Bandai Namcon veikeä rummuttelupeli Taiko no Tatsujin hurmasi ykkösellä ainakin ne Switch-pelaajat, jotka onnistuivat haalimaan käsiinsä yhden niistä noin kolmesta Suomeen saapuneesta rumpuohjaimen sisältävästä pelin versiosta. Meille muille jäi käteen hieman tyhjä arpa, sillä yllättäen peliohjaimen nappien painelu ei ole aivan yhtä hauskaa puuhaa kuin oikeiden rumpujen – vaikkakin sitten tässä tapauksessa pienen ja muovisen rummun – paukuttelu.


Mutta mitä tapahtuu, jos pelkän rummuttelun ympärille lyödään vähän erilaista sisältöä? Mitä, jos se hauska ja simppeli rumpupeli muutettaisiin roolipeliksi? Olisiko peliohjaimen kanssa sitten hauskempaa?



Taiko no Tatsujin oli yksinkertainen ja hauska rytmipeli, jossa paukutettiin japanilaista wakaido-rumpua animen, pelien ja TV-sarjojen maailmoista tuttujen biisien tahtiin. Nyt tätä perusideaa laajennetaan, sillä Taiko no Tatsujin: Rhytmic Adventure Pack lisää peruskaavaan kepeän roolipelin elementtejä. Toisin kuin nimestä voisi kuvitella, Adventure Pack ei ole peruspeliin myytävä lisäsisältöpaketti, vaan ihan itsenäinen pelijulkaisu. Samassa paketissa on kaksi erillistä seikkailua, joten pelattavaa saa ihan mukavasti.


Roolipelien tarinat ovat hyvin keveitä ja leppoisia, mikä sopii Taiko no Tatsujinin fiilikseen oikein hyvin. Ensimmäisessä paketissa pahat kelmit ovat pöllineet rumpusankariemme kellokaverin ja levittäneet tämän osat pitkin historiaa, joten sankarimme lähtevät hyppimään ajasta toiseen kellon osia keräillen. Siinä sivussa ratkotaan runsaasti paikallisten ongelmia, kuten vaikka jahdataan Oda Nobunagan nuoruusvuosia riivannutta demonia, joka varastaa lapsia läheisestä kylästä. Toisessa seikkailussa taas kierellään pitkin nykypäivän maailmaa etsimässä pahisjärjestön pöllimiä legendaarisia aarteita.


Meininki on alusta loppuun lapsille sopivaa, sillä pahikset osoittautuvat usein väärinymmärretyiksi hyviksiksi ja ratkaisu ongelmiin löytyy usein keskustelun kautta. Tuntuu että peli on yleisestikin suunniteltu lapsille, koska tarinat ovat todella yksinkertaisia, samoin kuin dialogikin. Toki kolikon kääntöpuolella peli ei sovellu kovinkaan nuorille lapsille, koska se sisältää noin pienen kirjan verran englanninkielistä tekstiä, jota lukematta touhusta ei jää hirveästi käteen.

Minua pelin tarina ja käsikirjoitus eivät hirveästi lämmittäneet, mikä on hieman yllättävää. Osaan kyllä yleensä nauttia yksinkertaisemmistakin tarinoista, mutta ne tarvitsisivat … jotain. Jotain lisämaustetta, koska nyt meno ei ollut niinkään ”sopii lapsille ja aikuisille” -henkistä kuin lapsille suunnatun mobiilipelin tuntuista.



Pelinä Rhytmic Adventure Pack on ihan kiva, mutta kovin simppeli roolipeli. Pelihahmona toimii Taiko no Tatsujin -maskotti Don-chan, tietoisuuden saavuttanut wakaido-rumpu. Rumpu ei itse tietenkään taistele – älä nyt älyttömyyksiä puhu – joten tämän kylkeen lyöttäytyy pelin aikana lukemattomia liittolaisia. Osa liittolaisista on tarinan sanelemia – esimerkiksi nuori Nobunaga, tai Ranskan tuleva kuningatar Marie Antoinette. Osa taas on vihollisia, jotka ovat niin rumpujen viillien viidakkorytmien hurmaamia, että hylkäävät pahat tiensä siltä istumalta ja liittyvät mukaan. Kaikilla liittolaisilla on muutamat ominaisuutensa ja erikoiskykynsä, ja pelaajan tulisi sitten valita vaihtopenkiltä mukaan tilanteeseen sopivat taistelijat.


Valinnoilla ei tuntunut lopulta olevan suunnattomasti väliä, sillä peli sujui ihan hyvin puhtaasti antamalla ryhmän täyttyä mukaan liittyvistä kavereista ja antamalla sitten neljän ensimmäisen olla kentällä taistelusta toiseen. Mutta jos haluaa hieman hifistellä, voi vaikka valita aktiivisiksi hahmoikseen sotureita, jotka ovat tyypiltään yokai-henkiä, ja sitten ostaa Don-chanille panssarit, joiden avulla yokai-henget tekevät taistelussa 15% enemmän vahinkoa. Suunnilleen siihen ne roolipelielementit sitten loppuvatkin, sillä mitään sen isompaa hahmonkehitystä saati sitten valintoja ei kannata odottaa.

Pelaaminen itse on kohtalaisen suurilla, mutta hyvin lineaarisilla kartoilla vaeltelua. Pääpolku vie kohti kappaleen tavoitetta, ja pienet sivuhaarat sisältävät aarrearkkuja, joista voi pokata mukaansa vaikka yhden soturin voimaa parantavan pullon, tai pienen määrän kultaa.

Toki mukana on myös runsaasti rummuttelua, sillä kun ryhmä kohtaa vihollisen, on aika tarttua kapuloihin ja tsempata tiimiään. Soturit taistelevat automaattisesti samalla kun pelaaja keskittyy rummuttelemaan yhtä pelin 130 kappaleesta. Mitä paremmin rummuttelee, sitä paremmin soturit taistelevat, ja jos missailee nuotteja, viholliset lyövät takaisin.


Idea on ihan hauska, mutta ei lopulta suunnattoman toimiva. Rehellisesti sanoen roolipelielementtien lisääminen Taiko no Tatsujiniin ei tuo peliin hirveästi lisähohtoa, koska pelaaminen on niin simppeliä. Roolipelielementit eivät ole hauskoja tai viihdyttäviä, joten ne tuntuvat enemmänkin riippakiveltä pelaajan niskassa. Miksi haluaisin vaellella pitkin tyhjiä kenttiä etsimässä satunnaisia taisteluita, kun voisin vain soittaa niitä haluamiani biisejä?

Mukana on muitakin ongelmia. Taisteluissa ei ehdi katsella rumpunuoteista muualle, joten oman tiimin ja vihollisten taistelu ei kauheasti mieltä lämmitä. Pelikokemuksen kannalta olisi ihan sama, vaikka sitä ei olisi mukana lainkaan.

Koska kehitystiimi ei ole halunnut, että taistelut kestävät useita minuutteja, taisteluissa kuultavat versiot kappaleista ovat noin 30 sekunnin mittaisia kaistaleita. Kun ne samat pari biisiä vielä toistuvat kerran toisensa jälkeen, jo pienen pelailun jälkeen se sama 30 sekunnin pätkä alkaa pursuta ulos korvista.


Pomotaistelut ovat hauskempia, sillä ne ovat pitempiä, niissä on uniikit biisinsä ja lisäksi peli vielä sotkee peruskaavaa. Aivan ensimmäinen pomo esimerkiksi manaa esiin ukkosmyrskyjä, joista iskee sitten salamoita rumpunuottien joukkoon peittäen pelaajan näkyvyyttä. Tämä kuulostaa ehkä paperilla kamalalta, mutta rumpujen soittaminen on alkukankeuden jälkeen fiilishommaa, jossa rytmi siirtyy kuin itsekseen pelaajan päästä tämän käsien ja jalkojen kautta soittimiin.



Rhythm Adventure Pack on hämmentävä julkaisu. Voisin kuvitella, että sen varsinainen yleisö on lähinnä rumpuohjaimen omistavia Taiko no Tatsujin -faneja, jotka saavat pelistä lähinnä 130 kappaleen soundtrackin, jota sitten paukutella oman mielensä mukaan. Roolipelipuoli on kovin vaisu ja tympeä kokemus, joten puhtaasti sen takia peliä ei kannata ostaa.


Eikä ehkä kannata muutenkaan, jos ei sitä rumpuohjainta omista, sillä kun se soittelu ei ollut pelkän ohjaimen napeilla hauskaa peruspelissä, ei se vähemmän yllättäen ole sen hauskempaa, kun ympärille on pultattu turhan yksinkertainen ja rajoittunut roolipelikokemus.