Harva peliyhtiö voi kilpailla Remedy Entertainmentin pelikatalogin kanssa. Vaikka jokainen peli ei ole ollut massiivinen myyntimenestys, suomalaiskehittäjän pelit ovat saaneet aina arvostusta kriitikoilta ja faneilta. Yksi kulttiklassikoksi nousseista nimikkeistä on vuosikymmenen takainen Alan Wake, joka avaa nyt silmänsä uudelle vuosikymmenelle – ja uusille alustoille.



Alkuperäinen Alan Wake on upea peli, jopa nykystandardeilla. Xbox 360:lle kehitetty kolmannen persoonan toimintapeli kertoi painajaismaisia voimia vastaan taistelevasta dekkaristista, joka etsii kadonnutta vaimoaan. Alan Wake oli paitsi upeaa katseltavaa ja hauskaa pelattavaa, myös uranuurtaja episodimaisen rakenteen adaptoinnissa. Kuuteen episodiin jaettu tarina myötäili rakenteen lisäksi myös TV-sarjojen sisältöä: Bright Fallsin pikkukaupunki oli kopioitu varsin suoraan David Lynchin ja Mark Frostin luomasta Twin Peaksista. Pikkukaupungin mysteerejä, surrealistisia kauhukynäelmiä ja varjoista hyökkääviä hirviöitä hakkasi mielellään kymmenen vuotta sitten, mutta miten Alan Wake on kestänyt aikaa?


Upouusi remasterointi sisältää peruspelin lisäksi The Signal ja The Writer -lisäosat – on kuitenkin huomioitavaa, ettei paketti sisällä myöhemmin ilmestynyttä, itsenäistä Alan Wake’s American Nightmare -lisäosaa. Kahden DLC:n lisäksi Remastered-versio sisältää myös muista remastereista tuttuja parannuksia: mukana on 4K-resoluutio, ja ruutu päivittyy parhaimmillaan 60FPS nopeudella. Tarkennettuna PS5 ja XSX siis pyörittävät peliä 4K/60FPS, kun taas PS4 Pro:lla ja Xbox One X:llä valitaan 30FPS Quality moden tai 60FPS Performance moden väliltä. Ja kyllä, luit aivan oikein: Alan Wake saapuu ensimmäistä kertaa Sonyn konsoleille. Aikanaan Microsoft Game Studiosin tuottama Xbox-yksinoikeuspeli on nähty aiemmin PC:llä, mutta nyt Bright Fallsia voi tutkia myös Playstationin ohjaimella. Hahmomalleja ja maailmaa on toki samalla hiottu nätimmäksi. Kyseessä on siis hyvin tavanomainen remasterointi.


Teknisesti jälki on hyvää. Xbox Series X:llä pelatessa ruudunpäivitys oli odotettavan sulavaa, ja uudet hahmomallit ajavat asiansa jopa 20-luvulla. Yleisesti ottaen kaikki toimii, mutta pieniä nipotuksiakin löytyy: välivideoiden ruudunpäivitys tökkii ajoittain, ja osa hahmoista näyttää.. kummallisilta. Esimerkiksi Alanin vaimo Alice näyttää siltä, kuin hän olisi käyttänyt jättiomaisuuden plastiikkakirurgiaan. Tätä remasteria voidaan siis todellakin kutsua kasvojenkohotukseksi.



Mutta jos unohdetaan tekninen hionta, miten Alan Wake toimii kokonaisuutena vuonna 2021? Lyhyesti sanottuna hyvin. Alan Wake ei ole täydellinen paketti, mutta Stephen Kingiä ja David Lynchiä ronskilla kädellä lainaileva tarina on tarpeeksi monisyinen, ettei vastaavaa ole tullut monesti vastaan edes Alan Waken jälkeen. Ajoittain Waken ekspositiota suoltavat monologit kyllä käyvät hermoille, eikä pelin huumori toimi niin hyvin kuin tekijät ehkä toivoisivat.


Joku voisi nipottaa myös todella ilmiselvästä kopioinnista, mutta Remedy on aina ollut varsin avoin innoittajiensa suhteen. Synninpäästö syntyy käsikirjoituksen laadusta: kun esimerkiksi paikallisen Oh Deer Dinerin tarjoilija näyttäytyi viimeisen kerran, en enää miettinyt Twin Peaksin Double R Dinerin Norma Jenningsiä ja Shelly Johnsonia, vaan Bright Fallsin Rose Marigoldia. Vastaavasti Twin Peaksin Log Ladya apinoivaa, lamppua sylissään kantavaa Lamp Ladya syvennetään tarpeeksi, että hänkin seisoo omilla jaloillaan.


Remedylle tuttuun tapaan tyyli on pääosin totinen, mutta pienellä pilkkeellä silmäkulmassa: esimerkiksi Max Paynen ylitsevuotavaan nihilismiin verrattuna otetta on kevennetty koomisilla sidekickeillä ja lennokkailla kohtauksilla. Vaikka Alan Waken juuret ovat kauhussa, peli on ennemminkin kauhulla sävytetty toimintapeli, kuin esimerkiksi Resident Evilin kaltainen survival horror -säikyttely. Wakella on aina tarpeeksi patruunoita ja pattereita, ettei kynsinauhoja tarvitse järsiä.



Toiminta on nykystandardeillakin hauskaa. Pelattavuus on priimaa, eikä pelissä ole liikaa toistoa. Reilun kymmenen tunnin pituisessa kampanjasta voisi ehkä tiivistää pari tuntia, mutta Remedy on löytänyt aina jonkin uuden twistin toimintakohtauksiin: pimeyden valtaamia hirviöitä taistellaan välillä ilman tuliaseita, toisena hetkenä ei löydy lamppuakaan. Vaikka toimintaa on paljon, vasta aivan loppuvaiheissa alkaa tuntua siltä että kaikki on nähty. Avoimena hiekkalaatikkona alkaneen projektin historia näkyy esimerkiksi irtonaisissa ajokohtauksissa, mutta yleisesti ottaen ote on tiukka.


Visuaalisesti peli on yhä komea. Tarkemmat kasvomallit ja animoinnit toimivat pääosin hyvin, ja painajaismainen maailma herää eloon upeilla valo- ja sääefekteillä: tarkoituksella epärealistisesti liikkuva sumu, hyvin käytetyt bloomit ja distortiot luovat Pohjois-Amerikan kuusimetsiköstä aavemaisen paikan. Alan Waken maailma on tarkoituksella luotu nimenomaan painajaismaiseksi, eli ensituntumalta realistisiin ympäristöihin on luotu pieniä vinoumia, jotka synnyttävät hyvällä tapaa epämukavan tunteen.


Alan Wake Remasteredia voi suositella helposti, oikeastaan kenelle tahansa. Vaikka Bright Fallsin dinerit ja trailer parkit olisivat entuudestaan tuttuja, Remastered antaa oivan tekosyyn palata uudelle visiitille; uusille pelaajille remasterointi taas tarjoaa upean katsauksen suomalaisklassikkoon. Ja jos myyntiluvut nousevat tarpeeksi suuriksi, kuka tietää vaikka pääsisimme vielä joskus pelaamaan sitä kauan huhuttua ja vielä kauemmin odotettua Alan Wake 2:sta.