Hot Wheels Unleashed
Arvioitu: | Xbox Series X |
Genre: | Ajopelit |
Pelaajia: | 1, moninpeli |
Ikärajoitus: | 3 |
Kehittäjä: | Milestone |
Julkaisija: | Milestone |
Julkaisupäivä: | 30.09.2021 |
Pelin kotisivut |
Samakki saa kyytiä
Reilut puoli vuotta sitten ennakoin tätä autopeleistään tunnetun Milestone-studion uusinta aluevaltausta ja totesin sen silloin sisältävän vielä kohtuullisen vähän sisältöä. Nyt peli on julkaistu kokonaisena (itse asiassa jo jonkin aikaa sitten) ja pitää todeta, että sisältöä on saatu mukaan aivan hyvä määrä: kyseessä lienee yksi kaikkien aikojen parhaista pikkuautoihin perustuvista peleistä, joskin Micro Machines V3 kiilaa kyllä omissa kirjoissani edelle. Asiakkaatkin ovat pelin löytäneet ja myynti on ylittänyt jo miljoonan kappaleen rajan.
Menekki ei sinällään ole isokaan ihme, sillä HWU tavoittaa hyvin pikkuautoharrastuksen ja Hot Wheels -leikin ydintä, eli autojen keräilyä, koristelua ja ratojen rakentelua. Kisat käydään pitkin erilaisten huoneiden lattioita, missä onkin helppo nähdä Micro Machines -kaikuja. Kyseessä on kuitenkin MM:ää puhtaampi kilpa-ajopeli, jossa kisaa ei käydä voittopisteistä vaan suoraan ratakierroksista.
Yksin, kaksin tai verkon kautta monien kanssa käytävän kilpa-ajon lisäksi tarjolla on uramoodi, jossa käydään läpi erilaisia haasteita Hot Wheels -kaupungin kaduilla. Useimmat niistä ovat perinteisiä kisoja, mutta mukana on myös muun muassa aika-ajoja sekä haastekisoja tekoälyautoa vastaan. Osa aikarajoista on oikeasti tiukkoja ja vaatii ajotaidon lisäksi käyttöön riittävän suorituskykyisen auton. Valikoimassa on oikeasti merkittäviä eroja ja osaa autoista on myös mahdollista päivittää käyttämällä pelivaluuttaa sekä “rattaita”, joita voi paitsi voittaa, myös hankkia purkamalla toisia autoja osiksi. En ihan täysin ymmärrä, miksi valuuttoja pitää olla ikään kuin kaksi erilaista, mutta ehkä tähän on jokin monetisaatioon liittyvä syy.
Autoja saa etenkin avaamalla Blind Boxeja, joita voi voittaa kilpailusta tai myös ostaa pelivaluutalla. Ostaessaan ei tietenkään tiedä, mitä on tarkalleen saamassa, mikä näkökannasta riippuen joko jännittää tai ärsyttää. Käytännössä kuitenkin kaluston kerryttäminen palkitsee lähinnä keräilymielessä, sillä jo pian alun jälkeen saanee käyttöönsä auton, jonka ominaisuudet saa päivittämällä lähes tappiin. Sillä voittaa suuren osan kisoista, kunhan oppii ajamaan.
HWU tosiaan vaatii ajotaitoa ehkä piirun enemmän kuin moni vastaava lelupeli. On tärkeää osata ylläpitää vauhtia ja nitrovarastoja driftaamalla mutkiin, keräämällä radoille sijoitetut bonukset ja ajamalla hyppyreihin oikeassa asennossa. Jo Medium-vaikeusasteella on hyvä tuntea radat ja niiden vaatimat strategiat sekä ottaa lähtölaskennasta hyvät pohjat nitrosäiliöön oikealla ajoituksella, sillä tekoäly ajaa aivan tosissaan. Pieni pettymys oli, että Easy-tilassa vastustajista tuleekin sitten täysiä heittopusseja, jotka voittaa suunnilleen kierroksella, vaikka ajaisi välillä ulos – mikä muuten sekin käy yllättävän helposti, jos arvioi hypyn väärin. Olisin kaivannut jotain Easyn ja Mediumin välistä, sillä ainakin nuoremmalla pelitestaajalla Medium-kuskien haaste meni aika pian tunteisiin, kun yhdestä pienestä ohjausvirheestä menetti puolenkymmentä sijaa.
Muutamat radat sisältävät ärsyttäviä mekanismeja, kuten aukeavia käärmeiden suita. Jos pelaajalla käy huono tuuri ja osuu paikalle väärällä hetkellä, tällaiseen on mahdollista juuttua jopa kymmeniksi sekunneiksi. Sitä oikeaa hetkeä taas on aika vaikea päätellä, ja joka tapauksessa pitäisi koko ajan painaa talla pohjassa. Toki kyse on leikistä ja tällaisia varmasti saa oikeisiinkin ratoihin, mutta kun on ensin ajanut ihan tosissaan kilpaa, korpeaa suuresti jäädä ilman omaa syytään jumiin tällaiseen aikapommiin.
Kehuin jo ennakossa pelin grafiikkaa ja toistan myönteisen mielipiteeni: autot näyttävät törkeän hienoilta ja oikeasti metallisilta, minkä lisäksi niiden maalipinta kuluu upeasti kisan aikana. Ennakkoversiossa ei ollut mukana juurikaan oikeita automalleja, mutta nyt hykertelin tyytyväisyydestä, kun ennen joulua peliin tuotiin 80-lukuinen Cadillac Seville Gucci-elokuvan puffina. Toki valtaosa kalustosta on edelleen niitä Barbieita, pyörille nostettuja hotdogeja sun muita, mutta jokaiselle löytyy jotain. DLC:tä eri teemoilla on jo tullut ja tulossa lisääkin.
Hot Wheels Unleashed ei ehkä ole digitaalisen autoilun merkkiteos noin muuten, mutta se on hyväntuulista kaahailua, riittävän haastavaa kokeneemmallekin ja epäilemättä monelle entiselle Hot Wheels -kuskille myös nostalgian lähde – ja Milestonen tuotos, jota jaksaa pelata useamman illan. Siksi se saa hankintasuosituksen, jos pikkuautot o(li)vat kova juttu. Itse jään tosin yhä odottamaan peliä, jossa ajetaan kilpaa Matchboxin Superfasteilla eikä millään höpölöpöautoilla.
Menekki ei sinällään ole isokaan ihme, sillä HWU tavoittaa hyvin pikkuautoharrastuksen ja Hot Wheels -leikin ydintä, eli autojen keräilyä, koristelua ja ratojen rakentelua. Kisat käydään pitkin erilaisten huoneiden lattioita, missä onkin helppo nähdä Micro Machines -kaikuja. Kyseessä on kuitenkin MM:ää puhtaampi kilpa-ajopeli, jossa kisaa ei käydä voittopisteistä vaan suoraan ratakierroksista.
Leikkiä mutta ei leikintekoa
Yksin, kaksin tai verkon kautta monien kanssa käytävän kilpa-ajon lisäksi tarjolla on uramoodi, jossa käydään läpi erilaisia haasteita Hot Wheels -kaupungin kaduilla. Useimmat niistä ovat perinteisiä kisoja, mutta mukana on myös muun muassa aika-ajoja sekä haastekisoja tekoälyautoa vastaan. Osa aikarajoista on oikeasti tiukkoja ja vaatii ajotaidon lisäksi käyttöön riittävän suorituskykyisen auton. Valikoimassa on oikeasti merkittäviä eroja ja osaa autoista on myös mahdollista päivittää käyttämällä pelivaluuttaa sekä “rattaita”, joita voi paitsi voittaa, myös hankkia purkamalla toisia autoja osiksi. En ihan täysin ymmärrä, miksi valuuttoja pitää olla ikään kuin kaksi erilaista, mutta ehkä tähän on jokin monetisaatioon liittyvä syy.
Autoja saa etenkin avaamalla Blind Boxeja, joita voi voittaa kilpailusta tai myös ostaa pelivaluutalla. Ostaessaan ei tietenkään tiedä, mitä on tarkalleen saamassa, mikä näkökannasta riippuen joko jännittää tai ärsyttää. Käytännössä kuitenkin kaluston kerryttäminen palkitsee lähinnä keräilymielessä, sillä jo pian alun jälkeen saanee käyttöönsä auton, jonka ominaisuudet saa päivittämällä lähes tappiin. Sillä voittaa suuren osan kisoista, kunhan oppii ajamaan.
HWU tosiaan vaatii ajotaitoa ehkä piirun enemmän kuin moni vastaava lelupeli. On tärkeää osata ylläpitää vauhtia ja nitrovarastoja driftaamalla mutkiin, keräämällä radoille sijoitetut bonukset ja ajamalla hyppyreihin oikeassa asennossa. Jo Medium-vaikeusasteella on hyvä tuntea radat ja niiden vaatimat strategiat sekä ottaa lähtölaskennasta hyvät pohjat nitrosäiliöön oikealla ajoituksella, sillä tekoäly ajaa aivan tosissaan. Pieni pettymys oli, että Easy-tilassa vastustajista tuleekin sitten täysiä heittopusseja, jotka voittaa suunnilleen kierroksella, vaikka ajaisi välillä ulos – mikä muuten sekin käy yllättävän helposti, jos arvioi hypyn väärin. Olisin kaivannut jotain Easyn ja Mediumin välistä, sillä ainakin nuoremmalla pelitestaajalla Medium-kuskien haaste meni aika pian tunteisiin, kun yhdestä pienestä ohjausvirheestä menetti puolenkymmentä sijaa.
Muutamat radat sisältävät ärsyttäviä mekanismeja, kuten aukeavia käärmeiden suita. Jos pelaajalla käy huono tuuri ja osuu paikalle väärällä hetkellä, tällaiseen on mahdollista juuttua jopa kymmeniksi sekunneiksi. Sitä oikeaa hetkeä taas on aika vaikea päätellä, ja joka tapauksessa pitäisi koko ajan painaa talla pohjassa. Toki kyse on leikistä ja tällaisia varmasti saa oikeisiinkin ratoihin, mutta kun on ensin ajanut ihan tosissaan kilpaa, korpeaa suuresti jäädä ilman omaa syytään jumiin tällaiseen aikapommiin.
Niin hyvää tekstuuria
Kehuin jo ennakossa pelin grafiikkaa ja toistan myönteisen mielipiteeni: autot näyttävät törkeän hienoilta ja oikeasti metallisilta, minkä lisäksi niiden maalipinta kuluu upeasti kisan aikana. Ennakkoversiossa ei ollut mukana juurikaan oikeita automalleja, mutta nyt hykertelin tyytyväisyydestä, kun ennen joulua peliin tuotiin 80-lukuinen Cadillac Seville Gucci-elokuvan puffina. Toki valtaosa kalustosta on edelleen niitä Barbieita, pyörille nostettuja hotdogeja sun muita, mutta jokaiselle löytyy jotain. DLC:tä eri teemoilla on jo tullut ja tulossa lisääkin.
Hot Wheels Unleashed ei ehkä ole digitaalisen autoilun merkkiteos noin muuten, mutta se on hyväntuulista kaahailua, riittävän haastavaa kokeneemmallekin ja epäilemättä monelle entiselle Hot Wheels -kuskille myös nostalgian lähde – ja Milestonen tuotos, jota jaksaa pelata useamman illan. Siksi se saa hankintasuosituksen, jos pikkuautot o(li)vat kova juttu. Itse jään tosin yhä odottamaan peliä, jossa ajetaan kilpaa Matchboxin Superfasteilla eikä millään höpölöpöautoilla.
Hot Wheels Unleashed (Xbox Series X)
Hot Wheels Unleashed on ihan mukava pikkuautopeli. Sekin riittää jo pitkälle.
- Parhaimmillaan törkeän hyvän näköinen
- Runsaasti kerättäviä autoja
- Uratila, pikakisoja, verkkopeliä ja muuta sisältöä
- Kaikki eivät pidä Blind Boxeista
- Easy- ja Medium-tasojen väli on suuri
- Osalla radoista on kerrasta poikki -mekaniikkoja
Keskustelut (2 viestiä)
05.01.2022 klo 11.25 1
Toki jos kerroit sen junnujesi näkökulmasta, asia on täysin ymmärrettävä. En itsekään pentuna meinannut osata hidastaa autoa hölläämällä kaasua.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
05.01.2022 klo 11.35
Kirjoita kommentti