Monster Hunter on eräs Capcomin pitkäaikaisimmista pelisarjoista. Pari vuotta sitten uudistuksen tuulet puhalsivat sarjaan kunnolla, sillä Monster Hunter World oli monella tavalla ensimmäinen sarjan peli, joka rikkoi tuolloin yli 10 vuotta vanhoja ja kankeita suunnitteluratkaisuja. Samalla peli pyrki olemaan helpommin lähestyttävä kuin edeltäjänsä, eikä työ mennyt hukkaan. Monster Hunter World oli paitsi koko pelisarjan, myös Capcomin historian suurin myyntihitti.


Niinpä ei olekaan yhtään yllättävää, että tuore Monster Hunter Rise tuntuu selkeästi edeltäjältään. Suuria uudistuksia ei ole tiedossa, mutta vielä merkittävämmin ei myöskään paluuta entiseen. Worldin pehmennykset ja uudistukset eivät suinkaan olleet kaikkein änkyröimpien sarjan fanien mieleen, mutta heille jäi nyt käteen arpa.

Mutta kai Monster Hunter Rise nyt on kuitenkin muutakin kuin grafiikkamodattu Monster Hunter World Switchille puristettuna? Toki!



Perusteet ovat tietenkin hyvin tutut. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on japanilaisesta ninjaromantiikasta (enkä puhu nyt Ninja Scrolls -leffasta) tunnelmia ammentanut Kamuran pikkukylä, jonka tuore metsästäjä pelaaja on. Hommia riittää, sillä luonnollisesti kaupunkia piirittävät suuret ja vielä suuremmat hirviöt, jotka vielä ovat oppineet, piru vieköön, liittojen voiman.

Koko Kamuran kaupunki meinasi pyyhkiytyä kartalta muutamia vuosia aiemmin, kun kaikki alueen hirviöt hautasivat omat erimielisyytensä ja hyökkäsivät yhteistuumin kaupungin kimppuun. Tuolloin kirjaimellinen ihme pelasti alueen asukkaat, mutta sellaiseen ei kannata ehkä luottaa toistamiseen. Niinpä pelaajan hommana olisi pistää hirviöt kuriin ja suojella kaupunkia tuholta.

Pelin keskiössä on se hirviöiden metsästäminen, mitä harrastetaan kohtalaisen suurilla ja avoimilla pelialueilla. Vapaan samoilun ohella pelaaja voi ottaa suoritettavakseen tehtäviä, joissa pitää kerätä alueilta raaka-aineita, harventaa pienempien hirviöiden rivistöä tai metsästää suurempia petoja. Jokainen suuria petoja vastaan käyty jahti on kuin eeppinen pomotaistelu, joka saa taatusti pulssin kohoamaan.


Kaikilla hirviöillä on aivan omanlaisensa taistelutyylit, joiden opettelu on selviytymisen peruste. Onkin todella hienoa, että pelissä kehitytään nimenomaan itse oppimalla lukemaan hirviöiden eleitä ja hahmottamaan näiden vahvuuksia, sekä keinoja niiden neutralisointiin. Tämä tuo peliin valtavasti syvyyttä ja palkitsevaa opettelua, joskin kieltämättä opetellessa meininki on välillä jopa suorastaan ahdistavaa. Monster Hunter Rise kun ei ole edelleenkään erityisen aloittelijaystävällinen peli.



Rise ei lisää peliin uusia asetyyppejä, joten pärjättävä on edelleen Monster Hunter Worldin 14 aselajikkeella. Kaikki aseet tarjoavat aivan omanlaisensa pelikokemuksen, sillä niillä kaikilla on omat mekaniikkansa ja täysin erilaiset pelituntumansa. On valtava ero, heiluuko taistlelukentällä nopeasti tikkaavien tuplatikareiden kanssa, vai onko kädessä kahden käden leka, jonka kanssa liikkuminenkin tapahtuu kuin tervassa.


On todennäköistä, että itse kukin löytää 14 aselajin joukosta sen itseään miellyttävän vaihtoehdon, mutta yhtä todennäköistä on se, että etsiminen ei ole hirveän helppoa. Monster Hunter Rise sisältää kyllä valtavasti opastetekstiä sekä jopa hieman tutoriaaleja, mutta suuresta infomäärästä huolimatta peli ei opeta läheskään kaikkea oleellista siitä, miten niillä eri aseilla pitäisi oikeasti pelata. Teoriassa opettelu pitäisi tehdä itse kantapään kautta, mutta käytäntö on osoittanut, että jopa sarjan veteraanit kokevat yhä ahaa-hetkiä, kun jossain nettifoorumilla joku vihdoin selittää, että ai niin, sitä Charge Bladea sitten muuten pitäisi käyttää näin.

Risessä kuvioita hämmentää entisestään pari uutta ominaisuutta. Monster Hunter Worldin Iceborne-lisärissä esitelty kiipeilykoukku on historiaa, joskin se korvataan miltei identtisellä, mutta ekologisella uutuudella. Pelaajan ympärillä pyörivät seittiötökät antavat tämän kiipeillä seinillä ja heilua taivailla kuin Tarzan konsanaan, mutta lisäksi ne avaavat kullekin aseelle kaksi uniikkia erikoishyökkäystä.


Esimerkkinä voidaan mainita vaikka tuplatikarit, joiden ötökkähyökkäyksellä voi tuikata hirviön kankkuun kunai-tikarin, joka sitten hetken päästä räjähtää sitä kovemmalla voimalla, mitä enemmän kunaita on sillä välin ehtinyt mätkimään. Lisäksi toisella seittitoiminnolla voi tehdä nopean väistön, joka oikea-aikaisesti hirviöön osuessaan tekee vielä kaupan päälle ilmaisen hyökkäyksen.

Eikä siinä vielä kaikki! Kaikkia asetyyppejä voi lisäksi kustomoida vaihtelemalla paria erikoiskykyä keskenään, ja täten muuttaa suuresti sitä, miten koko aseen peruspeliluuppi toimii. Samoilla ninjatikareilla voi aktiivisesti hyökkäilemällä täyttää demonimittaria, joka nostaa hyökkäystehoa ja aktivoi yhden niistä erikoiskyvyistä. Oletusarvoisesti tämä tekee pelaajan liikkumisesta nopeampaa, mutta vaihtoehtoisella kyvyllä voi sen sijaan lisätä kaikkiin väistöihinsä ilmaisia viiltohyökkäyksiä.


Kokonaisuus on todella syvällinen ja varsinkin nyypällä menee varmasti sormi suuhun useita kertoja kun yrittää päästä sinuiksi eri aseiden ja niiden vaihtoehtojen kanssa. Itsekin Worldin puhki pelanneena järkytyin aluksi muutamien asetyyppien tuntumasta täysin, mutta sen kuuluisan foorumipläräyksen ja wiki-sivustojen lueskelun jälkeen ne toimivat paremmin.



Seittiötököiden ohella Rise sisältää paljon muutakin uutta, joskin rehellisesti suuri osa uudistuksista on kovin pieniä. Tuntuvimmat uutuudet ovat uudet eläinkaverit, sekä kokonaan uusi pelitila. Taustatarinassakin mainitut hirviöiden yhteishyökkäykset toteutetaan uusina rampage-tehtävinä, joissa pelaajan täytyy puolustaa Kamuran kaupungin portteja useiden hirviöaaltojen hyökkäyksiltä. Pelialueelle rakennetaan puolustuslinnoitteita ja -aseita, joita joko pelaaja tai tekoälyn ohjastamat kaverit miehittävät. Sitten räiskitään hirviöitä, kunnes kaikki aallot on torjuttu.


Tuntuu kovasti siltä, kuin rampage-tehtävät olisi tasapainotettu neljän pelaajan moninpeliä varten, sillä yksin pelattuna ne ovat turhankin hektistä menoa. Tekoälyn janttereista ei ole suunnattomasti apua, mutta onhan se kyllä silti tyydyttävää lasauttaa hirmuliskua ohimoon kanuunalla. Torninpuolustusta ei ole tarinan nimissä pakko harrastaa kovin monta kertaa, joskin pelitilan ystävät voivat hypätä rintamalle koska halutessaan.

Paljon kivampi uudistus on se, että Worldin kissakavereiden ohella Rise-metsästäjät pääsevät kaveeraamaan myös koirien ja pöllöjen kanssa. Koira on Palico-kissojen tavoin kustomoitava kaveri, joka avustaa pelaajaa taistelussa ja jonka selkään voi lisäksi hypätä ratsaille, jos pitäisi matkustaa vähän kauemmas. Kustomoitavien asehyökkäysten ohella juuri Palamute-koirat ovat se juttu, jota kaipaan kaikkein eniten hypätessäni Risestä takaisin Worldiin: koira tekee liikkumisesta niin paljon kätevämpää kuin ennen, että paluuta entiseen ei oikein ole.

Aika näyttää, päteekö sama koko peliin. Korvasipa Monster Hunter Rise kokonaan Worldin tai ei, se on kokonaisuutena laadukas paketti. Worldini PC:llä pelanneena jään toki kaipaamaan korkeampia resoluutioita ja ruudunpäivitysnopeuksia, sillä Switch-versio pyörii parhaimmillaankin 30 FPS:n vauhdilla ja usein vähän hitaamminkin. Mutta hei, ainakin lataustauot ovat ripeät.

Pohjimmiltaan Monster Hunter on yhä Monster Hunter, joten jos koko sarja aiheuttaa välittömän allergisen reaktion, ei Rise tilannetta mihinkään muuta. Jos taas ei, tarjolla on todella syvällinen, haastava ja laaja pelikokemus, jonka parissa vierähtää kuin huomaamatta jokunen sataa tuntia.