Biomutant on äärimmäisen kunnianhimoinen peli. Kehitystiimin pikkuruisen koon huomioiden jopa hämmentävän kunnianhimoinen, sillä ei 20 tyypin studio yritä ihan joka päivä tehdä avoimen maailman toimintaroolipeliä, jossa on vapaamuotoista kraftailua, moraalisysteemi, valtavasti lääniä, vapaata hahmonkehitystä, monipuolista taistelua ja ties mitä muuta.


Nostan siis Experiment 101:lle hattua kunnianhimosta, mutta pelkästään sen avulla ei kovin pitkälle liidetä. Siihen kun on hyvä syy, miksi edes suuremmat studiot yrittävät harvoin näin kunnianhimoisia ja mittavia projekteja.



Maailma on taas kerran loppunut joskus kaukaisessa menneisyydessä. Ihmiskunnasta ei ole jäljellä kuin raunioita ja roskaa, sillä maapalloa asuttavat jos jonkinlaiset eläimet. Elukat ovat ties miten pitkään elelleet sulassa sovussa maailmanpuunsa suojassa, mutta nyt rauha on vain historiaa. Ennen yhteen hiileen puhaltaneet heimot ovat hajonneet omiin nurkkauksiinsa ja eeppiset pedot yrittävät aiheuttaa uuden maailmanlopun.


Pelaaja on luonnollisesti tarujen lupaama sankari, jonka harteille romahtaa raskas taakka: hänen tulee yhdistää maailman eläinheimot ja pistää loppu siellä riehuville eeppisille pedoille. Avoimen maailman ja modernien roolipelien perussääntöjen mukaisesti tämä tarkoittaa jokaista petoa vastaavan tehtäväketjun suorittamista, mutta siinä sivussa voi toki sivutehtävöidä sydämensä kyllyydestä.

Hyvin kliseistä lähtötilannetta piristää se, että Biomutantin maailma ei ole mitään tyypillistä nähnytkään. Psykedeelisen värikäs maailma on täynnä toinen toistaan oudompia otuksia ja löydöksiä, joista saisi varmasti irti vaikka miten paljon hauskoja ja oivaltavia tarinoita. Onkin todella harmillista, että nyt niin ei ole tehty. Tarinaa kyllä on teoriassa vaikka miten paljon, mutta käytännössä ei juuri lainkaan.


Ainoa pelissä kuultava hahmo on kertoja, joka tulkkaa pelaajalle eläinten oudot muminat, hyvin yleismalkaiseen tyyliin. Elviksen näköinen rockabilly-elukka mumisee hetken omiaan ja sitten kertoja toteaa, että ”se sanoi, että tarvitsee vähän kumiankkoja rakentaakseen uuden aseen”… ja siinä se tarina sitten oli. Mene ja etsi kumiankkoja kompassin osoittamasta pisteestä.

Pelaajakin saa teoriassa ottaa osaa keskusteluihin, mutta vain valitsemalla ennalta purkitetuista vaihtoehdoista. Eikä niilläkään tunnu olevan yhtään mitään väliä, koska ne ovat uskomattoman geneerisiä eivätkä oikein mitenkään yhteydessä siihen, mistä keskustelussa on puhuttu. Ehkä sen kumiankka-kommentin jälkeen voisi vaikka yhtenä vaihtoehtona vastata, että ”minusta tuntuu kuin et nyt kertoisi minulle kaikkea”. Hahaa, pitäisikö pelaajan tässä nyt ajatella, että ehkä sivutehtävän tarinassa onkin yllättäviä käänteitä? Tuskin, sillä grillauksen alaisena saukkomies saattaa todeta, että ”kumiankoista on moneksi”.


Ratkaisun seurauksena pelissä ei varsinaisesti ole mitään hahmoja, sillä yhdelläkään hahmolla ei ole sen vertaa persoonallisuutta tai syvyyttä, että niitä voisi kutsua hahmoiksi. Jos minun pitäisi kuvailla yksikään pelin hahmoista, voisin ehkä pystyä kertomaan fyysisen kuvauksen muutamista.

On ihan ymmärrettävää, että tällaisia ratkaisuja on tehty. Tarinan ja dialogin kirjoittaminen vie aikaa, eikä 20-henkisellä tiimillä ole varmastikaan ollut sitä turhan paljon. Mutta ei se tee lopputuloksesta yhtään parempaa, sillä Biomutantin tarina on kuin lukisi jotain AI-verkkosivun generoimaa dialogia.



Biomutant on videopelien vastine vesialtaalle, jossa on kyllä leveyttä valtavasti, mutta syvyyttä vain muutaman sentin verran. Erilaisia mekanismeja, systeemeitä ja puolikutoisia ideoita riittäisi useampaankin peliin, mutta juuri yhtään niistä ei ole tehty niin hyvin, että niistä irtoaisi hirveästi iloa.

Otetaan vaikka se maailma. ”Psykedeelinen Breath of the Wild” kuulostaa huikealta jutulta, mutta vaikka Biomutantin maailma on kyllä suuri, siitä puuttuu sisältöä. Tarinan tavoin myös maailma voisi hyvin olla jonkun proseduraalisen algoritmin generoima, sillä niitä muutamia tarinatehtävien tapahtumapaikkoja lukuun ottamatta se on täynnä mitäänsanomattomia kloonitaloja, suuria ja umpinaisia vuoria sekä muuta ei-niin-pelillisesti-kiehtovaa. Missä ovat kaikki kätketyt luolat, joissa on aarteita, sivutehtäviä tai edes pieniä vitsejä ja hauskoja yksityiskohtia?


Suuri osa peliajasta menee tietenkin taistellessa, joten taistelusysteemin olisi syytä olla mahdollisimman hyvä. Biomutantin tapauksessa se on enemmänkin juuri ja juuri riittävän toimiva. Pelaajalla on yhtä aikaa käytössä sekä lähitaisteluase, että pitkän matkan tuliase, joilla voi vapaasti hyökkäillä, miten haluaa. Väistöjen ohella käytössä on asekohtaisia komboja ja erikoishyökkäyksiä, jotka ovat usein todella näyttäviä ja sopivan yliampuvia. Esimerkiksi jättimäisillä robottinyrkeillä voi pienen turpasaunan päätteeksi dumpata nyrkkien ylimääräisen lämmön vihollisten niskaan liekinheittimen muodossa.

Taistelusysteemin ongelmana on, että se tuntuu ehkä joskus hyvän taistelusysteemin ensimmäiseltä testiversiolta. Kombot eivät aina aktivoidu ja erikoiskyvyt katkeavat vähän väliä, kun niiden animaatio bugaa kesken kaiken. Vihollisten hyökkäykset eivät aina ole synkassa animaatioiden kanssa ja voivat tehdä vahinkoa myös visuaalisen vaara-alueen ulkopuolelta. Kontrollit ovat myös melkoisen epämääräiset, joten omissa kolisee vähän väliä.

Suurimman osan ajasta tämä ei ole suuri ongelma, sillä viholliset tekevät enimmäkseen sangen vähän vahinkoa, mutta sitten välillä vastaan tulee joku minipomo tai muuten vain kovempi vastustaja, joka pyyhkii pelaajalla lattiaa parissa sekunnissa. Ei ole hirveän kiva kuolla kun voisi vaikka vannoa painaneensa torjunta- tai väistönappeja oikeaan aikaan, mutta henki lähti silti.


Pelin helmenä toimii monipuolinen kraftaussysteemi, jonka avulla voi rakentaa itselleen erilaisista osasista tuli- ja lähitaisteluaseita. Osavalikoimat ovat huikean laajoja ja mukaan mahtuu todella luovaa materiaalia. Miltä kuulostaisi vaikka rynkky, jonka kahvana toimii banaani? Muun pelin tavoin myös kraftailusysteemi olisi kaivannut hieman tuunausta, sillä nyt käy helposti niin, että onnistuu loottimaan satunnaisroippeita sisältävistä laatikoista runsaan määrän tietynlaisia osia, mutta ei kaikkea tarvitsemaansa. Minulla oli pitkään repussa ties millainen valikoima tähtäimiä, lippaita ja tukkeja, mutta ei niitä perustason raaka-aineita, joita kaikki projektit tarvitsevat. Ideana olisi ilmeisesti purkaa suuri osa löytämästään lootista raaka-aineiksi, mutta se on hidasta ja epätehokasta. Jälleen tuntuu siltä kuin tässä olisi hyvän idean ensimmäinen versio, jota olisi pitänyt jatkokehitellä vielä muutaman iteraation verran.



En ole tippaakaan yllättynyt siitä, että Biomutant on niin ongelmallinen ja hiomattoman oloinen peli. 20 henkilön tiimi on selvästi puraissut aivan liian suuren palan ja heiltä on loppunut kesken joko aika tai resurssit. Biomutant todellakin tuntuu juuri early access -levitykseen hypänneeltä peliltä, jonka lopullinen versio julkaistaan sitten tuunauksen jälkeen ensi vuonna. Mutta se ei tietenkään ole sitä, vaan tämä on se lopullinen versio.


Nykykunnossaan Biomutant ei ole mikään täysi pannukakku, sillä se tarjoaa kyllä sellaista Genshin Impact -tason avoimen maailman toimintaa. Tekemistä ja erilaisia systeemeitä on tarjolla vähän turhankin paljon ja lopputulos olisi varmasti ollut parempi, jos tiimi olisi jättänyt pelistä vaikka suurelta osin turhan moraalisysteemin ja käyttänyt senkin kehitysajan vaikka kontrollien tuunaukseen.

Aika näyttää, tuleeko peli saamaan kaipaamiaan päivityksiä ja korjauksia, sekä myös sen, tuleeko Biomutant olemaan jälkipolvien rakastama kulttiklassikko, vai vain jälleen yksi peli, joka ei yltänyt lähellekään potentiaaliaan. Erikoisten pelien ystävien kannattaa tutustua Biomutantiin viimeistään alelaarin kautta ja ottaa selvää.