Nopeatempoisista mikropeleistä ponnistava WarioWare -sarja on paisunut yhdeksänteen osaansa saakka ja saapunut ilahduttamaan vihdoin myös Switchin käyttäjiä.


Warion ja kumppaneiden pelifirmassa tapahtuu: nimikko-antisankari on hiomassa uutta peliään julkaisukuntoon, kun yllättävä pöpö korruptoi koodin ja Wario heittää käsikonsolinsa ilmaan. Koko jengi imaistaan mystisesti pelin sisään pikkuisina miniatyyrihahmoina, ja ainoa keino päästä pelistä ulos on läpäistä peli taso kerrallaan ja päihittää bugit. Lähtökohdat ovat siis taatulla tavalla kepeää ja pähkähullua WarioWarea. Uutena juttuna myös aikaisemmin tutuksi tulleita hahmoja pääsee pelaamaan vanhan, tutun Warion lisäksi.



Koko peli lähtee liikkeelle tarinamoodista, jota voi pelata joko yksin tai kaksin. Tarinassa edetään taso kerrallaan pelin sisällä niin, että kaikki tason teeman (esimerkiksi That’s Life, Nintendo Classics, Food, Sports) mukaan jaotellut mikropelikentät istuvat samaan tyyliin ja ideaan. Näissä teemallisissa, sekunneissa mitattavissa peleissä ajatus on ensin saada salamannopeasti kiinni tehtävästä lukemalla tai kuuntelemalla käsky, ja toimia sitten tehtävänannon mukaisesti tavoiteajassa. Peleissä käännetään, työnnetään, kierretään, ratkaistaan pulmia, pujotellaan, keinutetaan, vedetään ja piileskellään sekä tehdään paljon, paljon muutakin. Kakkospelaajani tutustui WarioWare -sarjaan tämän pelin myötä ensi kertaa, mutta sai uudesta tuttavuudestaan nopeasti kiinni.


Mikropelien monipuolisuus ja mielikuvituksellisuus on taas kerran vertaansa vailla. Pöhelö japanilainen huumori kukoistaa: Zeus-patsaalta nyhdetään kainalokarvat, omituista naamaa näyttävältä banaanilta riistetään kuoret ja Manneken Pisia hyödynnetään sammuttamaan nuotiolla palava paisti. Kaikille osasto ei tietysti uppoa ja hupsujen juttujen ja hyvin kevyen väkivallan myötä PEGI-suositus on 7, mutta ainakin sarjan faneille kattaus on oiva. Kenttiä luvataan olevan yli 200 ja se on helppo uskoa. Tarinamoodissa pyörivästä kenttävalikoimasta syntyy kyllä toistoa, mutta suuren määrän vuoksi vaihtelua on kuitenkin olemassa. Tekemistä ei koko ajan tunnu riittävän kahdelle pelaajalle asti, toisaalta taas jotkut kentistä pitävät kaksikin pelaajaa todella kiireisinä.



Rytmikäs ja viihdyttävä musiikki auttaa laskemaan iskujen myötä aikaa ja alhaalla ruudussa näkyy pieni ajan kulumista ilmaiseva, sytytyslangalla varustettu pommi. Tietyin väliajoin tahti myös kiristyy. Jos tehtävä jää suorittamatta ja sytytyslanka palaa loppuun, kentän häviää. Neljä häviötä taas merkitsee 13-19 mikropelikenttää sisältävän putken katkeamista. Tasojen suorittamisesta ja saavutuspalkintona pelaaja saa kolikoita, joilla voi jatkaa peliä samasta kohtaa kesken tason. Jatkoajan sakko on pieni, mutta säästäväisempi pelaaja voi aloittaa epäonnistuessaan aina alusta. Jos tiuhaan tahtiin läpi vedetty putki onnistuu, se päättyy pomotaisteluun, jossa ratkaistaan rajallisessa, mutta hiukan mikropelikenttiä pidemmässä ajassa kunkin tason päätös. Pomotaistelu ei aina sisällä varsinaista tappelua, vaan taistelutyyppisten kenttien väliin on ripoteltu myös reaktiopelejä, pulmapelejä ja tasohyppelyä, mikä on mukavaa. Jos päätöstaistelun häviää, ei koko mikropelien settiä tarvitse aloittaa alusta, vaan tappelun alkuun pääsee pulittamalla tarpeeksi kolikoita.


Kukin uusi taso tuo mukanaan myös uuden, pelattavan hahmon. Hahmojen toiminta ja kontrollit vaihtelevat keskenään enemmän jos vähemmän, joten kunkin kohdalla pelataan läpi lyhyt, havainnollistava tutoriaali. Sen jälkeen hahmo on lukittuna oman tasonsa pooliin, johon voi itse valita muista avatuista hahmoista vahvistusta. Niinpä pienen pakko-elementin lisäksi tilaa jää myös kokeilla ja valikoida uusia yhdistelmiä ja omia suosikkejaan, jos jotkut hahmoista tuntuvat sopivan erityisen hyvin omaan tapaan pelata. Toisaalta jämähtäminen on helppoa, jos mukavuusalueeltaan ei ole valmis poistumaan ja päätyy valitsemaan esimerkiksi pelkästään lentäviä tai vaikkapa hyppiviä hahmoja. Pelistä saa tehtyä itselleen vahingossa hyvinkin helpon ja tylsän.


Perustavanlaatuisesti hahmokontrollien idea on tatilla liikkumisessa tai -tähtäämisessä ja yhden valinta- tai toimintanapin painamisessa. Jos pelissä on lentävä ja törmäilevä Wario, renkaisiin itsensä ylös hilaava hiphoppari 18-Volt, suuntaa osoittaen ilmaan ponkaiseva diskomies Jimmy T. tai vaikkapa keskenään eri suuntiin shurikeneja heittelevät, alati hyppivät ninjakaksoset Kat ja Ana, liikkuminen ja interaktiot muuttuvat keskenään jo kovin erilaisiksi. Tämän voisi luulla olevan ongelma kenttien kannalta, mutta ei hätää: mikropelikentät mukautuvat itsestään vastaamaan paremmin sellaisia, joissa hahmot voivat toimia. Optimointi ei ole aivan täydellistä ja joitakin heikommin yhteensopivia, satunnaisia yhdistelmiä tietysti jää jäljelle, mutta mikropelit ovat rakentuneet hyvin pelattavuuden ympärille eikä viihdyttävyyskään siihen kompastu.



Tarinamoodi on muutamassa tunnissa pelattu, vaikka kenttiä tahkoaisi useaankin kertaan. Tarina jää tietysti kevyeksi ja helposti sulateltavaksi, mutta pidempikään tarina ei olisi varsinaisesti haitannut. Tarinan parissa voi parannella myöhemmin tuloksiaan ja pelattavaa aukeaa niin yksin- kuin moninpeli-playlistienkin muodossa Variety Pack-valikon Completionist- ja Party-osioiden alta. Mukana on esimerkiksi simppeli tasohyppely ja tappeluhaaste, joissa molemmissa hahmot vaihtuvat kesken kaiken ja ideana on vain kerryttää mahdollisimman runsas pistesaldo. Party-osion High Five-lentopallopeli, Duelius Maximus ja Sly Angle olivat ehdottomasti hauskimpia kaverin tai useamman kanssa pelattavia haasteita. Rising Star taas oli pettymyksistä suurin: mikropelissä osallistumisen määrään perustuva pisteytys tuntui tulkitsevan pelaajien hahmojen toimintaa ja osallisuutta tehtäviin lähes satunnaisesti, jolloin jäi epäselväksi, mitä edes olisi kannattanut tehdä saadakseen pisteitä.


Moninpelaaminen tapahtuu joko samalla konsolilla tai lähietäisyydellä olevilla Switch-konsoleilla. Verkkomoninpeliä ei valitettavasti ole, joten kavereita pääsee haastamaan vain nenäkkäin. Neljällä pelaajalla PVP muuttuu harmillisen rajoitetuksi, sillä omaa hahmoaan tai hahmopoolia ei voi enää suurimmalla pelaajamäärällä itse valita.


Omaa yksinpelitaitoaan voi koettaa muita vastaan Wario Cupissa, jonka viikoittaisissa haasteissa parhaat pääsevät myös julkisille listoille Nintendo Switch Online-tilauksella. Päätähuimaava vauhti tekee Wario Cupista vaikean, mutta myös palkitsevan pelitilan. Palkinnot sijoittumisista ovat hyvät ja ansaittavilla pelikolikoilla voi myös ostaa lempihahmoilleen pieniä lahjoja, jotka nostavat kunkin hahmotasoa. Pääasiassa hahmotason nostaminen antaa mahdollisuudet muokata hahmon ulkonäköä, mutta taso vaikuttaa myös sijoitukseen online-kisailussa, nostamalla pisteytystä jollakin tavoin. Systeemi ei ole se ihan selkein tajuta, mutta nettikisailun ja tuntemattomille pelaajille pullistelemisen mahdollisuus on mukava lisä peliin.



Musiikki ja ääniefektit ovat juuri sitä, mitä WarioWarelta voisi vuonna 2021 odottaa. Äänipuoli on laadukas ja yhteensopiva muuhun räikeään menoon nähden. Hahmoilla ei ole yksittäisiä lausahduksia lukuunottamatta puhuttua dialogia, mikä sopii mielestäni sarjan tyyliin hyvin. Kuten jutun kuvistakin voi nähdä, grafiikka on pääasiallisesti 2D:tä, joka on täynnä väriä, tekstuuria ja riemukasta menoa. Vaikka hahmot näkyvät Switchin ruudulla kohtuullisen pieninä, ne tuntuvat erottuvan kentissä toisistaan kyllin hyvin. Taustasta erottuminen ei ole aina täydellistä, mutta yleisesti ottaen riittävää. Nähtyään kentän pelissä kerran on jo helpompi päästä maaliin, kun toiminnallisen kehotuksen voi yhdistää edes johonkin. Se mikä pisti silmään, olivat animaatiot ja niiden tökkiminen. Viehättävissä välianimaatioissa on suorituskykyongelmaa, joka ilmenee satunnaisena kuvaruutujen putoiluna videosta. Vika ei ole hirveän huomattava, mutta ärsyttää tarkkaan katsovaa.


WarioWare: Get It Together! vie sarjan uusille urille, mutta lopullinen suunta jää vain nähtäväksi. Ajatus runsaasta kattauksesta erilaisia pelattavia hahmoja (Warion lisäksi) on raikas, vaikka ydinajatus on pysynyt onneksi hyvinkin samana vanhana. Switch toimii 2-4 pelaajan yhdistämiseen hyvin eikä peliseuraa tarvinnut uhkailla, lahjoa eikä kiristää liittymään mukaan. Uudelleenpelaamisen arvoa on hiukan vaikeaa arvioida, sillä itsensä haastamisesta pitävät palaavat varmasti tarinan ja erityisesti online-kisailun pariin monta monituista kertaa, mutta yhtään rennommalle wariowareilijalle sisällön kahlaaminen läpi kerran tai kaksi riittää. Jos Variety Packin sisältö edes muuttuisi ajoittain uusilla päivityksillä tai nettipeliä olisi tarjolla enemmän, pysyisi sisältö hahmoineen huomattavasti kiinnostavampana. Muutamaksi tunniksi peli tarjoaa kuitenkin oikein kelvollista huvitusta.

Ruutukaappaukset ovat käsikonsolitilassa otettuja.