Lapsuuden leikkejä löytyi joka lähtöön. Yksi tahtoi astronautiksi ja toinen arkeologiksi, mutta kaikista kovimmat tietenkin syleilivät sisäistä ninjaansa pukeutumalla mustiin pyjamiin. Hypervauhdikas Ghostrunner on puhdasta, sydämeen runtattua adrenaliinia jokaiselle puukatanaa heiluttaneelle ninja-alkiolle.



Muutaman vuoden kestänyt cyberpunk-villitys jatkuu One More Levelin, Slipgate Ironworksin ja 3D Realmsin yhteistyönä kehittämän Ghostrunnerin muodossa. Ghostrunner heittää pelaajan tutun oloisen scifi-sankarin saappaisiin: Jack on ghostrunner, kallosta varpaankynsiin vuorattu kyborgininja. Viheliäiset viholliset ovat vallanneet dystooppisen Dharma Towerin, ja jonkin sortin jediritaria vastaavat ghostrunnerit on kukistettu viimeiseen ninjaan saakka. Romuläjästä kaivettu Jack herätetään henkiin, ja edessä on pitkä kipuaminen takaisin tornin huipulle.


Torniin kiipeäminen ei ole pelkkä metafora. Kyborgininjaa ei kutsuta kyborgininjaksi pelkästään huvin vuoksi, vaan ghostrunnerit ovat turboahdettuja, painovoimaa uhmaavia parkouraajia. Seiniä pitkin juoksenteleva, joka suuntaan syöksyvä sekä heittokoukulla heiluva ghostrunner on kuin Mirror’s Edgen Faithin ja Titanfallin pilotin rakkaudentuotos. Vertaus ei ole kuitenkaan täysin reilu, sillä Ghostrunneriin verrattuna Mirror’s Edge ja Titanfall muistuttavat geriatrikon reumaharjoittelua: ninjan vauhti on lähempänä revittelevää sporttikaaraa kuin sunnuntaipäivän hölkkää.


Pahisten täyttämää tornia ei myöskään tyhjennetä noin vain, ei edes nipponilaisella terällä. Yli-inhimillisellä robottiruumiilla voi kirmata tuhatta ja sataa, mutta Ghostrunnerin armottomassa maailmassa yksikin harha-askel on liikaa. Kyllä, pelissä on “one hit kill”, eli jokainen osuma on tappava. Dharma Towerin konnien sihtikään ei ole mitään stormtrooperien tasoa, joten sekunninkin toilailu koituu lähes aina kuolemaksi. Ghostrunnerissa selviäminen vaatii niin nopeatempoista ninjailua, että pelaamiseen kannattaa valmistautua kofeiinitablettien perhepakkauksella. Silloinkin saa varautua masokistiseen kokemukseen.



Ghostrunnerin tarina on toki täyttä soopaa. Jos yksikään cyberpunkihtava tarina on tuttu, ei Ghostrunner tarjoa yllätyksiä. Kyborgininja nimeltä Jack siis herää Dharma Towerin pohjalta, ja sankarin kaupunkioppaana toimii Architectiksi nimetty AI-olio. Architect on tekoäly tai ”aaveääni” Dharma Towerin entisestä johtajasta, jonka nykyinen despootti Mara aikanaan syrjäytti. Tarina vastaa ilmiselviin kysymyksiin, kuten siihen kuka Architect on ja miten Jack päätyi tornin pohjalle, mutta perustasoa syvemmälle ei päästä.


Pintapuolinen tarina on Ghostrunnerin suurin miinus. Hypervauhdikas toiminta ei missään nimessä vaadi monikoukeroista tarinaa toimintansa ympärille – ja olen erittäin tyytyväinen, ettei toimintaa esimerkiksi tauoteta turhilla välivideoilla – mutta laajat teemat ja syvemmät tasot ovat niin ominaisia cyberpunkille genrenä, että niiden täysi puuttuminen jättää onton olon.

Juonen ympäriltä löytyy kuitenkin kaikkea pientä hyvää. Alkupään kentät ovat pitkälti tylsiä jätelaitoksia ja tunneleita, mutta kun industriaaliset hallit vaihtuvat neonvärjättyyn kaupunkiin, Dharma Tower tarjoaa upeita maisemia. Ympäristöt eivät herää täysin eloon, mutta koristetta on tarpeeksi vauhdikkaan toiminnan taustalle.



Ghostrunner ei ole tietenkään mikään pelimaailman ensimmäinen kyborgininja, tunnetuimpia esimerkkejä ovat muun muassa Metal Gear Solidin Raiden sekä Overwatchin Genji. Vaikka Metal Gear Rising odottaa yhä pelaamista, uskallan väittää ettei kollegoiden vauhti ole kuitenkaan aivan Ghostrunnerin tasolla.

Vauhdin myötä myös vaatimukset kasvavat, ja on pakko sanoa että Ghostrunner on niitä pelejä joissa laitealustalla on väliä. Koska jokainen isku tappaa ja vauhtia on paljon, liikkeiden tarkkuutta ei lasketa sekunneissa, vaan sekunnin kymmenyksissä. Jos hyppy on millin myöhässä, ninja tippuu tyhjyyteen; jos väistön tekee piirun verran pieleen, vihollinen rankaisee armotta.


Vaikeusaste on sitä tasoa, että Xbox Onella pelatessa tutoriaalikentän suorittamiseen meni 20 minuuttia, jonka aikana kuolin 70 kertaa. Kyse ei ollut myöskään huonosta tuurista tai sattumasta, sillä kuolinluvut pysyivät samana kentästä toiseen. Hinkkasin yksittäisiä hyppyjä rystyset valkoisina, enkä tiennyt oliko ongelma minussa vai pelissä. Latasin lopulta testausmielessä pelin demon Steamista, ja kappas vain: 20 minuutin ja 70 kuoleman tutoriaali lyheni PC:llä kolmeen minuuttiin ja kahteen kuolemaan. Pelasin tutoriaalin vertailun vuoksi uudelleen myös Xboxilla, lopputuloksena 10 minuuttia ja 20 kuolemaa. Minulla ei ole mitään ongelmia myöntää, että 20 vuoden konsolipelaamisesta huolimatta olen kankeahko kapulankäyttäjä, mutta Ghostrunner on niitä pelejä, joissa hiiren ja näppiksen objektiivinen etu on päivänselvä. Koska vaikeusastetta ei voi muuttaa, pelialusta kannattaa valita tarkoin. Nykyisellään vaikeustaso tuntuu PC:lle mitoitetulta.

via GIPHY

Lisäongelmia aiheutui myös Xbox Onen suoritustehoista. Tehokkaalla PC:llä testattuna ruudunpäivitysnopeus ei tippunut edes korkeilla asetuksilla, mutta Xbox Onella ruudunpäivitys takkusi tuon tuosta. Esimerkiksi uusille alueille siirtyminen ja screenshotin näppäisy aiheuttivat pahaakin nikottelua, mikä koitui useammin kuin kerran kohtaloksi. Pelaamiskelvottomaksi Ghostrunneria ei voi konsolillakaan silti kutsua, pääasiallisesti frameja löytyy normaalin konsolipelin verran. PC:n ja Xbox Onen lisäksi Ghostrunner on saatavilla Playstation 4:lle ja Nintendo Switchille. Myös seuraavan konsolisukupolven versiot ovat tulossa.



Ongelmia on siis monia, mutta kun tähdet asettuvat paikoilleen, ne toden teolla asettuvat. Kaiken toimiessa Ghostrunnerin toiminta on ällistyttävän upeaa. Syke hakkaa tuhatta ja sataa, kun kyborgininja hyppää seinälle ja kipittää vihollistulen keskellä kuin painovoimalle keskisormea näyttävä supersankari. Vastaantulevat ammukset kimpoavat takaisin lähettäjälleen ja massiiviset tiputukset ylitetään salamannopealla syöksyllä, josta ninja jatkaa tyylipuhtaalla liu’ulla kohti asettaan lataavaa vihollista. Jokaisen yhteenoton jäljiltä olo on samanlainen, kuin olisi onnistunut kääntämään helmikuisen jäällä liukastelun suvereeniksi takaperinvoltiksi.


Perinteisten liikkeiden – kuten hypyn, syöksyn ja liu’un – lisäksi ghostrunnerin varustevalikoimaan kuuluu erilaisia kykyjä. Kyborgi voi esimerkiksi hakkeroida vihollisen puolelleen tai sinkauttaa katanalla paineaallon. Kun mukaan lyödään vaihdeltavat lisäominaisuudet (“syöksy pidemmälle” tai “ammukset kimpoutuvat helpommin”) ja heittokoukun kaltaiset liikkumisvälineet, Ghostrunner antaa laajat eväät toimintaan. Jokainen taistelu on vaihtoehtoisten reittien täyttämä areena, jonka haasteita pelaaja voi lähestyä halunsa mukaan.

Ghostrunnerin pelattavuus on onneksi huippuluokkaa. Näin nopeatempoisen pelin kohdalla on elintärkeää, että hahmo liikkuu kuten haluaa. Konsolipuolella sorminäppäryyteni ei meinannut monesti riittää, mutta aiemmin mainittu PC:llä testaaminen todisti, että ongelma löytyy tietokonepelaamiseen tottuneista näpeistä. Hiiren ja näppäimistön takia tietokone on ehdottomasti paras alusta pelaamiseen; tietokoneensa suorituskykyä epäilevien kannattaa testata Steamista löytyvää demoa. Puhtaasti konsoleilla pelaavien ei kannata hylätä haaveita ninjailusta, mutta pelaaminen vaatii pidempää pinnaa.

via GIPHY

Ghostrunnerin ostosuosituksen voi tiivistää arvostelussa oleviin kuviin ja videopätkiin. Jos toiminta näyttää unelmien täyttymykseltä, Ghostrunner tarjoaa muutamaksi illaksi vauhdikkaan kyborgininjasimulaattorin: tarinaa tai muuta ylimääräistä ei juuri ole tarjolla, mutta sen mitä Ghostrunner tekee, se tekee hyvin. 30 euron hintalappukin tasapainottaa vaakakuppia, sillä lyhyehkö peli ei tarjoa loputonta hupia. Katanat tanaan, kaverit.