Niin kutsutut “soulsborne”-pelit ovat viimeisten vuosien aikana nousseet yhdeksi pelimaailman suurimmista trendeistä. FROM Softwaren erinomaiset Dark Soulsit, Bloodborne, Sekiro ja Elden Ring ovat nihkeän alun jälkeen löytäneet valtaisan yleisön ja sitä myötä myös pinon klooneja, jotka haluavat oman osansa potista.


Ei olekaan tippaakaan yllättävää, että Steelrising on jälleen yksi näistä yrittäjistä, mutta se onkin jo hieman erikoista, että peli ei peittele vaikutteitaan tippaakaan. Arvostelukappaleen mukana tullut saatekirje kertoo avoimesti, että joo, tykättiin Dark Soulsista ja haluttiin tehdä oma sellainen. Tällaista asennetta täytyy kunnioittaa.

Siinä vaiheessa kyllä sitten alkaakin jo vähän hirvittää, kun huomaa, että pelin on kehittänyt ranskalainen Spiders, jonka aiemmalta meriittilistalta löytyy Greedfallin, The Technomancerin ja Mars: War Logsin kaltaisia pelejä, jotka kauniisti sanoen jättivät aika paljon parantamisen varaa.

Joten miten kävi soulsbornen kanssa?



Steelrisingin maailma on ainakin hyvin erilainen kuin tyypillisissä soulsborneissa. Fantasiamaailman sijaan peli sijoittuu 1700-luvun lopun Ranskaan, jossa on käynnissä verinen vallankumous. Tällä kertaa barrikadeille eivät kuitenkaan nousseet kyykyttämiseen kyllästyneet duunarit, vaan paikallisen neron rakentamat kellopelirobotit. Ihmiset on jyrätty maan rakoon ja viimeiset eloonjääneet piileskelevät kellareissaan. Kuningatar on jäänyt hovineitojensa kanssa jumiin palatsiinsa ja lähettää lahjaksi saamansa tanssijarobotin hakemaan apua ja pistämään loppua hullun kuninkaan perseilylle.


Nostan tästäkin ratkaisusta tiimille hattua. On hienoa ja hauskaa, että tiimi uskaltaa valita pelinsä tapahtumapaikaksi maailman, jota harvoin nähdään peleissä. Pariisin lähialueiden tutkiminen on visuaalisesti viihdyttävää, sillä maailma on kaunis ja vangitsee mainiosti vuoden 1789 Pariisin tunnelmat – tai ainakin sen version niistä, joka minulle on kirjojen ja maalausten kautta muodostunut.

Valitettavasti ne suuremmat kehun aiheet loppuvatkin sitten tähän. Niin veikeä kuin maailma onkin katsella, se on FROM Softwaren peleihin verrattuna todella ankea ja tyhjä paikka. Sen tarinaa kuljettavan kriittisen polun rinnalla on kyllä paljon sivureittejä, mutta niiden tutkimisesta ei hyödy joko juuri mitään, tai kirjaimellisesti mitään. Siinä missä vaikka Elden Ringissä sivupolun päästä voisi löyty pieni luolasto tai joku hauska esine, Steelrisingin sivupolut päättyvät yleensä tyhjään umpikujaan tai arkkuun, josta löytyy yksi kertakäyttöinen parannusesine.



Steelrising on noin 90% hyvin tyypillinen soulsborne-peli, jonka ideat on pöllitty sellaisenaan FROM Softwaren peleistä. Tarjolla on siis toimintaroolipeli, jossa taistelu on jatkuvasti vaarallista, kuoleman jälkeen pudottaa kokemuspisteensä ruumiinsa viereen ja ne pitää hakea takaisin, ellei niitä halua menettää pysyvästi ja niin edelleen.


Mukana on muutamia omaperäisiäkin ideoita. Näistä hauskin on se, että kaikilla aseilla on Elden Ringin tapaan omat erikoiskykynsä. Pelasin itse enimmäkseen metallisilla viuhkoilla, jotka pystyi erikoishyökkäystä painamalla avaamaan eteensä kilveksi. Tarjolla olisi ollut myös hilpari, jonka runkoon on rakennettu haulikko, joka laukeaa erikoishyökkäysnapin avulla. Erikoiskyvyt kuluttavat ammuksia, joita kerätään hiljakseen vihollisilta tai ostetaan tallennuspaikoilta kovaan hintaan.

Mukavan erilaisten aseiden painolastia on sitten se, että erilaisia aseita on onnettoman vähän. En jaksa hirveästi innostua siitä, että niiden omien viuhkojeni korvaajaksi voi löytyä kourallinen miltei identtisiä viuhkoja, jotka kilveksi muuttumisen sijaan tekevät kukin yhden tyyppistä elementaalivahinkoa. Ymmärrän toki, että Spiders on sangen pieni tiimi, joten heidän resurssinsa ovat rajalliset, mutta ei kukaan pakottanut heitä tekemään näitä ratkaisuja. Varsinkin Elden Ringin jälkeen on todella ikävää, että erilaisia pelitapoja on niin vähän, sillä pelaaminen alkaa nopeasti tuntua saman toistolta.

Tätä korostaa se, että myös erilaisia vihollistyyppejä on kovin vähän ja vaihtelua yritetään tarjota sillä, että miekkarobotille onkin lyöty käteen kirves, tai kauempaa sniputteleva robotti ampuukin nyt tuliammusten sijaan sähkökuulia.


Vihollisiin on yritetty saada persoonallisuutta korostamalla sitä, että ne ovat alkeellisia kellopelirobotteja. Ne liikkuvat kuin soittorasian tanssijat, mikä näyttää kyllä ihan hauskalta, mutta tekee pelaamisesta hankalaa. Vihollisten passiiviset animaatiot ja erilaiset hyökkäykset näyttävät miltei identtisiltä ja on hyvin vaikea hahmottaa, pyörähtikö vihollinen piruetin vain kosmeettisena kikkana, vai oliko se hyökkäys. Todella typeränä ratkaisuna todellinen vastaus on, että joskus yksi, toisinaan toinen. Ja muistutuksena tämä on todellakin niitä pelejä, joissa yksi osuma vie noin puolet kestopisteistä, joten arpominen ja sähellys eivät todellakaan ole hyviä juttuja.

Tuntuu myös siltä, että pelissä riittää bugeja tai muuten vain erikoisia suunnitteluratkaisuja. Tykkään itse pelata näissä peleissä maageja, joten myös Steelrisingissa sijoitin kykypisteitäni ominaisuuteen, joka parantaa elementaalista vahinkoa. Suosin aseita, jotka olevinaan skaalautuvat kyseisen ominaisuuden myötä, mutta homma ei tuntunut sujuvan hirveän hyvin. Niinpä päätin koittaa uudelleen hieman erilaisella hahmolla.

Kykypisteitä ei voi sijoitella uudelleen, mikä on jo sinänsä hyvin kehno ratkaisu, mutta vielä ikävämpää oli se, että uusi, täysin puhtaalta pöydältä aloitettu hahmoni, jolla ei ollut lainkaan niitä elementaalivahinkoa skaalavia ominaisuuksia, teki samoilla aseilla prikulleen yhtä paljon vahinkoa kuin olevinaan erikoistunut elementaalivelhoni.


Mukana on myös hauskoja ideoita. Steelrising tuntuu esimerkiksi nojaavan todella vahvasti siihen, että pelaajalla ja vihollisilla on samat säännöt. Miltei kaikki pelin pomot voi tappaa todella helposti ampumalla niitä jäävahinkoa tekevällä pyssyllä, kunnes ne jähmettyvät paikalleen. Sitten lyödään kova kriittinen isku ja toistetaan.



Ajoittaiset hyvät ideat eivät riitä. Steelrising jää kovin kauas jopa niistä paremmista soulsborne-klooneista, kuten vaikka The Surge 2:sta, FROM Softwaren omista peleistä puhumattakaan. Tämä on todella harmillista, sillä Spiders on taas kerran selkeästi yrittänyt tosissaan. Tiimillä riittää hyviä ideoita ja sen verran luottoa, että he uskaltavat tehdä kunnianhimoisia ja piristävän persoonallisia pelejä. Niiden pelaaminen ei kuitenkaan yleensä ole hirveän hauskaa.

Osa Steelrisingin ongelmista on korjattavissa päivitysten avulla, joten ehkä muutaman kuukauden kuluttua se tarjoaa perustason soulsborne-kokemuksen, jossa on piristävän erilainen pelimaailma ja muutamia hauskoja ideoita.

Juuri nyt se lähinnä turhauttaa ja ärsyttää lukuisten ongelmiensa ja bugiensa myötä.