Ratchet & Clank: Rift Apartin julkaisu (11.6.) on varsin odotettu tapaus. Yhtä kesän toivotuinta peliä odottavat niin ne pelisarjan fanit, jotka ovat vuosia kaivanneet uutta Ratchet-peliä sekä myös ne onnekkaat, jotka ovat jo PlayStation 5:nsa saaneet hankittua ja kaipaavat täysin sille kehitettyä uutta pelattavaa.

Edellinen pelisarjan julkaisu oli uusintaversio alkuperäisestä ensimmäisestä R&C-pelistä ja se julkaistiin samaan aikaan kyseisestä pelistä tehdyn elokuvan kanssa vuonna 2016. Uusiointi tarjosi erinomaista pelattavaa, mutta kärsi omasta mielestäni aavistuksen ylivuotavasta itseironiasta sekä varsinkin jälkikäteen katsoen hieman hitaasta pelituntumasta.


Edellinen pelisarjan varsinainen uusi osa saapui vuonna 2013, kun Ratchet & Clank Into The Nexus julkaistiin Playstation 3:lle. PS4-sukupolvi jäi siis ilman täysin uutta Ratchet-seikkailua, vaikka vuosina 2002–2013 pelisarjassa nähtiin uusi osa lähes joka vuosi. Odotus on nyt palkittu, kun upea, näyttävä, viihdyttävä ja loistava Ratchet & Clank: Rift Apart ilmestyy Playstation 5:lle ja tarjoaa tuttua pelattavaa modernilla otteella.



Jos edellisen kerran Ratchetilla pelatessa ohjaus tuntuikin vielä aavistuksen hitaalta ja kankealta, niin se on enää kaukainen muisto. Rift Apartia parhaiten kuvaava yksittäinen sana on nimittäin ehdottomasti nopeus. Sulavasti ohjautuvat pelihahmot liikkuvat taistelun tiimellyksessä hurjalla vauhdilla, viholliset pitävät tempon vilkkaana ja pelin latausajat ovat häikäisevän nopeat.


Sonyn omistaman Insomniac Games -pelistudion ensimmäisenä vain Playstation 5:lle suunnittelemana pelinä on selvääkin, että Rift Apart on suunniteltu käyttämään kaikkia herkkuja Sonyn uudesta pelikonsolista. SSD:n tuoman latausnopeuden lisäksi merkittäviä ominaisuuksia konsolissa ovat DualSense-ohjain uusine kykyineen, 3D-audio ja reaaliaikainen säteenseuranta sekä yleinen graafinen suorituskyky. Kaikki nämä ovat Rift Apartissa hienosti mukana.



Uutuuskonsolin pidetyimpiä seikkoja on ollut DualSense-ohjain ja merkittävästi parantuneet haptiset tuntopalautteet sekä adaptiiviset takaliipaisimet. Odotin innolla millaiselle uudelle tasolle ohjain vie R&C-kokemuksen ja odotukseni palkittiin.


Ratchet-pelien klassikko on aina ollut hajoavista vihollisista ja laatikoista irtoavat pultit, jotka pelihahmo kerää magneetin lailla ja nyt pelaaja pystyy tuntemaan käsissään jokaisen kerätyn pultin, kun DualSense värisee ja tärisee käsissä. Adaptiiviset takaliipaisimet ja haptiikat nostavat R&C:n laajan asevalikoiman fiiliksen uudelle tasolle. Jokainen ase kirjaimellisesti tuntuu erilaiselta ja suuri osa aseista suorittaa eri toiminnon takaliipaisimen painuessa kokonaan tai puoliksi pohjaan. Ohjaimen hienot lisätuntemukset tuovat myös mielekästä immersiota välivideoihin.

Asearsenaalista löytyy tuttuja klassikoita sekä mielenkiintoisia uutuuksia. Erilaisten pyssyjen, pommien, apulaisbottien ja muiden asiden valikoimasta en löydä muuta valitettavaa kuinajoittaisen runsauden pulan. Välillä sitä ei osannutpäättää mitä asetta käyttäisi, kun olisi halunnut käyttää niitä kaikkia. Suosikkiaseeni olivat kenttään heitettävät sadettimet, jotka muuttavat viholliset ylimääräistä vahinkoa ottaviksi pensaiksi. Monipuoliset aseet ja vempaimet ovat aina olleet R&C-pelien parasta antia, joten en halua niitä lähteä tämän enempää spoilaamaan.



Peli alkaa lombax-Ratchetin ja robotti-Clankin kunniaksi pidettävästä paraatista, jokajättimäiseksi yllätykseksi päättyy Tohtori Nefariouksen hyökkäykseen. Clank antaa Ratchetille lahjaksi dimensionaattorin, jolla hän voisi etsiä kadonneet lajitoverinsa, mutta Ratchet vaikuttaa hieman epävarmalta siitä, onko se jotain, mitä hän todella haluaa. Pitkäänei tätä tarvitsemiettiä, kun klassikkopahis Nefarious varastaa vekottimen ja pistää ulottuvuudet kunnolla sekaisin.


Siitä alkaa vauhdikas ja mielenkiintoinen seikkailu, joka vie tutut kaverukset usealle planeetalle, sekä useaan ulottuvuuteen. Tarinan matkalla tavataan tuttuja hahmoja, mutta myös uusia kavereita. Ennakkomateriaaleissa on nähty uusi päähahmo Rivet, joka on Ratchetin lajitoveri. Rivet on pelissä pelattava hahmo, joka toimii lähes identtisesti Ratchetin kanssa. Lombaxit jakavat asearsenaalin päivityksineen ja kahden hahmon systeemi tuokin enemmän syvyyttä tarinapuolelle kuin pelattavuuteen. Vallan avulias Rivet on miellyttävä hahmo, kuten myös eräs toinen uusi päähahmo, joka pelin aikana esitellään - mutta jätetään juonipaljastukset tähän!

Pelasin läpipeluuni englannin kielellä puhuttuna, mutta koko pelin pystyy pelaamaan myös suomenkielisellä ääninäyttelyllä. Kokeilin myös suomen kielellä pelaamista ja käännöstyö vaikutti korkealaatuiselta. Pidin hyvin paljon pelin kirjoitustyylistä sekä ääninäyttelystä ja sen tarina on mielestäni oikein hyvä, tosin ei mikään koko videopelialaa mullistava tai liian yllättävä missään vaiheessa. Sen sijaan pidin todella paljon nimenomaan hahmojen käsikirjoituksesta, kaikista pienistä keskusteluista ja heitoista, vitsin täyteisestä dialogista ja viittauksista populaarikulttuuriin. Ääninäyttely oli huippulaatuista, hahmoihin on saatu äänen kautta luonnetta ja persoonaa. Muun muassa Zurkon Jr:n ase-esittelyt saivat minut hekottelemaan lähes joka kerta.



Tarinan mukana tulevat tehtävät, haasteet, pulmat ja taistelut ovat erinomaista sisältöä, mutta pelistä löytyy paljon muutakin. Keräilijöille löytyy kultapultteja, vakoojabotteja ja uusia varusteita, seikkailijalle taas pieniä tasku-ulottuvuuksia tutkittavaksi. Taistelun ystävälle lisähaasteita löytyy taisteluareenalta, jossa pystyy mittelemään erilaisissa haasteissa.


Kentät ovat isompia kuin koskaan ja erityisesti muutama niistä tuo peliin jopa avoimen maailman vivahdetta. Kaikkiin planeettoihin pääsee palaamaan takaisin tehtävien jälkeen, monista niistä löytyy sivutehtäviä ja on myös mukavaa etsiä kentistä keräilykohteita sekä ihan vain pultteja laatikoista ja aseiden päivitykseen tarvittavaa harvitaniumia. Pelin läpäisyn jälkeen aukeaa myös uusi haastetila. Rift Apartin lopputekstit valuivat ruudulle noin 13 tunnin jälkeen.

Tarinan päätehtävät sisältävät tyypillisen taistelun ja tasohyppelyn lisäksi raiteilla grindausta, sukeltelua, lentelyä, pelisarjalle tuttuja Clankin älypulmia sekä uutuutena Glitch-nimisen robotin seikkailuja (tästä minipelistä löytyy parhaat Dualsense-haptiikat). Nämä kaikki olivat ihan miellyttävää ja hauskaa puuhastelua, mutta eivät kyllä itselläni yltäneet koukuttavuudessaan taisteluiden ja pomovastustajien tasolle. Ainoat ja harvinaiset turhautumiseni tässä pelissä koin tehtävissä, joissa lennetään Trudi-nimisellä otuksella, sillä lentämisen kontrollit ovat todella kankeat ja hankalat. Niiden tönkköys vielä entisestään korostuu, sillä muuten pelin kontrollit olivat mielestäni erinomaiset.

Lombaxeilla liikkuminen taistelun ja tasohyppelyn lomassa on todella hallittua, nopeaa ja miellyttävää. Vasenta tattia pohjaan painamalla lombax juoksee nopeammin, ympyrällä se tekee näyttävän väistöliikkeen, tuplahyppy onnistuu, seinäjuoksuja nähdään ja leijukengillä taittaa pidempiäkin matkoja hurjalla nopeudella. Uutuutena myös ulottuvuuksien repeämien välillä liikkuminen omnihanskan vaijeriaseen hihnalla tuo mielenkiintoista lisämaustetta ja taktisuutta taistelutilanteisiin.



Ratchet & Clank -pelejä on graafiselta ulkoasultaan jo pitkään verrattu Pixarin elokuviin, eikä vastaavilta ajatuksilta voinut välttyä Rift Apartia pelatessakaan. Värien loisto, lombaxien turkit, yksityiskohtaiset ja kiehtovatympäristöt, sulavat animaatiot sekä näyttävä toiminta vievät pelaajan piirroselokuvien kärkikastin tunnelmiin. Arvostelua varten pelasin pelin “tarkkuustilassa”, joka pyöri 30 kuvaa sekunnissa käyttäen kaikkia mahdollisia visuaalisia herkkuja, kuten reaaliaikaista säteenseurantaa. Julkaisussa pelistä tulee löytymään myös suorituskykytila, joka hieman riisuu visuaalisuutta sekä resoluutiota, mutta pyörittää peliä 60 kuvaa sekunnissa. Vuoden 2016 Ratchet & Clank sai tovi sitten oman 60 fps -päivityksensä, jonka pelaaminen osoitti, miten hyvin nopea kuvanpäivitys sopii tämänlaisille peleille ja tulen varmasti kokeilemaan myös sitä tapaa pelata Rift Apartia PS5:lla.


Raytracing-tekniikka näyttää pelissä upealta, tekstuurit ovat huippuluokkaa ja valaisu näyttävää. Mässyintä silmäkarkkia tuottavat tilanteet, jossa niin vastustajien, kun pelihahmonkin aseista lähtevät ilmaan näyttävät panokset lukuisine partikkeleineen, taustalla on toimintaa ja lukuisista valonsäteistä sekä partikkeleista huolimatta kuvataajuus pysyy tasaisena. Kun tähän kaikkeen yhdistää vielä HDR:ää tukevan television, silmien edessä vilisee todellinen uuden konsolisukupolven visuaalinen elämys.



Visuaaleja ei tarvitse ihmetellä vain taistelun tiimellyksessä vauhdilla vaihtuen, vaan pelistä löytyy myös erinomainen valokuvatila. Mielenkiintoisista valokuvatiloista viime vuosina tunnetuksi tullut Insomniac laittoi taas parastaan tällä saralla ja mukana on kuvan asettelun lisäksi paljon tuttuja säätöjä, kuten kirkkaudet, filtterit, poseeraukset, tarrat, kehykset ynnä muut. Mukana on myös Spider-Man: Miles Moralesissa ensimmäisen kerran nähty mahtava ominaisuus, jossa valokuvatilaan voi itse lisätä uusia valonlähteitä ja säätää niiden avulla kuvansa valaistuksen vielä näyttävämmäksi.


Äänimaailma ei paljoa kalpene visuaaleille. Räjähdykset, aseen äänet, vihollisten möykkä ja vikkelästä liikkumisesta tulevat tehosteäänet täyttävät äänikenttää komeasti. PS5:n 3D Audio -ominaisuus hoitaa homman kotiin ja varsinkin kuulokkeilla pelatessa on helppo kuulla mistä suunnasta mitkäkin äänet tulevat. Rift Apartin ääniraita on myös varsin toimiva. Ääniraidan sävellyksistä vastaa Mark Mothersbaugh, joka tunnetaan esimerkiksi Thor: Ragnarok -elokuvan erinomaisesta ääniraidasta sekä Devo-yhtyeestä.



Playstation Studios ja Insomniac Games ovat olleet jo jonkin aikaa matkalla oikeaan suuntaan sen suhteen mitä tulee pelien saavutettavuuteen ja siihen liittyviin asetuksiin, säätöihin ja helpotuksiin. Rift Apart jatkaa samalla linjalla ja pelin saavutettavuuteen on selkeästi panostettu. Mukana ovat jo standardisoituneet tekstitysten asetukset, mutta paljon myös asetuksia liittyen kontrolleihin, visuaalisiin apuihin ja lisäksi mukana on säätimet pelinopeudelle. On mahtavaa, että studio on halunnut panostaa siihen, että mahdollisimman moni pelaaja pystyy nauttimaan tästä kokemuksesta parhaansa mukaan.


Tällä hetkellä pelistä löytyy neljä vaikeustasoa, joista helpoin on lähinnä tarinan kokemiseen. Toiseksi helpoin taas on oletusvaikeustaso, jolla minäkin pelasin ensimmäisen läpipeluuni. Mielestäni kyseinen vaikeustaso oli varsin hyvä, tarjoten välillä oikein maistuvaakin haastetta, erityisesti pomotaisteluissa ja pelin alkupuolella. Aika ajoin pelatessa sitä löysi itsensä aivan sohvan reunalta keskittymästä, mikä on aina kelpo merkki hyvästä vaikeustasosta.

Loppua kohden kokemani kuolemat vähenivät huomattavasti, kun avasin suuren määrän aseita ja opin käyttämään niitä tehokkaasti, joten seuraavaksi kiinnostaisi kokeilla pelata peli läpi jommalla kummalla kahdesta vaikeammasta vaikeustasosta. Niissä luvataan olevan suurempaa haastetta ja lisätarvetta nopeille reflekseille.

Minulla oli tolkuttoman hauskaa Rift Apartin parissa ja nautin pelin laadukkuudesta alusta loppuun saakka. Oli virkistävää, että pelin läpäiseminen ei kestänyt sataa tuntia, mutta läpipeluun jälkeen jäi suuri nälkä pelata peliä lisää, eikä uusi kierros tunnu liialta toistolta. Pelikokemus sai minut pitämään Playstation 5:stäni sekä Ratchet & Clank -pelisarjasta entistä enemmän. Jättipeukku Insomniacin suuntaan - Ratchet & Clank ovat palanneet ja toivottavasti tätä tulee lisää!