Toisen maailmansodan taisteluja voidaan kuvata niin monen monituisilla eri tavoilla. Unity of Command II tuo taistelukentälle uutuudentuntumaa painottamalla hitusen eri asioita kuin heksasotapelit yleensä.

Unity viehättää monella tasolla. Siinä on kauniit pikselit, kivat äänet ja hyvää sotaa. Siinä sivussa myös lupsakkaa pelimekaniikkaa ja kiintoisaa painopisteen hivuttamista pelkästä sodankäynnistä logistiikan suuntaan. Armeijahan marssii vatsallaan, mutta harvempi strategiapeli kuvaa huoltopuolta kovinkaan selkeästi tai ainakaan kiinnostavasti. Unityssä se on tuotu lähes etualalle niin, että pelaajan on pakko miettiä huollon riittävyyttä ja huoltoreittejään rintamalinjojen etenemisen myötä. Kiva on edetä pikamarssia, mutta itkuhan siinä sitten tulee, kun ei ole ruokaa tai ammuksia.


Afrikasta Italiaan, sieltä Ranskan kautta Saksaan koukaten. Pelin mukana tuleva kampanja kuvaa monille tuttuja sotakenttiä mutta monen yllätyksen kera.

Samaan syssyyn on nivottu myös joukkojen taistelukunto. Kaikilla yksiköillä on liikkumis- ja taistelupisteet, samoin kuin vahvuus. Vahvuus ei ole silti sodankäyntikyvyn koko kuva, sillä yksiköiden koko voima ei ole välttämättä aina käytettävissä. Ehkä taistelussa ei tule mainittavia tappioita, mutta väsy iskee, paukut käyvät vähiin ja taistelukyky laskee. Myös riittämätön huolto ja yksikön toiminta huoltolinjojen ulkopuolella voivat nakertaa tehokkuutta, mikä vaikuttaa niin hyökkäys- kuin puolustustehoon. Siinäpä annat kunnolla kyytiä hunnille ja nakerrat mahtavaa reikää rintamaan - ja puhki ajettu panssariosasto onkin lenkkimakkaralla varustautuneen keittiökomppanian ylikäveltävissä vastahyökkäyksessä.


Ardennien talvitaistelu. Saksan hyökkäyskärki on jäänyt pahemman kerran ansaan. Huolto- ja perääntymistiet on katkaistu, joten eiköhän se ollut siinä. Nein heil.

Sodankäynti on muutenkin letkeää. Joukkojen liikkeitä ei ole pilkottu liikkeen ja tulen vuoroiksi, vaan pelaaja voi suorittaa toimensa haluamassaan järjestyksessä, niin kauan kuin huoltoa, voimia ja liikkumispisteitä vain riittää. Niin voi naapurikin. Ja vaikka sodankäynnissä on myös perinteiset kikkailunsa, niin joustava liikkuminen yhdistyneenä huoltotiepainotteisuuteen tuo uudelle Unity-sotijalle monia yllätyksiä. Toki vihollisen huoltokeskusten valtaaminen ja huoltoreittien katkominen on parasta mitä mies voi tehdä kivääri selässä, mutta vihollinen mokoma tekee sitä mielellään sinullekin. Se tuo pelaamiseen yllättävää väriä ja vaarallisia tilanteita.


Leveät joet ovat oivallisia puolustuslinjoja, mutta kyllä niistäkin läpi tai siis yli päästään. Kunnolla tykistöä ja ilmatukea, sitten hyökkäysveneillä vastarannalle ja pioneerit rakentavat sillan.

Unity on rakennettu kevyeksi ja nopeaksi pelattavaksi, mutta suoraviivaisen näköiseen mekaniikkaan on upotettu liuta oivallisia toimintoja. Esimerkiksi armeijoiden päämajojen kyvyt vaikuttavat myös niiden alaisten toimintamahdollisuuksiin. Yksiköt keräävät kokemusta taistelujen aikana ja voivat opetella uusia toimintoja nekin. Suurempiin yksiköihin voi myös liittää apujoukkoja, kuten tykistörykmentin tai pioneereja, jolloin emoyksiköt voivat osallistua taisteluun vaikkapa korjaamalla tai räjäyttämällä siltoja, rakentamalla ponttoonisiltoja tai tukemalla muiden yksiköiden hyökkäyksiä tykistötulella.


Suora linkki: https://youtu.be/iZBmrZAXs4I

Lähes mikä tahansa yksikkö voi siten tehdä mitä tahansa, tukiyksiköitä muokkaamalla. Tämä tuo pelaamiseen kiintoisaa vaihtelua ja väriä, huolto- ja kokemusjärjestelmien kautta myös harkintaa, muuntautuvuutta ja yllätyksiäkin. Viimeksi mainittuja tarjoilee myös tekoäly, joka on hetkittäin lähes riemastuttavan, ellei jopa raivostuttavan hyvä ja aggressiivinen.


Operation Market Garden aiheutti syvää tuskaa niin silloin aikoinaan kuin nytkin. One bridge too far, sanoivat, ja niinhän se oli. No, kun pari kertaa ottaa turpiinsa, niin ehkäpä taistelua voisi kokeilla alusta hieman erilaisilla taktiikoilla?

Mielenkiintoista peukkua tulkoon myös mittakaavan vaihtelusta: kartat eivät ole pakotettuja yhteen ainoaan mittasuhteeseen, vaan saman operaation aikana samaakin karttaa voidaan käyttää hyvinkin eri tavoin. Se voi toki luoda myös hämmentäviä hetkiä, kun äsken niin tuttu maisema näytetäänkin nyt eri tavoin.

Unity of Command II:een on julkaistu jo runsain mitoin laajennuksia, joilla sen ydinsotaa itä- ja länsirintamilta laajennetaan itärintaman suurimpien taistelujen ja operaatioiden suuntaan. Mutta normaalikampanjoissakin riittää kiitollista ja haastavaa pelattavaa, sekä pienissä että suurissa yhteenotoissa. Tätä on ilo pelata ja sotailu tarjoaa laatuviihdettä niin kevyiden kuin raskaampienkin strategioiden ystäville.