Uutta on 20 minuutiksi, jos et mössi, mutta tahdot mössiä 4-5 tuntia ja osaajallakin voi mennä pari. Cuphead on suosikkejani, koska 1930-luvun piirrettyjen tasoisia luuppeja tuijottaa pelaamattakin ja koska 2 minuutin haasteet kiikkuvat ihanasti uskon ja ketutukseen kuolemisen rajalla. Peli ei ole oikeasti vaikea: kun haasteen alkuun rutinoituu, lopussa on varaa säheltää. En ole klaarannut kaikkea vaikeimmalla tasolla (läpäisyprosentti on 152), mutta pointti on se, etten yleensä moista kokeile.

The DLC:ssä on kuusi aitoa monivaiheista pomoa ja kuusi pikaisempaa haastetta, eikä hyppelykenttiä. Tähän meni viisi vuotta? Vaikkei matematiikka täysin täsmää, myhäilen sille dogmalle, että käsinpiirretty animaatio on yhä vaativin ja paras taidemuoto.


Iso uudistus on "neiti Malja". Hän on yhdistelmä esinettä ja oikeaa hahmoa, mikä tuskin on sukupuolipoliittinen kannanotto, vaikka hänet aktivoidaan nuolaisemalla piparia. Hän on aave, mutta uuden höpönlöpömaan leipuri lupaa vääntää hänelle kunnon tortun, joka ankkuroi hänet maahan. Raaka-aineita etsitään.

Neiti Malja siis korvaa apuesineen. Hänellä on enemmän elinvoimaa ja turvallinen kierähdys, joka on hitusen kankeampi versio savupommipyrähdyksestä. Iso etu on tuplahyppy, jonka vuoksi vastaliike toimii erilailla. Hän ja uudet Mega Man -aseet ja elinvoiman ansaintaesine auttavat pelaajaa kuristamaan itseään henkilökohtaisilla tavoilla, mutta toisin sanoen pelaajan vastuu lisääntyy, kuten lisäosissa usein käy.

Kaiken läpäisystä uudelleen on haaveiltu, mutta tuplahyppy ja uusi tehokkaampi maaliin hakeutuva ammus tekevät useimmista vanhoista pomoista komediaa. Mm. Grim Matchstick ja se kenttä, jossa on taottava ankkuria mustekalan päässä, ovat nyt rentouttavia. Muistatko "pelata oikein", kun palaat mestariteoksen äärelle parin vuoden päästä, vai kosahtiko se? Maljalla pitäisi olla vähemmän elinvoimaa (4 - > 2), jotta hän olisi ominaisuus eikä huijauskoodi.


Paljastamatta huipennuksia: uusiin taisteluihin lukeutuu kieltolain aikainen ötökkämafia, "dogfight" koirien kanssa, Godzillan kokoinen Heluna liikkuvassa saluunassa, vuoren peikko ja Adventure Timen jääkunkku. On näppäriä vastaliikehaasteita shakkinappuloita vastaan ja salainen "Ikaruga-haaste" (joka ei ole lentelyä – vain Heluna on).

Komiaa on. Tuijottaa sietää eritoten loppuvastusta, joka nousee Silly Symphony -tasolta Fantasia-tasolle. Kiroilin kaikelle ja puristin pääni irti, mutta jälkimaku on se, että vain vuoren peikko oli vaikea, koska en saa rutiinia kohdilleen sorsaparvea ja romahtavia tolppia koskien. Teoriassa huonon maun puolelle menee ruudun kääntely kertaalleen, tekemällä tehty ruuhkaisuus ja tietty vitsi, mutta valitus katkeaa voittoon ja sitten mennään hihittelemään muiden reaktioille.

Ottaisin 300 pomoa lisää, jos niitä tarjottaisiin, mutta kun uudistukset lipsuvat hieman epämääräisiksi, on tyydyttävää siunata "herkullinen viimeinen kierros" juuri sellaiseksi: nälkä lähti, sitten muuta? Inhoan urheilua melkein yhtä paljon kuin kesää, mutta innostuisin jopa saman studion futiksesta, jos Hessu Hopon ura atleettina toimisi esikuvana.