Muutaman vuoden takainen Horizon: Zero Dawn oli PlayStation 4:n viimeisten vuosien iloisimpia yllätyksiä. Kauniisti sanoen vaihtelevan tasoisten Killzone-pelien jälkeen se oli hyvä osoitus siitä, että Guerrilla Games osaa yhä tehdä pelejä. Horizon löysi yleisönsä PlayStation 4:n ohella myös PC:llä, joten oli vain ajan kysymys, ennen kuin Aloyn tarina saisi jatkoa.


Horizon: Forbidden West paukahtaakin kauppoihin kovan kiinnostuksen saattelemana, mutta myös hieman ahtaaseen rakoon. Talven odotetuimpiin peleihin kuuluva Elden Ring on enää muutaman päivän päässä, joten kannattaako sen pelaamista lykätä Horizonin takia, vai voiko kielletyn hedelmän jättää muhimaan hetkeksi aikaa?



Horizon: Forbidden West pyörähtää käyntiin videolla, joka kertaa alkuperäisen pelin tapahtumat. Tämä tulee tarpeeseen, sillä Forbidden West on suoraa jatkoa edeltäjälleen. Mystinen vitsaus korruptoi kaikkea biologista aiheuttaen nälänhätää, janoa ja kuolemaa. Aloy on matkannut pitkin maita ja mantuja etsimässä GAIA-tekoälyn varmuuskopiota, joka voisi kenties pysäyttää tuhon ja palauttaa maan taas ennalleen.


Toivottomalta näyttävä etsintä saa uutta vauhtia, kun käy ilmi, että yksi varmuuskopio saattaisi sijaita aurinkokuninkaan valtakunnan länsinaapurissa, sotaisien heimojen asuttamassa kielletyssä lännessä. Kuten nimestäkin voi päätellä, paikka ei ole se kaikkein ystävällisin, joten Aloyn on taisteltava kynsin ja hampain löytääkseen liittolaisia ja hyväksyntää matkallaan kohti parempaa huomista.

Kielletyn lännen valtavan kokoinen pelialue on maisemiltaan paljon vaihtelevampi kuin Zero Dawn. Lumiset vuoret, höyryävät sademetsät, hiekkamyrskyjen riepottelemat dyynit, muinaiset rämeet ja tietenkin komeat rannikkomaisemat pitävät huolta siitä, että ympäristöön ei todellakaan ehdi kyllästyä missään vaiheessa. Maailma on tietenkin myös jemmattu täyteen pelattavaa sisältöä.


Tästä sisällön paljoudesta haluan nostaa erityisesti esiin sivutarinat. Sivutehtäviä on suunnattomasti ja vaikka osa niistä onkin vain nopeaa tekemistä, monet niistä muodostavat suurempia ja pitempiä tarinakokonaisuuksia, joiden aikana pääsee jopa tekemään valintoja ja näin vaikuttamaan ainakin hieman tarinan kulkuun ja siihen, millaisen version kielletystä lännestä lopulta rakentaa.



Horizon: Forbidden Westiä ei todellakaan voi väittää sellaiseksi jatko-osaksi, joka ei lisää peliin mitään uutta. Uudistusten lista on pitkä ja kattava. Aloitetaan vaikka siitä, että Aloy voi nyt kiipeillä todella vapaasti miltei missä haluaa kuin Assassin’s Creedissä konsanaan. Tämä mielessä vuorten, kukkuloiden ja raunioiden päällä onkin nyt paljon enemmän löydettävää kuin aiemmin.


Tarinan edetessä Aloy avaa käyttöönsä myös pinon työkaluja, jotka tekevät liikkumisestä vielä entistä monipuolisempaa. Sopivan työkalun avulla Aloy voi liitää taivaalla, heilua kiintopisteistä kuin post-apokalyptinen hämähäkkinainen tai sukeltaa merten syvyyksiin. Uudistusten seurauksena maailma tuntuu vielä paljon entistä suuremmalta kuin pelkkää karttaa tuijottamalla voisi kuvitella, koska nyt niin paljon suurempi osa siitä on vapaasti Aloyn käytettävissä. Tästä kehitystiimille todella suuri peukku.

Suuri osa pelistä menee tietenkin taistellessa eri eläinlajien konemaisia versioita vastaan. Tässä kohtaa kehitystiimi on selvästi hakenut hieman inspiraatiota Monster Hunter -peleistä, muutamallakin tavalla. Varusteilla on edelleen valtava merkitys, sillä kaikilla hirviöillä ja myös Aloylla itsellään on erinäisiä heikkouksia ja vahvuuksia. Jäähöyryä hengittävää jättikrokotiilia vastaan ei kannata lähteä jääjousipyssy kädessään, sillä tulinuolet ovat taatusti parempi vaihtoehto. Samoin jos Alyolla itsellään sattuu olemaan yllään asuste, joka on heikko jäävahingolle, edessä on hyvin nopea (ja turhauttava) pelin päättyminen. Niinpä pelaajan täytyy rakennella itselleen kattavat valikoimat erilaisia aseita ja varusteita, joista sitten valitaan kuhunkin tilanteeseen ne sopivimmat.


Asevalikoima on valtava ja sisältää perus-jouskarien ohella jos jonkinlaisia variantteja, jotka noudattelevat karkeasti räiskintäpelien perusaseita. Tämä on hauskaa, mutta olisin toivonut, että eri varustesettejä voisi tallentaa pikavalintakokonaisuuksiksi. Nyt miltei kaikkia vähänkään haastavampia taistelukohtauksia edeltää repun räpläys kun pelaaja yrittää poimia valtavasta valikoimastaan ne sopivat varusteet.

Aseiden rakentelu ja tuunaus on entistä syvällisempää. Aseita voi jatkokehitellä, jolloin niiden ominaisuudet paranevat ja lisäksi vähänkään paremmat aseet ja varusteet tarjoavat pelaajan kykyihin erilaisia bonuksia. Tämä taas vaati osia hirviöiltä, jälleen Monster Hunter -henkisesti. Enää ei riitä vain, että käy kolkkaamassa halutun kaltaisen pedon kanveesiin, sillä jos plasmavahinkoa tekevän porakeihään parantaminen kolmannelle tasolle vaatii vaikka mekaanisen villisian torahampaita, ne torahampaat täytyy itse irrottaa taistelun tiimellyksessä ennen hirviön kellistämistä.

Tämä tietenkin tarkoittaa myös, että vähänkään kovempia varusteita varten saa tehdä todella paljon töitä ja metsästää hirviöt miltei sukupuuton partaalle. Jos ei jaksa, ilmankin kyllä pärjää. Peli tarjoilee edetessään kauppiaiden valikoimista kovempia versioita miltei kaikista aseista, joten vähempikin grindaus riittää pitämään Aloyn kilpailukykyisenä.


Taistelu tosin on sen verran hauskaa, että jos Monster Hunter -henkinen resurssien keräily yhtään kiinnostaa, Forbidden West vie taatusti myös mukanaan. Kokemustasojen karttuessa pelaaja voi sijoitella pisteitä useisiin kykypuihin ja näin avata paitsi pieniä bonuksia, myös kokonaan uusia asekohtaisia erikoiskykyjä ja -hyökkäyksiä. Jos tykkää vaikka konekivääriä muistuttavasta sarjatulijouskarista, kannattaa avata sen erikoiskyky, joka tyhjentää koko 60 nuolen lippaan hirviöön silmänräpäyksessä.



Rehellisesti sanoen Forbidden West yllätti minut melko tehokkaasti. Odotin, että tarjolla olisi hyvin tuttu pelikokemus, mutta nyt uudessa maailmassa ja pienillä parannuksilla. Kokemus on kyllä tutun oloinen, mutta Guerrilla Games on parantanut peliä kaikilla osa-alueilla aivan valtavasti. Pelillisiä uudistuksia on enemmän kuin yhdessä arvostelussa ehtii mainita, mutta niiden lisäksi kehitystä on tapahtunut runsaasti.


Haluan nostaa hattua esimerkiksi animaatiotiimille, joka on tällä kertaa päässyt tekemään kunnolla liikkeenkaappausta näyttelijöiden kasvoista ja eleistä. Tämän johdosta kaikki pelimaailman hahmot tuntuvat ja näyttävät paljon inhimillisemmiltä kuin aiemmin. Kun tarinoilla, pienillä ja suurilla, on nyt myös entistä suurempi rooli pelissä, vaiva on todellakin kannattanut.

Pelasin itse Horizon: Forbidden Westin PlayStation 5:llä, mikä on tietenkin se paras tapa. Tarjolla on kaksi pelitilaa, joista toinen painottaa resoluutiota, toinen ruudunpäivitysnopeutta. Resoluutio-vaihtoehto näyttää aivan eeppisen kauniilta mutta pyörii minun makuuni turhan hitaasti. FPS-optio näyttää myös tautisen hyvältä ja pyörii enimmäkseen vakaalla 60 FPS:n nopeudella, joten valinta oli helppo. Siinä sivussa tarjolla on myös miltei Deathloopin tai Astro’s Playroomin tasoisia efektejä DualSensen liipaisimissa.


Testasin nopeasti peliä myös PlayStation 4 Prolla ja Guerrillan koodarit ovat selvästi myyneet sielunsa Saatanalle. Vaikka PS4-versio toki näyttääkin karummalta kuin PlayStation 5 -Horizon, myös edellisen sukupolven konsolit tarjoilevat todella kauniin ja ennen kaikkea riittävän pehmeästi pyörivän pelikokemuksen.

Peukkuja Guerrillan suuntaan lähtee myös siitä, että Horizon: Forbidden Westin saavutettavuussäädöt ovat ensiluokkaisen hyvät. Miltei kaikkea voi säädellä ja lisäksi peli tarjoaa runsaasti valinnaisia helpotuksia, joiden käytöstä ei sakoteta mitenkään. Jos esimerkiksi nopeasti liikkuvien hirviöiden heikkojen kohtien sniputtaminen on turhan hankalaa, Aloyn hidastuskyvyn kestoa voi kasvattaa runsaasti, tai koko heikkojen kohtien sniputtelun voi poistaa pelistä kokonaan. Tarjolla on myös Xbox One -henkinen apupilotti-pelitila, jossa peliä voi samanaikaisesti pelata kahdella ohjaimella. Esimerkillistä työtä, Guerrilla!


Ja tämä lause tiivistää koko pelin aika hyvin pähkinänkuoreen: esimerkillistä työtä. Horizon: Forbidden West on kaunis ja kiehtova avoimen maailman toimintaseikkailu, josta ei oikeasti löydy hirveästi valittamisen aihetta. Pomotaistelut ovat välillä tympeää karkuun juoksua pienillä areenoilla, mutta silloinkaan tuloksena ei ole kuin lievää kiroilua. Kun muun ajan peli vetää huomion puoleensa kuin magneetti, en jaksa siitä valittaa hirveästi.