Alkujaan vuonna 2010 julkaistu Nier ei saanut aikanaan ansaitsemaansa huomiota. Selityksiä voi olla useita. Ehkä pelimaailma ei ollut vielä tuolloin valmis Yoko Taron erikoiselle pelisuunnittelulle, tai ehkä alkuperäinen Nier vain oli tavallaan hieman kehno peli. Totuus lienee jossain kahden teorian välimaastossa, mutta joka tapauksessa Nieristä tuli pienen porukan kulttipeli.


Kahdeksan vuotta myöhemmin Yoko Taron risukasa osui vihdoin auringon tielle, kun Nier: Automata, Nierin tavallaan-jatko-osa, tavallaan-henkinen-perillinen, löysi yleisönsä ja putsasi palkintopöydät useissa vuoden peli -gaaloissa.

Kenties tämän uuden yleisön ja huomion innoittamana Square-Enix on päättänyt rahoittaa uusintaversion siitä alkuperäisestä Nieristä, vieläpä jos jonkinlaisilla tuunauksilla varustettuna. Vuoden kulttuuriteko vai suurta rahanhukkausta? Otetaan selvää!



NieR Replicant ver.1.22474487139... on todellakin HD-uusintaversio siitä alkuperäisestä Nieristä, muutamilla merkittävillä tuunauksilla. Näistä näkyvin on se, että pelin päähenkilö on vaihtunut… tai oikeammin palautunut alkuperäiseen muotoonsa. Kun se alkuperäinen Nier lokalisoitiin länsimaita varten, Square-Enix pelkäsi, että länsimaiset pelaajat eivät olleet valmiita pelaamaan miesmallin näköisellä nuorella sankarilla, joten tämä vaihdettiin karskiin veteraanisoturiin. Nyt muutos on peruttu ja siinä sivussa myös tarina palautettu alkuperäiseen muotoonsa: nyt pääosassa ei olekaan enää isä ja tämän tytär, vaan kaksi nuorta sisarusta.


Nierin tarina alkaa hyvin dramaattisesti. Sisarusparimme piileskelee mystisiltä vihollisiltaan modernin kaupungin raunioissa. Isoveljen taistellessa loputtomia vihollislaumoja vastaan pikkusisko katoaa jälkiä jättämättä… ja sitten peli hyppää reilut 1000 vuotta ajassa eteenpäin.

Suurkaupungin rauniot ovat historiaa ja nyt sisaruspari elelee ilman sen suurempaa selitystä luonnon ympäröimässä fantasiakylässä. Kaikki ei kuitenkaan ole vieläkään hyvin, sillä sisko on kuolettavan sairas. Toivo herää, kun isoveli kohtaa matkoillaan legendaarisen Grimoire Weissin, tarujen valkoisen kirjan.


Samaiset legendat kertovat myös, että siskoakin vaivaava tauti on Grimoire Weissin pahan veljen aikaansaannosta, ja että Grimoire Weiss voisi parantaa sen – jos vain muistaisi, miten. Keräämällä kirjasta vuosisatojen aikana kadonneet sivut muisti voisi ehkä palata, joten edessä on tietenkin eeppinen matka maailman laidalta toiselle muistojen perässä. Siinä sivussa pelaaja kohtaa jos jonkinlaisia outoja hahmoja, kuten rääväsuisen miekkasoturi Kainen, joka käy omaa sotaansa maailmaa vaivaavia varjo-olentoja vastaan.

Nier on hyvin hämärä ja tunnelmaltaan uniikki peli, mikä on sille sekä vahvuus että heikkous. Tarinasta puhuttaessa hämäryys on enimmäkseen sen eduksi, sillä Nier on niitä pelejä, joissa ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. En voi itse ainakaan olla rakastamatta peliä, joka yllättäen muuttuu isometrisestä toimintaseikkailusta tekstipeliksi, kun sankarimme vahingossa lipsahtavat tappavan ja tarttuvan unen keskelle.
Yoko Taron ääni ja tyyli näkyvät ja kuuluvat vahvasti, mikä on jälleen hyvä juttu. Yhtenä hetkenä peli tarjoilee hienovaraisia The Legend of Zelda -viittauksia, seuraavana päähahmo ja Grimoire Weiss uppoutuvat syvään keskusteluun kaiken elämän katoavaisuudesta ja pohtivat sitä, voiko myös maaginen ja ikiaikainen kirja kuolla, ja mitä se voisikaan käytännössä tarkoittaa.

Tämä unenomainen ja erikoinen tunnelma hurmasi minut täysin alkuperäisen pelin aikoihin, eikä hohto ole siitä hiipunut mihinkään.



Alkuperäisen Nierin suurin ongelma oli, että sen pelaaminen ei ollut kovinkaan hauskaa. Tämä on myös Replicantin suurin ongelma, joskin nyt lievempänä kuin aiemmin. Kehitystiimi ei tyytynyt vain tuunailemaan pelin grafiikoita, vaan myös peruspelattavuutta tuunattiin modernimpaan suuntaan. Yoko Taron omien sanojen mukaan tiimi yritti löytää tasapainon alkuperäisen pelin nostalgisen pelattavuuden, sekä modernien käytäntöjen välissä. Nostan tästä hattua, sillä vaikka operaatio ei olekaan ollut aivan kunnari, tulokset ovat ainakin kohtalaisia.


Pohjimmiltaan Nier Replicant on nopeatempoinen toimintaroolipeli, jossa pelaaja väistelee vihollisten hyökkäyksiä ja kombottelee sitten joukkoon omiaan. Tämän peruspelattavuuden päälle on sitten pultattu tuhat erilaista sivujuttua kokemustasoista kustomoitaviin loitsuihin ja paranneltaviin varusteisiin saakka. Ongelma on, että mikään näistä lukuisista ideoista ei toimi hirvittävän hyvin, tai ainakaan ole hirveän helposti lähestyttävissä.

Sivujutut eivät tunnu niinkään hyviltä ja merkityksellisiltä lisiltä peliin, vaan pakon alla lisättyihin juttuihin. Joku sanoi, että modernissa pelissä pitää olla varusteiden parantelua, joten nyt Nierissäkin on … vaikka se varusteiden parantelu sitten onkin todella pintapuolista ja vaatii matkustamisen pelimaailman yhdelle laidalle, jossa kaikki hoidetaan sitten hyvin rujon ja rajoittuneen käyttöliittymän kautta.


Tavallaan tämä kaikki on osa Nierin charmia ja ainakin ensimmäisillä läpipeluukerroilla sivujutut voi aika huoletta jättää omaan arvoonsa, jos ne tuntuvat liian kankeilta tai tympeiltä, joten ongelma ei ole mitenkään suunnaton.

Vaikka tekisi näin, Nier Replicant ei tunnu miltään vuoden 2021 A-tason toimintaroolipeliltä. Taistelusysteemi kyllä teknisesti toimii ihan hyvin – kontrollit ovat kohtalaisen tarkat, väistöt ja torjunnat sujuvat hyvin, kombottelu on sujuvaa ja niin edelleen – kaikki tuntuu kovin yksinkertaiselta. Ehkä paras kehu, mitä pelattavuudelle voi antaa, on se, että se ei haittaa tarinasta ja tunnelmasta nauttimista.



Pelin nimi kertoo paljon siitä, millainen paketti on tiedossa. NieR Replicant ver.1.22474487139... tuntuu paperilla aivan käsittämättömältä hihasta kiskotulta nimeltä, kunnes huomaa, että 1.22474487139 on 1,5:n neliöjuuren likiarvo. 1.5:n neliöjuuri taas on ihan hyvä tapa kuvata koko pakettia: ei todellakaan mikään Nierin jatko-osa, eikä mikään uusi peli, joka vain kertoo Nierin tarinan uudelleen, mutta ei myöskään mikään vasurilla väännetty modernisointi, jossa joku on vain ajanut tekstuurit Photoshopin skaalaustoiminnon läpi.


Kehitystiimi on selvästi nähnyt pelin eteen valtavasti vaivaa. Kaikki dialogi on nyt täysin puhuttua, soundtrack on sovitettu ja nauhoitettu uudelleen, peruspelattavuutta on modernisoitu, mukaan on heitelty uusia sivutehtäviä ja alkuperäisen pelin lisäsisällöt… työtä on selvästi tehty.

Lopputuloksena on paketti, joka on tavallaan parempi kuin olisin uskaltanut koskaan toivoakaan, mutta tavallaan myös pieni pettymys. Nier tuntuu ehommalta kuin koskaan, eikä sen upean tunnelman tai hyvällä tavalla hullun tarinan kokeminen ole koskaan ollut näin sujuvaa. Mutta toisaalta ei kukaan Nieriä pelaava erehdy luulemaan sitä moderniksi peliksi. Jo vuonna 2010 hieman erikoisilta ja vanhanaikaisilta tuntuneet ratkaisut tuntuvat nyt vielä erikoisemmilta ja vanhanaikaisemmilta.


En halua kuitenkaan antaa sitä vaikutelmaa, että tämä tekisi Nieristä huonon pelin. Nier Replicant on yhä todella persoonallinen ja hurmaava peli, joka hämmentää ja ilahduttaa jatkuvalla syötöllä. Erikoisten ratkaisujen johdosta se ei ole mikään koko kansan hitti, mutta tuskin se oli tarkoituksenakaan. Jos Nier Automatan surulliset androidit iskivät millään tavalla, myös Nier Replicant on varmaa viihdettä. Ja jos on valmis kestämään hieman erikoisia ratkaisuja hyvän pelikokemuksen takia, myös Nier-noviisit voivat hyvillä mielin hypätä mukaan.