Toimittajan huomautus: Tekstissä ja kuvakaappauksissa saattaa tulla esille asioita, jotka voidaan luokitella spoilereiksi.

Kun Harry Potter ja Viisasten kivi -elokuva saapui teattereihin, olin myyty. Olin samanikäinen kuin valkokankaalla loitsuja tekevät Harry, Ron ja Hermione. Kuoleman varjeluksien aikaan olin nuori aikuinen, kuten Tylypahkan velhot ja noidat olivat. Voi puhua, että olen kasvanut samaa tahtia Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa, kuten sadat miljoonat muutkin nuoret - tai siis nykyiset aikuiset. Vaikka Harry Potterista on julkaistu vuosien varrella lisensoituja pelejä, on kunnollista roolipeliä odotettu kuin kuuta nousevaa.


Hogwarts Legacyn saapumista ovat varjostaneet muutamat myöhästymiset, mutta myös velhomaailman luoneen kirjailija J.K. Rowlingin sosiaalisessa mediassa laukomat typerät kommentit. Rowling on julkaissut transfobisia lausuntoja, mikä on saanut monet Harry Potter -fanit kääntämään selkänsä kirjoittajalle ja ihan aiheesta. Rowlingin kommentit ovat herättäneet kummastusta, sillä Harry Potter -universumissa on opetettu suvaitsevaisuutta ja toisten hyväksymistä sellaisina kuin he ovat. Hogwarts Legacyn tekijät painottavat, että videopelissä nähtävä tarina ei ole J.K. Rowlingin tekemä, eikä kirjailija ole ollut mukana tekemässä peliä. Totta kai tarina kuitenkin perustuu Rowlingin luomaan velhomaailmaan, mutta siihen Rowlingin osuus jääkin. Yhteistyötä on kuitenkin tehty Rowlingin tiimin kanssa, jotta Hogwarts Legacyn tarinasta saataisiin “oikeanlainen”.



Tervetuloa 1800-luvun Tylypahkaan. Aloitat opintosi vasta viidentenä vuonna, joten sinulla on paljon kirittävää, mikäli haluat selviytyä hyvin O.W.L.-kokeista. Lukukautta varjostaa tieto muinaisesta taikuudesta sekä Ranrok-maahisen ja Victor Rookwood -velhon kamalista aikeista. Vaikka Voldemortin tekemät kauheudet tapahtuvat vasta myöhemmin, ovat pimeyden voimat jo osa velhomaailmaa. Selvittääkseen muinaisen taikuuden salaisuudet ja päihittääkseen Ranrokin, Rookwoodin ja muut, on pelaajan opiskeltava loitsuja, juomien tekemistä ja hankittava itselleen ystäviä rinnalle. Tarinan rakenne tuo mieleen Harry Potter- ja Ihmeotukset -sarjan asetelmat. Vaikka Hogwarts Legacyn seikkailu on irrallinen, on mukana runsaasti velhomaailmasta tuttuja hahmoja, esineitä ja paikkoja. Tylypahkaan astuminen tuntuu kuin olisi palannut kotiin.


Ennen lajitteluhatun alle pääsemistä pelaaja saa luoda hahmogeneraattorilla mieluisan tylypahkalaisen. Valinnanvaraa on runsaasti ja saat valita mm. oletko velho vai noita. Valinta ei kuitenkaan ole sidottu sukupuoleen. Voit myös muokata hahmon ruumiinrakennetta, ääntä, vaatteita ja kampauksia. Kehittäjät ovat ottaneet huomioon erilaiset ihmiset, joten esimerkiksi transtaustaisen velhon tai noidan tekeminen on nyt mahdollista. Hahmonluonnin jälkeen suunnataan kohti lajitteluhattua. Tapojen mukaisesti lajitteluhatulla on oma mielipiteensä siitä, mihin tupaan oppilas kuuluisi, mutta tälläkin kertaa toiveita kuunnellaan. Minä tunsin kuuluvani Rohkelikkoon, mikä jälkikäteen ajateltuna oli hieman tylsä valinta. Varsinkin, kun Korpinkynnen ja Puuskupuhien tuvat ovat jääneet aiemmin vähemmälle näkemiselle.

Pelaaja pääsee osallistumaan useille oppitunneille, joissa opitaan hyödyllisiä taitoja. Taikakasveja kasvattamalla saa hankittua itselleen raaka-aineita juomia varten. Alussa pelkäsin, että oppimiskäyrä olisi liian jyrkkä. Pelkoni oli turha, sillä oppiminen on sidottu lukuvuoteen. Kaikkia loitsuja ei tuoda tietoon kerralla, vaan niitä opitaan pikkuhiljaa. Loitsuista puheen ollen, kaikkea ei opeteta Tylypahkan luokkahuoneissa. Anteeksiantamattomat kiroukset pelaaja oppii muualla ja on omalla vastuulla, käyttääkö niitä vai ei. Kehittäjät ovat kertoneet, että mukana ei ole erillistä moraalisysteemiä, mutta siitä huolimatta pelaaja voi valita, miten asioihin suhtautuu. Halutessaan velho tai noita voi asettua pimeyden voimien puolelle tai olla hyvään velhoyhteisöön kuuluva jäsen. Minä päätin kuulua hyviin velhoihin ja käytin anteeksiantamattomia kirouksia vain hädän hetkellä. Avada kedavran lausuin vain kerran.


En kiellä etteikö loitsujen käyttäminen olisi saanut oloani mahtipontiseksi. Loitsuja on mahdollista putkittaa, mikä vaatii melkoista sorminäppäryyttä. Mestariksi tuleminen vaatii runsaasti harjoittelua, varsinkin kun PlayStation-ohjaimen nappimäärä on rajattu. Valikkojen ja komentojen tunkeminen yhteen ohjaimeen ei ole ollut pelinkehittäjille helppoa. Koska pelaaja oppii taikoja ja muiden ominaisuuksien käyttöä pikkuhiljaa, sujuu ohjaus suhteellisen vaivatta. Vaikka mukana on vain 26 loitsua, oli niitä aivan riittämiin, vaikka todellisuudessa loitsuja on velhomaailmassa enemmän. Tämän määrän näppäräsorminen pelaaja pystyy vielä hallitsemaan ja toisaalta mikään loitsuista ei jää turhaksi.



En ole sivutehtävien ystävä, sillä pakotettu grindaaminen ja samankaltaiset tehtävät saavat minut raivon partaalle. Hogwarts Legacy on tässä suhteessa erilainen. Pää- ja sivutehtävät ovat monipuolisia ja kulkevat kauniisti rinnakkain, eikä niiden välillä tunnu eroa. Viidesluokkalainen pääsee suorittamaan mitä ihmeellisimpiä tehtäviä, mutta täysin ilman turhaa toistoa. Kokonaisuus koukuttaa hyvin ja onnistuu pitämään pelaajan kiinnostuneena tarinan loppuun asti ja jopa sen yli. Täytyy myöntää, että en ole hetkeen nähnyt näin hyvää kerrontaa ja tasapainoilua tehtävien kanssa.


Hogwarts Legacyssa on tilaa missä temmeltää. Velhot ja noidat pääsevät käymään Tylypahkan lisäksi mm. Tylyahossa ja Kielletyssä metsässä, sekä seikkailemaan laajasti Tylypahkaa ympäröivällä Skotlannin maaseudulla. Alueen tarkka koko ei ole minulla tiedossa, mutta 30 tunnin pelailun jälkeen tuntuu, että olen nähnyt vasta ripauksen. Koska välimatkat ovat pitkiä, on pelaajien apuna runsas määrä pikamatkustuspisteitä. Mikäli niiden käyttäminen ei kiinnosta, voi pelaaja kävellä paikasta toiseen tai turvautua luutaansa.

Jos avoimen maailman laajuus hirvityttää ja tuntee kaipaavansa rauhaa, voi pelaaja turvautua tarvehuoneen rauhaan. Salaisessa paikassa sijaitseva huone antaa velhoille ja noidille mahdollisuuden tehdä rauhassa taikajuomia, kasvattaa kasveja sekä pitää huolta lähimmistä karvaisista ja vähemmän karvaisista ystävistään. Hämmennyin, kuinka vähän omalla tuvalla oli loppujen lopuksi merkitystä. Vierailin oleskeluhuoneessa vain muutaman kerran, mutta en kuitenkaan jäänyt kaipaamaan elokuvissa runsaasti ruutuaikaa saaneita tiloja. Sen sijaan jäin miettimään, olisiko oleskeluajan vähyys harmittanut, mikäli olisin valinnut tuvaksi jonkun toisen?



Kampanjan läpäisy sai aikaan tunteen onnistumisesta. Olin selvittänyt muinaisen taikuuden salat. En muistuttanut ketään tunnettua velhoyhteisön jäsentä, vaan minusta oli tullut omanlainen persoonani. Rohkelikko, joka halusi pysyä kaidalla tiellä ja olla kaikkien ystävä. Tunnistin kuitenkin itsestäni, että saattaisin juopua helposti pimeyden voimista tai liian voimakkaasta taikasauvasta. Kunhan oikea hetki koittaa, aion aloittaa pelin alusta ja valita jonkun toisen tuvan. Ehkä silloin käännyn pimeyden voimien puolelle vailla syyllisyyttä anteeksiantamattomien kirouksien käytöstä. Tai sitten keskityn vain viljelemaan taikayrttejä ja rapsuttelemaan taikaeläimiä.


Hogwarts Legacysta on vaikeaa löytää kritisoitavaa. Sellaista, joka oikeasti vaikuttaisi pelikokemukseen negatiivisesti. Velhomaailman grafiikka sai minut aika ajoin mietteliääksi, sillä se ei ole parasta mitä on nähty ja moni muu peli ampaisee visuaalisesti ohi vasemmalta ja oikealta. Rumasta pelistä ei kuitenkaan voida puhua, vaan odotin ehkä hieman enemmän. Toisaalta oikeasti merkittävät alueet, luokkahuoneet, taisteluhetket, hahmot ja muut näyttävät hyvältä ja saavat aikaiseksi wow-efektin. Myös lentely aurinkoisessa pakkassäässä Skotlannin nummien ja järvien yli niin hevoskotkan kuin thestralin kyydissä näyttää hyvältä. Tylypahkan valoloiste yöllä on kaunista katsottavaa ja taistelukohtauksissa loitsut lentävät ronskisti vihollisia kohden saaden aikaiseksi sen tunteen, että kyse on oikeasti elämästä ja kuolemasta.

Ennen peliä oli pieni pelko, että suurelle yleisölle tuttujen hahmojen puute jäisi vaivaamaan. Minua ei kuitenkaan harmittanut, ettei Harry Potteria tai ketään muutakaan näkynyt, sillä tuttuja nimiä vilisi mm. isotätien ja -setien muodossa, tarjoten tarttumapintaa Tylypahkan ja velhomaailman historiasta tosifaneille. Ajallisesti saattaisi olla mahdollista, että esimerkiksi Grindewald ja Dumbledore olisivat jo syntyneet ja tavattavissa, mutta heitäkään en kaivannut. Hogwarts Legacyn velhot ja noidat olivat mielenkiintoisia siinä missä valkokankaalta tai kirjoistakin tutut hahmot ovat olleet. Hahmot olivat samaistuttavia ja jokaisella on oma erilainen taustatarinansa kerrottavanaan.


Hogwarts Legacy kuuluu ehdottomasti yhdeksi velhomaailman tarinaksi vaikka J.K. Rowling ei ole sitä kirjoittanutkaan. Avalanche Softwaren ja Portkey Gamesin taidonnäyte antaa toivoa sen suhteen, että ilman Rowlingin apua voidaan edelleen tehdä uskottavia velhotarinoita. Rowling on luonut hyvän universumin, josta muiden on nyt hyvä jatkaa.