V2.fi testasi kolmannen persoonan tappelupeli Override 2:n betaa joulun alla. Värikäs mechamätkintä vaikutti lupaavalta pikku tekeleeltä, vaikka nettikoodin kaltaisissa teknillisyyksissä olikin vielä parantamisen varaa. Modus Gamesin kehittämän Override 2: Super Mech Leaguen lopullinen versio julkaistiin joululomien alkaessa, joten robottiliigaa on tullut testattua kuusenkoristelun ja uuden vuoden paukkeen ohella. Mitä muutaman viikon satunnaispelailusta on jäänyt käteen?



Olin innoissani, kun Override 2:n päävalikko käynnistyi ensi kertaa. Lyhyen testauksen perusteella Overriden arcademainen jättirobottimätke vaikutti täydelliseltä toiminnalta kaamosmasennuksen keskelle: vauhdikasta, värikästä ja juuri sopivan rentoa menoa ilman turhaa stressailua. Sinällään alkufiilikset osuivatkin oikeaan, sillä Override 2 pysyy haasteettomana kokemuksena loppuun asti. Tai ainakin niin loppuun asti, kuin oma mielenkiintoni kykeni kannattelemaan.


Override 2:lla ei nimittäin ole kaikki aivan kunnossa. Läväytetään suurin ongelma heti pöytään: tässä pelissä ei ole hirveästi peliä. Tappelupelit ovat aina vähän köykäisempiä esimerkiksi tarinapuoleltaan, mutta puutteita täydennetään yleensä muilla osa-alueilla, ja jos ei muulla, niin sentään toimivalla rakenteella tai rytmityksellä. Override 2:n kohdalla tuntuu siltä kuin rahat olisivat loppuneet kehityksen puolivälissä, ja lopullinen peli olisi kursittu kasaan tarjolla olleista aineksista. Täyden rehellisyyden ja läpinäkyvyyden nimissä myönnän, että peli saattaa muuttua upeaksi vielä loppuvaiheilla: suljin kuitenkin pelin lopullisesti ennen liigan finaaliotteluita, sillä kärsivällisyyteni oli kulutettu loppuun jo useampi liigapykälä aiemmin.



Mitä pelissä sitten on, ja mitä siinä ei ole? Marras-joulukuun taitteen beta esitteli yksittäisotteluita jättimäisten robottien välillä. Rautaa romutettiin sekä kaksinotteluina että neljällä robotilla, jolloin tappelut olivat joko 2v2-tyyppisiä tiimimätkintöjä tai “kaikki kaikkia vastaan” -kuninkuuskisoja. Beta lupaili peliä, jossa uusi mechapilotti osallistuu Super Mech Leagueen ja kohoaa koko mechaliigan ykköspilotiksi.


Override 2 tarjoaa kaikkea tätä nimellisesti, mutta toteutus on niin köykäistä, että käytännössä tarjolla on vain kasa yksittäisotteluita. Kun pelaaja aloittaa “liigan”, ruutuun ilmestyy puhuva pää Zoe, joka kutsuu pelaajan tervetulleeksi liigaan. Tämän jälkeen pelaaja voi valita kolmesta sattumanvaraisesti generoidusta ottelusta: kiinnostaako kaksinottelu laavajoen keskellä tai kukkulan kuningas karkkimaassa? Jokaisen ottelun jälkeen peli satunnaisgeneroi uuden satsin otteluvaihtoehtoja, joista pelaaja valitsee mieluisensa. Tätä sitten jatketaan niin kauan, että pelaaja on kohonnut pelin mielestä liigan seuraavalle pykälälle, aakkosesta seuraavaan. Pykälien välillä ei tunnu olevan mitään eroa, pykälän D-kirjain vain vaihtuu C:ksi ja tekoäly toimii pari pinnaa tehokkaammin. Liigassa ei ole juuri minkäänlaista rakenteen tai etenemisen tunnetta, mikä on käsittämätöntä.

Ympärillä ei ole myöskään tarinaa, ei mechapilottien välistä turinointia, ei selostajien horinoita tai mitään muutakaan maailmaa elävöittävää. Pelaajan agentti Zoe mainitsee silloin tällöin muutaman lauseen pelin maailmasta, muuten mätetään maailmanloppuun saakka. Ideoita kyllä riittää, mutta toteutus on anteeksiantamattoman ankealla tolalla. Pelaaja voi esimerkiksi saada sponsoridiilejä, mikä kuulostaa ajatuksena aika päheältä: vuorataanko mechani Coca-Colan logoihin, tai pitääkö minun pohtia haluanko mainostaa tupakkayhtiötä? No ei tietenkään. “Sponsoridiili” on vain satunnaisesti generoitu lisähaaste, kuten “blokkaa 50 kertaa seuraavan 30 minuutin aikana” tai “tee 5 ultimate-iskua seuraavan 15 minuutin aikana”. Jos haasteessa onnistuu, saa muutaman lisäkolikon.


Kolikoilla voi ostaa itselleen lisää mechoja, tai vaihtoehtoisesti kosmeettisia variantteja. Mitään pelillistä vaikutusta varianteilla ei siis ole, mutta jos haluaa robottiyksisarvisensa kimaltavan kultaisena pinkin sijaan, se onnistuu. Robottiyksisarviselle saa myös erilaista kilkettä ja tilpehööriä, kuten hassun merirosvohatun, Hercule Poirot -viikset tai vaikka silmälasit. Toiminnan keskellä tilpehööriä on lähes mahdotonta noteerata, mutta ajatustasolla idea on toki söpö.

Eri mechojen haalimisessa sen sijaan on jopa järkeä, sillä robohaarniskat liikkuvat eri tavoin: löytyy hidasta ja voimakasta, pienikokoista ja ketterää, vauhdikasta kaukotaistelijaa sekä kultaisen keskitien kulkijaa. Visuaalisesti eri mechat ovat paitsi mielikuvituksellisia, myös hienoja kunnianosoituksia vuosikymmenten eri suosikkiroboteille. Silmiä ei tarvitse paljoa siristää, että areenalla näkee esimerkiksi Optimus Primen. Löytyypä pelistä myös lisenssi japanilaiseen Ultramaniin, jonka voi hankkia DLC:nä.



Tappelupelinä Override 2 on ihan mukiinmenevä pikku arcademätkintä. Jokaisella mechalla on hitaat ja nopeat perusiskut, muutama erikoisisku sekä blokin ja väistön kaltaisia perusliikkeitä. Hahmoissa on tarpeeksi eroja että taistelu pysyy freesinä, mutta lopputulos jää hieman laimeaksi. Esimerkiksi ympäristöistä ei oteta aina kaikkea irti. Areenat ovat visuaalisesti ja rakenteellisesti mielenkiintoisia: välillä tapellaan lasereiden ansoittamilla korokkeilla, toisinaan mätkitään polttavien laavajokien keskellä. Ympäristöissä on myös kaikkea ylimääräistä, kuten noukittavia aseita, heiteltäviä esineitä sekä erikoisvoimia lataavia pisteitä. Kaikki nämä erikoisuudet tuntuvat kuitenkin jollakin tapaa toissijaisilta ja tehottomilta. Peli ei oikein tunnu löytävän balanssia sen suhteen, pitäisikö ympäristöstä välittää vai ei.


Audiovisuaalisesti Override 2 on todella kahtiajakoinen tekele. Sinällään peli näyttää nätiltä, mutta kokonaisuudesta puuttuu monia perustason asioita. Esimerkiksi niinkin yksinkertaiset ja pienet tehosteet, kuin kolikoiden kilinä-ääni niitä ansaitessa, tai pieni äänimerkki siitä että on ostanut tai valinnut jotakin valikoissa, uupuu kokonaan. Nämä saattavat tuntua pieneltä nipotukselta kunnes niihin törmää itse: pienet, pelaajan toimia ohjaavat ja varmistavat äänimerkit sekä visuaaliset tehokeinot ovat niitä asioita, joita ei noteeraa kunnes ne on tehty väärin – tai niitä ei ole tehty lainkaan.

Viimeinen arkku naulaan löytyy pelin minimaalisista pelaajamääristä. Alunperin tarkoituksenani oli arvostella peli ennen vuodenvaihdetta, mutta satunnaistestailut joulun välipäivinä tarjosivat peliseuraksi pelkkää ei-oo’ta. Ajattelin että kyse saattaa olla joulukiireistä ja perhelomista, joten testasin peliä uudelleen vuodenvaihteen jälkeen. Eroa ei juuri ollut: vuoden 2021 puolella kohdatut ihmispelaajat voi laskea yhden käden sormilla. Peliä ei siis missään nimessä kannata hommata, jos etsii satunnaisia ihmispelaajia peliseuraksi. Tekoälyäkään ei voi toki kehua.


Lopputuloksena Override 2: Super Mech League on hyvin harmillinen pettymys. Ideoita on, ajatusta on ja rakkautta aiheeseen on varmasti, mutta syystä tai toisesta toteutus on jäänyt täysin puolitiehen. Ehkä kyseessä on ties monesko koronan kampittama projekti, tai vaihtoehtoisesti kesken huvenneet rahalaarit, mutta Override 2 tuntuu paljon enemmän puolivalmiilta Early Access -peliltä kuin valmiilta robottimätkeeltä. Vaikea tällaista on kenellekään suositella, vaikka pelin ydin, eli robottien areenatappelut, toimivat.