Nimeämispolitiikkaa ei voi jättää käsittelemättä, joten hoidetaan se alta pois: theHunterista tuli theHunter: Classic, 2017 julkaistu metsästyspeli on nimeltään theHunter: Call of the Wild ja nyt sarjan kalastuspeli kantaa nimeä Call of the Wild: theAngler. Ilmeisesti Call of the Wild on sarjan uudempi brändinimi, jonka alle kalastus on haarautunut – tai jotakin sen suuntaista. Joka tapauksessa jotkut sarjan faneista ovat toivoneet kalastusta kauniilla, vaihtelevilla vesistöillä osaksi theHunter: COTWia, ja kehittäjän päädyssä se toteutettiin omana pelinään. Mitä siitä siis tuli?



Karttoja on julkaisussa yksi, suuri ja vapaasti tutkittava Golden Ridge Reserve, joka sijoittuu Yellowstonen kansallispuiston kaltaisiin maisemiin. Pelaajaa autetaan alkuun helpoilla tutoriaalitehtävillä ja mekaniikkaa sekä maailmaa tehdään tutuksi syventävillä haasteilla ja oppitunneilla. Heittäminen, kelaaminen ja kalataistelu opetetaan pelaajalle ja sen jälkeen suunnataan tutkimaan karttaa. Kaikesta palkitaan sekä rahallisesti että kokemuspisteillä, joten ensimmäiset roposensa saa kasaan helposti annettuja tehtäviä seuraten. Mitään ei ole alun jälkeen pakko tehdä näiden kautta, vaan kalastaa voi vapaamuotoisemminkin, mihin omat kalaretkeni sitten pelin parissa kääntyivätkin.


Alussa pelaajalla on mitä yksinkertaisin ja kevein kelasetti, josta on syytä päivittää lisää painoa kestävään nopeasti – muuten keskikokoiset ja isommat saaliit jäävät saamatta siiman napsuessa poikki. Rahalla saa vapoja, keloja, siimaa, koukkuja, vieheitä ja syöttejä joka tarpeeseen. Mistä sitten tiedät, mitä kukin kala tahtoo haukata? Journal-valikossa on lista eri kaloista ja kullekin sopivista syöteistä. Muilta välilehdiltä voi esimerkiksi selailla inventaariotaan, järjestellä viisi eri vapakokoonpanoa pikapainikkeille, tutkia löydettyjä esineitä ja nousseita kaloja. Kalastus on pyydystä ja vapauta-tyyppistä, joten trofeita ei kaloista saa. Tämä on vähän tylsämielistä, ottaen huomioon että trofeita voi kerätä ihasteltaviksi molemmissa theHunter-peleissä.


Varsinainen heittouistelu ja kelaonkiminen on typistetty helpoksi. Koukun ja syötin voi laskea haluamaansa syvyyteen odottelemaan toimintasäteelle osuvia kaloja ja heittely on yksinkertaistettu suoraan linjaan pelaajasta sinne, minne houkuttimen on heittänyt. Siima ei voi takertua mihinkään, eikä sitä voi uittaa sivuttain. Jos vapaa vispaa liikaa, kalat voivat pelästyä, mutta toisaalta kelaamalla voi houkuttaa kaloja lähemmäksi, mistä niiden huomion saaminen uudestaan on helpompaa. Kun kala nappaa, on aika tehdä vastaisku. Vastaisku on bugannut paljon, mutta uuden mahdollisuuden on sentään saanut usein heti ensimmäisen yrityksen perään. Kalataistelut ovat hieman erilaisia kaloista riippuen, vaikka varusteiden ja kalan koon kohdatessa optimaalisesti ne voivat mennä jopa liiankin helpoiksi. Aloittelijaystävällisyyttä on mukana roimalla kädellä, mutta realismia toivoville asiat voivat toimia liiaksi yksinkertaisuuden ehdoilla. Esimerkiksi heiton pituutta voi säätää yläkautta heitettäessä, mutta oikeasti eroa on lähes mahdoton huomata lyhyemmän ja pidemmän heiton välillä.



Kalat on havaittava käytännössä silmämääräisesti joko reiluista hypyistä, pienistä pintakosketuksista tai näkemällä kalat pinnan alta. Sameammissa vesissä kaloja ei näe yhtä helposti ja välillä joutuu vain hakemaan sitä paikkaa, jossa tapahtuisi jotain. Samaan paikkaan heittely ei auta, vaan aluetta joutuu ikään kuin haravoimaan – mikä on tavallaan ihan hyvä tapa lisätä jotain vaikeutta saaliin löytämiseen. Vaikeutta on toisaalta liikaa siinä, että mitään zoomia ei ole tarjolla pienten kalahahmojen näkemiseen kauempana vedessä, jolloin saattaa tulla vahingossa pelästyttäneeksi hyvän kalan entistäkin kauemmas. Kalapopulaatio vaihtelee aina kun jotakin on nostanut vedestä, mutta ikävän paljon toistoakin saa, jos pysyy pidempään paikallaan. Kalojen mallit ovat aika yksinkertaisia ja niiden animaatiot pinnan alla vaihtelevat hyvin vähän. Vedestä nostaminen on pettymys: heti kun otus on poistunut vedenalaisesta valtakunnasta, ruutu menee mustaksi ja latautuu pisteruutuun, jossa oma hahmo esittelee pökertynyttä vonkaletta. Välistä puuttuva noston loppu on osa koko kalastustouhun jännitystä, ja on oikeasti sääli ettei sitä ole animoitu.


Pelaajalla on mahdollisuus pikamatkustaa avaamiensa karttasijaintien välillä, liikkua veneillä niillä vesistöillä joilla niitä on, ajaa matkoja autolla tai kävellä. Veneet ovat paitsi kulkuneuvoja, niistä voi myös kalastaa pysähdyksissä. Vetouistelun mahdollisuutta ei ole, ja se tuntuu puutteelta, vaikka veneestä heittely onkin aivan mukavaa. Autoilu on kauheaa, sillä kuskilla ja kyydittävillä on vain ensimmäisen persoonan perspektiivi ja auton fysiikka on täysin holtiton. Autoillessa huono olo tuli joka kerta kaikesta tuosta heilumisesta, ennustamattomista hypähdyksistä ja satunnaisita volteista. Kuten kalakaverillekin totesin, kaara tuntuu kuin siitä olisi paikalla vain etupuoli, sillä asioita väistellessä tai kääntyessä takaosa tuntui ikään kuin kokonaan puuttuvan siitä hökötyksestä, joka pitäisi kyetä hahmottamaan ympärilleen. Ajokokemus on iso ongelma tässä muodossa. Lyhyempien matkojen taittaminen kävellen on paljon antoisampaa siellä missä teitä ei ole, sillä silloin pääsee ihastelemaan ympäröivää luontoa ja saa uutta perspektiiviä maisemiin. Eri vesistöille taas pysähtyessään on mukava löytää joitakin muita kalalajeja kuin ehkä mitä viimeisimmältä kalapaikalta ja kuljeskellessaan voi löytää myös salaisempia loistoapajia.


Kuten liikkumisen vaihtoehtoisuudesta varmasti jo paljastui, theAngler ei sisällä pelkästään kalastusta, vaan kannustaa myös tutkimaan ympäristöä. Eläimet kuuluvat, mutta niitä ei näy, joten kartan kalastuksen ulkopuolinen anti on metsissä ja niityissä, erilaisissa kohteissa joissa ihmisten jälki näkyy sekä tarinoissa, joita muun muassa korvanappiin kerrotaan. Luonnonsuojelun teemaa on tuotu mukaan vieraslajikasvien ja muiden poikkeuksellisten löydösten kautta, joita eteenpäin raportoimalla saa palkkion. Vaihtelu on mukavaa ja välillä kävely kalahommien lomassa on paikallaan, mutta jotakin kaipaisin tähänkin puoleen enemmän.



Maailman yleiseen ulkonäköön, tunnelmaan ja vuorokauden kiertoon on panostettu ja pelattavuuden lisäksi niitäkin on julkaisusta onneksi jo ehditty päivittää. Tätä arvostelua kirjoittaessa 24 tuntia pelissä vastaa 4 tunnin peliaikaa todellisessa elämässä ja yö kestää 30 minuuttia. Valaistus on yksi niitä juttuja, joissa theAnglerin sievä maailma ei loista. Yöllä on säkkipimeää ja päivällä jyrkät varjot valuvat töksähdellen kaiken yli. Iltarusko on kaunis ja lyhyt, sama koskee aamuruskoa. Vaihdokset vuorokaudenajoissa ovat vain iian jyrkkiä. Graafinen suorituskyky toimii keskimäärin tasaisen hyvin omalla kokoonpanollani, mutta siitä en pääse yli, että yksityiskohtia tarkastellessa peli näyttää välillä vanhanaikaiselta. Pieni parannus tähän viimeisimmässä päivityksessä oli yksi korjaus veden pintaan: tuuli väreilee siinä ja väreilyn suunta muuttuu, minkä lisäksi veden virtaussuunnat eivät ole enää aivan mitä sattuu, kuten tilanne aluksi oli. Väreily vähensi sitä, mitä kutsuin hyytelöefektiksi syötin tai kohon tehdessä oudon, leveän painauman vesimassan pintaan. Yöaikaan näky toi mieleen öljyvuodon veden pinnalla.


Musiikki on äänimaailman vahvin koukuttaja. Teemakappale on kaunis ja tunnelmallinen ja musiikki on lomitettu peliin miellyttävästi. Ambienssiääni tulee hyvänä kakkosena, sillä se luo kuvaa vaihtuvista ympäristöistä. Efektien laatu ja äänenvoimakkuus heittelee ja niissä esiintyy eniten bugeja: polttomotttorijeeppi voi vaihtua lennosta sähköautoksi ja takaisin (edistyksellistäkö?) ja tietyt jousitusäänet ovat kauhean rasittavia. Kalastuksen ääniefekteissä mitään erityistä ei mielestäni oltu unohdettu, mutta äänet ovat toistuvia ja vaihtelu tuntuisi olevan yleisesti hyväksi.


Moninpeli on toteutettu yhdistämällä pelaajia 2-12 kappaletta samaan peliin. Kaikki Apex Connectin kautta kirjautuneet yhdistetään ilmeisen satunnaisesti ja kirjautuneet kaverit voivat liittyä toistensa peleihin, mutta mitään pelinsisäistä kommunikaatiota tai edes kisoja ei ole tarjolla. Muiden kalastamiseen ei voi vaikuttaa kaloja pelottelemalla eivätkä edes siimat voi sotkeutua toisiinsa, joten kaikenlainen huono käytös on tietysti aika minimissä tällä tavoin, mutta olisi hauskaa voida täräyttää samalle laiturille tullessaan, että onko eväkkäitä hyväkkäitä näkynyt. Kyllähän muut kalastajat toki ympäristöä omalla tavallaan elävöittävät, mutta koska istunnot ovat yhteisiä, ei vuorokaudenaikaa voi muuttaa, mikä on taas sellainen mukavuus, johon olen tottunut. Hahmokustomointi on myös aivan lapsenkengissään, joten kartoissa talsii keskenään hyvin saman näköistä porukkaa – vain eri kuteet niskassaan.



Kiva, sarjassa uusi juttu ovat 3D-mallinnetut NPC-hahmot, jotka myyvät varusteita ja antavat tehtäviä. Clayton ja Sophia ovat kovia pulisemaan, ehkä joskus liiankin, mutta pidän tästä lähestymistavasta, jossa NPC:t eivät ole pelkkää ääntä yhden kasvokuvan takana. Sophian kauppaa katsellessa on mukava valinnanvapauden tunne, verrattuna siihen, että peli ohjaisi ostamaan tavaraa mikromaksullisina täydennyspaketteina. Maksamalla theAnglerista kerran saa jo paljon tavaroita käyttöönsä, mutta onko arcademaisempi pelikokemus sitten hintansa arvoinen – mene ja tiedä. Kauppa on tehty sinänsä selkeäksi käyttää, mutta vasta-alkajan täytyy oppia tarkkailemaan vetolujuuksia tavaraa ostaessaan ja jokaisen myös se, että klikkaus ei ole valinta vaan tulet ostaneeksi aina sen esineen, jonka päälle hiiren kursori on jäänyt. Tein liikaa vahinko-ostoksia, ennen kuin tämän tajusin.


Yksi tärkeä, pelikokemuksen sujuvuuteen vaikuttava ominaisuus on pelitallennuksen jatkuminen siitä, mihin sen on edellisellä kerralla lopettanut, vaikka välillä olisikin vaihtanut moninpelistä yksinpeliin tai toisinpäin. Jatkaminen on nopeaa eikä sitä ole voinut tehdä sarjan aikaisemmissa peleissä, mikä on nostanut kynnystä pelata, jos aikaa ei ole ollut paljoa. Tässä muodossa kynnys on madaltunut, kun itseään ja tavaroitaan ei tarvitse keräillä erikseen vaan tekeminen jatkuu heti pelin käynnistyttyä.

Yritin antaa theAnglerille hiukan armonaikaa, sillä tässä ajassa kun pelit julkaistaan keskeneräisinä, on syytä odottaa niiltä myös bugeja ja muita ongelmia. Odotukseni olivat virittyneet selvästi oikealle taajuudelle, sillä peli luovutettiin pressipakettiin liitetyn bugilistan kanssa ja törmäsinpä ensimmäisellä pelikerralla myös sellaisiin, joita listassa ei ollut. Pelaaminen tökki jo siitä lähtien, että vapa keloineen kaikkineen hävisi näkyvistä ja jäljelle jäi ilmassa leijuva siima, jonka animaatio eli omaa elämäänsä. Tämä ja monet muut ongelmat saivat korjauspäivitykset myöhemmin, parin viikon sisällä julkaisusta. Pahimpien vikojen paikkailuun 2-4 viikkoa on vielä nykymaailmassa kohtuullinen aika, mutta on myös syytä kysyä, eikö julkaisu olisi voinut odottaa vielä vaikkapa juuri sen kuukauden verran? Sitä en kiellä, etteikö helpon puoleinen kalastus ja rento heittely yhdistettynä tutkimiseen olisi ollut hauskaa, mutta keskeneräisyys tuntuu halaavan koko peliä, yhtä tiukasti kuin yön pimeys kalamiestä metsälammella. Immersio jää vajaaksi, vaikka seuralaisen kera kalavesille palaa uudestaankin. Toivon, että konsolijulkaisua odotellessa useat puutteet ja oudot toiminnallisuudet saataisiin kuntoon.

Testilaitteisto: Ryzen 7 2700x, 32 Gb RAM 3000 MHz, MSI X470 Gaming Pro Carbon, Asus RTX 3080 TUF Gaming



Siitä lähtien, kun saavuin ensimmäisen kerran metsäjärven rantaan ihastelemaan maisemia loistavassa TheHunter: Call of the Wild -metsästyspelissä, olen kovasti toivonut, että siihen saataisiin jotenkin ympättyä myös kalastus, jota olen harrastanut pikkupojasta asti. Kuullessani pikkulintujen kuiskailevan samojen pelintekijöiden työstävän The Angler-kalastuspeliä, meinasin pudota innostuksissani tuolilta. Edellinen kalastuspeli, jonka parissa olen aidosti viihtynyt, lienee Dreamcastin Sega Bass Fishing vuodelta 1999, tai jokin sen myöhempi inkarnaatio. Voisiko tämä olla kaikkien näiden vuosien jälkeen SE peli, joka voisi välittää edes murto-osan siitä ihanuudesta, mitä kalastus voi oikeasti olla.


Jo aiemmin mainitun metsästyspelin upeisiin maisemiin tottuneet silmäni, jos nyt eivät sentään itkeneet verta, niin olivat vähintäänkin kovin ihmeissään. Paikoitellen pelin visuaalinen anti oli kuin PS3:lta (testilaitteistona oli Intel i7-11370H / 16 Gt RAM / Geforce RTX 3070). Vesi näyttää silmät siristäen ihan asialliselta, mutta tarkemmin katsottuna virtaukset liikkuvat monesti minne sattuu. Ja virtauksista puheenollen - vieheisiin liikkuvan veden voima ei vaikuta millään tavalla, mikä on vähintäänkin laiskaa ohjelmointia. Aitoa siellä olemisen tunnetta on hitusen haastavaa pinnistellä vuolaan kosken rannalla uistinta nakellessa, kun uistin ui kuin mökkirannassa tyynenä kesäiltana konsanaan.

Pelin isoin ansio on suuri ja avoin kartta, jonka Expansive Worldsin in-house-pelimoottori mahdollistaa, ja jollaisia ei ole kalastuspeleissä hirveästi nähty tässä mittakaavassa. On toki vaikea olla miettimättä, etteikö olisi varsin siistiä, että tässä olisi nyt mukana puolestaan metsästys. Metsistä on valitettavasti turha etsiä minkään sortin elämää.

Isohko pettymys henkilökohtaisella tasolla oli myös se, että The Anglerissa ei voi harjoittaa vetouistelua. Tarpeettoman pramealla moottoriveneellä voi kyllä pöristellä järvellä paikasta toiseen, ja heitellä uistintakin, mutta vain veneen ollessa paikoillaan. Tosielämän kalakaverini mielenkiinto peliä kohtaan rapisi tässä kohtaa. Eipä sillä, etteikö moninpeli olisi hieman turhanpäiväisen oloinen muutenkin. Toistaiseksi pelissä ei voi ilmeisesti edes kommunikoida ilman kolmannen osapuolen ohjelmistoja. Veneilyyn liittyen, kummastuttaa myös, ettei noinkin komeassa paatissa ole kaikuluotainta.


Call of The Wild: The Anglerin arvosteleminen tässä vaiheessa tuntuu siinä mielessä hiukan pöljältä, että peli tuntuu kovin keskeneräiseltä. Pientä ja isompaa bugia selvästi mukana vielä kahmalokaupalla. Perustavaa laatua olevat ohjausasiat tökkivät. Uistimen heittäminen hiirtä käyttäen on epämääräistä ja vieheet uivat pystyasennossa ja mielikuvitusfysiikalla. Yli 10 tunnin pelaamisen jälkeen en vieläkään oikein ymmärrä, miten voin määritellä heiton pituutta. Myös auton fysiikkamoottori on sitä luokkaa, että mielummin kävelen.

Kaikesta tästä rutinasta huolimatta tuo reilu 10 tunnin testijakso ei ollut elämäni kamalinta aikaa. Onnistuin ummistamaan silmäni keskeneräisyydeltä sen verran, että näin pelissä potentiaalia. Toivon todellakin, että The Angleriin käytetään vielä niin todella paljon työtunteja, jotta siitä lopulta kuoriutuisi oikeasti valmis, hiottu ja viihdyttävä tuote. Tämän hetkisessä muodossaan pelin myyminen valmiina tuotteena tuntuu hitusen pelaajien aliarvioimiselta.