Muutaman vuoden takainen Final Fantasy VII Remake nousi Resident Evil 2 Remaken rinnalle sinne aivan parhaiden uusioversioiden tähtitaivaalle. Siinä missä valtaosa uusintaversioista sisältää vain pieniä kosmeettisia parannuksia, Final Fantasy ja Resident Evil rakennettiin alusta alkaen uusiksi ja erityisesti Final Fantasy VII tuntuu enemmän uudelta ja itsenäiseltä peliltä kuin uusintaversiolta.


Tämä mielessä olikin ehkä syytä odottaa aika paljon Crisis Core – Final Fantasy VII – Reunionilta, sillä ei kai Square Enix nyt lähtisi säästölinjalle kun kerran oli jo onnistunut niin hyvin? Näitä odotuksia elätellessä meiltä taisi kuitenkin unohtua, että Final Fantasy VII on yksi kaikkien aikojen rakastetuimmista peleistä, kun taas Crisis Core … no, se ei ole.

Joten miten on? Onko Crisis Core Reunion vain grafiikkapäivitys, vai nouseeko se serkkunsa rinnalle korkeuksiin?



Alkujaan PSP:lle vuonna 2007 julkaistu Crisis Core on osa Squaren suurempaa Final Fantasy VII -projektia, jonka tarkoituksena oli suoraan sanoen iskeä rahoiksi hillittömän suosion saavuttaneella pelillä. Useat sivutarinat tutkivat pelin maailmaa ja tapahtumia eri perspektiiveistä ja tarjoavat omanlaisiaan kokemuksia.


Crisis Coren tapauksessa peli palaa ajassa taaksepäin aikaan ennen Final Fantasy VII:n tapahtumia. Pelaaja ohjastaa Zackia, nuorta SOLDIER-järjestön soturia, joka lähetetään tutkimaan järjestöä ravisuttavia tapahtumia. Muutamat SOLDIERin supersotilaat ovat ryhtyneet pettureiksi, eikä tämä tietenkään järjestölle sovi. Matkalla pelaaja pääsee tutustumaan useisiin Final Fantasy VII:stä tuttuihin hahmoihin ja paikkoihin, mutta näkemään ne nyt hieman eri perspektiivistä ja eri kontekstissa.

Siinä missä Final Fantasy VII -uusintaversio oli tarinansa puolesta uusi kokonaisuus, joka lähinnä hyödynsi alkuperäisen pelin hahmoja ja suurempaa tarinnalista rakennetta, Crisis Core Reunion on se sama alkuperäinen peli. Toki hieman nätimpänä uusittujen grafiikoiden myötä, mutta prikulleen samalla tarinalla varustettuna.


Tarina on selvästi suunniteltu Final Fantasy VII -superfaneille, sillä kasuaalimman pelaajan perspektiivistä se on aika pliisua kamaa. Itse en saa suunnattomia väristyksiä siitä, että pääsen hengailemaan Sephirothin kanssa tai tutustumaan Turkeihin, mutta en toki kiellä sitä heiltä, jotka moisesta pitävät.

Ne suuremmat uudistukset on säästetty pelattavuuden puolelle.



Kuten kaikki muistamme, PSP oli kannettava konsoli. Tämä otettiin huomioon myös laitteen pelejä kehittäessä, sillä vaikka PSP:n valikoimissa nähtiin monia suuria nimiä, kuten vaikka Final Fantasy VII, itse pelit suunniteltiin tarjoamaan kivoja pelikokemuksia vaikka Tokion metrossa tai Tampereen lähibusseissa.


Näin on myös Crisis Coren laita. Sen tarinatehtävät ovat paperilla pitempiä keikkoja, jotka on jaettu pienikokoisiin, muutaman minuutin mittaisiin kohtauksiin, joiden välillä pelin voi hyvin sammuttaa. Tarinatilan ohella sisältö koostuu sivutehtävistä, jotka ovat niin irrallaan päätarinasta, että ne aktivoidaan erillisen valikon kautta tallennuspaikoissa. Tarinatilan tavoin nekin ovat todella pieniä pätkiä, joissa käydään muutama taistelu, avataan pari arkkua ja sitten palataan taas valikkoon aktivoimaan sivutehtävän seuraava osio. Rehellisesti sanoen tällainen pelisuunnittelu rajoittaa aika paljon kokemusta ja varsinkin sivutehtävät tuntuvat miltei joltain mobiilipeliltä.

Itse pelattavuus on kohtalaisen hauskaa ja on kiva huomata jälkikäteen, miten paljon Crisis Coren pelimekaniikat ovat innostaneet Final Fantasy VII Remaken kehittäjiä. Sen tavoin taistelu on tosiaikaista ja pelaaja ohjastaa suoraan Zackia taistelukentällä paukutellen hyökkäyksiä ohjainta takomalla. Loitsut, erikoiskyvyt, väistöt ja torjunnat suoritetaan niin ikään tosiaikaisesti kuin Devil May Cryssä konsanaan.


Mukana on todella hämäriä ideoita, kuten taisteluiden aikana pyörivät Digital Mind Wave -systeemi, eli kotoisammin hedelmäpeli. Yläkulman rullat pyörivät sitä nopeammin, mitä paremmin pelaaja taistelukentällä pärjää ja aina pysähtyessään ne tarjoavat joko pieniä bonuksia tai suurempia juttuja, kuten nostavat käytössä olevien materioiden tai pelaajan itsensä kokemustasoja. Idea on ihan hauska ja sopii hyvin Final Fantasyn muutenkin halluiseen menoon.

Uusintaversio ei keksi pyörää uudelleen, mutta mukaan on lisätty paljon uusia pienempiä ja myös vähän suurempia tuunauksia, kuten mahdollisuus lukita kamera haluttuun viholliseen, juosta taisteluiden ulkopuolella, aloittaa pelin päättymisen jälkeen saman taistelun alusta ja halutessaan myös muokata välissä varusteitaan ja niin edelleen. Hauskasti myös pelin kontrollit on tehty uusiksi, sillä alkuperäisessä pelissä esimerkiksi kameraa käänneltiin olkapäänapeilla, kun taas nyt Crisis Core tuntuu kontrolliensa puolelta ihan modernilta peliltä. Tästäkin kehitystiimille suuri peukku.



Pelilliset uudistukset ovat kivoja ja myös uusitut grafiikat näyttävät hyvältä. Eivät Final Fantasy VII Remake -hyvältä, mutta silti sen verran hyvältä, ettei pelin katseleminen tunnu siltä kuin pelaisi 15 vuotta vanhaa peliä.


Suurempien graafisten tuunausten sijaan olisinkin toivonut uudistuksia siihen pelin varsinaiseen rakenteeseen, vaikka tämä kieltämättä olikin aika suuri toive. Nyt peli tuntuu tavallaan pieneltä. Kentät ovat enimmäkseen pienikokoisia rännejä ja sokkeloita. Pelisuunnittelu ja tehtävien sisältö eivät koskaan pääse kunnolla levittelemään siipiään, koska kaikki kohtaukset on suunniteltu pieniksi välipaloiksi, eikä se ole sitä, mitä kaipaisin Final Fantasy -peliltäni.

Uskon että alkuperäisen pelin fanit ovat lopputuloksesta mielissään, sillä tarjolla todellakin on se alkuperäinen ja tuttu Crisis Core, mutta nätimpänä, sujuvampana ja lähestyttävämpänä kuin aiemmin. Me tuorein silmin pelin pariin astuvat voimme kuitenkin yllättyä negatiivisesti siitä, miten erikoinen ja rajoittunut kokemus lopulta on.