Vaikka nuoriso ei leijulautaile pitkin katuja kuin Paluu tulevaisuuteen 2 -elokuvassa, elämme monella tapaa tieteisfiktion kuvailemassa tulevaisuudessa. Uusi ARG-peli Acolyte antaa meille esimakua seuraavasta huomispäivän todellisuudesta: ajasta, jolloin jokaisen taskusta löytyy henkilökohtainen assistentti.



Tekoälyllä toimivat apukädet eivät ole enää nykypäivänä kummallisuus. Älypuhelimelta voi kysyä neuvoa mihin tahansa ongelmaan, ja Amazonin Alexa lisää vaivatta maitotölkin ostoslistaan. Kaiken kattavaa henkilökohtaista assistenttia ei kuitenkaan vielä ole saatavilla digitaalisessa muodossa. Aihe on tuttu monista elokuvista, kirjoista ja peleistä, mutta Acolyte löytää aiheeseen uuden kulman: pelaaja on tekoälyassistenttia kehittävän Nanomax-firman uusi testaaja, jonka työnkuvaan kuuluu bugien löytämisen lisäksi tekoälyyn tutustuminen.


Acolyte sekoittuu todellisuuden kanssa useammalla tavalla. ARG-pelit (alternative reality game) käyttävät jo itsessään pelin ulkopuolisia elementtejä, kuten tosielämän sähköposteja, verkkosivuja ja ohjelmia, mutta Acolyte nivoutuu todellisuuteen pykälän verran vahvemmin: tekoälyassistenteista kertovassa Acolytessa jutellaan oikealle tosielämän tekoälylle. Peliä markkinoidaan Spirit AI Character Enginellä, joka käyttää tekoälyä tulkitakseen pelaajan vapaamuotoiset tekstisyötteet. Ennaltakirjoitettujen dialogivaihtoehtojen sijaan pelaaja voi siis “jutella” pelinsisäiselle assistentilleen vapaamuotoisesti, ja assistentin taustalla toimiva tekoäly analysoi pelaajan puheet parhaansa mukaan. Mobiiliassistentin testaamista elävöitetään myös pelin kuvasuhteella, joka vastaa mobiililaitetta. Muoto todellakin seuraa tarkoitusta.

Tarinavetoinen Acolyte käyttää tekoälyn testausta ponnahduslautana laajemmille juonikuvioille. Epäilyttävästi toimiva Nanomax-kehittäjä tuntuu salailevan yhtä sun toista, ja asiasta ääneen puhuvat hiljennetään välittömästi. Kun testauksessa oleva tekoäly alkaa temppuilla vakavasti ja maskipäinen hakkeri pyytää pelaajaa tutkimaan Nanomaxin hämärähommia, pelaaja kierii auttamatta kaninkolon syvimpään päätyyn. Testattavana olleesta tekoälystä kuoriutuu salapoliisina toimivan pelaajan apuri.



Acolyte on malliesimerkki pelistä, joka kuulostaa paperilla vuoden peliltä, mutta käytännön toteutus jää valovuosien päähän potentiaalista. Acolyte on loppupeleissä pätevä ja mielenkiintoinen kokemus, mutta lupausta olisi niin paljon enempäänkin. On tosin sanottava, että tässä tapauksessa olen valmis ottamaan osan pettymyksestä omille niskoilleni: myönnän täysin rinnoin, että tietoni sekä tosimaailman tekoälyn rajoitteista että ARG-peleistä ovat sen verran vähäisiä, että odotukseni saattoivat hyvinkin olla epärealistisia. Olivat odotukseni lopulta naurettavia tai eivät, pelaamista varjosti jatkuva pettymyksen tunne.

Acolyte on juonivetoisuudestaan huolimatta pääasiallisesti puzzle-peli, ja aivopähkinät ovatkin suurimmilta osin mukiinmeneviä. Nanomaxin salaisuuksia setvitään välillä sovelluksen sisällä, kuten juttelemalla tekoälylle tai selaamalla sähköposteja, mutta pääasiallisesti vastauksia varten täytyy samota pelisoftan ulkopuolelle. Välillä etsitään tiedostoja pelin kansioista, toisina hetkinä googlaillaan yritysten verkkosivuja tai tutkitaan tiedostojen metatietoja. En osaa sanoa miten uusia tai vanhentuneita puzzlet ovat, mutta minulle salapoliisin leikkiminen oli hauskaa.


Helpoksi salapoliisityötä ei kuitenkaan ole tehty. Osa puzzleista oli sen verran vaativia ja vihjeet niin vähäisiä, että olin aivan pihalla oikeasta suunnasta. Otetaan esimerkiksi pulma, jossa pelaaja kohtaa erikoisen äänitiedoston ja A.I.-akolyytti pohtii ääneen “voisiko äänitteessä olla salainen viesti”. Voisihan siinä olla, mutta äänitiedostoon voi piilottaa niin monella eri tapaa viestejä, että eri työkalujen ja softien testaamiseen meni allekirjoittaneelta pieni ikuisuus, ja jouduin silti turvautumaan lopulta läpipeluuoppaaseen. Vaikka pelaajalla on käytössään oma assistenttinsa, vinkkejä tai vihjeitä ei juuri tipu. Haastavuutta on sen verran, että mietin monesti olenko jopa missannut elintärkeitä vihjeitä, mutta arvosteluiden ja foorumikeskusteluiden perusteella muut ovat painineet samojen ongelmien kanssa.

Illuusio pelin ja tosielämän nivoutumista on myös harmillisen hatara. Tosimaailmaan on upotettu sen verran vähän nettisivuja ja sosiaalisen median tilejä, ettei minulle syntynyt koskaan sellaista tunnetta, että faktan ja fiktion raja olisi hämärtymässä. Kun aiheena on nimenomaan yritysmaailman salaliitot ja tieteisfiktio, selkeämpi presenssi esimerkiksi juuri netissä olisi tarpeen. Yksi harmitus löytyy myös alustasta: peliä pelataan mobiililaitteiden kuvasuhdetta mukaillen, mutta alustana on PC. Acolyte tuntuu sellaiselta kokemukselta, joka olisi reippaasti immersiivisempi nimenomaan mobiilialustalla. Pelin kotisivujen mukaan mobiiliversio on ilmeisesti tulossa, mutta toistaiseksi salaliittoja selvitellään vain tietokoneilla.



Tarinassakin ovat omat ongelmansa. Acolyte on hyvin juonivetoinen ja tarinan luomalla tunnelmalla on paljon merkitystä, mutta petyin jatkuvasti tarinan toteutukseen. Ensinnäkään taustalla toimiva tosimaailman tekoäly ei ole tarpeeksi kehittynyt, että vapaamuotoinen keskustelu toimisi. Assistentille voi harvoin vastata mitään “yes”- tahi “no”-vastauksia monimutkaisempaa, tai tekoälyltä tulee auttamatta “en täysin ymmärtänyt mitä tarkoitat, voitko tarkentaa?” Lopulta vapaa tekstisyöte lähinnä harmittaa, sillä jokaisen viestin rustaaminen muistuttaa keskustelukumppanin rajoittuneisuudesta; testaajasta kertova peli olisi todella hyötynyt pidemmästä testausajasta. Ei sillä, että esimerkiksi ennaltamäärätyt dialogivalinnat paljoa auttaisivat: Acolyte tekee parhaansa täyttääkseen tarinan yhdellä sun toisella juonimutkalla, mutta jokainen käänne näkyy kilometrin päähän. Kun tarinan painopiste on nimenomaan käänteissä eikä esimerkiksi vahvoissa hahmoissa, lopputuloksessa ei ole paljoa kehuttavaa. On vaikea innostua salaliiton paljastamisesta, kun paljastukset paistavat kilometrin päähän.


En silti halua täysin kuopata Acolytea. Kompuroinnistaan huolimatta kokemus on vähintäänkin mielenkiintoinen, ja pelintekijät ovat rakentaneet teemoistaan yllättävän laajoja kokonaisuuksia. Ehkäpä tämä on vain niitä projekteja, jotka olisi kannattanut jättää hyllylle pölyttymään 5-10 vuodeksi, kunnes teknologia ei enää rajoita näin pahasti toteutusta. Jollekulle Acolyte voi olla erittäin mielenkiintoinen kokemus jo nykyisellään, erityisesti lähitulevaisuudessa kun mobiiliversio on ulkona. Allekirjoittaneen olotila on kuitenkin lähinnä pettynyt.