“Peli kuin Pixar-elokuva” on vertauskuva, jota on käytetty lukuisista peleistä jo kyllästymiseen asti ja itsekin olen tätä vertausta heitellyt menemään. Kena: Bridge of Spiritsia pelatessani toivoin, että olisin säästänyt kyseiset vertaukset tämän pelin arvosteluun. Miltä kuulostaa entisen animaatiostudion häkellyttävän nätti fantasiaseikkailu taikametsässä, jota asuttavat suloiset, suurisilmäiset pikkuotukset ja henkimaailman olennot? Peliltä kuin Pixar-elokuva, sanon minä!


Ember Lab on kymmenisen vuotta vanha studio, joka tuottaa digitaalista sisältöä ja on tullut tunnetuksi animaatiostaan, esimerkiksi Zelda Majora’s Mask -fanivideostaan. Kena: Bridge of Spirits on studion ensimmäinen kosketus videopelien kehitykseen ja julkaisuun. Kenaa on markkinoitu kohtuullisen hyvin Playstation 5 -tapahtumissa ja kyseessä onkin konsoliyksinoikeuspeli Sonylle. Toki PC:lläkin pääsee Kenailemaan.

Odotin tätä tekelettä kovasti ensi katsauksesta asti ja kahden myöhästymisen jälkeen peliä testatessani se täytti osan odotuksistani, petti muutamalta osa-alueelta, mutta tarjosi myös positiivia yllätyksiä.



Päähenkilönä toimii henkiopas nimeltä Kena, joka saapuu korruptoituneiden henkien valtaamalle alueelle ja tapaa heti kättelyssä pelin todelliset päätähdet, eli pikkuruiset mustat otukset, joita peli kutsuu nimellä “Rot”. Sööttejä Rot-palleroita löydetään lisää läpi pelin ja useat pelin mekaniikat toteutuvat tämän joukkion avustuksella. Yhteensä niitä voi kerätä jopa sata kappaletta kyytiin. Kaverukset ovat heittämällä pelin parasta antia. Tyypit hengailevat ja kulkevat mukana missä ikinä Kena vaeltaakin ja niiden kanssa voi istahtaa alas suorittamaan kevyitä interaktioita. Rotien sijoittelun ja ilmestymisen toteutus on teknisesti huippuluokkaa.


Söpöysmittari vilkuttaa täysillä viimeistään, kun pikkutyypeille hankkii erilaisia hattuja ja jakaa niitä tarkasti joukkiolle. Rot-hahmojen animaatiot ovat myös erinomaisia, pelin tiimellyksessä ne uivat mukana, hyppivät perässä sekä popsahtelevat kantojen päälle ja välivideoissa ilmeilevät veikeästi sekä toljottavat jättimäisillä silmillään. Kyseessä on myös vahvaa oheistuotepotentiaala. Ainoa negatiivinen seikka tyypeissä on niiden nimi: Rot. Eikö mitään parempaa tullut mieleen?



Avoimehkossa maailmassa tapahtuvan, mutta silti varsin lineaarisen pelin inspiraationa toimineet esikuvat ovat helppo tunnistaa. Taisteluissa, pulmissa ja tasohyppelyssä on sekoitus Zeldoja, uutta God of Waria, Horizon Zero Dawnia sekä Ratchet & Clankia. Tyylissä taas lainataan Pixarin, Ori-pelien ja Studio Ghiblin fiiliksiä. Pelimaailma on vallan näyttävä ja hahmot veikeitä. Taiteellinen tyyli onnistui lumoamaan ainakin minut.


Vaikka Bridge of Spirits lainaa paljon mekaniikkoja moderneista peleistä, on mukaan päässyt myös tuulahdus vanhaa. Osa suunnitteluvalinnoista ja toteutuksista tuo mieleen kaukaiset Playstation 2:n ajat, kun seikkailupelien tahti oli tasaista vuorottelua pelaamisen ja erillisten välivideoiden välillä. Mukana ovat myös näkymättömät seinät ja millintarkat kohdat, joissa täytyy seistä saadakseen näppäinkomennon esiin. Jokusen aivopulman kohdalla olin varsin tyytyväinen, että nettiin on kerennyt ilmestyä muutama apuvideo, sen verran köykäisiä pelin sisäiset vihjeet pulmien oikeasta ratkaisujärjestyksestä toisinaan olivat. Tasohyppelyssä Kenan hallinta ei ole kaikista tarkinta, enkä myöskään ollut täysin vakuuttunut ohjaimen näppäinkomentojen intuitiivisuudesta.



Kenalla taisteleminen korruptoituneita henkiä ja erinäisiä pomovastustajia vastaan on melko yksinkertaista, toisinaan näyttävää ja yllättävän vaikeaa. Hämmennyin tästä mielenkiintoisesta ratkaisusta markkinoida peliä söpönä, herttaisena seikkailuna, josta tulee mieleen koko perheen ilottelu, mutta toimittaa paketissa sitten kovin haastavaa taistelua.


Vaikeus usein syntyy nopeita refleksejä vaativista väistö- ja torjuntaliikkeistä sekä siitä, että tajuaa tehdä juuri niin kuin pelisuunnittelijat ovat pomovastuksen suunnitelleet vedettävän. Väistöliikkeitä ei yhtään helpota se, että Kenan ohjattavuus jättää runsaasti toivomisen varaa. Omiin aivoihini kävisi järkeen, että nykyinen oletusvaikeustaso olisi se yhden asteen vaikeampi taso ja uusi oletusvaikeustaso muovattaisiin jostain nykyisen ja “vain tarina, kiitos” -vaikeustason väliltä.

Kena aloittaa taistelunsa pelkällä sauvalla, jolla pystyy tekemään perinteiseen tapaan nopeita tai voimakkaampia iskuja. Sauva pysyy pääsääntöisenä taisteluvälineenä loppuun saakka, mutta lisäavuiksi tulee pommeja, Rot-apuja, erikoisiskuja sekä parhaana lisänä sauvaan ilmestyvä jousipyssyominaisuus. Kenaa päivittävä taitopuu on hyvin yksinkertainen, jopa lattea, ja harva siitä avattavista ominaisuuksista tuntuu vievän mitään uudelle tasolle.



Bridge of Spiritsin tarina jätti minulle kahtiajakoisen fiiliksen. Toisinaan nautin suuresti tarinan yksittäisistä hetkistä, hahmojen dialogista ja pelin sisäisen maailman avaamisesta, mutta lopulta juoni jätti minut hieman kylmäksi, tuntuen aavistuksen sekavalta, väkinäiseltä ja geneeriseltä. Tarinankerronnan parhaat elementit tulevat ehdottomasti tiimin huippuosaavasta animaatiotyöskentelystä. Hahmojen ilmeet ovat uskomattoman persoonallisia sekä hienovaraisia, välittäen vaivatta tulkittavia tunteita.


Sinänsä sympaattinen Kena jää itse hahmona melko mysteeriksi, kun tarina keskittyy enemmän ympäröivään maailmaan. Harmittavasti yksikään sivuhahmoista ei nouse esiin persoonallaan tai jää vahvasti mieleen. Lokaatiot ja maisemat ovat näyttäviä, mutta ei niissä kuitenkaan paljoa ole visuaalista tarinankerrontaa. Pysähdyin useasti ihailemaan maailmaa, sen ruohikkoa, valaistusta ja horisonttia, mutta silti pelimaailma ei onnistunut vangitsemaan minua seikkailemaan siinä ja koluamaan nurkkia. Ne kerrat kun samoilin itsekseni aarteita etsien, joko en löytänyt mitään tai sitten puolen tunnin puuhun kiipeämisen jälkeen minut palkittiin mitättömällä määrällä valuuttaa, jolla ostaa palleroille hattuja. Sitä valuuttaa kun tuppaa muutenkin olemaan koko ajan enemmän kun tarvitsisi, vaikka kuinka asioisi hattukaupoilla.



Jos ei vielä tullut selväksi, niin se osa-alue, jolla peli loistaa on visuaalit ja grafiikat. Hahmomallit ovat aivan priimalaatua, valaistukset huikean kauniita ja taistelun tiimellyksessä ilmaantuvat partikkeliefektit saivat välillä haukkomaan henkeä. Peli näyttää ajoittain OLED HDR 4k -televisioiden markkinointimateriaalilta ja olen onnekas, kun sain sellaiselta tämän pelata. Jos siis olet vasta hankkinut uuden television ja sen vierestä sattuu löytymään Playstation 5, johon haluat hieman silmäkarkkia, niin Kena: Bridge of Spirits saattaa hyvinkin olla juuri se mitä etsit.



Pelin äänimaailma oli ihan miellyttävää kuultavaa, mutta ei tehnyt mitään mykistävää vaikutusta. Ääniraidassa oli hienoja kohtia, mutta hieman jäin kaipaamaan vielä eloisampaa, vivahteikkaampaa ja muistettavampaa sävellystä kauniiden visuaalisen taustalle.

Yksi harmitus lisää tuli, kun huomasin että saavutettavuus on jäänyt kokonaan budjetin ulkopuolelle Kenan kehityksessä. Pelien saavutettavuus mahdollisimman usealle pelaajalle on ottanut suuria harppauksia eteenpäin viime aikoina, erityisesti nimenomaan Playstationin yksinoikeuspeleissä, joten pidin erikoisena, että Kena ei sisältänyt juuri mitään vaihtoehtoja tähän liittyen. HUD-elementit ovat hyvin pieniä, eikä niitä saa suurennettua. Helpoimmallakin vaikeustasolla tulee vastaan kohtia, jotka vaativat nopeita refleksejä päästäkseen pelissä eteenpäin. Edes ohjaimen värinätoimintoja ei saanut laitettua pois päältä.



Pienen studion ja ohuehkon budjetin peli tietyllä tapaa jopa kärsii sen kauniista ulkoasusta - kun peli näyttää yhtä hyvältä kuin suuret AAA-pelit, vertailee helposti sen muitakin osia megapelien vastaaviin. On kuitenkin selvää, että 14 hengen tiimillä tehdyssä pelissä on hieman erilaisia toteutuksia kuin useiden satojen työntekijöiden jättistudioiden tekeleissä.


Kena: Bridge of Spirits on varsin hyvä debyytti Ember Labilta, tekelettä pystyy sen suositushintaan (40e) suosittelemaan ja peli nostatti odotukseni studion tulevia projekteja kohtaan. Peli on tällä hetkellä vain digitaalisessa myynnissä, mutta fyysinen julkaisu on luvassa marraskuussa. Innolla jään myös odottamaan mikä peli seuraavaksi nappaa “Pixarein peli ikinä” -kruunun, nyt se keikkuu tämän pelin päässä.