Warhammer ja Total War ovat kuin taivaassa tehty yhdistelmä. Tämä ei toki yllättänyt ketään, sillä noin 0,5 nanosekuntia Shogun: Total Warin julkaisun jälkeen kaikki Warhams-fanit ryhtyivät näkemään päiväunia Warhammer-fantasiataisteluiden ja Total War -pelimoottorin risteytyksestä.


Kun Total War: Warhammer (miksei ”Total Warhammer”?) vihdoin ilmestyi, todellisuus oli juuri niin huikea kuin kuvitelmatkin. Warhammerin mielikuvitukselliset fantasiayksiköt antoivat Creative Assemblyn pelinkehittäjille tilaisuuden revitellä kunnolla ja tuloksena oli peli, joka oli paljon mielenkiintoisempi kuin historialliset Total Warit, joissa 50 000 erilaista keihäsukkoa (”mutta tällä on sininen hattu, ei punaista!”) ottavat yhteen.
Sarjan lento ei tyssännyt tähän, sillä Total War: Warhammer II oli edeltäjäänsä parempi peli, mutta myös yhteensopiva sen kanssa. Warhammerin omistajat saivat käyttöönsä alkuperäisen pelin rodut sekä koko maailman käsittävän eeppisen pelitilan.

Mihin tästä muka voi enää laajentaa? Mitä taistelukenttiä Total Warilla on enää löytämättä? Vastaus tähän vaatii hyppyä toiseen ulottuvuuteen ja Kaaoksen valtakuntaan.



Total War: Warhammer III:n tarina (kyllä, eeppisessä valtakunnanrakentelussa on tarina) pyörähtää käyntiin, kun Kaaoksen demoniprinssi miltei murhaa Kislev-kasakoiden palvoman Ursun-karhujumalan. Jumalan henki päätyy Kaaoksen ulottuvuuteen roikkumaan kiinni olemassaolon kyljessä. Tämä herättää vanhan maailman kansat toimintaan, kukin omista syistään. Esimerkiksi ihmisten imperiumin kansat haluavat tietenkin pelastaa karhujumalansa, Kaaoksen joukot taas tuhota tämän lopullisesti. Ja entä Ogre Kingdomsin nälkäiset möröt? He tietenkin haluavat syödä jumalan. Kuinkas muuten.


Tarina näkyy ja tuntuu tarinassa, sillä Ursunin tuskanhuudot ravistelevat vähän väliä maailmaa tuottaen yllättäviä tuloksia ja avaten portteja Kaaoksen valtakuntaan. Rohkeiden komentajien täytyisi matkustaa porttien läpi kunkin neljän jumalan valtakuntaan ja taistella tiensä niiden keskipisteessä sijaitseville linnoituksille, joiden hallitsijoiden sielujen kerääminen avaa tien lopulliseen taisteluun Ursunin vankilassa.

Tämä on toki hyvin haastavaa, sillä kussakin valtakunnassa odottaa suunnaton määrä Kaaoksen armeijoita ja lisäksi pelkkä korruptoivassa valtakunnassa oleskelu muuttaa sinne lähetettyjä sankareita ja lordeja lukuisilla ja yleensä haitallisilla tavoilla.


Siinä sivussa pitäisi sitten taistella myös sen perinteisen maailman hallinnasta. Tekemistä riittää runsaasti ja vaikeustaso on helpommillakin vaikeustasoilla haastava, joskaan ei turhauttavalla tavalla. Pelaajan vain täytyy oppia tunnistamaan rajansa ja ymmärtää, milloin on syytä hyökätä, milloin taas odottaa parempaa hetkeä.



Uuden tarinan ohella Total War: Warhammer III:n suurin uudistus on, että se lisää peliin pinon uusia pelattavia kansakuntia, joista kaikilla on omat yksikkövalikoimansa ja niiden myötä pelityylinsä, mutta myös uniikit pelimekaniikat. Kukin neljästä Kaaoksen jumalasta saa omat demoniarmeijansa, joiden lisäksi voi hypätä myös kaikkien huomiota kosiskelevan demoniprinssin saappaisiin. Maallisella puolella Cathayn kiinalaishenkinen kansakunta vartioi ihmiskunnan maita Kaaoksen hyökkäyksiltä puolustamalla ikiaikaista muuriaan ja manipuloimalla magian tuulia.


Omat suosikkini olivat demoniprinssi ja Ogre Kingdoms. Demoniprinssin ideana on, että kaikki suoritukset kunnioittavat jotain neljästä jumalasta, jotka palkitsevat demoniprinssin erilaisilla mutaatioilla ja omilla yksiköillään. Demoniprinssin eri raajoja ja varusteita voi kustomoida moninaisilla tavoilla ja ilman mitään suurempia seurauksia. Jos haluaa yhteen taisteluun heittää päälleen magian jumala Tzeentchin osia ja heitellä loitsuja, mutta seuraavaksi ympäröidä itsensä taudeilla Nurglen hengessä, se on ihan mahdollista. Anna palaa.

Ogre Kingdoms taas pyörii lihalla. Ogret ovat olleet fyysisessä Warhammerissa omia suosikkejani ilmestymisestään lähtien ja kaapissa seisoo nytkin lähemmäs 10 000 pistettä jättimäisiä hirviöitä. Figupelin fiilis on tuotu hyvin myös videopeliin; ogret ovat kalliita hankkia ja ylläpitää, eikä niitä ole taistelukentällä kovinkaan paljon. Mutta mitä siitä, kun armeijan perusyksiköt ovat saman tasoisia kuin muiden kovat ja harvalukuiset hirviöt?


Aasian vaeltajakansojen henkeä tihkuvat ogret voivat matkoillaan pystyttää leirejä, jotka toimivat vaikka maailman toisella laidalla kotikaupunkeina. Kovina palkkasotureina tunnetut peikot voivat myös ottaa vastaan sopimuksia milloin miltäkin tahoilta. Ihmisten keisari Karl Franz olisi kovin mielissään, jos peikot kävisivät torppaamassa rajoja koettelevat vampyyrikreivit takaisin arkkuihinsa – tai vaikka näyttämässä imperiumin sisäistä harmoniaa rikkovalle kreiville närhen munat.

Hauskana yksityiskohtana peikoilla on myös oma valuuttansa, liha. Peikot palvovat jumalanaan ikuista ja aina nälkäistä kitaa, joten rahan lisäksi armeijoita täytyy jatkuvasti ruokkia lihalla, tai muuten alkaa kannibalismi.
Tietenkin myös kaikki entiset armeijat saavat uusia yksiköitä ja tuunauksia, joiden ansiosta peli tuntuu taas tuoreelta ja pelin metahenki saa ravistuksia.



Total War: Warhammer III on tietenkin juuri sitä, mitä siltä odotettiinkin: uusia armeijoita, uusia elementtejä, uusia ideoita, mutta pohjimmiltaan vanha tuttu peli. Tämä ei toki ole huono juttu, ellei ole aivan totaalisen kyllästynyt Total War: Warhammer -peleihin. Koska pelisarjan kaikki osat ovat edelleen keskenään yhteensopivia (joskin tietenkin vain taaksepäin; Total War: Warhammer III:n uusia armeijoita ei saa alkuperäiseen peliin), mitään suunnattomia uudistuksia ei tietenkään koskaan kannattanut odottaakaan.


On toki todettava, että tämä yhteensopivuus on paitsi vahvuus, myös potentiaalisesti heikkous. Jos hyppää Warhammerin kelkkaan Warhams III:n myötä, ei tietenkään saa käyttöönsä aiempien pelien yksiköitä tai armeijoita, vaan ainoastaan uuden osan kahdeksan armeijaa – ja tämäkin on muuten tuplasti enemmän kuin Total War: Warhammer II:n tapauksessa. Koko paketin hankkimisesta tulee väistämättä todella hintavaa, sillä aiemmat sarjan pelit ovat yhä kalliita ja tietenkin myöhemmin lisäsisältöinä julkaistut rodut joutuu ostamaan erikseen. Tällä kertaa Microsoftin Game Pass -omistajia hemmotellaan sentään sillä, että Game Pass -tilaajat saavat Total War: Warhammer III:n ilmaiseksi, joskin vain Microsoftin omassa kaupassa.

Minun kirjoissani Total War: Warhammerit ovat selvästi niitä parhaita Total War -pelejä, mutta toki minä sanoisin elämänmittaisena Warhammer-fanina juuri näin. Uskon kuitenkin, että vaikka ei osaisi pitää hihasta vetämällä tunnin esitelmää ihmisten imperiumin valtarakenteista, Warhammer toimii miltei kenen tahansa strategiafanin perspektiivistä. Pino erilaisia ja uniikkeja rotuja tuovat peliin runsaasti uudelleenpeluuarvoa ja syvyyttä, joten tekemistä riittää kevääseen asti.