RiMS Racing on uusi tulokas moottoripyöräpelien maailmaan, jota on viime aikoina hallinnut Ride-pelisarja. Kyseessä on Raceward Studion ensimmäisen peli ja julkaisijana toimii Nacon, jolla on kokemusta moottoriurheilupelien julkaisusta WRC-sarjan sekä 2014 julkaistun Motorcycle Clubin parissa. Peliä ei tarvitse kauan testata huomatakseen, että selvästi tässä kosiskellaan lajin intohimoisia harrastajia sekä niitä, jotka kaipaavat ajopeleiltä mahdollisimman realistista otetta fysiikkamallinnukseen.



RiMS Racingissa moottoripyörällä ajaminen on haastavaa, vaativaa, ajoittain palkitsevaa ja toisinaan todella turhauttavaa. Maltillisessa vauhdissa ja loivemmissa käännöksissä ohjaaminen on hyvin tarkkaa ja hallittua, mutta vauhdin noustessa vaikeutuu myös ohjaus jyrkästi, jolloin pyörää ei hallitakkaan ihan tuosta vaan. Suurinta vaikeutta pystyssä pysymiseen tuo kuitenkin harmittavan kehno vauhdin tuntu, erityisesti suunnilleen 60-100 km/h nopeuksissa, joissa tuntuu, kuin ajelisi kahtakymppiä ja sitten saa ihmetellä, kun onkin mennyt nurin pientä käännöstä yrittäessä.


Kaatumiset ovat pelissä hyvin binäärisiä. Kun pyörää kallistaa tarpeeksi, se triggeröi kaatumisanimaation, jolloin mennään aina huolella nurin ja jos taas runsaasti kallistaessa pysyy pystyssä, mitään hätää ei ole. Juuri mitään välimuotoa näistä ei ole.

Pientä helpotusta ajamiseen saa helpoimmalla vaikeustasolla kolmesta (joka ei sekään turhan helppo ole) sekä ajo-ohjeistusta antavista nuolista, jotka näyttävät optimaaliset ajolinjat ja -nopeudet. Tekoälykilpailijat ovat kaikilla vaikeustasoilla hyvin aggressiivisia, mikä lisää kolarien ja kaatumisten määrää. Fysiikkasimulaatioon on niin ikään kolme asetusta: aloittelija, välimuoto ja realistinen. Itse kutsuisin näitä vaikeaksi, armottomaksi ja painajaiseksi.



Ajamisen lisäksi vähintään yhtä suuressa roolissa RiMs Racingissa on kaikenlainen tuunailu, kustomointi, osien korjailu ja shoppailu. Pelin keskiössä on uramoodi, joka koostuu 72:sta kilpailusta. Kisojen välissä moottoripyörää pitää päivittää, korjata ja huoltaa sekä tämän ohessa manageroida varikkotiimiä ja tallin insinöörejä. Tämä kaikki on varmasti hyvin kiinnostavaa moottoripyörien harrastajille ja fiilistelen syvyyttä, johon toteutuksessa on lähdetty kustomisoinnin puolesta, mutta kasuaalimmat pelailijat tämä puuhastelu kyllä karkottaa pois. Uratilaa pelatessa alkoi aika nopeasti kyllästyttää se, kuinka ajojen välissä saa jatkuvasti ostella uusia jarrupaloja ynnä muuta.


Ajojen aikana tärkeänä elementtinä on Motorbike Status Check (MSC) -järjestelmä, josta voi reaaliajassa tarkistaa pyöränsä osien kuntoa ja sen perusteella suunnitella varikkopysähdyksiään. Järjestelmä on hyvin laaja, näyttäen muun muassa renkaiden paineet sekä kulumat, jarrulevyjen lämpötilat ja jousitusten kunnon.

Osien vaihtamisen ohessa, niin tallissa kun varikollakin, pitää suorittaa reaktiohaasteita, jotka ovat todella lattea lisäys peliin. Plussaa kuitenkin siitä, että osien ja komponenttien selailussa sekä tuunailussa infotekstit kertovat pelaajalle varsin hyvin, mihin mikäkin muutos vaikuttaa.



Testasin peliä Playstation 5:llä, jolla pelikokemuksen voisi kuvitella olevan parhaasta päästä, mutta ei se kyllä virheetön ollut. Dualsense-ohjaimen haptiikkaa ja muita ominaisuuksia käytetään melko mukavasti, mutta edes uuden sukupolven konsolilla ei pelin kuvanpäivitys pysy tasaisessa 60:ssä. Graafisesta huikeasta laadukkuudesta ei myöskään ole teknisissä ongelmissa ole kyse, sillä grafiikat ovat korkeintaan hyvää edellisen sukupolven tasoa. Pyörät, kuljettajat, valaistukset ja asfaltin tekstuurit ovat ihan hyvää luokkaa, mutta kaikki taustat sekä maisemat puineen ovat varsin keskinkertaista laatua. Kaarteissa esiintyy harmittavan paljon näytön repeilyä ja kuvanpäivitys dippaa usein juuri kriittisimmillä hetkillä, eli tiukoissa kaarteissa, sadekelillä tai kun kuvassa on useita pyöriä kerralla.


Äänipuolella RiMS Racing on keskinkertaista moottoriurheilupelin äänimaailmaa: pyörien äänet ovat suhteellisen realistiset, mutta hieman korkeammat, kuin mitä niiden tarvitsisi olla. Pelin ääniraita on erittäin geneerinen, mutta sopii taustalle. Käyttöliittymä tarjoaa melko perinteistä ilmettä genreensä nähden, toimien kuitenkin melko sulavasti, paitsi että pyörän statusta tarkastaessa on hieman hankalaa navigoida osien välillä. Valokuvatilakin pelistä löytyy, mikä oli mukava lisäys.



Peli ei loista sisällön runsaudella uratilan varikkopuuhastelun ulkopuolella. Pyöriä löytyy koko pelistä yhteensä kahdeksan kappaletta (vaikkakin hienosti mallinnettuja ne ovat) ja ratojakin on vain 14 lokaatiosta. Kohtalaista variaatiota radoissa kuitenkin on ja mukana on myös muutama maantierata, joista itse pidin enemmän kuin kilparadoista. Uratilan ulkopuolella voi pelata yksittäisiä kisoja, mutta näissä on harmittavan vähän valinnanvaraa tai säädettävää. Moninpelikin löytyy, mutta serverit ammottavat tyhjyyttään.


Tämä kyseinen motskaripeli julkaistiin PC:n lisäksi Sonyn ja Microsoftin kahden viimeisimmän sukupolven konsoleille sekä Nintendo Switchille. Switchin versio näyttää nopean YouTube-tutkimuksen perusteella olevan melko pahassa kunnossa. Muiden laitteiden haltijoille suositukset ovat yksinkertaiset - jos olet erittäin kiinnostunut moottoripyöristä tai kaipaat realistisia moottoriurheilupelejä niin laita peli harkintaan, muussa tapauksessa olet varmaan tätä arvostelua lukiessa jo ymmärtänyt, ettei peli ole ainakaan täyden hintansa (50 euroa) arvoinen ilman syvää kiinnostusta aiheeseen.