Tämä arvostelu alkaa hieman erikoisesti lyhyellä historian oppitunnilla. Vuosia sitten Shin Megami Tensei: Nocturne oli ensimmäinen askeleeni pelisarjan maailmaan. Shin Megami Tensei -fanitukseni jäi yhteen osaan, mutta ihastuin sittemmin kyllä suunnattomasti yhteen sen lukuisista sivuosista, Persona-sarjaan.


Vaikka Persona-pelit ovatkin sittemmin suunnanneet omille poluilleen, niillä on yhä selvät ja näkyvät yhteytensä emopeleihin. Kun Persona-peleillä nykyään riittää faneja vaikka muille jakaa, kenties nämäkin fanit olisivat kiinnostuneita Shin Megami Tensei: Nocturnen HD-remasteroinnista, jos sellainen vain olisi olemassa.

Ja hei, tässähän se on!



Shin Megami Tensei: Nocturne oli aikanaan PlayStation 2:n arvostetuimpia roolipelejä, enkä ole sinänsä yllättynyt. Pelin tarina ja maailma ovat sellaista kamaa, ettei sen veroista ihan joka päivä JRPG:issä nähdä.


Tapahtumat sijoittuvat Tokioon, joka on taas kerran joutunut ikävään liemeen. Oudot kultistit päättävät pyyhkäistä vanhan ja korruptoituneen maailman puhtaaksi ja aloittaa uudelleen alusta. Uusi alku tarkoittaa tässä tapauksessa Tokion kaupunkia, joka kääritään valtavan kuplan sisäpinnalle omaksi pieneksi pallomaailmakseen. Tokion asukkaat eivät ehdi uudesta maailmasta kauaa nauttia, sillä valtava demoniarmeija popsii heidät saman tien suihinsa jättäen jälkeensä vain raunioita ja kummituksia.

Pelin keskipisteessä on nuori lukiolainen, joka sattui olemaan ennen maailmanloppua oikeassa paikassa, sillä mystinen nainen päätti säästää hänen henkensä. Hetkeä myöhemmin outo nuori poika ja tämän hautajaishuntuun pukeutunut vanha saattaja muuttavat lukiolaisen puolidemoniksi, taputtavat olalle ja toivottavat onnea uudessa maailmassa.


Tästä alkaa pitkä seikkailu kohti epämääräisiä tarkoitusperiä. Onko pelaaja pelastamassa mennyttä maailmaa ja tuhoamassa kultisteja, nousemassa uuden maailman herraksi vai jotain aivan muuta? Siinä sivussa Shin Megami Tensei sisältää paljon yllättävän syvällisiä keskusteluja ihmisyyden luonteesta ja muista suurista filosofisista kysymyksistä. Toisaalta ehkä tämän ei pitäisi olla enää yllättävää, koska esimerkiksi Persona-pelit on rakennettu niin ikään todella syvällisten filosofisten pohdintojen ympärille. Ei todellakaan mitään JRPG-pelien peruskamaa.

Vaikka tarinaa kerrotaankin hyvin perinteisillä tavoilla, se oli aikanaan Shin Megami Tensei: Nocturnen parasta sisältöä ja toimii edelleen mainiosti. Se onkin paras syy pelata koko peliä, mutta tarjolla on toki myös runsaasti retrohenkistä JRPG-menoa.



Shin Megami Tensein ja Personan yhtäläisyydet eivät ole vain filosofisten teemojen pohdintaa, vaan peleillä on myös paljon pelillisiä yhtymäkohtia. Mutta myös merkittäviä eroja.


Nocturne on pohjimmiltaan hyvin perinteinen JRPG, jossa pelaaja seikkailee milloin missäkin luolastoissa, joskin nämä luolastot ovat nyt vaikkapa sairaaloita tai puistoja korruptoituneessa Tokiossa. Luolastoissa ratkotaan hyvin yksinkertaisia puzzleja, sekä tietenkin myös taistellaan runsaasti.

Shin Megami Tensein taistelusysteemi on koko pelin selkäranka ja tuntuu Persona-fanista heti varmasti tutun oloiselta. Ideana on edelleen hyödyntää vihollisten heikkouksia, sillä jos onnistuu iskemään vaikka jäämagialle heikkoa vihollista jääloitsulla, tämä ottaa ylimääräistä vahinkoa ja pelaajan ryhmä saa lisäksi ylimääräisen ilmaisen vuoron. Sama toimii toki myös toiseen suuntaan, sillä jos viholliset löytävät pelaajan ryhmän heikkoudet – ja näin tapahtuu usein – edessä on ikäviä hetkiä.

Luolastoissa ei tarvitse seikkailla yksin, sillä vihollisia voi yrittää myös suostutella puolelleen. Kun on onnistunut poistamaan pelistä kaikki paitsi yhden vihollisen, voi aloittaa tämän kanssa neuvottelut, joissa demoni voi kysyä pelaajalta filosofisia kysymyksiä, vaatia rahaa tai esineitä, tai yksinkertaisesti näyttää keskaria ja iskeä diplomaattia turpaan. Neuvottelut ja niiden hallinta ovat avainroolissa, koska rekrytoitavat demonit muodostavat pelaajan ryhmän ja taistelusysteemin periaatteet huomioiden reserveissä olisi syytä olla jos jonkinlaista tallaajaa, jotta pomotaistelut muuttuvat mahdottomista hallittaviksi.


Kun demonit on rekrytoitu, niitä voi myös tuunailla yhdistelemällä eri demoneista aivan uudenlaisia apulaisia. Tässä kohtaa on myös yksi merkittävä parannus alkuperäiseen versioon, sillä yhdistelmädemoneiden perimät kyvyt eivät ole enää pelkkää sattuman seurausta, vaan pelaaja saa itse valita, mitä kykyjä haluaa välittää yhdistettäviltä demoneilta eteenpäin. Todella iso parannus!

Myös pelitilanteen tallentamista on järkeistetty, sillä alkuperäisessä pelissä tallentaminen onnistui vain harvakseltaan löytyvien tallennuspisteiden luota. Nyt pelinsä voi tallentaa miltei koska tahansa, mikä on varsinkin Switch-pelureille varmasti todella tervetullut juttu.



Pelillisistä uudistuksista huolimatta Shin Megami Tensei: Nocturne HD jättää uusintaversiona toivomisen varaa. Peli toki pyörii nyt moderneilla resoluutioilla, kuvasuhde on kasvatettu 16:9:ään ja Sega on jopa teettänyt uuden lokalisaation, joka on siinä sivussa ääninäytelty uudelleen paljon alkuperäistä paremmalla tuloksella. Tästä kaikesta peukkua.


Samaan aikaan paketissa on myös todella outoja puutteita ja aukkoja. Kaikki esirenderöidyt välianimaatiot pyörivät yhä 4:3-kuvasuhteella ja hyvin matalalla resoluutiolla, joten ne näyttävät 4K-television ruudulla melkoiselta pikselipuurolta. Kaikki musiikit ja ääniefektit ovat todella suttuisia, kuin peliä kuuntelisi joltain vanhalta ja kuluneelta C-kasetilta. En usko, että tämä on mikään tarkoituksenmukainen retro-efekti, vaan kenties kehitystiimillä ei ollut käytössään todella laadukkaita ja puhtaita versioita musiikista, joten nyt sitten mennään joillain PlayStation-versiota varten runsaasti kompressoiduilla versioilla.

Suurin ongelma on kuitenkin se, että peli pyörii aivan järkyttävän huonosti. Kaikki versiot on lukittu maksimissaan 30 FPS:n nopeuteen, mikä on PC- tai PlayStation-version pelaajille suoranainen keskarin ojennus. Tuntuu myös siltä, että Switch-versio ei edes telakkaan asennettuna pysy lähelläkään tätä nopeutta, tai sitten pelin animaatiot pyörivät jollain todella matalalla nopeudella, koska peli näyttää suorastaan järkyttävän takkuiselta. Loitsuefektit saavat pelimoottorin yskimään ja kakomaan kunnolla ja rehellisesti sanoen tökkivän ja oudon nykivän pelin pelaamisesta alkoi tulla pientä matkapahoinvointia muistuttavaa pään huimaamista parin tunnin jälkeen. Ei todellakaan näin.

Ja mitä olisikaan moderni uusintaversio ilman tarpeetonta rahastusta? Nocturnesta julkaistiin aikanaan useita remixattuja versioita, joista osa ilmestyi vain länsimaissa ja osa vain Japanissa. HD-versio pohjautuu aikanaan vain Japanissa julkaistuun Chronicle Edition -versioon, jossa oli uutena pelihahmona Devil Summoner -pelistä tuttu Raidou. Me länsimaiset pelurit taas saimme aikanaan version, jossa vaihtoehtoisena pelihahmona oli Devil May Cry -päähenkilö Dante.


Nocturne HD sisältää Raidoun pelattavana hahmona, mutta todella hämmentävästi Dantella pelaaminen on lukittu 9,99 euron hintaisen lisäsisällön – tai pelin kalliimman Deluxe Editionin – taakse. Miksi ihmeessä, Sega?

Tällaiset ongelmat jättävät väistämättä suuhun pahan maun, mikä on valtava harmi, sillä kokonaisuutena Shin Megami Tensei: Nocturne on yhä sangen kuranttia kamaa. Toki se on pelisuunnittelultaan edelleen miltei 20 vuotta vanhaa kamaa ja JRPG:t ovat genrenä kehittyneet melkoisesti sittemmin, joten monet pelin suunnitteluratkaisut tuntuvat nykyään suorastaan antiikkisilta. Mutta tarina on edelleen ehdottomasti kokemisen arvoinen ja pelattavuuskin toimii enimmäkseen riittävän hyvin. Joten miksi ihmeessä jättää peliin tällaisia outoja ongelmia ja puutteita?