Miten sinä toimisit, jos sota saapuisi omalle takapihalle? Kun pitkä talvi on tyhjentänyt ruokavarastot, oma puoliso on raahattu verisenä tyrmään ja kahtiajakautunut naapurusto nahisee keskenään, moraalinen kompassi alkaa pyöriä holtittomasti. Uusi tarinapeli Gerda: A Flame in Winter esittelee onnistuneesti moraalin harmaita sävyjä.



Tanskalainen pelifirma PortaPlay on kehittänyt Life is Strange -peleistä tunnetun Don’t Nod Entertainmentin avulla oman näkemyksensä toisesta maailmansodasta. Keväällä testaamassani (linkki ennakkoarvioon) Gerda: A Flame in Winterissä tunnelma on hillityn realistinen, kaukana amerikkalaiselokuvien liehuvista lipuista tai kirkasotsaisista sankareista. Skandinaavista melankoliaa ja sotatilan realiteetteja yhdistävässä tarinassa pureudutaan mielenkiintoisesti miehitetyn valtion arkeen. Sodan niukkuus ja kurjuus eivät ole läsnä vain tarinassa, vaan myös pelin mekaniikoissa: tiukasti säädellyt elintarvikkeet ovat kullanarvoista kauppatavaraa, eikä aviopuolisoaan pelastavalla maalaistytöllä riitä kaikille empatiapisteitä — siis ihan kirjaimellisesti.


Saksan ja Tanskan rajalla sijaitseva pikkukylä kituu miehityksen alla. Vuosi on kuitenkin jo 1945, ja Manner-Euroopasta kirii tietoa siitä miten epätoivoiset saksalaiset aseistavat jokaista kynnelle kykenevää vauvaa ja vaaria. Natsien valta on siis murenemassa kovaa tahtia. Vaikka SS-upseerin johtamat saksalaissotilaat ovat yhä päivittäinen näky tanskalaiskylän kaduilla, vastarintaliike päättää iskeä heikentynyttä vihollista vastaan. Paikallisessa tehtaassa räjähtänyt pommi pelästyttää pahanpäiväisesti kylälääkäriä avustavan Gerdan. Gerda pelästyy kahta kauheammin, kun gestapo raahaa hänen pommi-iskusta epäillyn aviomiehensä tyrmään. Nuori nainen ymmärtää, että hänen on tehtävä kaikkensa pelastaakseen miehensä varmalta kuolemalta.


Vastarintaliikkeitä on totuttu näkemään ulkopuolisesta perspektiivistä. Pääosin tämä on tarkoittanut, että useissa toiseen maailmansotaan sijoittuvissa räiskintäpeleissä on kenttä, jossa pelaaja ammuskelee paikallisten vastarintasissien rinnalla. A Flame in Winterissä aihetta lähestytään yhtä ulkopuolisesti kuin ennenkin, mutta silti tyystin erilaisesta näkökulmasta. Vain siviilielämää tuntenut Gerda joutuu kertaheitolla sodan pyörteisiin: arki muuttuu painajaismaiseksi kamppailuksi kelloa vastaan, kun panokset kovenevat mutta liittolaiset ovat vähissä. Luottaakko vastarintasisseihin, tai kylän asioista perillä olevaan pappiin? Vai voiko aviomiehen pelastus sittenkin siintää niskuroivassa saksalaissotilaassa?



Pienemmästä budjetistaan huolimatta A Flame in Winter on malliesimerkki siitä, miten huolellisella suunnittelulla voi saada hyvää jälkeä aikaan. Kokonaisuus toimii kuten nimekkäämmissä tarinapeleissä: juoni kulkee suhteellisen selkeitä raiteita, ja pelaaja voi lähinnä vaikuttaa siihen ketkä vastaantulijoista hymyilevät ja ketkä murjottavat. Poikkeuksena Gerdan tarina sisältää keskimääräistä enemmän raidevaihtoja: jokainen päivä Gerdan elämässä päättyy yhteen suurempaan tapahtumaan, mutta se mitä maalaistyttö tekee ennen päivän päätöstä on pelaajasta itsestään kiinni. Liittolaisia voi kerätä niin saksalaisten kuin tanskalaisten riveistä, joskaan aika ei millään riitä kaikille. Ajankäytöllä on niin paljon väliä, että valinnoilla voi ohittaa lähes kokonaan jotkin hahmot ja ryhmittymät, kuten koko vastarintaliikkeen. Ensimmäisellä pelikerralla kohtasin vastarintaliikkeen jäseniä vain pari kertaa, vaikka olisin voinut viettää myös lähes koko peliajan heidän seurassaan.


Hermoja raastavan lyhyet päivät esimerkillistävät sen, miksi peli toimii niin hyvin. A Flame in Winterin ideana on ajaa Gerda (ja pelaaja) ahdinkoon, jossa resurssien vähyys, tikittävä kello ja mahdottomalta vaikuttava tehtävä pakottavat moraalisesti arvelluttaviin toimiin. Miten paljon yksi valhe, varkaus tai murskattu sydän painaa, jos sillä pelastetaan aviomiehen elämä? Tyrmään viskottu puoliso ei myöskään ole ainoa vaaran tiellä makaava, vaan pelaaja kohtaa jatkuvasti sodan kurjistamia ihmiskohtaloita. Yksi on pohjoiseen matkaava rintamakarkuri, toinen pakenee keskitysleirejä ja kolmas on koukussa opioideihin. Kaikkia tekisi mieli auttaa, mutta kaikkeen ei voi venyä.

Kaikkia sivutarinoita ei voi millään kokea vain yhden pelikerran aikana. Vaihtoehtoisia kohtauksia ja hahmoja on sen verran, että uudelleenpeluuarvo kantaa ainakin pari kierrosta. Kaikki raiteet johtavat tietysti aina samaan loppukohtaukseen, mutta mitä loppukohtauksessa tapahtuu onkin riippuvaista matkan varrella tehdyistä valinnoista sekä käsillä olevista resursseista. Sodan vaikutuksia tutkivana pelinä Gerdalta ei kannata odottaa hattaranpehmoisia satulopetuksia, mutta sävyeroja riittää myös katkeransuloisen ja myrkynmustan väliltä.





Yllätyin, miten monitasoisesti ja ajoittain hienovaraisestikin A Flame in Winter käsitteli aihetta. Tarinan rakennuspalikat ovat kyllä tuttuja. Kiiltäviä uniformujaan koppavasti kantavat SS-upseerit ovat Saatanan kätyreitä ja saksalaiset sulkevat silmänsä hirmuteoilta, vastarintasissit taas ovat ajoittain aatteensa sokaisemia. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä hahmoihin – ja ryhmiin – saadaan tarinan edetessä syvyyttä. Jokainen vastarintasissi ei ole lopulta toisensa kopio, eikä jokainen saksalainen toista natsipropagandaa sydämestään. Monimuotoisin näkemys annetaan kuitenkin siviiliväestölle: sekä saksalaisia että tanskalaisia siviilejä sisältävä, rajalla sijaitseva kylä painii jatkuvasti kahden identiteetin välillä, ja kylän sisäiset jännitteet ovat hyvin kuvattuja.

Gerda ei myöskään ole ainoa niukkuuden kanssa kamppaileva, vaan koko kylä on kiristänyt kollektiivisesti vyötä jo vuosia. Peli osoittaa miten ihmiset käyttäytyvät kun vain murusia on jäljellä, niin hyvässä kuin pahassa. Tarinapelit leikittelevät aina rajatuilla resursseilla, mutta A Flame in Winteriä pelatessa hiipuvat resurssit ovat jatkuvasti mielessä. Nälkiintyneelle haluaa antaa edes leivän kannikan, mutta tarkoittaako se että aviomiehelle saa salakuljetettua vain tyhjiä lupauksia?

Loppupeleissä ruuveja ei kiristetä niin paljoa, etteikö kantamuksista riittäisi lahjusten lisäksi myös lahjoitettavaksi, mutta peli onnistuu ylläpitämään epätietoisuuden ahdinkoa loppuun saakka. Väärän tavaran puuttuminen väärällä hetkellä voi pahimmillaan pilata koko pelin, jolloin pelaajan tuntemukset peilaavat tyhjän päällä seisovaa Gerdaa. Lahjusten lisäksi Gerda muuttaa mieliä myös sananlahjoillaan: pelaaja saa pitkin peliä empatia-, äly- ja oivalluspisteitä, joilla voi kääntää päitä kinkkisissä tilanteissa. Remuisa naapuri voi rauhoittua empaattisella pyynnöllä, turhautunut vartija taas myöntyä oivaltavalla ajatuksella.

Gerda: A Flame in Winter on erinomainen lisä tarinapelien kastiin. Dialogi, hahmot ja tarina eivät ole niin mukaansatempaavia ja näyttäviä kuin Life is Strangen kaltaisissa, tunnetummissa peleissä, mutta eipä Gerda sellainen yritäkään olla. Maltillinen ja pidättäytynyt skandinaavinen kuvaus ei yritä tulla täysillä päin näköä, vaan jättää mutusteltavaksi kysymyksiä, joihin ei ole helppoja vastauksia.