Nimihirviö Sniper Ghost Warrior Contracts 2 ei ole CI Gamesin uuden sniputtelupelin ainoa hirvitys: kuvitteellinen Kuamarin pikkuvaltio uhkaa hyökätä naapurusmaihin, joten hirviömäinen diktaattori Bibi Rashida täytyy päästää päiviltä. Homman voi hoitaa vain yksi mies: kaasumaskin taakse verhoutunut, mystinen tarkka-ampuja Raven.



CI Gamesin Sniper: Ghost Warrior -pelisarja on aikamoinen sillisalaatti. Useampia päähenkilöitä, universumeita ja pelimekaniikkoja kokeillut sarja on hakenut jatkuvasti uutta muotoa, eikä pelien osumatarkkuus ole ollut sankareidensa tasolla. PC:n lisäksi Sonyn ja Microsoftin konsoleille julkaistu Contracts 2 jatkaa jotakuinkin suoraan aiemman Contractsin hengessä: tiedossa on läjäpäin hiiviskelyä, tukikohtien tähyilyä ja kasvottomien sotilaiden ampumista... no, kasvottomiksi. Contracts 2:ssa kiväärinluodit räjäyttävät näet vähintään puolet naamasta, elleivät kerralla koko kalloa. Uudistuksia toki löytyy, kun uusi osa on kyseessä: tällä kertaa tarkka-ampuja saa lyödä tuliluikkuunsa astetta järeämmän kiikarin, sillä perinteisten tehtävien ohella Contracts 2:ssa on myös nk. “long shot contractseja”. Pitkän kantaman tehtävissä luotipesän ja luodin päämäärän välille kertyy jopa kilometrin verran välimatkaa, joten nyt voidaan puhua jo kunnon tarkka-ampumisesta.


Ammuskelulle on turha lähteä hakemaan sen suurempaa oikeutusta. Minuutin mittainen alkuvideo kertoo, että Lähi-idässä sijaitsevan Kuamarin diktaattorilla on valtausaikeita, jotka uhkaavat horjuttaa öljymarkkinoita. Ruotsalaisen anarkokommunistihakkerin rahoittamalta diktaattorilta pitäisi viedä tulonlähteiden lisäksi ylin sotilasjohto, ennen kuin kiikariin otetaan itse pääjehu. Meininki on kuin suoraan 15 vuoden takaisista yrmynharmaista militääriräiskinnöistä, joiden teknotrillerivivahteet apinoivat surkeasti Tom Clancya.


Erityisesti tapposopparin allekirjoittanut Raven on sellainen karisman musta aukko, etten muista milloin olisin törmännyt yhtä sieluttomaan sankariin. Anelevia vartijoita surutta tappava palkkasotilas vedonnee ainoastaan internetin pimeillä kujilla hengaaviin teineihin, joiden mielestä nihilistiset letkautukset kuulostavat älden päheiltä. Pahvisia sotapelisankareita löytyy jokaisesta Call of Battlefieldista, mutta harvoin sitä sentään haluaa kaiuttimiaan mykistää. Kaikki tämä on toki toissijaista: tarina etenee pääosin radiopuheluissa, jotka kuuluvat toiminnan taustalla, mutta samanaikaisesti se myös vahvistaa sitä miten pahasti käsikirjoitus on pielessä. Jos tarinaa on näin vähän ja se vieläpä tapahtuu taustalla, miten surkeaa sen täytyykään olla ärsyttääkseen näin paljon? Mystisen järjestön palkkaama assassiini muistuttaa rakennuspalikoiltaan paljon IO Interactiven Hitmania, mutta ilman karismaa.



Aiemmin mainittu Hitman on muutenkin hyvä vertailukohde, sillä erityisesti uudet long shot contractsit ovat kuin suoraan Hitmanista repäistyjä. Perinteiset classic contracts -alueet jakautuvat muutaman kilometrin kokoisiin, avoimiin karttoihin, joista löytyy viitisen eri tehtävää: alueen tappotyöt, sabotointikeikat ja asiakirjojen ryöstöt voi suorittaa vapaaehtoisessa järjestyksessä. Contracts 2:n viidestä alueesta kaksi vastaa perinteistä tyyliä, mutta loput kolme esittelevät uutta, pidemmän kantaman toimintaa. Näissä Raven kulkee rajatumman kartan sisällä ennaltamäärätyille sniputuspisteille, ja kiikaroi sieltä kilometrin päähän. Päätehtävien lisäksi alueilta löytyy myös vapaavalintaisia palkkamurhia.


Pitkän kantaman tehtävät ovat pitkällä kantamalla pelin parasta antia. Kallionjyrkänteellä maatessaan pelaajan täytyy ensin kiikaroida ja merkata alueen kiintopisteet sekä vartijat, ja pohtia sitten paras tapa kohteen hiljentämiseen. Asekauppiaiden ja sotalordien kaltaiset tuhmeliinit liikkuvat ennalta määrättyjä reittejään, joiden varrelta löytyy yhtä sun toista sorkittavaa. Vartijan saa pois asemastaan sabotoimalla (lue: ampumalla) sähkölaatikon, tai esimerkiksi vierittämällä (lue: ampumalla) öljytynnyreitä alamäkeen. Tai sitten voi lasauttaa vinssiin, ja tiputtaa jättikokoisen kontin suoraan kohteen päälle. Jos kohde sattuu olemaan sisätiloissa katsomassa televisiota, ehkä TV-antennin kosauttaminen saa hänet liikkeelle? Meininki on hyvin samankaltaista kuin Hitmaneissa, joissa mielikuvitukselliset tapot ja vapaavalintaiset etenemistavat tarjoavat pelaajalle täydellisen leikkikentän. Hitmania mukaillen pelistä löytyy myös useita salamurhiin liittyviä haasteita.


Ja kun kerran tarkka-ampujia leikitään, on tärkeää että itse tarkka-ampuminen on hauskaa. Onneksi Contracts 2:n näennäisrealistinen tyyli toimii käsittämättömän hyvin: pelaajan täytyy tarkistaa ensin kiikareilla etäisyys kohteeseen, jonka jälkeen säädetään sihti kohdilleen, ja otetaan vielä lopuksi tuuli huomioon. Laskukaavoja ei sentään tarvitse alkaa väkertelemään paperille, sillä kaikki tarvittava tieto löytyy kiväärin kiikarista, näppärillä viivoilla ilmaistuna. Hektisinä hetkinä kiireessä asetetut etäisyydet ja millintarkka hionta saa hiirikäden hikoilemaan, ja muutaman kerran irvistelin ja kärvistelin ahdistuksesta, parhaalla mahdollisella tavalla. Tarjolla on toki luodin lentoradan paljastava helpotuspiste, jos jännitys saa sydämen pamppailemaan liiaksi. Arcademaisempikin ammuskelu toimii omalla tavallaan: jännitys katoaa, mutta haaste syntyy tällöin mahdollisimman erikoisten ja vaikeiden tappojen keksimisessä.



Harmillisesti on kuitenkin todettava, että sniputtelun ympäriltä löytyvä peli on lattean tasapaksu. Avoimehkot ympäristöt ja räiskintämekaniikat ovat tuhanteen kertaan nähtyjä: ensin etsitään ja merkataan lähistön vartijat, jonka jälkeen hiivitään vihollisesta toiseen, klikaten selän takana pikatapponappia. Puukkohippaan kyllästynyt voi nakutella vartijat esimerkiksi hiljennetyllä pistoolilla tai jousipyssyllä. Jos kuitenkin mokaa ja hälytyskellot soivat, Teräsmiehen aisteilla varustetut viholliset alkavat räimiä sarjatulta jopa kilometrin päästä. Paljastuessa ainoa järkevä vaihtoehto onkin paeta paikalta, sillä lukuisista panssareista huolimatta Raven ottaa osumaa yhtä hyvin kuin jääkiekkokaukaloon eksynyt eläkeläinen.


Toiminta ei ole suoranaisesti hirveää, mutta todella unohdettavaa. Tyyli on tuttua esimerkiksi viimeisimmistä Far Cry -peleistä, mutta Contracts 2:sta puuttuu luonteva liikkuminen ja monipuoliset tavat toimia. Räiskiminen aiheuttaa oitis täyshälytyksen, eivätkä hiljennetyt aseet juuri eroa toisistaan. Ravenin eri hilavitkuttimet parantavat edes hieman tilannetta. Muun muassa automaattinen tarkkuuskivääriturretti, muokattavat miinat ja myrkkynuolia ampuvat dronet laajentavat teoriassa etenemistapoja, mutta 99% ajasta helpointa on vain osoittaa vihollista hiljennetyllä pistoolilla tai kiikarikiväärillä, ja painaa liipaisinta. Perinteisissä kentissä sniputtelukaan ei tapahdu järin suurilta etäisyyksiltä, jolloin pelaaminen tuntuu enemmänkin ninjailulta kuin tarkka-ampujan leikkimiseltä. Omanlaisensa lässähdys on pelin pääpahiksen kohtaaminen, joka tapahtuu pistoolietäisyydellä, vaikka pelin nimi on Sniper.

Tapoilla kikkailusta, onnistuneesta hiivinnästä ja muista tavoitteista palkitaan kykypisteillä ja rahalla, joilla voi ostaa uusia varusteita sekä kykyjä. Kyvyt ovat tasoa “juokse hiljaa” tai “paranna lääkelaukulla enemmän”, eikä aseissakaan kovin suuria eroja ole. Yksi pistooli ampuu nopeammin, toisen ammukset lässähtävät kovempaa. Mutta pääsee sitä sentään torille hurraamaan: Sniper Ghost Warrior Contracts 2:ssa on näet suomalaisen Sakon kivääri, joskin lisenssisyistä “Riihimäeksi” nimettynä! Nimi juontunee Sakon tehtaan sijainnista. Kykypuiden ja arsenaalin availu viehättää silti aikansa, mutta palkinnot ovat harvoin niin merkityksellisiä että niitä jaksaisi erikseen grindata.


Lopputuloksena on tarkka-ampujasta kertova peli, jonka tarkka-ampuminen on todella onnistunutta ja hauskaa… mutta myös yllättävän harvinaista. Jotkin arvostelut ovat lytänneet pelin kunnolla, ja puskaradiossakin fanit ovat olleet turhautuneita vähäisiin uudistuksiin. Itseäni lopputulos ei harmittanut niin paljoa, sillä sivuutin sniputtelun ulkopuolisen sisällön parhaani mukaan; tästä huolimatta (tai nimenomaan siitä johtuen) on selvää, että jotakin kokonaisuudessa on vialla. CI Games on tuonut tarkka-ampumisen loistavasti esille long shot contracteissa, mutta on vaikeaa keksiä syytä, miksei hullunkuristen salamurhien himottaessa vain asentaisi uudelleen Hitmania. Tarkka-ampumista ympäröivä toiminta on yksinkertaisesti liian latteaa. Nykytilanteessa jokaisen salamurhan päätteeksi huokaisee – joskaan ei helpotuksesta vaan harmituksesta, sillä sniputtelun jälkeen on taas hipsittävä puoli tuntia ankeissa tukikohdissa ja vuoristosolissa. Jos tavanomainen lähietäisyyden toiminta ei haittaa, Contracts 2 on mukava kokoelma kohtauksia, joissa pahvinen sankari ampuu liikkuvia pahvitauluja.