Täysin rehellisesti olin ennakkoon hieman huolissani Elden Ringistä. Japanilainen FROM Software on toki tehnyt jo vuosien ajan niin kutsuttuja soulsborne-pelejä, jotka ovat Demon’s Soulsista lähtien kuuluneet omien suosikkieni joukkoon, mutta Elden Ring vaikutti hyvin erilaiselta. Liian erilaiselta.

Soulsborne-pelit ovat aina nojanneet siihen, että pelaaja luovii tietään läpi tietoisesti suunniteltujen ja tuunattujen kenttien, jolloin kehittäjät voivat pitää huolta siitä, että kaikki ansat ja haasteet ovat mahdollisimman kieroja ja toimivia. Mutta Elden Ring on avoimen maailman peli.


Voiko soulsborne-kaava toimia avoimessa maailmassa yhtä hyvin kuin suljetuissa kentissä? Jaksaako sitä edes pelata koko pelaavan maailman yleisen avoimen maailman väsymyksen keskellä? Onko maailmassa syvyyttä, vai onko se vain valtavan laaja, mutta teelusikan syvyinen hiekkalaatikko?

Noin 30 pelituntia myöhemmin voin ilokseni vastata, että kaava toimii paremmin kuin koskaan, että Elden Ring on vienyt kaiken vapaa-aikani ja että maailmassa todellakin on uskomattoman paljon syvyyttä.



Vaikka FROM Softwaren pelit ovat todennäköisesti melkein kaikille tuttuja, jokainen peli on aina jollekulle se ensimmäinen, joten kerrataan nopeasti perusteet. Elden Ring on muiden firman soulsborne-pelien tavoin toimintaroolipeli, jossa riittää yllin kyllin haastetta. Pelaaja on taas kerran jonkinlainen epäkuollut olento, joka syöstään keskelle melankolisen kaunista raunioitunutta maailmaa. Tavoitteena olisi löytää legendaarinen Elden Ring ja sen avulla nousta uudeksi maailman hallitsijaksi, siinä sivussa päättäen koko maailmaa tuhoava rappiotila.


Soulsborne-pelien vahvuus (mutta myös heikkous) on aina ollut se, että ne eivät selitä pelaajalle hirveän paljon. Perustason mekaniikat kyllä tehdään tutuiksi, mutta sen jälkeen pelaaja heitetään altaan syvään päähän ja jätetään räpiköimään omin neuvoin eteenpäin. Monet ovat ehtineet hehkuttamaan, että Elden Ring on firman tähän asti lähestyttävin peli, mikä on tavallaan totta ja tavallaan aivan älyttömästi ei totta.

On totta, että toisin kuin sarjan aiemmat pelit, Elden Ring todellakin sijoittuu avoimeen pelimaailmaan. Lyhyen tutoriaalin jälkeen pelaaja heitetään keskelle kumpuavia vihreitä kukkuloita ja hänen annetaan mennä mihin vain. Jos joku pomo pysäyttää pelaamisen kuin tiiliseinä, ja näin tulee tapahtumaan useasti, ei ole pakko hakata päätään seinään, vaan voi lähteä etsimään seikkailua muualta. Tämä on hienoa ja merkittävä pesäero aiempaan.


Mutta vapaudesta maksetaan myös kova hinta, sillä kun voi mennä aivan mihin tahansa, voi mennä myös aivan väärään paikkaan. Elden Ring ei mitenkään hienovaraisesti vihjaile pelaajalle, että olet nyt aivan liian vaikeassa paikassa, vaan yksinkertaisesti tappaa tämän. Niinpä on pelaajan omalla vastuulla asettaa ne omat rajansa ja myös neuvotella itsensä kanssa, milloin on väärässä paikassa ja milloin vain opettelemassa uusia asioita.

Pelin kunniaksi on todettava, että se kyllä elegantisti opettaa tämän peruskuvion pelaajalle. Kun on noussut sieltä tutoriaaliluolasta kukkuloille, näkee saman tien edessään kultaisen ritarin ratsunsa selässä. Nyyppä voisi kuvitella, että koska vihollinen on vastassa heti pelin alussa, ideana on myös murhata vihollinen saman tien. Toisin käy: turpiin tulee ja kunnolla, todennäköisesti parissa iskussa. Mutta tämän jälkeen tarkkaavainen pelaaja voi huomata, että pomon voi myös kiertää. Ei ole pakko tapella eeppistä kultaista ritaria vastaan, vaan voi hiipiä tämän ohi useisiin muihin ilmansuuntiin etsimään seikkailua. Tämä oppitunti kannattaa pitää mielessään myös muuta peliä varten.



Elden Ringin pelattavuus on tuttua FROM Software -tasoa, mutta taas hieman tuunattuna. Mukana on uusia elementtejä, kuten taskusta esiin kutsuttava ratsu, jolla valtavassa maailmassa voi liikkua nopeammin ja jonka selästä voi helpommin taistella monia vihollisia vastaan. Tai vaikka niin kutsutut sotataidot, joita voi löytää luolastoista ja liittää vapaasti aseisiinsa, muuttaen niiden tehon skaalautumista eri ominaisuuksien mukaan ja antaen niille uusia erikoishyökkäyksiä.


Mutta pelin suurin tähti on se avoin maailma, joka on ilmiömäisen upea. Olin ennakkoon huolissani siitä, että maailma kyllä olisi suuri, mutta että todella merkityksellistä ja kiehtovaa sisältöä olisi vain vähän. Näin kauhukuvia pikkuruisista luolastoista, joita suunniteltaessa copypaste olisi laulanut urakalla. Sitäkin pelissä on, rehellisesti sanoen. Ne pienet kaivokset ja hautaholvit, joita löytää useiden kukkuloiden kyljistä, on rakennettu palasista ja niissä huomaa kaavoja. Mutta ne ovat vain pieni osa sisällöstä.

Niiden lisäksi tarjolla on valtava määrä paljon suurempia kokonaisuuksia, jotka ovat tyyliltään kuin perinteisiä Dark Soulsin kenttiä. Muinaisia raunioituneita linnoja, viemärikomplekseja ja kaivoksia. Oma huoleni loppui, kun löysin rinteeltä pienen kivisen rakennelman, joka sisälsi hissin. Matka maan syövereihin kesti lähemmäs minuutin ja kun hissikuilun reunat loppuivat, edessä aukesi kokonainen maanalainen maailma. Maanalainen maailma, jonka taivaalla jostain syystä tuikkii tähtiä. Ehei, Elden Ringin parissa ei todellakaan tarvitse kantaa huolta siitä, että maailmassa ei olisi hienoa, kiinnostavaa tai haastavaa sisältöä. Sitä on yllin kyllin. Hämmentävän paljon.


FROM Softwarella on riittänyt sen verran kanttia, että peli ei sorru avoimen maailman pelien tyypilliseen virheeseen ja täytä maailmaa olevinaan kiinnostavilla ikoneilla, joita sitten jahdataan. Pelaajan apuna on kartta, joka näyttää maailmaan kuuluvalta. Vaikka kiipeäisi maailman korkeimmalle huipulle, karttaan ei ilmesty mitään aarteita tai luolastoja merkitseviä ikoneita, vaan sitä täytyy oikeasti lukea. Hmm, näyttää siltä, kuin tuolla saarekkeella olisi jonkinlainen rakennelma. Olisiko tuo tumma läntti pienen joenuoman päässä kaivos tai joku muu monttu? Ratsastanpa sinne ja otan selvää!

Kun jonkin paikan on löytänyt, se kyllä merkitään karttaan myöhempää käyttöä varten, mutta peli ei ohjasta pelaajaa mihinkään. Tutki itse ja löydä oma hupisi. Ainoa ohjauksen kaltainenkaan ominaisuus on, että lepopaikkana toimivilta muinaisen armon lähteiltä liitelee pieniä kultaisia hiukkasia seuraavan tärkeän jutun yleiseen suuntaan, mutta peli ei sen enempää paljasta, mistä on kyse.


Sisältöä on suunnattomasti, eikä sitä alleviivata tai tarjoilla, vaan se täytyy etsiä itse. Tämä voi tuntua rasitteelta, mutta itse rakastuin tyyliin totaalisesti. Oli aivan huikeaa, kun saavuin yöllä alueelle, jonka läpi olin kulkenut jo useita kertoja aiemmin, ja yllättäen huomasin, että aiemmin tyhjältä lammelta paistoi aavemaista valoa. Kun uskaltauduin tutkimaan, löysin sieltä erittäin hauskan ja tyylikkään pomotaistelun. Kuinka monta vastaavaa olenkaan sivuttanut, koska en ole ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan?



En ole tätä kirjoittaessani pelannut Elden Ringiä läpi, mikä johtuu osittain siitä, että saimme arvostelukoodimme vasta julkaisun kynnyksellä, mutta myös osittain siitä, että Elden Ringissä riittää tekemistä helposti sadan tunnin verran, vaikka ei edes etsisi kaikkea tekemistä. Tämä ei minusta ole mikään ongelma, sillä olen jo nyt saanut pelistä noin 30 tunnin verran viihdettä, enkä ole kuin vasta raaputtanut pintaa. Jos peli ei yllättäen puske PlayStation 5:stä lattialle ongelmajätettä, on vaikea kuvitella, miten ne loput 70+ tuntia voisivat merkittävästi muuttaa suuntaa tai pilata pelikokemusta.


Oikeastaan ainoat merkittävät ongelmat ovat teknisiä. Tuntuu siltä, että kaikki tarjolla olevat versiot ovat teknisesti ongelmallisia. Pelasin itse PlayStation 5:llä, jonka ruudunpäivitysnopeus liikkuu 30:n ja 60:n välillä. Pieneen tökkimiseen tottuu, mutta vakaa 60 FPS:n nopeus olisi tietenkin mukavampi. Tiettävästi myös Xbox Series S:n ja X:n versio tökkii samalla tavalla, kenties hieman enemmän. PC-versiossa taas on jotain outoa, mahdollisesti kopiosuojaukseen liittyen, koska siinä esiintyy vähän väliä sekunnin tai parin mittaisia merkittäviä ruudunpäivitysnopeuden tipahteluja. FROM Software on luvannut, että ongelmia tutkitaan ja paikkaillaan, mutta en ehkä odottaisi mitään Horizon: Forbidden Westin kaltaista tulosta.

Rehellisesti sanoen kestän ongelmat kyllä ja kestäisin vielä vähän pahempaakin, sillä Elden Ring on uskomaton mestariteos. Kymmenien tuntien edestä klassista FROM Software -viihdettä, loputtomia kuolemia, kieroja ansoja, menetettyjä sielupotteja, hauskoja muiden pelaajien jättämiä viestejä, tyydyttäviä hetkiä mahdottomalta tuntuneen pomon ruumiilla ja koko rahan edestä seikkailua. On niin uskomattoman hauskaa vain hypätä hevosen selkään, valita jokin ilmansuunta ja tietää, että lähtipä mihin suuntaan tahansa, pienen matkan jälkeen löytää jotain näkemisen arvoista, olipa kyseessä kätketty aarre, uusi luolasto, maanalainen valtakunta tai pomohirviö, joka pistää hengen pois kertalaakista.

Don’t give up, skeleton!