Persona-pelisarja on viimeisen vuosikymmenen aikana nostanut profiiliaan tuntuvasti. Viimeistään Persona 5 avasi monen silmät sarjan huikeudelle, minkä jälkeen Persona 4 Goldenin uudelleenjulkaisu tarjosi niin uusille kuin vanhoillekin faneille tilaisuuden pelata peliä, joten monet pitävät sarjan parhaana.


Kun nyt kerran on vauhtiin päästy, Atlus on siirtynyt todellisten kulttuuritekojen puolelle paketoimalla myös Persona 3:n, sen toisen yleisen “sarjan paras peli” -vastauksen, uusille koneille ja uudelle yleisölle.

Tämä on hienoa toimintaa, mutta veikkaan, että moni pelaaja tulee kokemaan pienoisia järkytyksiä Persona 3 Portablen tuoreen käännöksen parissa. Niin hyvä peli kuin se onkin, on myös hyvin ilmeistä, että se on pohjimmiltaan sangen vanha PSP-peli.



Sarjan muiden pelien tavoin myös Persona 3 Portable kertoo japanilaisista lukiolaisista, jotka kouluopintojensa ohella pelastavat maailmaa. Tähän teemaan sopivasti myös peli on jaettu karkeasti kahteen puoliskoon, JRPG-henkiseen luolastoseikkailuun ja koulusimulaatioon. Pelaaja on akatemiaan tuoreeltaan saapunut vaihto-oppilas, joka jo ensimmäisenä iltanaan tekee dramaattisen havainnon: vuorokaudessa onkin 25 tuntia.


Valtaosa ihmisistä ei koskaan edes tiedosta tätä ylimääräistä tuntia, koska me kaikki vietämme sen hauta-arkuissa, jotka mystisesti ympäröivät meitä niin kutsutun pimeän tunnin alkaessa. Muutamat epäonnekkaat kuitenkin ovat tunnin aikana hereillä ja näkevät, miten varjoina tunnetut olennot ryömivät esiin piilopaikoistaan tekemään tuhojaan. Ongelma on erityisen akuutti Tokiossa, missä pimeän tunnin ajaksi maan syövereistä paukahtaa esiin jättimäinen ja vääristynyt torni, joka tuntuu olevan varjojen lähtöpaikka.

Kuten arvata saattaa, lukiolaistemme tehtävänä on ilta toisensa jälkeen kiivetä aina ylöspäin tornissa, taistellen sen asukkeja ja muutaman kerroksen välein sijoiteltuja pomohirviöitä vastaan, ennen kuin koko maailma on menetetty.


Tässä apuna toimivat persoonat, oudot henget, joita sankarimme pystyvät manaamaan avukseen. Näiden henkien keräily on merkittävässä roolissa, sillä kaikki erikoiskyvyt, joita taistelussa tarvitaan jatkuvasti, hankitaan niiden kautta. Taistelu on hyvin taktista, sillä sekä pelaajan ryhmällä että vihollisilla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, joiden hyödyntäminen tuo hyökkääjille ilmaisia lisävuoroja.

Luolastojen ulkopuolella pelaajan tehtävänä on kehittää sosiaalisia suhteitaan koulukavereihinsa ja muihin tuttuihinsa ja näin kulkea läpi näiden tarinoita ja auttaa heitä kasvamaan täysipainoisiksi ihmisiksi. Siinä sivussa istutaan luennoilla, käydään tenteissä, tehdään töitä vaikka paikallisessa kahvilassa ja niin edelleen.


Persona 3 Portable on siis rakenteeltaan hyvin samanlainen kuin sarjan uudemmat pelit, mutta se on noteeraamisen arvoinen jo sen takia, että se lanseerasi tämän modernin Persona-tyylin ja loi ne raamit, joita sarja seuraa edelleen. Onkin hauska palata ajassa taaksepäin kaiken alkujuurille, varsinkin kun Persona 3 on tarinaltaan edelleen hyvää tasoa, vaikkakin monilla tavoin pienempi ja vaatimattomampi peli kuin seuraajansa.



Sarjan myöhempien pelien uudelleenjulkaisut eivät vaatineet Atlukselta suunnatonta työtä, sillä ne olivat pientä tuunailua vaille moderneja pelejä. Tekstuureita vähän paremmiksi, mukaan alustakohtaiset saavutukset ja muut kilkkeet ja pelit olivat yhä kuranttia kamaa. Persona 3 Portablen tapauksessa tilanne on toisenlainen.


PSP:n laitteiston rajoitukset näkyvät ja tuntuvat monella osa-alueella, sillä kehitystiimi ei ole esimerkiksi nostanut tekstuurien resoluutiota tai puhesamplejen ja ääniefektien laatua. Peli näyttää ja kuulostaa hieman karulta, eivätkä ongelmat rajoitu audiovisuaalisiin vanhanaikaisuuksiin.

Todennäköisesti samoista laitteistorajoituksista johtuen pelin maailma koostuu luolastojen ulkopuolella staattisista 2D-ruuduista, joissa pelaaja vain liikuttelee kursoriaan. Samoin alkuperäisen PS2-version täyden ruudun välianimaatiot on enimmäkseen korvattu staattisilla kuvilla, joiden päälle paukahtelee sitten tekstiruutuja.


Näiden puutteiden korjauksen puute ei ole vain laiskuutta. Persona 3:n Portable-versio lisäsi alkuperäiseen peliin runsaasti uutta sisältöä ja kokonaan uuden pelattavan naispuolisen sankarin, jolla on oma tarinansa. Koska nämä lisäykset tehtiin nimenomaan PSP-versioon, olen aika varma, että naispuolisen hahmon välianimaatioita ei ole ikinä ollut olemassakaan. Ymmärrän hyvin, että niitä ei ole teetetty nytkään, mutta lopputuloksena peli tuntuu tylsältä ja vaatimattomalta Persona 4:ään ja 5:een verrattuna.

Tuotannollisten rajoitusten ulkopuolella Persona 3 Portable on enimmäkseen erittäin mukava peli. PSP-versio lisäsi mukaan sellaisia pelillisiä elementtejä, joita alkuperäisessä PlayStation 2 -versiossa ei ollut, kuten mahdollisuuden komentaa tiimikavereitaan itse taistelussa. Kyllä, niin vaikea kuin se onkin uskoa, PS2-originaalissa pelaajat joutuivat vain katselemaan, kun tekoäly vuoron toisensa jälkeen paukutti vihollisiin loitsuja, joita vastaan nämä olivat hyvin vastustuskykyisiä.


Täydellisesti ei tälläkään osa-alueella mene, sillä esimerkiksi niiden paljon puhuttujen persoonien risteyttäminen on Persona 3 Portablessa tuskallista puuhaa. Persona 4 Goldenista lähtien pelaaja on risteytyksiä tehdessään saanut itse valita, mitä kykyjä persoona perii vanhemmiltaan, mutta Persona 3 Portablessa se on sattuman kauppaa. Olisi ollut todella kiva, jos peliä oltaisiin päivitetty tällaisten ongelmien osalta modernimpaan suuntaan.

Ja tämä onkin se ongelman ydin. Persona 3 Portable tuntuu 13 vuotta vanhalta peliltä. Siinä on paljon, mistä pitää: hyvä tarina (joskin kerrottuna vaisummin kuin voisi toivoa), hyvä ja toimiva taistelusysteemi, suunnaton määrä sisältöä ja ämpärikaupalla sitä hyvää Persona-menoa, josta sarjan fanit pitävät. Olisi ehkä ollut epärealistista odottaa 20 euron ostokselta hirveästi mitään tuunauksia tai parannuksia, mutta niitä olisi kyllä kaivattu.


Nykykunnossaan Persona 3 Portable ei todellakaan esittele niitä parhaita puoliaan aivan helposti ja veikkaan, että moni pelisarjan fani tulee sen ääressä kokemaan järkytyksen hetkiä. Jos sarjan myöhemmät pelit eivät vielä ole tuttuja, suosittelisin ehdottomasti aloittamaan Persona 5 Royalista tai Persona 4 Goldenista.