Sateen piiskaaman ötökkäfarmin hoitaja puuskuttaa tyytymättömänä. Mutanttikalaparvi on syönyt rantasalmen silakat, joten soijalla ruokittuja sirkkoja tarvitaan murkinaksi entistä enemmän. Lautallaan farmin ohi lipuvat tutkimusretkeilijät juhlistavat silti saalistaan: löysimme oikean kirjan, ja vieläpä kasan muttereita! Tänä iltana herkutellaan tupla-annoksella sirkkoja!



Jos tieteisfiktio on oikein kirjoitettua, kaukaisimpaankin galaksiin sijoittuva tieteistarina kertoo todellisuudessa nykypäivästä. Harva peli onnistuu kommentoimaan yhtä ajankohtaisia aiheita kuin upouusi strategiapeli Floodland: ilmastonmuutoksen runtelemassa tulevaisuudessa pikkuheimoina vaeltavat ihmiskunnan rippeet elävät ikuisia energiatalkoita ja syövät ilmastoystävällistä soijaa. Globaalien kriisien lisäksi pelin julkaisu on muutenkin ajoitettu hyvin: märkään ja viluiseen huomispäivään eläytyy kunnolla, kun ulkona pauhaavat syyssateet ja repsottavasta ikkunatiivisteestä puskee sisään marraskuinen viima.


Ankea arki on pelintekijöille tuttu, sillä Floodlandin tekijöiltä löytyy taustaa muun muassa sodan siviiliväestöstä kertovasta This War of Minestä että post-apokalyptisestä jäätymissimulaattori Frostpunkista. Floodlandin tuomionpäivä on yhtä kylmäävä, mutta hypotermisen helvetin sijaan eloonjääneet kärsivät jäätikkövesien nostattamalla ikisuolla, jossa paljas maaperä on lähes yhtä harvinaista kuin männävuosien Waterworld-elokuvassa. Kurjuuden keskeltä nousee yksi yhteisö, joka yrittää kuljettaa ihmiskunnan rippeet valoisampaan tulevaisuuteen: lähistöltä löytyy voimalaitos, jonka uudelleenkäynnistäminen saattaisi uudelleenkäynnistää koko sivilisaation. Voimalaitoksen käynnistäminen vaatii kuitenkin yhteisöltä jotakin, mikä ei ihmiskunnalta yleensä ongelmitta suju. Ihmisten pitäisi tulla toimeen keskenään.

Optimistisen päämääränsä lisäksi Floodland on muutenkin leppoisampi kokemus kuin esimerkiksi aiemmin mainitut This War of Mine sekä Frostpunk. Ilmastonmuutoksen vesittämässä ja muovijätteiden myrkyttämässä maailmassa kahlaaminen on kyllä ankeaa, mutta Frostpunkin inhorealistisen “säädetäänpä kannibalismin salliva laki, ettei ruoka lopu kesken” -meiningin jälkeen optimismiin tähtäävä ja pelkän selviytymisen sijaan myös kasvusta kertova tarina antaa edes jonkinlaista uskoa huomiseen.


Floodland ei kerro ainoastaan menneisyyden synneistä ja traumoista, vaan myös ihmisistä, jotka oppivat virheistään ja toivovat parempaa huomista. Pelin ote on yleisestikin varsin filosofinen ja sosiaalipolitiikkaan taipuva. Pelin pointti ei ole resurssimatematiikassa ja kyläyhteisön millintarkassa optimoinnissa, vaan miljöön fiilistelyssä ja yhteisöllisyyden idean pohdinnassa. Ideaalimaailmassa pelistä löytyisi toki tuntikymmeniksi väännettävää myös tilastomatemaatikoille, mutta tämäkin riittää. Itse otin Floodlandin humanistisen luonteen ilolla vastaan.



Floodland osoittaa mielenkiintoisella tavalla, miten paljon ulkokuori vaikuttaa kokemukseen. Jos sivuuttaa Floodlandin post-apokalyptisen miljöön, kyseessä on hyvin tehty, mutta varsin tavanomainen strategiapeli: pienilukuinen selviytyjäjoukko kerää vettä, ruokaa ja rakennustarvikkeita kuin missä tahansa kilpailijassa, kunnes muutamasta murjusta koostuva kyläpahanen levittäytyy laajemmaksi yhteisöksi. Ympäristöä tutkimalla ja tietoa haalimalla saadaan pisteitä, joilla ostetaan teknologiapuusta uusia ja entistä kehittyneempiä rakennuksia. Tutuista mekaniikoista huolimatta tunnelma on kuitenkin tyystin omanlaisensa, sillä yhteisön jäsenet eivät asukaan torpissa vaan muovipressuista kyhätyissä teltoissa – eikä tutkimusryhmä seilaa tammesta rakennetulla laivalla, vaan parista muovitynnyristä ja ajopuusta kyhätyllä ponttonilla.


Pelkkää resurssienkeräystä Floodland ei ole, sillä keskiössä on itse eloonjääneistä koostuva yhteisö. Pelin alussa valitaan aloitusryhmä: pelaaja voi valkata esimerkiksi tieteisiin ja avoimuuteen nojaavat liberaalit, tai vanhaan maailmaan haikailevat konservatiivit. Yhdellä yhteisöllä ei kuitenkaan kamalan pitkälle pötkitä, sillä laajentuva joukko kaipaa töihin kykeneviä lisäkäsiä. Hiljalleen pelaaja kohtaa muitakin ryhmiä, ja vuosikausia kuplaantuneet ihmiset joutuvat opettelemaan miten se yhteiselo sujuikaan. Ilmastonmuutoksen lisäksi kommentoidaan siis onnistuneesti myös esimerkiksi poliittista polarisoitumista. Yksi ryhmä rentoutuu alkoholin voimalla, toiset voimaantuvat autonomiaa lisäävästä lainsäädännöstä. Ajanviettotapojen valikoiminen, lakien säätäminen sekä ihmisten jakaminen eri työtehtäviin ja asuinalueille on jatkuvaa voimatasapainottelua.

Samanlaista hienosäätöä vaatii koko yhteisön ohjaileminen. Vaikka suuri osa pelistä on genrelle ominaista laajentumista (eli uusien asukkaiden löytämistä ja näille kotien rakentamista sekä työpaikkojen luomista), peliaikaa käytetään myös resurssienkeräyksen ja tuotannon hienosäätöön. Alkaako puhdas vesi olla loppu? Ehkäpä teknologiapisteet kannattaa satsata tehokkaampaan filtteröintiin. Eikö tutkijoilla ole enää vanhan maailman teknologiaa tutkittavana? Lähetetäänpä tutkimusryhmä koluamaan lähistön raunioita. Välillä äyriäiskato puolittaa kalamiesten sadon, jolloin soijankasvattajat joutuvat paiskimaan ylitöitä.


Vaikka hienosäätö on pelin idea, välillä mikromanagerointi muuttuu varsin turhauttavaksi. Floodland ei ole erityisen vaikea, mutta suvantohetkiä ei juuri ole tarjolla: yhtä kriisiä seuraa toinen, ja aina jokin resurssipula häämöttää kulman takana, on kyseessä sitten ehtyvät lääkekasvit tai rannoille huuhtoutuva muovijäte. Onneksi sentään suurimman osan ajasta yhteisöä suunnittelee hymyssä suin: uusia rakennuksia ja alueita löytyy sopivalla tahdilla, jolloin mieli pysyy virkeänä. Monet strategiapelit muuttuvat pelkäksi tulipalojen sammutteluksi, jolloin strategiapelien pohjimmainen hienous – eli tulevan suunnittelu – katoaa taustalle. Floodlandissa näin ei koskaan käynyt, vaan jokaista kriisiä selvittäessäni pohdin samanaikaisesti, mille saarennyppylälle rakennan seuraavan siirtokuntani, tai millaisia lakeja haluan seuraavaksi säätää.



Kuten pelikuvista tulee ilmi, Floodland näyttää upealta. Vesivärjätyt ympäristöt huokuvat persoonallista otetta: ankeasti vettyneet pressut, parahultaisesti kyhätyt rakennukset, sairaalloisen vihreänä vellova vesi sekä vedenpaisumuksen valtaama maailma ovat kaikki toteutettu ihanan inhottavasti. Floodlandia pelatessa tekee mieli laittaa kumisaappaat jalkaan ja kietoutua pehmeimpään fleecehuopaan, mitä talosta löytyy. Tarkoituksella taustalle jäävä soundtrack viestii onnistuneesti eri tunnetiloja, ja akustinen soundi luo mielikuvia iltanuotion äärellä rentoutuneista selviytyjistä.


Ikävä kyllä Floodlandin tekninen toteutus ei ole yhtä korkealla tasolla. Päinvastoin, post-apokalyptisia painajaisia esittelevässä pelissä nimenomaan tekninen toteutus on se pahin painajainen. Menin sekaisin laskuissani, kun yritin ynnätä yhteen kaikki kaatumiset ja jumittumiset. Osa ongelmista johtuu varmasti testaukseen käytetystä pressiversiosta (ja tekijät ovat julkaisseet jo muutamankin päivityksen), mutta oma pelaamiseni muuttui usein mahdottomaksi, koska milloin mikäkin automaattitallennus, rakennuksen valmistuminen, raunion tutkiminen tai varastojen täyttyminen aiheutti pelin täysjumittumisen, joka saattoi kestää pahimmillaan jopa minuutin. Muutaman kerran jouduin latailemaan aiemman tallennuksen, sillä peli kieltäytyi lataamasta tiettyjä tallennustiedostoja.


Floodland ei ole täydellinen strategiapeli, mutten voi väittää, ettenkö olisi ollut liimattuna työtuoliini tuntikausien ajan. Välipalat jäivät välistä ja nestetasapainoni järkkyi, enkä koskaan väsynyt pelaamiseen. Harva strategiapeli kannattelee liisterimäistä endgameaan näin hyvin. Jos seinältäsi löytyy Greta Thunbergin juliste tai kaipaat kuivaharjoittelua vesitetystä tulevaisuudesta, Floodland tarjoaa pohdittavaa pariksi illaksi.

PS. Avasimme myös pelin tyylikkään presskitin, unboxingin voi katsoa V2.fi:n TikTokista.