Aikamatkustuksesta on tullut pelien puolella suosittua puuhaa, kun Life is Strangen ja Return of the Obra Dinnin kaltaiset pelit näyttivät, että sen kautta saa tehtyä todella kiehtovia ja suosittuja pelejä. Valitettavasti, kuten yleensä, pelkkä hyvä idea saati sitten sellaisen apinointi, ei riitä tuottamaan hyvää peliä.

Tämä on myös Eternal Threadsin kompastuskivi, sillä vaikka siinä on erinomaisen hyvä perusidea ja myös hyviä puolia, lopulta sen eväät eivät riitä tarpeeksi pitkälle. Mutta voisiko siinä silti olla edes alelaarin verran kehuttavaa?



Kaukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on joutunut jonkinlaisen katastrofin seurauksena kykkimään raunioiden keskellä. Luppoaikaa on ollut sen verran, että aikamatkustus on siinä sivussa tullut keksittyä ja niinpä aikamatkaavat agentit pyrkivät paikkaamaan katastrofin alkusyitä yksi kerrallaan. Pelaajan eteen osuu keissi, jonka selvittäminen voisi olla koko jutun avain: mystinen tulipalo, joka vaati kuuden ihmisen henget pohjois-lontoolaisessa talossa.


Pelaajalle tehdään heti kättelyssä selväksi, että tulipaloa ei voi estää, mutta tämän rajoituksen syitä ei selitetä mitenkään kovin tyydyttävästi tai hyvin. Ja mikäs siinä, kaikissa peleissä on rajoituksensa, mutta tässä tapauksessa se tuntuu kovin keinotekoiselta, varsinkin kun jo aivan alkumetreillä pelaaja törmää taloa tutkiessaan asentamatta jääneeseen savuhälyttimeen. Voisi kuvitella, että olisi paljon helpompaa pistää talon asukit vaikka kiinnittämään se kattoon kuin … no, hyppiä pelin oman tarinan asettamien vanteiden läpi kohti maalia.

Koska tulipaloa ei saa tekemättömäksi ja logiikka ei jaksanut tänään tulla töihin, pelaajan täytyy pelastaa kaikki kuusi asukasta käymällä läpi pari sataa pientä kohtausta tulipaloa edeltäneen viikon ajalta ja muuttelemalla asukkaiden tekemiä ratkaisuja. Otetaan pieni esimerkki. Aivan ensimmäisessä kohtauksessa taloyhtiön omistaja puhuu kaverilleen puhelimessa sairaasta papukaijastaan. Keskustelun aikana pelaajalle annetaan valinta: seurataanko alkuperäistä aikajanaa ja odotellaan pari päivää, tokeneeko papukaija itsekseen, vai muutetaanko omistajan valintaa ja pistetään tämä soittamaan eläinlääkärille. Muutoksen jälkeen tulee ilmoitus, että nyt papukaija selviääkin hengissä, toisin kuin alkuperäisessä aikajanassa.


Ideassa on potentiaalia, mutta kehitystiimi ei ole onnistunut lunastamaan sitä. Pelaaminen on sangen tympeää, kun se varsinainen peliluuppi koostuu siitä, että valitaan erillisestä valikosta joku niistä parista sadasta kohtauksesta ja mahdollisesti tehdään sen aikana valinta. Sitten palataan takaisin valikkoon valitsemaan joku toinen kohtaus, mahdollisesti jokin kokonaan uusi kohtaus, jos matkan varrella tehdyt muutokset ovat sellaisen avanneet. Toistetaan, kunnes lopputekstit pyörivät tai innostus loppuu.

Vaikka pelaajan tutkittavana on kohtalaisen kokoinen ja valintojen mukaan hieman muokkautuva pelialue, se varsinainen pelaaminen on tylsää valikon pläräämistä, kuin jotain videosoitinta käyttäisi. Eternal Threads mainostaa olevansa puzzlepeli, mutta käytännössä tämä ei pidä paikkaansa. Otetaan taas alkupään esimerkki. Kellarista löytyy lukittu ovi, jonka avain on kadoksissa. Tässä kohtaa voisi olettaa, että pelaajan täytyy nyt kerätä pino johtolankoja ja niiden avulla selvittää avaimen sijainti. Väärin. Yksi talon asukkaista vain paljastaa yhden keskustelun aikana, missä avain on. Sitten se haetaan, avataan ovi ja petytään sen takana löytyvään vähyyteen.


Tämä on miltei rikollista puuhaa. Kun on kerran tehty peli, jossa pelaaja selkeiden valintojen avulla muuttaa pelimaailman ja sen hahmojen tilaa, miten ihmeessä tätä tilan muokkausta ei ole käytetty puzzlejen suunnitteluun? On todella harmillista ja jopa hieman ärsyttävää, että nyt se ainoa todellinen pelattavuus on sitä, että yrittää etsiä niiden reilun sadan valinnan joukosta sen kriittisen polun, joka johtaa hyvään loppuun.



Kun näin kuitenkin on, Eternal Threads elää ja kuolee tarinansa myötä, koska paljon muutakaan sisältöä ei ole tarjolla. Valitettavasti tämäkin osa pelistä on mennyt hieman mönkään. Suuren osan peliajasta näyttää siltä, kuin pelaajan tehtävänä olisi ratkoa asukkaiden henkilökohtaisia ongelmia ja sitä kautta muokata tilanne sellaiseksi, että asukkaat selviävätkin hengissä, kuten vaikka Life is Strangessa. Mutta ei. Hahmojen ongelmia voi kyllä ratkoa vaikka maailman tappiin saakka, mutta selviäminen ja kuoleminen tuntuvat olevan lähinnä kiinni vain siitä, saako manipuloitua hahmot oikeaan paikkaan tulipalon syttyessä.


Eikä tarinassa muutenkaan ole hirveästi hurraamista. Hahmot ovat kliseisiä ja hämmentävästi näyteltyjä. Matkalle mahtuu kyllä pari hyvääkin kohtausta, mutta jopa minun oli vaikea välittää hahmojen kohtaloista pätkääkään ja olen sentään se tyyppi, joka yleensä uppoutuu turhankin innokkaasti pelien tarinoihin.

Arvostelu tuntuu ehkä jopa hieman vihaiselta tekstiltä ja siihen on syynsä: en muista, milloin joku peli on hukannut potentiaalia tihkuvan alkuasetelmansa niin tehokkaasti kuin Eternal Threads. Kliinisen tylsä aikavalikon plärääminen, puzzlejen miltei totaalinen puuttuminen, keinotekoiset ja turhauttavat rajoitukset ja monet muut pienemmät ongelmat tappoivat minun peli-iloni hyvin tehokkaasti. Todellisena kakkakepposena kun sitten pitkän urakan jälkeen on saanut kaikki palaset kohdalleen ja pelastettua talon asukit, mitä on palkintona? Muutama tekstiruutu, jotka eivät vastaa pelaajan kysymyksiin tai täytä tarinan aukkoja.

Äh ja pöh. Pelatkaa mielummin jotain Life is Strangen kausista tai Return of the Obra Dinnia. Uudelleen pelattuinakin ne tarjoavat taatusti parempia kokemuksia kuin Eternal Threads.