiille ei kannata aikuisten pelejä tehdä, mutta Dead Space: Extraction lähtee kokeilemaan kannattaisikos sittenkin. Kumma kokeilu. Muilla konsoleilla Dead Space kuuluu lajityyppiin kauhuseikkailu. Wiin kauhuseikkailu Resident Evil 4 kuulemma toimii. Wiin Dead Space kuitenkin päättää olla Duck Huntin perillinen, eli valopyssypeli. Extraction lienee mainioin valopyssyttely jota olen testannut, mutta koska useimmat avaruuskauhun ystävät ovat samoja nörttejä jotka ostavat monimutkaisia pelejä, tätä ei voi hittimateriaaliksi kutsua, olisipa konsoli mikä hyvänsä. Wii on profiloitunut hetken huviksi ja Extraction on K18-ikärajalla varustettua hetken hupia kenelle hyvänsä, joka tahtoo kauhistella ja räiskiä, tiedätsä? Hei, kuka jaksaa ratkaista ongelmia? Kuka miettiä etenemissuuntaa?



Putkijuoksuiksi haukutaan rajoittuneita toimintapelejä. Dead Space: Extraction perustuu idealle, että jos perusputkijuoksusta otetaan pois mahdollisuus liikkua, mutta tilalle pultataan elokuvamaisia tapahtumia, peli itseasiassa tuntuu jännittävämmältä ja monipuolisemmalta. Extraction on yksi pitkä interaktiivinen välinäytös. Tapahtumapaikkana on kaukainen avaruussiirtokunta ja vastustajina zombeja ja friikimpiä otuksia (tyyliin Doom). Örkit imevät lyijyä, mutta raajat ja päät ovat löysästi kiinni, joten taktiikkaa tarvitaan. Pelaajan rinnalla tepastelevat persoonallisuudet eivät paljoa auta, mutta höpöttävät kovasti. Fyysistä vuorovaikutusta sivuhahmojen kanssa voisi olla enemmänkin, mutta jo luontevan sanailun vuoksi kohtalotovereista on helpompi välittää kuin tykinruuasta keskimäärin.

Extraction on esiosa viime vuoden Dead Spacelle. Yhtä kaikki kyse on perinteisestä selviytymistaistelusta: kun kaikki menee päin Helvettiä, olisi kiva löytää toimiva sukkula Venukseen tai mihin v***uun tahansa. On puhetta hämärästä uskonnollisesta lahkosta ja artifakteista ja viruksesta. Bonusominaisuuksista löytyvä hätäisesti töherretty liikkuva sarjis (Motion Comic) valottaa tapahtumia lisää.

Usein raiteilla rullaus pysähtyy, kunnes kaikki on tapettu. Yhtä usein pelaajan on vain räiskittävä paniikissa vähän sinnepäin, kun kameramies kompuroi rooliin eläytyessään. Harvoissa risteyksissä etenemissuunnan saa valita. Ympärilleen saa joskus vilkuilla vapaasti pari sekuntia: jostain saattaa löytyä lisää tulivoimaa tai tarinan taustatietoja tekstimuodossa. Tavaraa hamstrataan telekineettisesti jojoa muistuttavalla valopallolla. Jojo on koominen, periaatteessa se ei istu tunnelmaan - mutta ehkäpä peli pitää tehokkaammin otteessaan, kun ruutua on hitaidenkin hetkien aikana skannattava haukansilmin bonusten toivossa. Se ei ole realistista, että pelaajalla saattaa olla sekunti aikaa jojottaa itselleen varaston hyllyllä pilkahtava tehotykki - mutta kyllä siitä tiettyä elämyksellisyyttä kumpuaa, että pelaaja joutuu hätäilemään ja olemaan skarppina kuten päähenkilötkin.

Valopallojojolla voi myös työntää, nostaa ja heitellä muutamia esineitä, kuten räjähtäviä bensakanistereita. Väitin ettei ongelmanratkontaa ole, mutta aina joskus pelaajan on suoriuduttava pienestä askareesta telekinesialla tai muulla tempulla. Puuhastelu piristää. Simppelistäkin alipelistä voi tulla jännittävä, jos samalla pitäisi räiskiäkin. Pomohahmoja voi halutessaan kutsua ongelmanratkaisuksi, sillä klassiseen tyyliin ne ovat vaarallisia, kunnes niiden rutiinit ja heikkous paljastuvat.



Dead Space: Extraction kauhistuttaa kaavamaisesti. On pimeää. Seinillä on verta. Aina joskus örkki hyppää nurkan takaa musiikin korostaessa yllätystä. Monstereiden alkuperään liittyy mystistä puppua, josta johtuen päähenkilöt näkevät joskus näkyjä, mikä saa karaistuneemmankin pelaajan tuhlaamaan panoksia. Olen katsonut aivan liikaa shokkikauhua saadakseni painajaisia legohirviöistä, mutta ilmapiiri on jännittävä ja teoksella on vahvat hetkensä. Matka vie joskus limaisiin ilmastointikanaviin, joskus hämyisiin viemäreihin. Joskus piipahdetaan avaruudessa, jossa lipuminen on aavemaista jo itsessään. Panokset saattavat loppua kohtalokkaalla hetkellä. Mieleen palaili muun muassa klassikkoleffa Aliens, eikä vain siitä varastettujen nuottien vuoksi.

Hirviöitä on isoa ja pientä, nopeaa ja hidasta. Valikoima käy tutuksi. Surkealla peruspyssyllä sihdatessa vakaa käsi tulee tarpeeseen heikoimpienkin vastusten kanssa. Kantaa voi kerralla neljää tykkiä. Panosten ajoittainen loppuminen on pelin parhaita puolia, sillä monen tuliluikun tärkein ominaisuus on se, että tähdätä tarvitsee vain vähän sinnepäin. Mutkissa on kaksi tulimuotoa (toinen aktivoidaan kallistamalla ohjainta) ja aika moni näistä mahtuu kategoriaan konekivääri tai jytykranaatti. Aseet ovat hauskoja. Koska tilanteet ovat ohjattuja, ovat ne myös vaihtelevia, ja joskus on erityisen tyydyttävää käyttää härveliä tyyliin liekinheitin, energiamiina tai sirkkeli. Aseiden lataaminen on joko nopeaa tai takkuista pelaajan ajoituksesta riippuen, joten keskittyminen on terveellistä työkalusta riippumatta.

Ylimääräisenä taktiikkana pelaaja voi ampua erillisestä napista "hirviöitä ajassa hidastavia" tusauksia. Kyse ei ole jäädytyksestä, sillä jähmetetty hirviö kaatuu hitaasti jalat irti ammuttuinakin. Jos hirviöiden nopeiden väistöliikkeiden merkitys jää muuten vähäiseksi, ainakin kallisarvoiset jähmetykset meikäläinen ampui varsin usein ohi. Extractionia on helppo pelata, mistä huolimatta se tarjoaa selkeästi taktisempaa räiskintää kuin moni (kehno) putkijaloittelu.



Hilpeässä leffassa Gamer kakara ohjailee scifivehkeiden avulla oikeaa ihmistä siten, että ohjailtava joutuu yhä tähtäämään itse ja painamaan liipaisinta. Dead Space: Extraction on juuri tätä, ohjailtavan näkökulmasta. Kaksinpeli on toimiva ja tervetullut lisä, mutta öh: kuinka usein pelaajat ohjaavat samaa hahmoa mutta ilmeisesti eri käsiä? Ei tällä väliä ole, mutta se on kummaa, että käyttämättä jätetään kaksinpeliä loogisempi idea. Miksei yksinäinen pelaaja voi käyttää kahta wiimotea eli kahta asetta? Järjenvastaisesti peli kieltää tekemästä näin. Ainoastaan kakkospelaaja voi pelata pelkällä wiimotella, sillä ykköspelaajan on rikottava muutamia esteitä heiluttamalla nunchukua. Peltosen pelivinkki! Jos teippaat nunchukun ranteeseesi niin että sen toiminnot pysyvät käyttökelpoisina, voit pelata kaksinpeliä yksin, mikä on hauskempaa ja tyylikkäämpää kuin yksinpeli. Uudelleenpeluuarvoa on hyvä kasvattaa.

Ensi kokemalla kokonaisuus tuntuu mainiosti rytmitetyltä. Hitaina hetkinä paitsi kuuntelin dialogia ja etsin katseella bonuksia, myös laskin panoksia, varauduin henkisesti yllätyksiin... Kovempaa vaikeustasoa kokeillessani tuumin, että tunnelman totaalinen lässähtäminen on tosiasia, ellen vaihtoehtoisesti ole seksuaalisesti turhautunut hajotettuani ranteeni ensimmäisellä kierroksella. Tylsistyin välittömästi jo, kun jouduin aloittamaan erään kentän alusta kerran esiintyneen pelinpysäyttäjäbugin vuoksi (ovi ei suostunut aukeamaan). Tarinan päätyttyä ylimääräiset himonsa voi purkaa räiskintäkenttiin, joissa toimintaankin pääsee tylsistymään. Pelattavaa ei ole määrättömästi, mutta sanotaanko että riittävästi, ja se on laatuaikaa se.