Tuorein sisältö

Forza Horizon 5

Arvioitu: Xbox Series X
Genre: Ajopelit
Pelaajia: 1, moninpeli
Ikärajoitus: 3
Kehittäjä: Playground Games
Julkaisija: Xbox Game Studios
Julkaisupäivä: 09.11.2021
Pelin kotisivut
Mikko Heinonen

04.11.2021 klo 22.18 | Luettu: 7353 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Perinteet velvoittavat
Pidän suklaajäätelöstä. Jos minulle tarjotaan jonkin tuntemattoman valmistajan jäätelöitä, enkä oikein tiedä mikä niistä olisi hyvää, maistan ensin suklaata. Se on tuttua, maistuu huonoimmillaankin siedettävältä ja hyviä aineksia on aika vaikea pilata.


Vähän samasta syystä olen tykästynyt Forza Horizoniin, joka minulla on nyt etuoikeus arvioida jo viidennen kerran samalle sivustolle. Siitäkin tietää, mitä on saamassa. Ensimmäinen osa kärsi Xbox 360:n rajoituksista, mutta uuden sukupolven myötä FH2:ssa päästiin sitten jo kiinni siihen, mistä peli on sen jälkeen tultu tuntemaan: vapaaseen kaahailuun suurella kartalla, fiilistellen maailman hienoimpia autoja (ja myös joitakin vähemmän hienoja). Kolmonen oli vähän välityö, nelonen taas itselleni noin suunnilleen paras autopeli tähän mennessä. En siis valehtele jos sanon, että odotukset olivat korkealla. Lisää Forza-meininkiä, 4K:na ja ray-tracingilla, kyllä kiitos!

¡Viva México!


Kaksi edellistä Horizonia on kaaresteltu vasemmanpuoleisen liikenteen maissa: ensin Australiassa, sitten Isossa-Britanniassa. Nyt palataan taas meikäläisittäin tutumpaan menoon, kun suunnaksi otetaan Meksiko. Kartan mitta laidasta laitaan on kymmeniä kilometrejä ja sille mahtuu monenlaista aluetta, hiekka-aavikosta rantamaisemiin, viidakkoon sekä muinaismuistoihin, joiden asianmukaisesta kohtelusta pelin alkuun on lisätty erillinen huomautuskin.


Pelaajan tehtävänä on taas kerran osallistua Horizon-festivaaliin ja kaahailla mukana kartan eri puolille ripotelluissa kisoissa sekä yrittää voittaa erilaisia haasteita, kuten nopeuskameroita, hyppyreitä, driftausalueita ja mitä nyt vielä. Näistä ropisee palkinnoksi kokemuspisteitä, rahaa ja autoja niin reippaaseen tahtiin, että aika pian ainakin itseltäni katosi käsitys siitä, mitä oikeastaan omistan. Toista se oli silloin, kun Gran Turismossa kierrettiin samaa kisaa yhä uudelleen viritysrahojen toivossa, mutta tietty ylettömyys sopii kyllä FH:n henkeen ihan mainiosti.

Kokemuspisteiden karttuessa festivaali laajenee ja mukaan tulee maantiekisoja, maastoajoa, rallia, katuautoilua sun muuta, minkä lisäksi edellisestä osasta tuttu neljän vuodenajan järjestelmä pörrää sekin edelleen. Jokaisen laajentumisen yhteydessä tehdään "tutkimusretki", johon liittyy jonkinlaista spektaakkelimaista ajamista viidakossa, tulivuoren rinteillä ja milloin missäkin, sekä parhaimmillaan älyttömän komeita maisemia. Aikarajoitettuja tapahtumia on käynnissä jatkuvasti, ja kun tähän vielä lisätään verkkopeli, tekemisen loppuminen ei ole akuutti uhka. Osa paremman pään autoista on myös niin kalliita, ettei niitä ihan parin illan pelillä hankita – mikä on tässä kohtaa kehu.

Rahat vai kolmipyörä


Sisällöltään peli on siis perin tuttua, mutta koska nyt ollaan uuden konsolisukupolven kynnyksellä, visuaalinen ulkoasu on luonnollisesti kovin kiinnostava seikka. Xbox Series X:llä 4K-tarkkuudella pelatessaan saa ensimmäisenä eteen valinnan Quality tai Performance, joista ensimmäinen on 30 fps parhaalla mahdollisella ulkoasulla, jälkimmäinen 60 fps tinkien tarvittaessa yksityiskohdista. Tämä oli vähän pettymys, koska luulin hankkineeni juuri uuden tehokonsolin, joka on nimenomaan tarkoitettu 4K-pelaamiseen (ja hei PlayStation-tyypit: ennen kuin naurattaa kovin paljon, muistakaa että XSX on ainakin paperilla tehokkaampi kuin PS5). Microsoftin olisi kannattanut ohittaa tämä valinta ja ottaa vähin äänin Performance käyttöön automaattisesti.


Valitsin ensin Quality-asetuksen, mutta vain ensimmäiseen useamman auton kisaan asti. Jostain syystä ruudunpäivitys nimittäin alkoi ahtailla kaduilla ja ison automäärän kanssa tahmata siinä määrin, että se kävi jo häiritsemään. Kun vaihdoin Performance-valinnan käyttöön, mitään tahmailua ei enää esiintynyt, mutta silläkin oli hintansa: etenkin lujaa ajaessa kauempana olevat kohteet ponnahtelivat esiin silminnähtävästi.

Arvosteluun tuli Premium-versio, jonka sai ladata sekä Xboxille että Windowsille. Koska peli-PC oli sattumalta ruuvattuna kiinni samaan televisioon kuin Xbox, päätin kokeilla Horizonia siinäkin. Oletusteni mukaisesti AMD Ryzen 9 3900X ja GeForce RTX 3080 riittivät "Quality and Performance" -vaihtoehtoon, eli noin kaiken sai ruuvata Extreme-asentoon ja peli pyöri sulavasti 60 fps 4K:na, eikä GPU vielä edes hikoillut. Toki pelkän näytönohjaimen hinnalla saa tällä hetkellä kolme Series X:ää, mutta ehdin onneksi hankkia omani julkaisussa. Ray-tracingia muuten tarjoillaan vain Forzavista-tilassa sekä Windowsilla että Xboxilla.


Kitinääni ei kuitenkaan tule ymmärtää niin, että FH5 olisi konsolilla jotenkin huonon näköinen, sillä sitä se ei todellakaan ole. Päinvastoin, suurimman osan ajasta peli on aivan törkeän komea ja etenkin horisonttiin asti ulottuva piirtoetäisyys yhdistettynä jylhään maastoon tekee vaikutuksen. Olen harvoin halunnut pysähtyä pelissä ihastelemaan maisemia, mutta nyt piti kyllä välillä niin tehdä.

Maistuuhan tämä, mutta


Pelin mukana tuli muutaman sivun arvosteluopas, jossa mainittiin esiversion ongelmista, kuten placeholder-teksteistä ja yksittäisistä kaatumisista. Nämä ovat normaaleita pikkufiboja, jotka varmasti korjataan päivityksillä, mutta löysin myös jokusen ongelman lisää. Kenties ärsyttävin liittyi vaurioihin. Jos peliä pelaa jatkuvasti vahinkomallin Simulation-asetuksella, käy villeimmissä tutkimusretkissä niin, että järjettömien hyppyjen ym. seurauksena auto on melkein romuna ennen perille pääsyä, eikä bonustehtäviä voi suorittaa loppuun. Ratkaisu on luonnollisesti käyttää sinällään monipuolisia säätöjä ja napauttaa kytkin eri asentoon, mutta olisi tätä toki voinut miettiä jo suunnitteluvaiheessa.


Ytimeltään Horizon on yhä ennallaan: kaikki edellisissä osissa toimivaksi todettu on mukana, eikä juuri mitään ole poistettu. Hospital Records Radio soittaa ykkösluokan junkkaa, tarjolla on sen seitsemän erilaista kisatyyppiä yksin- ja moninpelattavaksi ja muutenkin pelajaa ympäröi yltäkylläisyys: tämä on monipuolisin Forza Horizon tähän mennessä.

Samalla on kuitenkin vaikea välttää tunnetta siitä, että kyseessä on kartta- ja grafiikkapäivitys neloseen. Tiedän, miten vaikeaa on keksiä mitään täysin uutta ja mullistavaa näin erinomaiseen konseptiin, mutta jos unohdetaan tämä graafinen upeus, käsiin jää varsin vähän konkreettisia muutoksia. Pelin peruskonseptina on edelleen “tehdään siistejä juttuja kalliilla/hienoilla autoilla" ja tutkimusretket vievät toki tämän ajatuksen äärimmilleen, mutta välillä jo vähän liiankin äärimmilleen: en halua tulla viihdytetyksi ihan näin paljon ja aktiivisesti. Purkautuvan tulivuoren rinteellä rässiminen miljoonien arvoisella prototyyppiautolla tai hyppiminen korvaamattoman arvokkaan muinaisen temppelin yli on jo vähän liian kaukana mistään sellaisesta, mitä kukaan täysijärkinen tekisi missään tilanteessa.


Jälleen kerran kritiikkiä ei tule ymmärtää väärin: tämähän on joka mittapuulla loistava peli ja jokaisen virtuaaliautoilun ystävän pakko-ostos, eikä diiliä lainkaan huononna, että se tulee tuoreeltaan Xbox Game Passiin. Mutta samalla se ei ole arvostelun yläpuolella eikä aivan niin hyvä kuin FH4, joka iski tullessaan kuin miljoona volttia.

V2.fi | Mikko Heinonen

Forza Horizon 5 (Xbox Series X)

Osapuilleen niin hyvä kuin odotimmekin, mutta ei räjäytä pankkia aivan edeltäjänsä tapaan.
  • Uusi Forza Horizon!
  • Monipuolinen kartta
  • Parhaimmillaan aivan huikean näköinen
  • Quality-tilan tahmailut konsolilla
  • Pienet epäbalanssit tehtävissä
  • Muutoksien vähäisyys
< The Dark Pictures An... Age of Empires 4... >

Keskustelut (3 viestiä)

Porsche

04.11.2021 klo 23.22 2 tykkää tästä

Taitaa olla aika helvetin hyvä ajopeli. IGN antoi 10/10 ja tässäkin melkein täydet pojot.
lainaa
Sakari883

05.11.2021 klo 16.45 2 tykkää tästä

Hyvältä on vaikuttanut tähän mennessä peli. Ajotuntuma on parempi, Mexicon värikkyys tuo piristystä synkkyyteen ja bugeilla meno ei ole luistelua. Grindiä tiedossa pitkään :)
lainaa
sysko

Rekisteröitynyt 13.07.2007

06.11.2021 klo 17.36

Online bugittelee jostain syystä vaikka pelissä ovat vasta kalliin version maksaneet. Jatkuvasti joutuu katselemaan notifikaatiota että olet tippunut pois pelisessiosta ja matchmaking on aika arpapeliä. Toivottavasti korjaantuu ensi viikon isoon launchiin. Ja nettiyhteys on ihan valokuitu, nopea ja verkkolaitteet kunnossa joten omassa päässä ei pitäisi olla vikaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova