Miitopia on tullut takaisin! Alun perin Nintendon 3DS -käsikonsolille julkaistu peli on saanut täyden HD-käsittelyn ja uuden asettelun kahdelta ruudulta yhdelle siirtymisen myötä. Itse luotavien Mii-hahmojen ympärille keskittyvä, pöhköä huumoria ja raskaalla kädellä yksinkertaistettua RPG-genreä edustava seikkailu sisältää pelattavaa tarinaa 30-60 tunnin verran pelitavasta riippuen.



Pelin vitsikkyys nojaa pitkälti siihen, että kaikkien juonen eri näytöksissä esiintyvien hahmojen nimet ja kasvot voi muokata mieleisekseen, jos oletuslärvit eivät kiinnosta. Peliin voi poimia hahmoja saman Switch-konsolin profiileista, tehdä alusta alkaen itse, valita 3DS-version pelaajien suosikkien joukosta tai ladata verkon yli muiden pelaajien itse tarjoamiaan luomuksia. Tämä tarkoittaa sitä, että omaan tiimiinsä voi vaikkapa kerätä perheenjäseniään, antaa pahiksille koomiset naamat ja rakennella tai ladata mukaan joitakin epävirallisia versioita tunnetuista, tiukasti lisensoiduista hahmoista. Uusi Miitopia on saanut lisäksi hahmoeditoriin uutta syvyyttä lisämuokkaustilan avulla. Peruukit, tarrat ja kasvomaalaukset mahdollistavat paljon tarkemman hahmonluonnin päästäen pelaajien luovuuden valloilleen. Lisäksi hahmoille määritellään dominoiva luonteenpiirre, joka vaikuttaa tämän toimintaan.


Pelaaja lähtee matkaan kirkasotsaisena seikkailijana. Kuinka ollakaan, jo ensimmäiseen kylään saavuttuaan ilmaantuu vihollinen: maailmassa asustelevien hahmojen naamoja varastava pentele, Dark Lord. Naamat on palautettava omistajilleen, mutta ne ovat päätyneet erilaisille hirviöille ympäri maailmaa. On siis lähdettävä kiertelemään ja tappelemaan, jotta varkauden kohteeksi joutuneet kansalaiset pääsevät painajaismaisesta piinastaan ja samalla vapauttamaan viattomia sivullisia samasta tuskasta. Kuoppaisen matkan siunaa jumalhahmo, joka selostaa kulkua ja tapahtumia pelin edetessä.


Sankari saa mukaansa yksi kerrallaan muita hahmoja, joiden kanssa tämä muodostaa ryhmän. Niin pelaajan omalle hahmolle kuin muullekin ryhmälle valitaan ammatit kuudesta eri vaihtoehdosta, joita ovat soturi, maagi, pappi, varas, poptähti ja kokki. Myöhemmin pelissä esitellään myös uusia ammatteja, kuten kissa, piru, tankki ja prinsessa. Kuten arvata saattaa, ammattijärjestelmä ei ole kovin vakavasti otettava, eikä tunnu vaikuttavan erityisesti taistelujen lopputulokseen.



Maailma koostuu klassiseen RPG-tyyliin erilaisista alueista, kuten esimerkiksi vehreä metsä, hiekka-aavikko sekä jäätikkö, joissa kohdataan hupsun näköisiä vihollisia ja vihollispomoja. Reiteillä edetään valitsemalla suunta ja katsellen animaatiota, jossa sankarien ryhmä jolkottelee maiseman halki. Välillä kulku pysähtyy aarteen etsintään, leiriytymisiin tai taisteluihin, joissa hahmot ottavat yhteen vihollisten kanssa perinteisessä taisteluruudussa. Taistelu on vuoropohjaista niin, että pelaajan seuralaiset toimivat automaattisesti. Pelaaja voi kuitenkin halutessaan asettaa omankin hahmonsa automaatille, jos valintojen tekeminen ei huvita. Taktikoimaan ei siis juuri edes pääse, mutta animaatioineen ja kaikkineen taistelu on henkisesti tyydyttävää seurattavaa. Taisteluista ja välillä aarteenetsinnästäkin kuitataan sievoinen satsi rahaa törsäiltäväksi.


Hahmoilla on kuhunkin ammattiin perustuvat perushyökkäys, taikuuspisteitä kuluttavia erityishyökkäyksiä sekä valikoima yhteisiä hyökkäyksiä, joita saadaan käyttöön nostamalla hahmojen välisiä ystävyystasoja. Jokainen hahmo siis paitsi kerryttää omaa tasoaan menestymällä taisteluissa, myös ystävyydet paranevat ja tarjoavat niin ikään automaattisesti etuja parannusloitsujen, yhdistelmähyökkäysten ja muiden toimintojen muodossa. Ensimmäisten pelituntien aikana pelaaja saa porukan jatkoksi myös hevosen, jonka kanssa ystävystymällä sankaritiimi saa käyttöönsä uusia hyökkäyksiä.

Terveyttä ja taikuuspisteitä voi palautella taistelun aikana terveys- ja taikuusströsseleillä, jotka uudelleentäydentyvät automaattisesti majataloissa. Strösseleitä ei tarvita kovin usein jos tiimillä on hyvät välit esimerkiksi muita parantaviin pappiin ja kokkiin, mutta toisinaan niistä on hyötyäkin.



Polut päättyvät majataloihin. Majataloissa seikkailijat paitsi lepäävät ja elpyvät, ovat myös manageroitavissa. Hahmot syövät maailmalta löytämiään eväitä (esim. menninkäiskinkkua, vauvanruokaa ja sammakkomehua) parannellen ominaisuuksiaan sekä puuhailevat ja retkeilevät keskenään, mistä taas ystävyystasot saavat puhtia. Pikku-ukkelit esittävät toiveita haluamistaan uusista aseista ja varusteista, johon niille voi valita antaa rahaa. Tällöin hahmo ostaa jotakin itselleen sopivaa ja edellistä parempaa automaattisesti, paitsi jos tämä hairahtuukin matkallaan ostamaan jotakin hölmöä kuten banaaneja, mikä on silloin tällöin mahdollista. Vaatetus- ja varustelusysteemi on niin helppo ja yksinkertainen kuin olla vain voi, sillä toiveisiin vastaamalla hahmot saa pidettyä ajankohtaisissa kamoissa. Vaatetuksen väriä voi muuttaa valmiista vaihtoehdoista ja uudet ominaisuudet voi siirtää entiseen ilmeeseen, jos jotain hauskaa on sattunut löytämään. Sen lisäksi pelissä voi avata 26 erilaista kosmeettista asua skannaamalla Amiibo-hahmoja.


Majataloissa voi käyttää seikkailuista saatuja lipukkeita kivi-paperi-sakset-peliin rahavoitoista tai onnenpyörään, jossa voi voittaa vaikkapa uusia aseita. Välillä pelaajalle annetaan seurailtavaksi myös ylimääräisiä välianimaatioita hahmojen välisistä suhteista, kuten ystävyyden kunniaksi annetuista lahjoista tai mustasukkaisuuskohtauksista, jotka voivat vaikuttaa myös muutamien seuraavien taistelujen aikana siihen, kuinka Miit toimivat keskenään.



Kokonaisuudessa itse pelillisyys on kevyttä ja tärkeämmässä osassa on se, että seikkailun kokee omakseen. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa mainitun automaattitaistelun lisäksi sitä, ettei tarjolle tulevilla valinnoilla ole suurta merkitystä. Jos taistelun häviää, seikkailijaporukka vain palautuu sen polun alkuun jossa hävisi ja uudelleen pääsee yrittämään tavallisesti aika nopeasti. Kaikenlaista pöhköilyä on ripoteltu sekaan niin animaatioihin, ilmeisiin, juonenkäänteisiin kuin hahmojen väliseen dialogiinkin, mihin nojataan vähän liiaksi, sillä se ei aivan riitä kannattelemaan kaikkea muuta. Juonen kehitys ja tapahtumat ovat niin RPG-tyypillisen tavanomaisen tuntuiset, ettei varsinainen pelisisältö jaksa pitää mielenkiintoa yllä pitkään.


Jos Mii-hahmoista irti revittävä hupi on mieleen, Miitopia voi olla hyvä hankinta. Tiukkaa RPG-suoritusta Miitopiasta ei saa millään, mutta vaikkapa nuorempien perheenjäsenten ensimmäiseksi kosketuspinnaksi genreen se voisi sopia oikein hyvin. Välillä B-näppäin pohjassa melkeinpä itse itseään pelaavan pelin seuraaminen vähän tylsistyttää, etenkin, kun syvyydeltään se ei ole niitä aikamme suurimpia pelitarinoita. Miitopia onnistuu kuitenkin viihdyttämään hölmön hyväntahtoisella “ystävyyden mahtivoima”-seikkailulla, joka on rakkaudella laadittu Switchillä pelattavaksi. HD-versiona peli näyttää raikkaalta, vaikka se onkin sisällöltään lähes täysin sama kuin aikoinaan 3DS-konsolin ruuduilla.