Indiekehittäminen on ollut suomalaisen peliskenen sydämessä jo alkuajoista lähtien, eikä loppua näy. Tällä kertaa pelattavaksi saapui Jani Penttisen Utopos Games -nimen alla kehittämä Guntech 2, jonka juuret johtavat 90-luvulle.



Jo 90-luvun alkupuolella Atari ST:llä alkanut Utopos-pelisarja sai jatkoa, kun ei-niin-suorasti nimetty Guntech 2 ilmestyi Xbox Onelle ja Series S/X:lle tammikuun puolivälissä. Myöhemmin on luvassa myös Atari VCS- ja Steam-versiot. Menneiden aikojen henki on Guntechissä vahvasti läsnä: Asteroidsin ja Geometry Warsin kaltainen, arcademainen avaruusräiskyttely on kuin aikahyppy vuosikymmenten taa — niin hyvässä kuin pahassa.


Pelin kotisivuilla Penttinen kuvaa, että Guntech 2 on jatko-osa teini-ikäisenä tehdylle Utopos-pelille, ja siltä Guntech 2 vähän tuntuukin. Muun muassa Remedyllä ja Housemarquella uraa tehnyt Penttinen on palannut selvästi juurilleen, mutta ihan kokonaan historian sivuille ei homehduta. Uudistuksiakin löytyy, ja modernit puolet ovat selvästi Guntechin parasta antia: todella tarkka ja tasapainotettu ohjaus, sekä modernit valaistusefektit tekevät vaikutuksen.

Isompi tiimi — ja isompi budjetti — kuitenkin puuttuu, ja se näkyy harmillisen pahasti. Ulkomuotoa voi parhaimmillaankin kuvailla vaihtelevaksi, peli on täynnä bugeja, monet mekaniikat ovat alikäytettyjä ja jälki on paikoittain huolimatonta. Tämän kokoluokan projektilta ei voi tietenkään odottaa AAA-tuotantojen hiomista, mutta ongelmat eivät ole mitättömiä.


Nostetaan kuitenkin aluksi hyvät puolet esille: ylhäältä kuvatuksi retroräiskinnäksi Guntech on ihan hyvin tehty tekele. Aseissa on varsinkin päivitysten jälkeen kunnolla ytyä, ja ammuskelu on vauhdikasta ja tyydyttävää. Silmäkarkkiakaan ei ole unohdettu: ruutu täyttyy jatkuvasti upean värikkäistä efekteistä, muuttumatta häiritseväksi sekamelskaksi. Tällaiselle pelille se on suurempi sankariteko kuin miltä alkuun ehkä kuulostaa. Lisäksi pelin tärkein aspekti, eli pelattavuus, on täysin kunnossa. Pelimäisimmiltä peruselementeiltään Guntech 2 on siis kelpo kokemus.

En voi kuitenkaan esittää, etteivätkö pelin eriskummalliset suunnittelupäätökset, hämmentävät ideat ja puoliteiset toteutukset häiritsisi suunnattomasti — ja niitä Guntech 2 on pullollaan. Arvostelutekstini painottuu negatiivisiin puoliin, sillä varsinkin näin simppelissä pelissä ongelmakohdat paistavat hyvin kirkkaina. Painotan kuitenkin toistamisiin, että peruselementeiltään Guntech 2 on ihan hyvä peli, joten jos jotakin puolta ei tekstissä erikseen mainita, se on todennäköisesti pätevää jälkeä.



Millaisia ongelmia Guntechissa sitten on? Esimerkkejä on lukuisia, joita raapustelin paperille jo pelaamisen aikana. Miksi kentän alkaessa oikeaa suuntaa ei ole opastettu mitenkään? Miksi pelialueen ulkopuoliseen tyhjyyteen voi ylipäätään lentää niin helposti? Miksi pelin hienosti toteutettu minikartta ei osoita mihinkään puolet ajasta? Miksi jokaisessa kampanjassa soi aina yksi ja sama kappale loopilla? Siis koko puolituntisen — tai pidemmän — kampanjan, yhtä ja samaa papparokkibiisiä tai radiohevisooloa? Osa ongelmista voi tuntua pienimuotoisilta, mutta kokonaisuutena ne antavat kuvan puoliteissä olevasta pelistä, joka kaipaisi vielä pari iteraatiota.


Tyylillisesti Guntech on myös sekamelska. Avaruusaluksen kokoisten virusten ja avaruusampiaisten ampuminen on oletettavasti nyökkäys 80- ja 90-lukujen peleihin, joissa vastaavat olivat vastustajia joka toisessa toimintapelissä, mutta realistisen näköisellä asteroidilla kasvava lihansyöjäkasvi on kummallinen näky 30 vuotta myöhemmin. Suunnittelutyössä olisi voinut kuunnella Jurassic Parkin tohtori Ian Malcolmia: “pohditte liikaa onko se mahdollista, mutta ette sitä, pitäisikö niin tehdä.” Jos Jurassic Park tuntuu kaukaa haetulta popkulttuuriviittaukselta, kerrottakoon että Guntechissa kerätään muun muassa dinosauruksen DNA:ta ympäri universumia, kuinkas muutenkaan kuin tyhjyydessä leijuvina palapelin paloina. Kuinka paljon tällainen sitten ärsyttää tai ihastuttaa, on yksilöstä kiinni.

Suunnittelupuolen ongelmien lisäksi myös toteutuksessa on omat pulmansa. Esimerkiksi eri aluksia ja aseita säilövä garage on puolityhjä kuriositeetti, johon en edes päässyt (mahdollisesti bugista johtuen) kunnes olin pelannut yli puolet pelin sisällöstä. Pelin käyttöliittymä on lyhykäisyydessään masentavan karu. Kohtasin muitakin omituisuuksia, joiden kuvittelisi jääneen suunnittelupöydälle. Yhtenä esimerkkinä kuvailtakoot, että sen jälkeen kun pelaaja on lentänyt 30 karttaa avaruudessa tyhjyyden päällä seiniä vältellen, pelaajan pitäisikin yhtäkkiä ymmärtää lentää yhden tietyn seinän päälle, koska kyseinen seinämä ei olekaan samalla korkeudella kuin pelin aiemmat seinät. Niin turhauttavaa.


Bugejakin tietysti on. Esimerkiksi pomotappeluista kaksi bugitti niin pahasti, että peli vain antoi minulle suoritusmerkinnän ja heitti takaisin valikkoon. Kun yritin pomotappelua uudelleen, massiivinen lohikäärmehirviö ei saanut yhtäkään osumaa minuun; hyökkäysanimaatio kyllä jumittui ad infinitum, hirviön jo kaaduttua. Kielipuolella taas voi vaihtaa tekstit suomeksi, mutta käännöstyö on jäänyt puolitiehen ja lontoota vilisee kaikkialla. Tällaiset viat hoituvat varmasti tulevien päivitysten aikana, mutta toistaiseksi jälki on hyvin vaihtelevaa.

Tässä vaiheessa joku varmasti pohtii, olenko palstamillimetrien käytössäni turhan tyly peliä kohtaan, joka on selkeästi intohimoinen, mutta myös rentomielinen projekti? Ehkäpä, varsinkin kun Guntechiä on myös ihan hauska pelata. Mutta samanaikaisesti on muistutettava, että jos pelistä pyydetään 20 euroa, sen mukana tulee myös laadullisia odotuksia. Markkinoilla on sen verran kilpailua, että nykymuodossaan Guntechia on vaikea suositella. Pelin tärkeimmät aspektit — eli avaruudessa lentely ja ammuskelu — on toteutettu niin hyvin, että Penttisen taidot kyllä paistavat kirkkaasti läpi. Harmillisesti peli on muuten hiomattomassa tilassa. Annan arvosanan kevyen optimismin saattelemana, painottaen pelin tärkeimpiä puolia ja olettaen pahimpien bugien korjausta lähiaikoina. Nykymuodossaan arvosanasta voisi tiputtaa kolmanneksen pois.