Romanialaisen pikkutiimin, Alien Pixel Studiosin Unbound: Worlds Apart on fysiikkapainotteisten tasohyppelyiden ja pulmapelien ystäville suunnattu peli. Nuori maagi, Soli, tempautuu toiminnan keskelle kun tämän ja muiden huppupäisten maagien asuttama maailma joutuu kammottavien demonien hyökkäyksen kohteeksi. Soli on vielä pieni mutta onneksi myös neuvokas, joten tilanteen selvittäminen jää tämän harteille. Suuntaa osoittavat ulottuvuuksien välinen kissaeläin ja toiset, vanhemmat maagit, mutta vaikea ja vaarallinen matka on kuljettava itse.



Pohjana on aivan perinteistä tasohyppelyä, jossa edetään pääsääntöisesti vasemmalta oikealle, juostaan, hypitään, kiipeillään ja tutkitaan paikkoja. Ympäristöt ovat luolamaisia ja täynnä vaaroja, joita vältellessä on oltava nokkela ja nopea. Useimmista esteistä voi päätellä jotain heti kohdalle saavuttaessa, mutta vasta portaalikyvyn käyttö kertoo koko totuuden siitä, kuinka vaikeaa eteneminen on. Myös eri tavoin toimivia vihollisotuksia on mukana lisähaasteeksi. Petoja ja epäilyttäviä kasvustoja varotaan ja jallitetaan kentissä ja pomotaisteluissa, joista jälkimmäisiä ei ole liiaksi, mutta sopivasti tekemistä rytmittämään. Tarinan edetessä pelaaja saa käyttöönsä erilaisia kykyjä, joilla merkittävästi vaikeampiin paikkoihin pääsee helpommin myös jälkeenpäin. Miksi sitten palata taaksepäin? Kadoksissa on joukko kyläläisiä, joita pelastamalla ja joiden kanssa keskustelemalla tarina syvenee ja pelaajalle aukeaa näiden kautta myös aikaisemmin lukittua, vaikeampaa pelisisältöä.


Iso ja tärkeä osa Solin mekaniikkaa on portaalien luominen. Portaalit mullistavat kentän fysiikkaa ja tarjoavat erilaisia tapoja liikkua esteiden ohitse ja ratkaista pulmia. Koska portaalit ovat aukkoja rinnakkaisiin todellisuuksiin, ne voivat muuttaa osia kentästä etenemistä mahdollistaviksi samalla, kun uusia ansoja ja vihollisia paljastuu. Koska portaalien ominaisuudet ja sisältö muuttuvat eri alueista ja tilanteista riippuen, ei niihin pääse kyllästymään vaan ne tarjoavat aina jotakin uutta tarinan edetessä. Solin hahmoon sidottu portaalisysteemi on mukava myös sillä tavoin, että se on on aina pelaajan läheisyydessä eikä sen käyttöä joudu erikseen pohtimaan. Pelaaminen on tiettyinä hetkinä lähes pikselintarkkaa säätämistä, toisaalta myös ajoituskikkailua portaaleja loihtiessa villien ilmalentojen lomassa. Juuri niin hauskaa kuin miltä se kuulostaakin, tosin ajoituksen ollessa tärkeää ei uusintayrityksiltä vältytä.


Eteneminen on juonen kannalta lineaarista, mutta vaikeustaso heittelee. Alku on pehmeä, sen jälkeen meno vaikeutuu huomattavasti ja kun vaikeustasoon tottuu, tulee muutamia lähes epätoivoon ajavia hetkiä. Jos Metroidvania ei ole tuttu käsite ja mukavuusaluetta, voi Unbound olla äkkiseltään liian iso pala. Pulmapuoli tehtävistä on yksinkertaisinta mitä peliltä voi odottaa, sillä reflekseihin nojaava tasohyppely on Unboundin todellinen pihvi. Vaaranpaikoissa kuoleminen oli yllättäen hyvin pysäyttävää ja jollakin tavalla – myönnettäköön – ahdistavaakin, sillä efektointi ja pienen hahmon pamahtaminen atomeiksi tuntui aina äkilliseltä ja odottamattomalta. Useimmiten pelaajan automaattiset tallennuspisteet eivät ole kaukana pahimmista paikoista ja sekunnin lataus palauttaa Solin kartalle häkellyttävän nopeasti. Sujuvuuden ja pelin vaikeuden kannalta on mukavaa päästä jatkamaan nopeasti, mutta välillä intensiteetti ja flow’n katkeaminen yllättivät typertyneellä tunteella.



Kaksiulotteinen, useista elementeistä koostuva piirrosgrafiikka käärii Unboundin suloiseen melankoliaan. Niin hahmoissa kuin taustoissakin on runsaasti yksityiskohtia ja animaatiot toimivat maailmassa kauniisti. Hienot ympäristöt ja hahmot synnyttävät myös runsaasti mielleyhtymiä muihin tasohyppely- ja seikkailupeleihin. Mieleen nousevat päällimmäisinä Ori and the Blind Forest, Limbo ja Final Fantasyn maagihahmot. Ideoita ja vaikutteita on selvästi poimittu sieltä sun täältä, mikä jättää jälkeensä kysymyksen: olisiko Unbound voinut sisältää vähän enemmän jotain omaakin? Tunnelma on eheä ja ympärillä sortuvaa maailmaa murheineen ja toivonpilkahduksineen kelpaa katsella, mutta kokonaisuus tuntuu tutulta, lähes vaivaannuttavan tutulta.


Tarinaa kuljetetaan valtaosin puhekuplina esitetyn hahmodialogin kautta. Tyylillinen valinta on hyvä, koska se jättää tilaa miellyttävästi grafiikkaan yhdistyville musiikille ja ambienssiäänille, jotka eivät ehkä ole erityisen mieleenpainuvia mutta istuvat kontekstiinsa kuin nenä päähän. Äänimaailma on runsas ja vaihteleva, mutta ei ylisaturoitunut tai kuormittava kuunnella. Efektiäänet toimivat stereona myös hienosti, liukuen puolelta toiselle saumattomasti. Tilan tuntu on saatu kuulostamaan hyvältä ja kuolemisen efektiääni, sydäntä riipaiseva napsahdus, toimii kerrasta toiseen.



Sivuhahmot tuntuvat keskusteluista huolimatta pitkälti vain välineiltä, joilla Solia kuljetetaan takaisin toiminnallisemman puuhastelun piiriin. Se on harmillista, sillä mielestäni tähän asetelmaan olisi mahtunut enemmänkin juonta, draamaa ja sitouttavaa tarinointia. Vaikka se, mikä pelissä koskettaa on onnistuttu tekemään hyvin, ei kokonaisuus tunnu kovin mieleenpainuvalta.


Hahmokontrolleista PS4-versiossa ei löydy valittamista. Ohjainmääritys tuntuu helpolta omaksua ja nopeatempoisiin painallusyhdistelmiin tottuu pian niiden intuitiivisen asettelun vuoksi. Ohjauksen tarkkuutta epäilin hetken aikaa, mutta huomasin sitten, että jotkin paikat olivat kenttärakenteessa itsessään vaikeaa pilkunviilaamista esimerkiksi hyppyjen kannalta. Tästä en oikein pitänyt ja joidenkin paikkojen vaikeampi saavutettavuus tietyllä hahmon kykytasolla tuntuu enemmän huolimattomuudelta kenttäsuunnittelussa kuin tarkkaan mietityiltä ratkaisulta. Paikasta toiseen pääsee kyllä eikä minnekään jää jumiin – välillä aikaa vain kuluu yksinkertaisen näköisiin esteisiin turhan takia.

Unbounds: Worlds Apart tuntuu kivalta pikkupurtavalta muun pelattavan välissä. Peliaika vaihtelee muutamasta tunnista noin kymmeneen, riippuen pelaajan taitotasosta ja siitä, kuinka paljon lisäsisältöä jaksaa tahkota läpi. Tuohon mittaan mahtuu sopivasti vaihtelua ja erilaisia maailmoja ihmeteltäväksi. Portaalisysteemi on mielestäni mukavan raikas tuulahdus monien muiden, vähän liiankin tutulta tuntuvien juttujen lisänä. Jos peli kiinnostaa, kannattaa ostamista tasohyppelijöiden ja pulmanratkojien tietyin varauksin ainakin harkita – Unbound on saatavilla PC:lle, PS4:lle, PS5:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X/S:lle sekä Switchille.