Tuorein sisältö

Atomicrops

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Bird Bath Games
Julkaisija: Raw Fury
Julkaisupäivä: 28.05.2020
Pelin kotisivut
Miia Lyyra

29.12.2020 klo 16.00 | Luettu: 3376 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

JOKO NYT PÄÄSISIN NAIMISIIN?
V2.fi pääsi ennakoimaan jo reilu vuosi sitten Early Accessiin saapunutta Bird Bath Gamesin kehittämää Atomicrops-rogueliteä. Testijaksosta jäi mieleen muutama asia: pelivaluuttaa jaettiin niukasti ja kaupungin asukkaiden lirkutteluun kelpaavat ruusut tuhlaantuivat lähinnä rohtojen ostamiseen. Näin ollen en koskaan päässyt naimisiin. Mutta miten on nyt, kun peli on virallisesti julkaistu ja mukaan on tullut muutamia päivityksiä?

Hurjaa kehitystä vuoden aikana


Pelin perusmekaniikka ei ole muuttunut kehitysprosessin aikana. Pelaajan tehtävänä on edelleen viljellä maata, avioitua kyläläisten kanssa, tutkia ympärillä olevia alueita, taistella vihollisia vastaan sekä selvitä hengissä kuukaudesta toiseen. Early Access -kokemuksen jälkeen jäin pohtimaan, miten roguelite saa temmattua pelaajan mukaansa jatkossakin, jopa vuosien päästä? Pelin henkeen kuuluu, että suorituksen epäonnistuessa ja kuoleman koittaessa pelaajan on aloitettava kaikki alusta. Huonosti koukuttava peli voi pahimmillaan viedä kaiken mielenkiinnon ja saada jopa pelaajan poistamaan koko kyhäelmän pois koneeltaan. Tai mikä pahinta, pyytämään rahanpalautusta.


Bird Bath Games on mielestäni onnistunut kehittämään Atomicropsia niin hyvin, että sen pariin oli alkukankeuksien jälkeen mukava palata. Mukaan on lisätty muun muassa hurja määrä uusia pomovastuksia, aseita, kasveja ja hahmoja. Lisäksi kuluneen vuoden aikana kehittäjät ovat korjanneet bugeja ja tasapainottaneet eri osioita toimimaan paremmin. Kehitystyötä on tapahtunut ja hyvä niin, sillä se saa jopa Early Access -pelaajat pysymään mukana menossa. Virallisen julkaisun myötä Atomicrops lisättiin myös Steamin valikoimaan, missä se on niittänyt suosiota, sillä kaikki arvioinnit yhteen laskettuna arvosanaksi on asettunut erittäin myönteinen, kun taas viimeaikaiset arvioinnit kertovat rogueliten olevan jopa ylivoimaisen myönteinen.

Vielä riittää viilausta


Mukana on edelleenkin pieniä epäkohtia, jotka saavat minut hetkittäin raivon partaalle. Mitkään seuraavista ongelmista eivät kuitenkaan estä pelaamasta Atomicropsia ja ne vaativat lähinnä viimeisiä kokemusta parantavia viilauksia.


Yhden vuoron kesto on edelleen kaksi minuuttia, joten pelaajan kädet ovat täynnä töitä. Hetkittäin tuntuu, ettei yksinkertaisesti ehdi viljellä maata ja samalla etsiä uusia apulaisia auttamaan maatilan töihin. Uudelleen aloittamisen näkökulmasta lyhyet vuorot ovat kuitenkin pelikokemusta parantavia tekijöitä, sillä kuoleman ja syntymän koittaessa viljely etenee uudelleen jouhevaa tahtia. Toisaalta nyt moni matka päättyy siihen, ettei yksinkertaisesti ole ehtinyt istuttaa tarpeeksi kasviksia, minkä vuoksi pomo-ottelut koituvat häviöksi. Jonkinlaista tasapainoa kierroksiin pitäisi kehitellä, ehkä muutama minuutti lisäaikaa tekisi terää.

Atomicrops-henkeen kuuluu, että jokainen viljelysmatka on osittain erilainen. Pelialueet ovat aina samat, mutta niistä kerättävät tavarat muodostuvat satunnaisesti. On siis turha olettaa, että jokaisella kerralla samasta paikasta löytyisi ruusun siemeniä tai kasteluapu-lehmä. Myös kylän kauppiailta ostettavat tarvikkeet vaihtelevat satunnaisesti, mikä tuo lisää jännitystä kierrokselle. Harmittavasti asekauppiaalta ostettavista tussareista osa on lähes käyttökelvottomia, kun taas toiset pyssyt ovat lähes ylivoimaisia. On ehkä hieman omituista, että kalliimpi ase voi olla huonompi, kun taas halvempi parempi. Asevalikoiman tuotteet kaipaisivat myös pientä viilausta, sillä ne ovat oleellinen osa taisteluissa pärjäämistä. Voin myöntää, että joskus olen kuollut tahallani, koska kauppiaalla on ollut myynnissä vain huonoja aseita ja koko homma on tuntunut tuhoon tuomitulta idealta jo heti alussa.


Maanviljelystä ja taisteluista voisi tehdä vielä mukavampaa ja koukuttavampaa, jos peliin lisäisi vielä enemmän satunnaisuutta. Esimerkiksi pääpomot voisivat kierroksesta riippuen tulla eri järjestyksessä vastaan, minkä lisäksi pelialueet voisivat olla avattavissa eri järjestyksessä. Sattumanvaraisuus saisi ainakin minut koukuttumaan entistä enemmän, sillä nyt viljelysmailla minua odottaa aina se yksi ja sama vastustaja, josta en vain pääse ohitse.

Mutta onneksi tällä kertaa pääsin naimisiin ja monesti.



PC-tiedot: Nvidia GTX 1080 Ti, 11 GB, Intel Core i7-7700K CPU, 16 GB DDR4 3200MHz RAM

V2.fi | Miia Lyyra

Atomicrops (Tietokonepelit)

Atomicrops on kehittynyt hurjasti kuluneen vuoden aikana ja tarjolla on lähes täydellisen tasapainoinen roguelite-kokemus.
  • Vuoden aikana tapahtunut kehitys
  • Uuden sisällön lisääminen
  • Pääsin vihdoin naimisiin!
  • Liian vähän satunnaisuutta

Pelikuvat

< Mortal Shell... Call of the Sea... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi joulukisat 2024
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova