Paradox Entertainmentin strategiapelisarja Crusader Kingsin kolmas osa ilmestyi puolitoista vuotta sitten. Vastaanotto oli niin ylitsevuotavaa, että myyntiluvut ylittivät miljoonarajan jo ensimmäisen kuukauden aikana, eikä kehujakaan säästelty. Arvosanoja aggregoivassa Metacriticssä yhteisarvosana on yli 90 pisteen.


Strategiapelit ovat kuitenkin aina olleet PC-painotteinen genre, johon on varmasti vaikuttanut hiiri-näppäimistön ylivertaisuus. Erityisesti monimutkaisemmat, useita eri valikoita sisältävät strategiapelit ovat kääntyneet kehnosti konsolikapulan rajatuille napeille. Crusader Kings lähtee ristiretkelle konsolipelaajien sielujen pelastamiseksi: miten hyvin keskiaikaisen aatelissuvun ohjaaminen onnistuu Playstationin ja Xboxin ohjaimella?



Pääsin tutustumaan Crusader Kings 3:n konsoliversioon jo alkuvuodesta, kun Paradox Entertainment järjesti aiheesta pienen pressitilaisuuden (V2.fi-ennakko). Pressitilaisuus ja sitä seurannut viikon testausjakso jätti hyvän maun suuhun, mutta miltä pelin viimeistellympi versio näyttää? Hyvin samanlaiselta, parhaalla mahdollisella tavalla!


Jos kuitenkin palataan hetkeksi historiaan, ja kerrataan millainen peli Crusader Kings 3 ylipäätään on. Lähes 30 vuotta strategiapelejä kehittäneen Paradoxin pelisarjalla on omanlaisensa ote historiallisiin tapahtumiin: toisin kuin sotimiseen keskittyvässä Total Warissa tai ihmiskunnan historiaa kokonaisvaltaisesti käsittelevässä Civilizationissa, Crusader Kingsin painopiste on ennen kaikkea politiikassa ja hahmojen välisissä suhteissa. Crusader Kingsissä ei suoranaisesti ohjata valtiota tai yksittäistä poliitikkoa, vaan sukua.

Pelaaja ohjaa aina kerrallaan vain yhtä hahmoa, mutta ikuisen mahtihallitsijan sijaan perspektiiviä kannattaa avartaa yhtä ihmiselämää laajemmalle ajalle. Jos kaikki munat ovat suvun senhetkisen johtajan korissa, äkillinen menehtyminen voi syöstä koko suvun ojasta allikkoon. Toinen Crusader Kingsin vahvuus on sen avoimuus: jos koko mannerta hallitsevan mahtisuvun suunnittelu ei kiinnosta, pelaamisen painopisteeksi voi ottaa esimerkiksi pienen ruhtinassuvun sisäiset valtataistelut, Pohjois-Ruotsiin sijoittuvan kolmiodraaman tai vaikka afrikkalaiskylästä kumpuavan uskonnollisen lahkon luotsaamisen.


Tyylikin on varsin kepeä: vaikka ensituntumalta voisi olettaa, että Crusader Kings on hyvin kuiva ja maltillinen peli, todellisuus on jotakin aivan muuta. Yksi peleistäni levähti käsiin, kun siskonsa kanssa sisäsiittoisessa salasuhteessa eläneen kuninkaani kannibalistiset perversiot paljastuivat kulkutautiepidemian turhauttamalle hoville, eikä valtaistuimelle ollut enää asiaa. Tällaista kamaa ei löydy edes Game of Thronesista.



Laajuudestaan huolimatta Crusader Kings 3 on varsin helposti lähestyttävä peli. Eri valikoita on paljon – siis hyvin paljon – mutta peli osaa jakaa ne fiksusti, jolloin haluttu tieto kyllä löytyy ilman suurempaa päänvaivaa. Monipuoliset tutoriaalit esittelevät eri mekaniikat hyvin. Konsoliohjaimella navigointi on yllättävän intuitiivista: kuten parin kuukauden takaisessa testauksessa, opin hyvin nopeasti miten eri ikkunoiden ja valikoiden välillä liikuttiin. Useamman ikkunan ollessa auki aivot menivät yhä satunnaisesti solmuun, mutta pääasiallisesti pelaaminen oli ongelmatonta.


Täydellistä jälki ei silti ole. Rokotettavaa löytyy esimerkiksi pelin taulukkolaskennasta. Vaikka suuri osa ajasta keskittyykin politikointiin ja suurten suuntien suunnitteluun, välillä täytyy myös rukata maakuntien veroprosentteja ja päättää paraakkien rakentamisesta. Tällöin peli muuttuu varsin kuivaksi.

Muutamia kertoja kohtasin myös sekavuudesta johtuvia stoppeja: sukuuni esimerkiksi iski tragedia, kun perijäni vaimo murhattiin kylmäverisesti Brigitten toimesta. Aloin pohtia kuumeisesti erilaisia kostotoimia: lavastaisinko Brigitten syylliseksi useampiinkin rikoksiin? Heittäisinkö hänet tyrmään, vai murhaisinko vain suorilta? Suunnitelmani eivät kauas edenneet, sillä vaikka kuinka yritin, en onnistunut löytämään kuolinilmoituksesta minkäänlaista linkkiä kyseisen Brigitten hahmoikkunaan, missä hahmoihin voi mitenkään vaikuttaa. Minuuttien pähkäilyjen jälkeen minun oli vain hyväksyttävä murha pakollisena sivuvahinkona, ja annoin murhaajan päästä pälkähästä.


Kaikista eri tapahtumista on muutenkin vähän vaikea pysyä kärryillä, sillä maailma on suuri ja tapahtumia on paljon. Vaikka nimenä on Crusader Kings, kärhämät eivät keskity Euroopan ja luvatun maan välille, vaan kartta levittäytyy pitkälle Euraasian itäsuuntaan. Afrikan pohjoisosaakaan ei ole unohdettu. Paavin pomotteluun kyllästyneet voivat siis seikkailla esimerkiksi Mongolian aroilla.



Myönnän, etten arvioinnin aikana ehtinyt edes syventyä kaikkiin eri mekaniikkoihin: sivuutin suosiolla sotimisen, sillä konsoliversion uusi armeijaa johtava tekoäly hoiti homman tarpeeksi hyvin. Pelin nimestä huolimatta en lopulta innostunut vääräuskoisten kurittamisesta. Vaikka kuinka yritin luoda äärikristittyä soturikansaa, huomasin kerta toisensa jälkeen lipuvani saippuaoopperamaisten juonenkäänteiden äärelle. Eteläistä Irlantia yhdistänyt pikkuvaltiaani ihastui niin palavasti saaren pohjoisosan perivään neitoon, että naapuruskuntien sijaan valtasin pohjoisen prinsessan sydämen.


Irlantilainen rakkaustarina ei ollut mutkaton: liiton vuoksi minun täytyi tapattaa oma vaimoni, mielistellä rakkaani isää, pakottaa mielittyni aviomies tekaistuilla syytöksillä ensin valtuustooni, ja myöhemmin ryhtymään munkiksi. Vasta sitten onnistuin pyytämään rakkaani kättä; tosin tällöinkin minun oli hyväksyttävä, että jälkeläisemme seuraisivat matrilineaarista linjaa. Oliko tässä mitään järkeä? Ei missään nimessä. Jos päätöksiäni pohtisi poliittiselta kantilta, valtakuntansa kasvua maksimoivat tilastoanalyytikot olisivat hermoromahduksen partaalla. Hauskaa minulla silti oli.

Crusader Kings 3:n suurin vahvuus on sen arvaamattomissa suunnissa. Tilanteet voivat kehittyä lukemattomin eri lopputuloksin, ja koska taustalla ei ole suurta käsikirjoitusta, pelaamiseen syntyy omanlaisensa ote: toki tätäkin peliä voi pelata kuin mitä tahansa muuta strategiapeliä, mutta minä nautin suunnattomasti myös pelikerroista, jotka muissa peleissä laskettaisiin auttamattoman epäonnistuneiksi. Osa kokemistani tarinoista oli lyhyitä ja traagisia, toiset kasvoivat useiden sukupolvien mittaisiksi, eeppisiksi valtataisteluiksi, joissa puukotin sukulaisiani selkään ja murhasin pikkulapsia laajentaakseni omien lasteni perintöä. Varjopuolena tässä kaikessa toki on, että olo voi olla päämäärätön: oikea suunta hapuilee varsinkin jokaisen pelin alussa, kun kokonaistilanne ja valtasuhteet ovat vielä hämärän peitossa. Hiljalleen kuitenkin oppii, mitä valtakunta tarvitsee ja mikä (tai kuka) on sen tiellä, ja pelin tarina löytää itsensä.


Crusader Kings 3 on upea kokemus, jonka monimutkaiset mekaniikat mahdollistavat laajamittaisen – ja verisen – poliittisen pelin. Päämäärättömyys on haaste, mutta jos on valmis omien tarinoiden kertomiseen, Crusader Kings 3 vie poluille joita ei osannut kuvitellakaan.

Crusader Kings 3 on osa Game Passia, niin PC:llä kuin Xbox Series X/S:llä.