Uusi beat ‘em up -toimintapeli Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge on saanut niin lämpimän vastaanoton, että se toimii varmasti suunnannäyttäjänä monille tuleville peleille. Silppurin kostolla on samanaikaisesti toinen jalka visusti kiinni menneisyydessä. Uuden ja vanhan välillä pallottelevan arcade-pelin kehut eivät ole tulleet tyhjästä, joten kaikkien Turtles-klubilaisten on aika pyyhkiä pölyt kilvestä ja vetää katanat tanaan – tai Silppuri tarjoilee lounaaksi kilpparikeittoa!




Erilaiset rebootit, remasterit ja remaket ovat olleet suosittuja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Syy on ihan ymmärrettävä: tuttu nimi myy, eikä kehitystiimin tarvitse keksiä uutta pyörää. PC:n lisäksi Xboxille, Playstationille ja Nintendo Switchille ilmestynyt Shredder’s Revenge ei teknisesti ottaen osu mihinkään näistä re-alkuisista luokista, mutta käytännössä rajanveto on hämärämpää. Silppurin kosto on niin lähellä 30 vuoden takaisia Konamin Turtles-pelejä, kuten Teenage Mutant Ninja Turtles: Turtles in Timea, että uuden osan voisi hyvin laskea esimerkiksi soft rebootiksi. Ja vaikka peli ei olisi reboot, remaster tai remake, niin retro se ainakin on.

1980-luvun lopulla syntyneenä olin juuri oikean ikäinen, kun Turtles-huuma saavutti pohjolan. Hullaannuin naperona niin täydellisesti teini-ikäisistä ninjakilpikonnista, että olisin voinut perustaa pienimuotoisen mutanttikilpikonnamuseon jo ennen kouluikään pääsemistä. Lukemattomista VHS-kaseteista, lelufiguureista, soundtrackeista ja penaaleista huolimatta en kuitenkaan tutustunut pelipuolella kuin Amigan Teenage Mutant Hero Turtlesiin, jota on vaikea kehua edes välttäväksi tekeleeksi. Kun seuraava kosketukseni kilpparipeleihin oli kauan odotettu, mutta kalkkunaksi osoittautunut PlatinumGamesin TMNT: Mutants in Manhattan, voidaan sanoa että odotukseni uutta kilpparipeliä kohtaan eivät olleet erityisen korkealla. Siksi onkin niin mukavaa kertoa, että Tribute Gamesin ja Dotemun työstämä uutuuspeli yllätti, ja kovaa!


Retro-mittarit on lyöty sen verran tappiin, että ne savuavat ja vilkkuvat punaisina. Vaikka mukana on myös modernimpia mekaniikkoja, pelin sisuskalut ovat vuosikymmeniä vanhat. Retrous ei siis ole nähtävissä vain pikseleissä, vaan kaikki pelin mekaniikoista ja designista itse genreen henkivät 80- ja 90-lukujen taitetta. Hyvä puoli on, että kun on lähdetty lainaamaan, niin on sentään lainattu parhaalta: esimerkiksi aiemmin mainittu, vuonna 1991 julkaistu Turtles in Time on kärkisijoilla lähes jokaisessa TMNT-pelien listauksessa, ja pikaisen testauksen perusteella ymmärrän miksi. Aikakauden animaatiosarjasta lainattu tyyli on ikonisin versio viemärikonnista, ja tiukka toiminta pitää meiningin vauhdikkaana.



Uusi Shredder’s Revenge on kuin 1.5-versio Konami-klassikoista. Ote on niin lähellä, että uutta osaa voi helposti kutsua henkiseksi jatko-osaksi, vaikka välissä on vaihtunut paitsi tekijätiimi, myös vuosituhat. Uudistuksiakin toki löytyy: perinteisen arcade-pelimuodon lisäksi Shredder’s Revengessä on mm. lisähaasteita, keräilykamaa ja välitallennuksia sisältävä pelimuoto. Kilpparit myös taistelevat entistä monipuolisemmin erilaisilla erikoisiskuilla.


Vaikka Silppurin johtaman Jalkaklaanin voi peitota yksin, jaettu ilo on kaksinkertainen – tai tässä tapauksessa jopa kuusinkertainen – ilo. Kuutta samanaikaista pelaajaa tukeva co-op esittelee kilpparinelikon lisäksi myös heitä kouluttavan mestari Tikun, reportteri April O’Neilin sekä omankädenoikeutta jakavan Casey Jonesin. Jokainen nappi tekee jokaisella hahmolla samoja asioita, mutta eroja on saatu silti aikaan: esimerkiksi B?-kepillään huitovan Donatellon iskuissa on enemmän kantamaa kuin nopeasti nunchakujaan heiluttavalla Michelangelolla. Eron huomaa, mutta hahmoa vaihtamalla ei kannata odottaa perustavanlaatuisesti erilaista pelikokemusta.

Taisteluiden tuntuma on yleisesti tarkka ja hyvä. Toimintaa on paljon, mutta se on myös yllättävän monipuolista: vaikka Shredder’s Revengen taistelu ja combot eivät ole järisyttävän monimutkaisia, pelin kenttäsuunnittelu ja viholliset esittelevät vaihtelevia maisemia ja yhteenottoja. Tavalliset iskut, erikoishyökkäykset ja väistöt tarjoavat myös tarpeeksi variaatioita, ettei taistelu taannu pelkän hyökkäysnapin rämpytykseksi. Yhtenä hetkenä taistellaan TV-aseman lavasteissa, toisena skeitataan leijulaudalla vilkkaalla kadulla. Tapahtumapaikoissa ja vihollisina nähdään sarjan klassikoita, aina Ulottuvuus X:n Krangista robottiarmeijaa kasaavaan tohtori Baxter Stockmaniin. Pomotappeluihinkin on saatu sen verran syvyyttä, että vastustajan liikkeitä pitää jopa opetella hetki.


Omat kehunsa on annettava myös ulkokuorelle: Shredder’s Revengen musiikit, taide ja animointi ovat puhdasta hunajaa. Tutut sävellykset, sympaattiset vitsit sekä ilmeikkäät animoinnit herättävät kilpparit upeasti eloon. Tyylikkyyden lisäksi animointi on tarpeeksi selkeää, ettei pelattavuus kärsi.



Kehuista huolimatta genrelle ominaiset ongelmat ovat tälläkin kertaa läsnä. 2.5D:n syvyys-ulottuvuuden hahmottaminen on ajoittain vaikeaa, jolloin iskut osuvat ohi maalistaan. Ongelma kasvaa merkittäväksi co-opissa: vaikka ryhmänä rellestäminen on hauskaa, isommalla pelaajamäärällä ruutuvälkettä riittää pienen paraatin edestä. Vaikka April O’Neilin keltainen haalari erottuu vielä kaiken hälinän keskeltä jotenkuten edukseen, varsinkin kilppareilla pelatessa menee jatkuvasti sekaisin siitä, mitä vihreää möllykkää sitä ohjasikaan itse.


Suurimmat Shredder’s Revengen ongelmat ovat kuitenkin filosofisia: kun peli on näin lähellä esikuvaansa – on se esikuva sitten kuinka vanha tahansa – on vaikea eritellä pelin omia onnistumisia. Tulisiko arvioinnissa painottaa uudistusten laatua, vai keskittyä kokonaisuuteen? Lisäksi takaraivossani jyskyttää ilkeä muistutus siitä, miten kulttuuria jähmettävä ja nostalgiapöhinällä rahastava vaikutus tämänkaltaisilla teoksilla on: erityisesti Star Wars: The Force Awakensin ja Stranger Thingsin kaltaisten menestystarinoiden vuoksi ruudusta tapitetaan yhä useammin vain muistojen kultaamaa nostalgiahattaraa. Shredder’s Revenge on lämmöllä ja ammattitaidolla tehty kunnianosoitus menneiden aikojen klassikolle, mutta totta puhuen pelaisin mieluummin peliä joka painottaa uusia ideoita ja rohkeaa otetta, eikä pelkkää rakkautta esikuviaan kohtaan.

On kuitenkin kiistatonta, että Shredder’s Revenge onnistuu erinomaisesti siinä, mihin se pyrkii. Henkilökohtaisesta uudistusmielisyydestäni huolimatta en voi haukkua näin hiottua, hauskaa ja vauhdikasta toimintapeliä siitä, että se on vain hiottu, hauska ja vauhdikas toimintapeli. Jos olet kaivannut värikästä retro-seikkailua New Yorkin kaduilla ja viemäreissä, pistä juustopizza tilaukseen ja kaiva kapula esille, hemmo! Tämä jo 90-luvulla sertifioitu faniklubilainen kiittää ja kuittaa.